RTK: Tule meille töihin harrastamaan hyväntekeväisyyttä

Aloitin viime keväänä eräässä isossa kohteessa Rtk:n palveluksessa. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, työtoverit oli mukavia sekä pomokin mukava. Jossakin vaiheessa kuulin miksi entiset työntekijät oli lähteneet pois firmasta ja kauhistuin.

Kesällä hommat alkoivat luisumaan. Lomien ajaksi ei saatu kesälomasijaisia ja isotkin urakat meni helposti ylityöksi. Jo puolessa vuodessa meni minulla vuoden kiintiöt täyteen.

Lokakuun alussa pankki sitten räjähti jos sellaista termiä voisi käyttää. Huomasin, että syyskuun jälkinmäisessä palkassa oli jotakin häikkää ja pahasti. Tunsin, että tunteja puuttui ja paljon vaikka meillä ei ollutkaan töitä normaalia määrää.

Sopimuksien mukaan meille olisi kuulunut 37,5h viikossa takuutyöaikaa ja siitä palkat. Oli tullut viikko jolloin oli vain kolme työpäivää ja firma oli maksanut niistä vain palkat vaikka oli sovittu 3kk aikaisemmin asiasta muuta ja tes:n mukaan se olisi pitänyt olla ilman suullista sopimusta muutenkin selvää.

Aloimme selvitellä asiata ja palkkalistat saimme vasta 3-viikon kuluttua pyynnöstä. Selvisi, että listoja oli väärennetty, käytetty korjauskynää(aka lokinpaskaa eli peittää virheet) ja ylitöitä oli yliviivattu.

Itse kärsin tästä noin 600 euron menetykset. Aloimme tapella asiasta ja kun marraskuun lopulla lähdin asia oli vielä kesken.

Ja en ollut ainoa jolta oltiin viety rahoja. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Edelliset lähtijät olivat kokeneet saman.

Eli lyhyesti. Älä missään nimessä hankkiudu töihin RTK-palvelulle. Firman tapoihin kuuluu palkkojen maksamattajättäminen jne jne ja eikä kyseessä ole vain paikallinen ongelma vaan sitä esiintyy lähes kaikissa toimipisteissä.
21120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tehkää ihmeessä tuntilista mustekynällä (ja että ette jätä sutattua paperia). Ja ottakaa kopio tuntilistasta aina ja pitäkää päiväkirjaa tehdyistä tunneista tai ottakaa kopio tuntilistasta. Näin teillä on todisteet, että pomot väärentävät tunteja työntekijän listaan. Sehän on jo rikollista touhua! Kannattaa ilmoittaa näistä väärennöksistä ammattiliittoon, vaikkei ole jäsen, että tällaista tapahtuu firmassa. Näin toimitsija pääsee tarkistamaan tilanteen ja rupeaa toimenpiteisiin.
Itse vuosia sitten olin RTK:llä ja touhu oli silloin jo samanlaista, tunteja vähennettiin ja palkat laskettiin väärin. Minä ja työkaverini tapeltiin palkkasaatavista. En ollut kuin kuukauden firman hommissa, kun se riitti pomon kieroilun takia. Siivousfirmat kun yrittää kaunistella ja ilmaiseksi teetättää töitä, jopa tuntilistoja väärentämällä. Samaa tapahtuu muissakin firmoissa, että ei makseta ylityö tai siirtymäajan korvauksia yhä edelleen. Todettu on!

Äänestä

Kolmisen vuotta heiluin RTK:n leivissä, eikä palkassa ollut kertaakaan minulla häikkää.
Sen firman pölyt olen nyt karistamassa jaloistani, sillä väen vaihtuvuus rassaa ja nykyinen pomo ei hommaansa osaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen duunari kirjoitti:

Aloitin viime keväänä eräässä isossa kohteessa Rtk:n palveluksessa. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, työtoverit oli mukavia sekä pomokin mukava. Jossakin vaiheessa kuulin miksi entiset työntekijät oli lähteneet pois firmasta ja kauhistuin.

Kesällä hommat alkoivat luisumaan. Lomien ajaksi ei saatu kesälomasijaisia ja isotkin urakat meni helposti ylityöksi. Jo puolessa vuodessa meni minulla vuoden kiintiöt täyteen.

Lokakuun alussa pankki sitten räjähti jos sellaista termiä voisi käyttää. Huomasin, että syyskuun jälkinmäisessä palkassa oli jotakin häikkää ja pahasti. Tunsin, että tunteja puuttui ja paljon vaikka meillä ei ollutkaan töitä normaalia määrää.

Sopimuksien mukaan meille olisi kuulunut 37,5h viikossa takuutyöaikaa ja siitä palkat. Oli tullut viikko jolloin oli vain kolme työpäivää ja firma oli maksanut niistä vain palkat vaikka oli sovittu 3kk aikaisemmin asiasta muuta ja tes:n mukaan se olisi pitänyt olla ilman suullista sopimusta muutenkin selvää.

Aloimme selvitellä asiata ja palkkalistat saimme vasta 3-viikon kuluttua pyynnöstä. Selvisi, että listoja oli väärennetty, käytetty korjauskynää(aka lokinpaskaa eli peittää virheet) ja ylitöitä oli yliviivattu.

Itse kärsin tästä noin 600 euron menetykset. Aloimme tapella asiasta ja kun marraskuun lopulla lähdin asia oli vielä kesken.

Ja en ollut ainoa jolta oltiin viety rahoja. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Edelliset lähtijät olivat kokeneet saman.

Eli lyhyesti. Älä missään nimessä hankkiudu töihin RTK-palvelulle. Firman tapoihin kuuluu palkkojen maksamattajättäminen jne jne ja eikä kyseessä ole vain paikallinen ongelma vaan sitä esiintyy lähes kaikissa toimipisteissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu