Gina Watkinson. Kaunis naisen alku. Hän oli aina suosittu, hänellä oli paljon ystäviä, jotka eivät koskaan jättäneet Ginaa rauhaan.
Kuitenkin kaikki muuttui sinä kohtalokkaana iltana, kun hänen perheensä talo syttyi palamaan, luultavasti tuhopoltto. Ginalle tuli pysyvät jäljet kasvoihin eikä hän voinut enää kävellä.
Kun hän meni takaisin kouluun, hän luuli, että hänen ysävänsä odottaisivat häntä takaisin. Kuitenkaan kukaan ei ollut pyörätuolin kanssa liikkuvaa Ginaa vastassa. Koulussa hänelle ei puhuttu, vain tuijotettiin kauhuissaan.
Toisena koulupäivänään luokan typerimmäksi luokiteltu tyttö, Lisa, jota ei koskaan otettu mihinkään mukaan, tuli kysymään Ginalta, voisiko hän auttaa jotenkin. Kuitenkin Gina huusi hänelle päin naamaa, että: "En minä sinun apuasi tarvitse senkin sammakonpoikanen!" Lisa loukaantui ja juoksi tyttöjen vessaan itkemään.
Myöhemmin samana päivänä Gina huomasi, kuinka inhottava oli ollut. Eihän hänelläkään ollut enää yhtään ystäviä, koska ei ollut kaunis. Muut luokan tytöt eivät välittäneet siitä, mitä kuoren alla oli. He välittivät vain siitä, onko joku kaunis vai ei. Gina pyysi anteeksi Lisalta ja loppujen lopuksi heistä tulikin hyvät ystävät.
HUOM!!!
Tarina perustuu siihen, ettei ole väliä, minkä näköinen on, sillä taas on väliä, millainen on sisimmässään. Nykyään monet kiinnittää liikaa huomiota ulkonäköön. Eli "jos et oo kaunis niin pysy poissa". Monen mielestä ei ole enää väliä, millainen ihminen on sisimmässään. Ja jutun vois lopettaa Christina Aguileran sanoja hyräillen:
...You are beautiful
in every single way
The words can't
bring you down
You are beautiful
no matter what they say
the words can't
bring you down....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.