Cruiiiseeee

"Useat äkkirikastumisesta haaveilleet idiootit ovat päättäneet hankkia isot rahat ostamalla alueita Kuusta. Nyt Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoitti, ettei se aio maksaa lanttiakaan henkilöille, jotka uskovat omistavansa paikan, jolle Nasa aikoo alkaa rakentaa avaruusasemaa vuonna 2020. Nasa muistutti Kuun omistusoikeuden kuuluvat YK:lle ja että kaikki, jotka kuvittelevat omistavansa siitä osia, ovat joutuneet pahemman kerran huijatuiksi."

Iltalehti.

"Oma tontti kuusta pilkkahintaan
[18.12.2002]

Anna lahjaksi jotain aivan ainutlaatuista: vajaan 32 euron hintaan voi ostaa eekkerin eli noin 0,4 hehtaarin tontin kuusta. Myytävät tontit ovat kuun näkyvältä puolelta, jotta tonttia voi katsella maan päältä.

Omistus rekisteröidään Lunar Deed -kiinteistöyhtiön toimesta Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Venäjällä. Hintaan sisältyy todistus omistuksesta ja kuukartta, johon tontti on rajoineen merkitty. Omistus sisältää myös kaivosoikeudet. Lisäksi ostaja saa kopion Kuun perustuslaista. Rekisteröinti- ja muut todistukset lähetetään komeassa lahjapakkauksessa, kehystettyinä niistä peritään lisähinta.

Tonttien myynti perustuu siihen, että amerikkalainen Dennis M. Hope äkkäsi suurvaltain vuonna 1967 solmimasta ulkoavaruussopimuksesta aukon. Sopimuksen mukaan mikään maailman valtio ei voi vallata tai rekisteröidä omistukseensa mitään avaruuden osaa. Kun yksityisten henkilöiden omistuksesta ei mainita mitään, se tulkitaan siis mahdolliseksi.

Lunar Deed väittää myyneensä jo 300 000 tonttia. Ostajien joukossa väitetään olevan muun muassa Clint Eastwood, Tom Cruise ja kaksi Yhdysvaltain entistä presidenttiä.

Pohjoismaalaisia varten on Malmössä oma myyntikonttori. Ostaminen käy kätevästi internetin kautta osoitteessa www.moonshop.se. Toistaiseksi sivusto palvelee vain skandinaavisilla kielillä, mutta suomenkieliset sivut ovat jo tekeillä."

Tekniikka&Talous
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...ostajille löytyy looginen selitys, se on seniliys ja vanhuus samassa paketissa.

Tomppa on vain niin johdettavissa oleva hölmö, jolla on liikaa rahaa ja David aisankannattajana,kun piti häämatkallekin tunkea mukaan....

D :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lallalllaaaaaaaa kirjoitti:

"Useat äkkirikastumisesta haaveilleet idiootit ovat päättäneet hankkia isot rahat ostamalla alueita Kuusta. Nyt Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoitti, ettei se aio maksaa lanttiakaan henkilöille, jotka uskovat omistavansa paikan, jolle Nasa aikoo alkaa rakentaa avaruusasemaa vuonna 2020. Nasa muistutti Kuun omistusoikeuden kuuluvat YK:lle ja että kaikki, jotka kuvittelevat omistavansa siitä osia, ovat joutuneet pahemman kerran huijatuiksi."

Iltalehti.

"Oma tontti kuusta pilkkahintaan
[18.12.2002]

Anna lahjaksi jotain aivan ainutlaatuista: vajaan 32 euron hintaan voi ostaa eekkerin eli noin 0,4 hehtaarin tontin kuusta. Myytävät tontit ovat kuun näkyvältä puolelta, jotta tonttia voi katsella maan päältä.

Omistus rekisteröidään Lunar Deed -kiinteistöyhtiön toimesta Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Venäjällä. Hintaan sisältyy todistus omistuksesta ja kuukartta, johon tontti on rajoineen merkitty. Omistus sisältää myös kaivosoikeudet. Lisäksi ostaja saa kopion Kuun perustuslaista. Rekisteröinti- ja muut todistukset lähetetään komeassa lahjapakkauksessa, kehystettyinä niistä peritään lisähinta.

Tonttien myynti perustuu siihen, että amerikkalainen Dennis M. Hope äkkäsi suurvaltain vuonna 1967 solmimasta ulkoavaruussopimuksesta aukon. Sopimuksen mukaan mikään maailman valtio ei voi vallata tai rekisteröidä omistukseensa mitään avaruuden osaa. Kun yksityisten henkilöiden omistuksesta ei mainita mitään, se tulkitaan siis mahdolliseksi.

Lunar Deed väittää myyneensä jo 300 000 tonttia. Ostajien joukossa väitetään olevan muun muassa Clint Eastwood, Tom Cruise ja kaksi Yhdysvaltain entistä presidenttiä.

Pohjoismaalaisia varten on Malmössä oma myyntikonttori. Ostaminen käy kätevästi internetin kautta osoitteessa www.moonshop.se. Toistaiseksi sivusto palvelee vain skandinaavisilla kielillä, mutta suomenkieliset sivut ovat jo tekeillä."

Tekniikka&Talous

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu