mies lopetti masturbaation

suhteen vuoksi..

Mieheni lopetti masturboinnin takiani yli puolivuotta sitten. Olemme seurustelleet nyt kaksi vuotta, ja meille tuli vuosi sitten seksin vähän lopahdettua kriisi siitä, ettei sitä ole paljon, ja hän tekee itse enemmän. Hän lopetti sen keskustelun jälkeen pornon katsomisen ja itse tekemisen, tai jos hän tekeekin, niin HYVIN harvoin. Mistäkö tiedän? Olemme yhdessä 24/7, sekä kun olemme noin pari kertaa viikossa, häneltä tulee aina paljon. Eli ainoa aika milloin hän voisi tehdä, on heti seksimme jälkeen tai seuraavana päivänä. (ja tämä ei minua haittaa jos niin tapahtuu)

mutta asiaan: meillä on muuttunut suhde täysin pornon ja itsetyydyttelyn loppumisen jälkeen. mies kunnioittaa minua aivan eri tavalla kuin ennen. puhuu kauniimmin ja hellyyttä tulee enemmän, sekä seksi on aivan taivaallista aikaisempaan verrattuna, himoa on enemmän ja kokeilua myös.

ongelma: ei ole ongelmaa, hahahaha :DD

no, on meillä muita ongelmia mutta kiitos oudon mieheni, hän teki yhdestä ongelmasta rakkaudenosoituksen.

48

3604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pallo nilkassa?

      on miehelläsi asiat, jos sinä puutut jo hänen noinkin henkilökohtaisiin asioihin. Kontrollinhimosi ei välttämättä loppujenlopuksi osoittaudukaan suhteellenne rakentavaksi tekijäksi pidemmällä tähtäyksellä... sitä voit sitten miettiä kun seinät alkavat kaatuilla.

      • mikäli et tajunnut

        en minä häntä käskenyt lopettamaan, me puhuimme asiasta että seksi oli hiipunut, ja hän teki oman valintansa. enhän olisi edes osannut pyytää moista.

      • olet vaiko nainen

        Tottakait ap. mies huomasi itsekkin että hänen kädellä käynti heikensi hänen halujaan.Vitja tajuat kait itsekkin.Mieti nyt sexyä ollut viimeksi viikko sitten,sinulle tulee tarve,et malta odottaa ja tyydytät itsesi,mutta naisesi haluaakin kanssasi sexyä tunti sinun toimiesi jälkeen,väitämpä ettei sinua oikein "kiinnosta".Ja turha uhota mistään joo-mul-seisoo-taas menttaliteetistä.Tutkittu tuoki juttu.Ja onpa myös tutkittu sekin asia että miehet jotka katselevat RUNSAASTI pornoa ,menettävät halunsa naiseensa,koska epärealistiset kuvat ovat aiheuttaneet turtumisen,sanoiasinko kun mikään ei enään riitä!!! Saa sitä sitten ihmetellä täällä kun ei miestä haluta.Niil on ittesä kanssa mukavampaa.Jooopa joo nyt sit tulee tämä naisen-vika.rulijanssi.vaan olkaapa miehet joskus rehellisiä tän asian suhteen.Kun antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden.Ja täs tapauksessa konkreettisesti!!!!

    • No jo on aiheet!

      kun mimmi kertoo netissä kuinka paljon sen kundikaverilta tulee..
      Siis apua, jos mun partneri kertoisi musta netissä tollasia ja saisin selville niin sais kerätä kamansa sillä minuutilla..

      • jos hän

        hän ei olisi kertunut perusteluja väitteelleen johon tuo sperman määrä liittyi,niin tääl olis ruvennu miehet urputtaan että mistä tiedät,niin kuin sinäkin.Ja kuule mistäs meinaat saada tietoon mitä sustaki on täällä naises udellu,haha ahah!! Luuletko että hän kertoo!!

      • tsori
        jos hän kirjoitti:

        nainen...

    • tosimies

      Minulta tulee aina "paljon". Vaimo vaihtaa pikkuhousut päiväsaikaan sen vuoksi. Kysyin keskustelussa, että haittaako tuo "ongelma". Vaimoni vastasi: "ei se mittään, pesukone on keksitty ja on oikeestaan niin ihanaa kun sitä valuu pitkin päivää".

