Olen asunut kohta kolme vuotta avomieheni kanssa saman katon alla. Hän halusi hetimiten tavattuamme muuttaa yhteen ja minä suostuin, koska olin eron runtelema ja koin uuden miesystäväni todella turvalliseksi ja miellyttäväksi. Pidän edelleenkin miesystävästäni.
Hän kuitenkaan ei halua sitoutua kihlauksen/avioliiton kautta minuun, koska hänen mielestään suhteen pitää olla varmalla pohjalla. Itse en haluaisi naisena elää näin niinkuin varanaisena, passaajana, jos ei satu ukolle parempaa löytymään. Missä mättää, kun mies ei halua sitoutua toiveestani huolimatta, vaikka hän väittää rakastavansa minua. Kertoi kuitenkin, että jos olisi pienintäkin vihjettä erohuolista välillämme, minä kuulema menen pois tolaltani. Mitä tulisi tehdä, kun minun mielestä suhteesta pitää ensin olla varma ja sitten vasta mennä saman katon alle ja sitoutua. Mieheni kuitenkin näyttää tekevän päin vastoin. Itse kannan omasta tilanteestani vastuun, mutta minun kohdalla on rakkaus mieheeni vain lisääntynyt näinä vuosina, vaikka aina ei siltä näytä arjessa, kun joudun purkamaan paineita edellisen elämän aiheuttamista huolista, kiireestä ja arjen taakoista. Silti olisin valmis sitoutumaan ja sitä kautta selkiinnyttämään elämää. Naiselle tällainen epävarmuus on vaikeaa!!
Hän kuitenkaan ei halua sitoutua kihlauksen/avioliiton kautta minuun, koska hänen mielestään suhteen pitää olla varmalla pohjalla. Itse en haluaisi naisena elää näin niinkuin varanaisena, passaajana, jos ei satu ukolle parempaa löytymään. Missä mättää, kun mies ei halua sitoutua toiveestani huolimatta, vaikka hän väittää rakastavansa minua. Kertoi kuitenkin, että jos olisi pienintäkin vihjettä erohuolista välillämme, minä kuulema menen pois tolaltani. Mitä tulisi tehdä, kun minun mielestä suhteesta pitää ensin olla varma ja sitten vasta mennä saman katon alle ja sitoutua. Mieheni kuitenkin näyttää tekevän päin vastoin. Itse kannan omasta tilanteestani vastuun, mutta minun kohdalla on rakkaus mieheeni vain lisääntynyt näinä vuosina, vaikka aina ei siltä näytä arjessa, kun joudun purkamaan paineita edellisen elämän aiheuttamista huolista, kiireestä ja arjen taakoista. Silti olisin valmis sitoutumaan ja sitä kautta selkiinnyttämään elämää. Naiselle tällainen epävarmuus on vaikeaa!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
tilanne meillä. Yhdessä on oltu 5 vuotta, kummankin lapset asuvat meillä. Miehen lapset asuneet meillä kolmatta vuotta, mihin tämä meidän sitoutumattomuus liittyykin. Miehen toinen lapsi, vanhin poika, ei ole tahtonut uutta järjestelyä hyväksyä, joten ei olla pidetty kiirettä sitoutumisen suhteen. Tai siis se menee meidän mielestä näin, että olisi pitänyt mennä heti virallistamaan suhde alussa. Nyt tässä yhdessä olemisen harjoitteluvaiheessa ei tunnu järkevältä sekoittaa lasten päätä vielä naimisiinmenolla. On nimittäin ollut tosi vaikeaa itse kullakin sopeutua uuteen asumiskuvioon. Nyt alkaa vähän jo helpottamaan, lapset alkavat hyväksyä tilanteen ja löytämään luottamusta meihin aikuisiin ja tämän suhteen pysyvyyteen. Samalla alkaa ajatus naimisiinmenostakin tuntua taas ajankohtaiselta.
Meillä asiat menee näin, koitetaan kuulostella kokonaistilannetta ja kunnioittaa kummankin lapsia ja heidän aikatauluaan tässä sopeutumisessa. joku muu tekisi varmaan toisin. Voisiko oman miehesi kohdalla olla samanlaisia ajatuksia? Ei ehkä halua hämmentää uutta tilannetta? tosin ei käynyt ilmi kirjoituksestasi, onko teillä omia/yhteisiä lapsia.
Elin miehen kanssa saman katon alla 5 vuotta passaajana, ruuanlaittajana ja seksikumppanina. Avomieheni ei halunnut vakiintua ja mennä naimisiin. Hän halusi elää ja olla kuin vapaa mies ja meni ja tuli niinkuin itse tykkää. Lopulta kyllästyin ja käskin hänen poistua elämästäni. Sitten mies kosi ja pitkän suostuttelun jälkeen menimme kihloihin. Kaikki muuttui sen jälkeen helvetiksi ja erosimme jo puolen vuoden kuluttua kihlauksesta. Eron jälkeen ex avopuolisoni tappoi itsensä.
Kiitos vastauksista teille molemmille. En taida näin vaikeassa tilanteessa uskaltaa tuota sitoutumista ajatella, koska eihän sitä sitten tiedä, miten toinen asian kokee historiansa yms. kannalta. Sinulle jälkimmäinen kirjoittaja sanoisin, että miehesi tappoi itsensä oman umpikujansa vuoksi. Syy ei ole sinun. Emme voi pitää elämää yllä, meillä ei ole sellaista voimaa annettu!