Kuun kajo heijastuu
pimeään huoneeseen.
Tähti ikkunalla
joulun tulosta muistuttaa.
Joulu vuoden kauneinta aikaa
silti levottomuus jäytää sisälläni.
On niin pimeää ja harmaata.
Lumeton ja musta maa
imee kaiken valon itseensä.
Pitäisi kai loistaa kilpaa
joulutähtien kanssa,
mutta se tähti sisälläni
on juuri nyt sammuksissa.
Katse kirkas ja eloisa
on täyttynyt tyhjyydellä.
Miten päivät voikaan olla
niin täynnä tyhjyyttä.
Sinä olet tyhjä, kaikki tyhjää.
Sisälläni melkein kaikuu.
On kuin musta verho
olisi vedetty silmien eteen.
Aivan kuin valoa ei olisi lainkaan
tai ainakaan sitä ei pysty näkemään.
Verho lienee paksua samettia,
läpi ei näe vaikka tahtoisi.
Minulla on aikaa ajatuksille,
aikaa katsella,
kun yön tummat varjot
vaeltavat myrskytuulissa.
hetki aikaa
kuunnella tätä myrskyä,
joka piiskaa ikkunaa.
Itkee lasille
suuria surun pisaroita.
Tuuli humisee puissa
viimeiset lehdetkin lie jo lähteneet.
Kuin yksi noista mustista puista,
ikävöin vihreitä lehtiäni
kesäpäivien lämmöstä.
ikävöin sitä syksyn värikirjoa,
joista rippeetkin jo poissa on.
Niistä lukuisista tuulista,
monista myrskyistä
jäljelle on jäänyt vain musta runko,
joka notkuu yhä tuulessa.
pimeään huoneeseen.
Tähti ikkunalla
joulun tulosta muistuttaa.
Joulu vuoden kauneinta aikaa
silti levottomuus jäytää sisälläni.
On niin pimeää ja harmaata.
Lumeton ja musta maa
imee kaiken valon itseensä.
Pitäisi kai loistaa kilpaa
joulutähtien kanssa,
mutta se tähti sisälläni
on juuri nyt sammuksissa.
Katse kirkas ja eloisa
on täyttynyt tyhjyydellä.
Miten päivät voikaan olla
niin täynnä tyhjyyttä.
Sinä olet tyhjä, kaikki tyhjää.
Sisälläni melkein kaikuu.
On kuin musta verho
olisi vedetty silmien eteen.
Aivan kuin valoa ei olisi lainkaan
tai ainakaan sitä ei pysty näkemään.
Verho lienee paksua samettia,
läpi ei näe vaikka tahtoisi.
Minulla on aikaa ajatuksille,
aikaa katsella,
kun yön tummat varjot
vaeltavat myrskytuulissa.
hetki aikaa
kuunnella tätä myrskyä,
joka piiskaa ikkunaa.
Itkee lasille
suuria surun pisaroita.
Tuuli humisee puissa
viimeiset lehdetkin lie jo lähteneet.
Kuin yksi noista mustista puista,
ikävöin vihreitä lehtiäni
kesäpäivien lämmöstä.
ikävöin sitä syksyn värikirjoa,
joista rippeetkin jo poissa on.
Niistä lukuisista tuulista,
monista myrskyistä
jäljelle on jäänyt vain musta runko,
joka notkuu yhä tuulessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vain näen edessäin.
lienee kai kaamoksen syy
Talvipäivän seisaus ja
päivät alkaa piteneen
Hyviä jatkoja Sinulle
Neitonen79
Mustaa todellakin...päivä lyhimmillään eikä ole lunta edes Rovaniemellä...tulisi nyt edes jouluksi...joulu kun ei tunnu oikein joululta ilman sitä...
Mutta onpa tässä vielä reilu viikko aikaa...onhan se alkanut pakastua pikkuhiljaa ja toivotaan että jouluksi valkenee :)
Kiitos ja hyviä jatkoja sinullekin...