      Ja aina on taivaallista välillä kolmesti päivässä, yleensä kerta päivässä. On sitä harrastettu riittävästi jotta 16 vuoden kokemuksella voin sanoaa, että lasti kehittyy jo kolmessa tunnissa, ainakin minulla. Kaikkea tehdään yhdessä ja käsikkäin kuljetaan vieläkin kuin teinit.

      • vaan sä olet yksilö

        no minulla on kokemusta miehestäni kahden vuoden ajalta, että kyllä minä tiedän paljonko häneltä yleensä tulee. sinä olet onneksi eri mies kun minun mies :)

      • buzzy
        vaan sä olet yksilö kirjoitti:

        no minulla on kokemusta miehestäni kahden vuoden ajalta, että kyllä minä tiedän paljonko häneltä yleensä tulee. sinä olet onneksi eri mies kun minun mies :)

        se vähä tai aika paljokin riippuu esim. asennosta tai kiihottumis asteesta paljonko sitä tulee

      • aloittaja..
        buzzy kirjoitti:

        se vähä tai aika paljokin riippuu esim. asennosta tai kiihottumis asteesta paljonko sitä tulee

        Juu olen tietoinen siitäkin seikasta. Mies on aika kiehtova kokonaisuus, tutkimusalueita riittää :D

        Harmi kun kukaan ei halua keskustella aiheesta enemmän, tuntuu ettei kellään ole enempää sanottavaa kuin muutama lauseenpätkä. noh, ehkä tämä oli huono keskustelunaloitus sitten.

    • Reispa

      "Olemme yhdessä 24/7, sekä kun olemme noin pari kertaa viikossa, häneltä tulee aina paljon."

      - Voi mies parkaa. Ei saa käydä edes paskalla yksin.

      • aloittaja..

        ei saakaan, teemme sen samaan aikaan eri puolilta pyttyä, näin saan kontrolloida sitäkin. Haukotus.. Heti kun jotain erilaista tapahtuu miehissä, mikä on kivaa suhteen kannalta, ja mieskään ei siitä valita, vaan sen itse päättää, niin ympäristössä alkaa kolista ja paukkua.

        Tyhjät tynnyrit ne kolisee vaan.

    • scale

      Poistin sen huonon vitsin

    • lopettaa....

      Eipä parantunut seksi vaimon kanssa yhtään, aloin vaan muuttua yhä ärtyneemmäksi...

      Tulitko ajatelleeksi, että minäkin masturboin yleensä juuri seuraavana aamuna yhteisen seksin jälkeen?

      Mistä se mahtaa kertoa?

      Oma tulkimtani on, että jotain jäi uupumaan, jotain, minkä saavuttaa paremmin oman käden kautta.

      • juttu sitten..

        Aijaa, harmi kun ei parantunut, kauanko olit tekemättä? Sanoit kuitenkin että teit seuraavana aamuna? miksi minun pitäisi sitä ajatella :) olen itse muutamaan otteeseen miettinyt, tekeekö mieheni silloin juuri, kun seksiä on harrastettu, koska en voinut käsittää miten kukaan ihminen voi lopettaa masturboinnin, itsekin pidän siitä tosi paljon.
        mutta olipa niin taikka näin, niin minua ei ole hänen masturbointi haitannut koskaan, vaan se että seksi väheni. Nyt asia on korjaantunut ainakin tällä erää, mutta samalla minä olen oppinut mieheni epäitsekkyyden kautta, että minunkin on kasvettava ihmisenä parempaan suuntaan. olen aika nuori vielä, alta 30 vuotias nainen, ja vähän liiankin täydellisyyteen pyrkivä suhteessakin, eli jos menee huonommin, niin minua ahdistaa, ja koitan sen parantaa. toivon että ikä vähän höylää luonteen rosoisuuksia :)

        oman miehen kanssa jutellessa asioista, hän on sanonut, että oman käden kautta se todellakin on ollut hänelle tyydyttävämpää, koska hän on siihen aina tottunut, ja ne mielikuvat ovat olleet suuri asia hänelle. senkin olen hyväksynyt, kuullut ja ymmärtänyt täysin. ilman riitelyjä.

        meidän tilanteessa vain kävi niin, että pornon lopetus, itsetyydytyksen minimointi, paransi suhdettamme seksuaalisella tasolla, vaikka aikaa on jo kulunut ja alkuhuuma kadotettu jo aikoja sitten. Ja jos mieheltäni jotain uupuu seksissä, niin sitten uupuu, kyllä hän sen jostain ottaa sitten kun siltä tuntuu, vaikka pornosta jos haluaa, ellei mene pettämään, ja sillekään en voi sitten mitään.

      • ................

        Sinä masturboit, koska seksi ei tyydytä. Tuossa ei harrastettu tarpeeksi seksiä, koska masturboitiin liikaa.

        Sinänsä itse olen vastaan, että ketään kielletään masturboimasta - sehän on vähän kuin ihmisten perusoikeus! :) Mutta jos koetaan masturbointi helpommaksi, vaivattomammaksi ja sen vuoksi vähennetään seksiä, niin voihan sen rajoittamisella olla positiivisia seurauksia. Jokainen mieskin osaa kuvitella miltä tuntuisi suhteessa, jossa nainen ei jaksa harrastaa seksiä kun saa oman tyydytyksensä jo masturboinnista.

        Enkä näkisi sinunkaan kohdalla sitä maailmanloppuna, jos sen sijaan, että tyydyt vain masturboimaan ja samalla huonompaan seksiin, alkaisitkin keksimään jotain piristysruisketta vaimon kanssa seksielämäänne. Masturboinnissa ei ole mitään pahaa, jos se ei konkreettisesti vaikuta negatiivisesti seksielämään muuten.

        Jotenkin ajatus siitä, että pariskunta tyytyy hoitamaan itse itsensä yksin piilossa eikä halua harrastaa seksiä toisen kanssa, on todella ankeaa. Sinä tiedät mistä tykkäät, myös kätesi, joten onhan se helppoa ja hauskaa. Mutta mitäpä jos näkisitte vaivaa myös sen yhteisen seksielämän suhteen, niin SEKIN voisi olla mahtavampaa. Miksi tyytyä yhteen hyvään kun voi saada kaksi hyvää eikä edes sillä petä!?

    • aivan pihalla

      tai tyhmän yksinkertainen jos kuvittelet, että kirjoituksesi liittyy jotenkin miehen logiikkaan? Mutta ethän sinä tuota tosissasi kirjoittanutkaan!!!No, eipä tuo haitanne.Ihan miten vaan, suoltakaa nyt sitä ulostettanne vaikka täällä.

    • pää halkeaa

      Jahas. Nyt kun sitten hölmö päästi sinut vallan kahvaan, olet jo varmaan ruvennut säätelemään seksin määrää. Marionetit vaan heiluu..

      • lopun alkua odotellessa

        Tässä mennään perinteisen kaavan mukaan: nainen luulee pystyvänsä kontrolloimaan miehen seksuaalisuutta, alkaa kontrolloida seksin määrää, alkaa palkita miestä seksillä ja nuhdella jättämällä ilman seksiä. Ennenpitkää mies kypsyy tilanteeseen ja alkaa hakea ja löytääkin ymmärtävämpää seksiseuraa muualta. Nainen saa asian selville ja seuraa suuri itku, poru ja katkeruus: "miehet ovat kaikki sikoja!"

    • miesoooon

      Yhdyn ilolla ap:hen. Jatkuva ulkopuolelta tuleva kiihotustila (pornon katselu yms.) peittää lopulta kyvyn kiihottua sisäisesti (mielikuvitus, tunteet, läsnänäolo jne.).

      Kuitenkin on niin että vain kyky kiihottua kunnolla rakastelutilanteessa oman naisen kanssa on ainoa tie kestävään, molempia tyydyttävään seksielämään.

      • aikuisiaki

        ymmärtäjiä,ja mielestäni aloittaja ilmaisi myös miten he hoitavat parisuhdettaan täydessä ymmärryksessä.Ilman riitaa vaan asiallisesti keskustellen.Moni voisi ottaa esimerkkiä!!

      • aloittaja

        kyllä se näin on. kolme pitkää suhdetta takana, yhdessä niistä shuteista esiintyi valtavaa kiinnostusta pornoa kohtaan, sekä muita naisia. Seksi oli suoritusta ja kylmempää mitä nyt. tässä suhteessa missä nyt olen, seksi oli todellakin erilaista alkuvuoden, mitä se nyt on. JA minun miehenikin (todellakin, se sama mies joka lopetti tämän kaiken eikä esim. suhdetta) sanoo itsekin, että hänen seksielämä on parantunut, ja hän nauttii omasta kullastaan todella paljon.

