jo aamusta se hiipii
kurkkua kuristamaan,
hengitystä ahdistamaan,
polttava painon tunne
kuin rautainen vanne
yksinäisenä ja avuttomana
sen kylmissä kourissa
ahdituksen aalloissa
yritän luovia eteenpäin
hampaat irvessä, eteenpäin
en anna sille periksi,
koska jos antaisin
tiedän, että paikalleni jäisin
tähän pimeään
missä vain sinut nään
ei ole kaukana aika
kun en voinut sitä hallita
tunti tunnin jälkeen
hukuin sen pimeyteen
ilman sinua, tyhjyyteen
en tiedä kummalla on enemmän voimia
ottaa kiinni ja takertua
olenko se sittenkin minä
joka ei ikävästä päästä?
onko ikävä minun vankini?
aika kai sen kertoisi
jos uskaltaisin sen antaa
ajan eteenpäin kantaa
osaisin unohtaa
sen, jota en koskaan saa
en tahtoisi sua omistaa
hetken vaan
rakastaa
kurkkua kuristamaan,
hengitystä ahdistamaan,
polttava painon tunne
kuin rautainen vanne
yksinäisenä ja avuttomana
sen kylmissä kourissa
ahdituksen aalloissa
yritän luovia eteenpäin
hampaat irvessä, eteenpäin
en anna sille periksi,
koska jos antaisin
tiedän, että paikalleni jäisin
tähän pimeään
missä vain sinut nään
ei ole kaukana aika
kun en voinut sitä hallita
tunti tunnin jälkeen
hukuin sen pimeyteen
ilman sinua, tyhjyyteen
en tiedä kummalla on enemmän voimia
ottaa kiinni ja takertua
olenko se sittenkin minä
joka ei ikävästä päästä?
onko ikävä minun vankini?
aika kai sen kertoisi
jos uskaltaisin sen antaa
ajan eteenpäin kantaa
osaisin unohtaa
sen, jota en koskaan saa
en tahtoisi sua omistaa
hetken vaan
rakastaa
Vastaukset 8
Vanhimmat
satuttaa
muita kuin minua.
sattuu...koko ajan...
jos sanani satuttavat, se ei ole niiden tarkoitus.
uskoisin kuitenkin, että sinulle en sanojani kirjoita, hän tuskin täällä käy näitä lukemassa.
sinä rakkain, et sanojani kuule
et tätä tuskaista polku kulje
sinun taivaallasi aurinko lämmittää
taaksesi jätit pelkkää tyhjää
etkä muista minua enää
-mene rakkaani
elämä edessäsi odottaa
voittajaa-
en edes tahtoisi sinun muistavan
tuskastani mitään tietävän
sillä näitä raskaita kiviä
et puolestani voisi kantaa
-et sinä tahtonut satuttaa
et tuottaa tuskaa
ei voi sydäntään pakottaa
rakastamaan-
anna minun pitää suruni
piilottaa salaisuuteni
joukkoon tuhansien sanojen
tarinoiden anonyymien
muista erotu en
sitä minä tarvitsen
sinua ja haluaa olla lähelläsi, mutta ei saa sitä sanotuksi...koska tiellä on esteitä
joskus hämärässä yössä,
unelmien kipeiden sylissä
ajatus varovainen minua koskettaa
joskus, kuin puolisalaa
ehkä vielä joskus hän palaa
tunteistaan kertomaan
havahdun haaveistani kylmään
niin paljon helpompaa
on uskoa on pimeään
takerrun sanojen muistoihin
kuin mantraan pelastavaan
ei rakastanut kuitenkaan
ihastusta se taisi olla vaan
liian arkoja nämä haavat
joita sieluuni viillettiin
liian hyvin iho muistaa
kuinka maa alta vietiin
liian paljon rakastin
vielä rakastan sinua
läpi kivunkin
rakkautesi oli minulle kaikki
mitä koskaan halusin
sinun vuoksesi olisin
kävellyt läpi tulenkin
olisin kestänyt mitä tahansa
jos olisit pysynyt siinä
rinnalla
en jaksa enää uskoa
käännä katseesi, pyytäisin
älä anna sen minua koskettaa
se liian suuren vallan saa
vaikka tahdon rakastaa
jatkan matkaa eteenpäin
parempi on näin.
toivottavasti löydät onnesi...minäkin toivon löytäväni. Tätä se ei ainakaan ole...
Anonyymisyys vapauttaa kirjoittamaan täällä, ei siinä auta keksityt nikit ja profiilit.
"anna minun pitää suruni
piilottaa salaisuuteni
joukkoon tuhansien sanojen
tarinoiden anonyymien
muista erotu en
sitä minä tarvitsen"
Tuota ei voi kukaan estää. Kaikki esteet ovat omassa sisässä.
Valoa ja kauneutta elämääsi!