Taas minä jauhan siitä vauvakinosta, mutta onko teillä niin, että "ohjelmatäyteisen" päivän jälkeen nukkumaanmeno on kahta kauheampi operaatio?
Eilen oli se vauvakinopäivä ja käytiin vielä syömässäkin isolla mammaporukalla. Joten reissu kesti tosi kauan ja meidän tyttökin (4kk) oli hereillä oikeastaan kokoajan.
Nukuttaminen kesti 5h ja kun lopulta pistettiin tyttö hereillä sänkyyn, alkoi unensekainen jokellus (naurettavan kuuloista). Silmät kiinni pälisi, pärskytti ja pulisi ja välillä sitten tuli myös kitinää.
Kaks kertaa ennenkin käynyt samalla tavalla, että tyttö puol yötä vaan pulissu kopassa, mutta sillon oltiinkin yötä isovanhempien luona. Aattelin että rauhattomuus silloin johtui epätavallisesta ympäristöstä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
oon huomannu että vähänkin erikoisemmat päivät aiheuttaa levottomuutta.. näkyy just nukutuksessa ja sit yöllä. vaikka kaikki ois menny päivällä tosi hyvin, niin silti iltasin pyöritytyttää..
..myös ihan sama juttu! Typy nyt 5,5kk ja huomaa selvästi että uneen tulee pulinaa ja höpötystä ja ties mitä jos vähänkin enemmän tuota ns ohjelmaa piisaa. Tosin mummi oli ostanut typylle "unipussin" joka on sellaista vähän paksumpaa kangasta niin unet ovat selvästi "rauhoittuneet" :).