        minä olin edellisessä suhteessa täysin puudutettu siihen, ettei toisen kylmyydelle voi mitään, enkä edes näin ollen kuvitellut mitään tämän kaltaista ratkaisua. mutta näin vaan kävi.

        enkä kenellekään sano että näin pitäisi tehdä jonkun muunkin, sillä en tiedä tosiaan kauanko tämä kestää, ja mitä meille tapahtuu, mutta sen sanon, että joskus voi tapahtua näinkin. puoli vuotta on kuitenkin suht pitkä aika jo tällaiseen, tykkään miehestäni valtavasti kun ajattelenkin häntä nyt.

        ja on ihan sama vaikka hän katsoisikin sitä välillä. nyt sen tiedän, koska olen kokenut asian ratkeamisen rakkaudella. mutta eläköön tälle päivälle, ja sille että ongelmat ovat vaihtuneet, eivätkä pyöri enää samaa rataa :))

        ja onse muuten kumma, että se joka jotain hyvää uskaltaa sanoa, ja siihen uskoo, niin heti pidetään kahelina ja hulluna. mitä negatiivisempi ja tylsempi ihminen, sitä terveempänä häntä pidetään. so cool.

      • dayum
        aloittaja kirjoitti:

        Olen samoilla linjoilla tuon "miesoooon" kanssa.
        Oikeastaan hän ilmaisi asian aika selkeästi ja tuo voisi toimia vinkkinä monenkin kohdalla.

        Mutta tuo yksi asia kyllä aiheuttaa kummastelua, mitä joku toinenkin oli hämmästellyt. Nimittäin se, että olette yhdessä 24/7 kuulostaa vähintää erikoiselta. Miten tuo on edes mahdollista? Tai sitten tuo on "hieman" liioiteltu ilmaisu. Mutta jos näin on, niin tämä taas vesittää hieman perustelujasi / muuta kirjoittamaasi.
        Mä en ainakaan tuollaisessa 24/7-suhteessa pysty olemaan, mutta ilmeisesti miehesi pystyy. Hyvä niin.

        Sitten toisekseen sivutakseni hieman tuota "miesoooon" kommenttia, niin sehän nyt lienee selvää että kiihottuneisuutta riittää enemmän kun niitä kiihotuksiaan ei liian usein pura omaan käteensä :)

      • dayum kirjoitti:

        Minulta myöskään ei onnistuisi tuollainen 24/7-yhdessä olo. Itse tarvitsen parisuhteen ja perhe-elämän lisäksi omaakin aikaa pysyäkseni "järjissäni".

      • aloittaja---
        dayum kirjoitti:

        Olen samoilla linjoilla tuon "miesoooon" kanssa.
        Oikeastaan hän ilmaisi asian aika selkeästi ja tuo voisi toimia vinkkinä monenkin kohdalla.

        Mutta tuo yksi asia kyllä aiheuttaa kummastelua, mitä joku toinenkin oli hämmästellyt. Nimittäin se, että olette yhdessä 24/7 kuulostaa vähintää erikoiselta. Miten tuo on edes mahdollista? Tai sitten tuo on "hieman" liioiteltu ilmaisu. Mutta jos näin on, niin tämä taas vesittää hieman perustelujasi / muuta kirjoittamaasi.
        Mä en ainakaan tuollaisessa 24/7-suhteessa pysty olemaan, mutta ilmeisesti miehesi pystyy. Hyvä niin.

        Sitten toisekseen sivutakseni hieman tuota "miesoooon" kommenttia, niin sehän nyt lienee selvää että kiihottuneisuutta riittää enemmän kun niitä kiihotuksiaan ei liian usein pura omaan käteensä :)

        Juu, aivan :) ihanaa että miehetkin tulee vähän vastaan. mun mies on henkeen ja vereen aika äijämäinen, ja uppiniskainen se aluksi oli, etten olis tätä koskaan sinänsä uskonut. etten mä itelleni mitään tossunnuolijaa katsos ottanut alunperinkään.

        ja joo, se oli liian iso ilmaus se 24/7, onhan meillä omat työt ja harrastukset, sekä muut jutut, ja olen poissakin välillä, käyn esim yksin kylpylämatkoilla jne. Mutta pakko myöntää että olen vähän taipuvainen siihen että paljon ollaan yhdessä. Ja olen taipuvainen olemaan täys pönttö välillä ;)

        Mutta, kiitos vastanneille.

      • maannn

        romanttinen ja eroottislatauksinen kioskikirjallisuus naisilta! Reginat roviolle!

    • "Meillä on muuttunut suhde täysin pornon ja itsetyydyttelyn loppumisen jälkeen. Mies kunnioittaa minua aivan eri tavalla kuin ennen. Puhuu kauniimmin ja hellyyttä tulee enemmän..."

      Minusta näillä on yhtä paljon asiayhteyttä kuin jäätelön syönnillä ja hukkumiskuolemien määrällä.

      • gröhmm

        Se kuulostaa ihan kastroidun kollin käyttäytymiseltä... ne ovat hiljaisempia, rauhallisempia, helpompia käsitellä, vähemmän agressiivisia, tottelevaisempia jne. Viihtyvät paremmin sylissäkin.

      • Voisin kuvitella, että minuun tuollainen elämänmuutos vaikuttaisi juuri toisinpäin.

    • terhi.

      Mistä sä tiedät, mitä se TODELLA hommailee vessassa yksin ollessaan...?

      • henk koht

        vemputtelen välillä vaikka duunin vessassa jos oikein rupeaa haarusissa polttelemaan.

    • parhaillaan sua kohtaan sellaista kyrpää ottaan ettei mitään järkeä, jossain vaiheessa se sit poksahtaa kuin kypsä finni ja se ei oo enää lasten katottavaa :-) Jos joku kieltää sulta noinkin tärkeän jutun, asian joka ei oo edes mistään omasta tahdosta kiinni vaan kumpuaa selkäytimestä niin minkähän laisia fiiliksiä sitä toista kohtaan alat jossain vaiheessa kehittään mielessäs, pitää olla aika vitun lammas jos pystyt nieleen tollasen tosta noin vaan.

    • ongelma tuossa

      voi olla, jos oma mies vetää käteen? Täysin normaali asia samoin kuin pornon katselu. Eri asia, jos jompaa kumpaa tai kumpaakin pitää tehdä monta kertaa päivässä. Itsetyydytys on terveen ihmisen merkki! Kuulostaa sille e ttä sinulle miehesi masturbointi on ollut kynnyskysymys harrastaa seksiä ja olet pakottanut miehesi lopettamaan sen, jotta hän saa kinkkua useammin. Sinun "rakkaudenosoituksesi" tälle "uhraukselle" on sitten olla saatavilla useammin? Hyvä kun "ongelma" ratkesi ja tuo 24 / 7 yhdessäolohan se vasta hyvän suhteen merkki on......

    • Kuinka kauan eroon?

      veikkaan 1/2 vuotta.

      • Skeptikko.

        Tuskin kestää puolta vuotta.

    • kuohittu....

      Jo vain, teit sitten miehestäsi metroseksuaalisen, vikisevän potentiaalisen pettäjän. Ei kait siinä mitään jos sellaisesta pitää.

      Runkkaaminen on miehen perusoikeus! Ja monesti parempi kuin huono pillu.

      • mää vaa

        Sitäpä tässä täytyy harrastaa minunkin kun tuo ukko on taas runkannu netissä:)...

      • jaana.

        Joo, runkkaaminen on tosiaan monasti parempaa kuin HUONO KULLI!

      • Teppo
        jaana. kirjoitti:

        Joo, runkkaaminen on tosiaan monasti parempaa kuin HUONO KULLI!

        parempaa kuin mikä tahansa kulli.

    • Morzilla

      Ongelmien ratkaisumalli, jossa toinen luopuu tai yrittää luopua yksipuolisesti omista tarpeistaan lähes täysin toisen hyväksi, toimii erittäin harvoin pidemmänpäälle. Hyvä kuitenkin teille, jos saitte ongelman ratkaistua, ja kumpikin on tyytyväisiä.

    • mietittävää pitkäksi aikaa

      Kaunis kertomus, joka pisti miettimään. Olen aina kynsin ja hampain ja kaikki perustelut käyttäen puolustanut oikeuttani masturboida ja katsoa pornoa vaikka tiedän sen toisinaan loukkaavan poikaystävää. Olen kai pelännyt, että hän väsyy tai turhautuu halukkuuteeni ja rupeaa harrastamaan kanssani viha- tai miellytyspanoja. Ehkä minunkin pitäisi lopettaa sooloseksi ja antaa miehelleni mahdollisuus. Tiedän omasta kokemuksesta, että ylenpalttinen pornostelu tekee ahneeksi ja kärsimättömäksi. Ehkä pidättäytyminen , läsnäolo ja odottelu tosiaan tekee sekä seksistä että suhteesta monipuolisemmin tyydyttävää.

    • Aloittaja...

      Kiitos kaikille vastanneille, vaikka huvittavaa olikin huomata miten skeptisiä vastaajat todella ovat :D minua yritetään syyllistää niin maan vimeisen päälle, vaikka kyse on miehen omasta halusta toimia noin. hän voi milloin tahansa kuitenkin runkata, kun vain haluaa.

      Ja pieni lisäys vielä loppuun, mies kosi minua kaksi viikkoa sitten, kesällä vietämme häitä :))) Että tuskin se viiteen kuukauteen kaatuu, veikatkaa vaikka pari vuotta, se vois olla realistisempi :DD

      Ainiin! Ja näytin tämän keskustelun miehellenikin, hänellä oli oikein hauskaa tätä lukiessa :) että ei se kyrpä siellä ottassa ole, vaan ihan omalla paikallaan ja hyvin pelittää.

      • hehhehhee

        Tottakai miehesi on samaa mieltä kanssasi, hänen on pakko. 1/2 vuotta (max).

      • hieman ainakin

        Onko sinulla miestä ollenkaan, sillä tuskin kukaan mies katsoisi hyvällä sitä, että morsian kirjoittee miehen hanskaanvetotaipumuksistaan julkisesti (vaikkakin vain nimimerkillä). Ja vielä nauraisi vastaajille...

        Mut hei, voithan sä KUVITELLA että sulla on sellainen mies! Se on niinku sun salainen oma juttus.

      • Olet kuitenkin mies,

        joka vain haluaa provosoida krapulassaan ja runkatessaan nettipornon parissa...

      • tunkiokukko
        hieman ainakin kirjoitti:

        Onko sinulla miestä ollenkaan, sillä tuskin kukaan mies katsoisi hyvällä sitä, että morsian kirjoittee miehen hanskaanvetotaipumuksistaan julkisesti (vaikkakin vain nimimerkillä). Ja vielä nauraisi vastaajille...

        Mut hei, voithan sä KUVITELLA että sulla on sellainen mies! Se on niinku sun salainen oma juttus.

        Kyllä tuo hemmo vaikuttaa niin kastroidulta tohvelieläimeltä kuin olla ja voi. Tosimies runkkaa vaikka keittiön pöydällä kun siltä tuntuu.

      • örrgghh

        Ymmärtäähän sen, että alkaa hävettää, jos mies kuolaa je vemputtaa itteensä jossain sohvan nurkassa taukoamatta ja kavereita, sukulaisia ja muitakin saattaa tulla kylään. Siinäkin on tilannekomiikkaa, että päätitte keskustella asiasta. Dramatisointi:

        Maanantai: väpä, väpä, väpä, väpä...
        Tiistai: väpä, väpä, väpä, väpä...
        Keskiviikko: väpä, väpä, väpä, väpä....
        Torstai: väpä, väpä, väpä, väpä....

        - Hei, voitaisko me keskustella sun runkkaamisestas?
        - Oota hetki, vetäsen täs vielä muutaman kerran.
        - Ehkä sun pitäis öhhh... nussia ittees vähemmän?
        - Ei helvetissä, runkkaan ku tykkään runkata.
        - Sulla on niin paljon enemmän seksiä ku mulla.
        - Joo, ehkä mä runkkaan liikaa, taidanpa lopettaa sen, halitaanko?"
        - Joo, ihanaa
        - Ajattelin kirjoittaa nettiin sun runkkaamisesta, tai siitä ku se loppu.
        - Ai? Kiva. Ehkä moni vanha runkku oppii, et elämässä on muutakin...
        - Tuus kattoon, mitä nuo vastas, hihi hihi.
        - Hahhah, onpas nuo tyhmiä.
        - Joo, niin ovat, hihi hihi.

      • menee hyvin

        Lämpimät onnittelut avioliitosta ja jätä tämän palstan kirjoittajat omaan arvoonsa. Harvoin näkee näin paljon katkeraa, kaunaista , kadetta , epäloogista ja sivistymätöntä äijäpullistelua.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      394
      2812
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      76
      2229
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      112
      1775
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      189
      1481
    5. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1472
    6. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1445
    7. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1437
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1323
    9. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1287
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1246
    Aihe