Asia on nyt näin: lasten isä ei ole ikinä pitänyt juhlapyhistä, varsinkaan joulusta. Hän ei ole ikinä panostanut jouluun, eikä aio panostaa jatkossakaan. Ei tee jouluruokia, ei koristeita, ei mitään. Lahjat sentään lapsille ostaa.
Meillä nyt ensimmäinen joulu erillään eron jälkeen. Nyt lapset ovat minulla joulun (en tiedä tuleeko isä, saa tulla jos haluaa). Uhkaili, että ensivuonna lapset ovat hällä joulun. Lapset rakastavat joulua ja sen perinteitä, koristeluineen, kuusen hankintoineen, leipomisineen ja jouluruokineen. onko oikein, että lapsilta riistetään "kunnon joulu" vain sen vuoksi, että isi haluaa? Selventääkseni vielä sanon, että isi EI aio laittaa joulua ensivuonnakaan mitenkään. Minulle joulu on tärkeä perhejuhla ja masentaa ajatella että viettäisin sen ensi jouluna yksin.
Meillä nyt ensimmäinen joulu erillään eron jälkeen. Nyt lapset ovat minulla joulun (en tiedä tuleeko isä, saa tulla jos haluaa). Uhkaili, että ensivuonna lapset ovat hällä joulun. Lapset rakastavat joulua ja sen perinteitä, koristeluineen, kuusen hankintoineen, leipomisineen ja jouluruokineen. onko oikein, että lapsilta riistetään "kunnon joulu" vain sen vuoksi, että isi haluaa? Selventääkseni vielä sanon, että isi EI aio laittaa joulua ensivuonnakaan mitenkään. Minulle joulu on tärkeä perhejuhla ja masentaa ajatella että viettäisin sen ensi jouluna yksin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
on isälläkin joulua lasten kanssa viettää, eihän tärkeintä ole koristeet ja ruuanlaitto - vaan se yhdessäolo. Aika harva etävanhempi haluaa viettää mm. joulua exänsä kanssa eron jälkeen, vaan normaalia on viettää se omalla tahollaan ja tavallaan. Luulisin, että pelkäät eniten sitä yksinoloa jouluna ja käytät tekosyynä näitä joulun valmisteluja ja "kunnon joulusta" puhumisella - lapset usein saattavat olla hyvinkin laajakatseisia ja "kunnon joulu" voi olla heille sekin, ettei koristeita niinkään paljon, vaan olemista toisen vanhemmankin kanssa. On vähintäänkin reilua vuorotella joulun vietossa vuorovuosin, tottakait voi olla vanhempia,jotka viettävät sitä lasten kanssa yhdessä erosta huolimatta. Tähän ei kuitekaan ketään voida pakottaa - ero on ero ja on vain venyttävä lasten tähden ja annettava molemmille vanhemmille mahdollisuus.
kyse siitä, että "isä haulaisi" viettää lastensa kanssa aikaa silloin jouluna, vaan se, että hän tekee sen kiusallaan. Ja sanonutkin sen suoraan minulle. Tekee sen ihan ilkeyttään. hän ei ajattele lapsia, eikä halua viettää joulu lasten kanssa sen vuoksi että on joulu.
Miksi isällä on oikeus pilata lasten joulu vaan ilkeyttään? Kun LAPSET eivät halua mennä jouluna isälleen. Ja hox! He eivät halua mennä sinne OMASTA halustaan, minun mielipiteelläni ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Lapseni pitävät perinteistä, kuten jo sanoin ja ovat sen ilmaisseet. Joten, oli syy mikä tahansa, niin miksi lasten joulu pitää pilata vai "isän oikeuksien" vuoksi?
vain äideillä on .äidit jotka synnyttävät, imettävät ja valvovat yönsä vaikka kipeenä! en ole vielä miestä tavannut joka moiseen kykenisi!
normaalissa keskivertokuviossa lapsilla on YKSI henkilö johon vovat viimekädessä luotta, joka pitää huolta sellasistakin asioista mitä muut (myös usein isät ) pitävät pikkutarkkuutena ja niuhottamisena. miksi me äidit olemme sellaisia? koska kukaan muu ei halua niin paljo lapselleen parasta kuin äiti!
itse olen tilanteessa jossa lapsen isä narsisti ja itsekäs (huomaa siitä miten pistää oman etunsa ennen lapsen etua) ja myös kiva isä silloin kun on lapsen kanssa. jatätä yritän vahvistaa , lapsen takia...mutta se kiusanteon määrä on mahdotonta...tahallista ja tahtonta. silloin äitiys minussa nostaa päätään kuin naarasleijona, ja taistelen viimeiseen saakka, jos tiedän mikä on lapselleni parasta. kukaan ei tule sen eteen . ei edes isä:
kun olen joskus okein ärähtänyt ja tämän isälee ilmaissut on perääntynyt suu supussa. koska silloin ymmärtää että sillä aikaa kun se kestitsee juoppoja kapakassa, minä rakennan perhettä ja minulla on sen takia etulyönti asema. en anna kenenkään hyppiä silmilleni jos on lapsestani kyse!
mutta on väsyttävää!
empä osaa sanoa muutakuin, että keskustele lasten ja exäsi kanssa, hienoa olisi löytää yhtenäinen sopu (kuten jouluna pitäisi olla..;-) Kuitenkin, vaikka kovin kalvaisi kiusanteko, ajattele kuitenkin lapsia, että voivat viettää joulun molempien kanssa, vaikkakin eri paikoissa. Ja eihän sitä tiedä vielä ensi vuotta, aika tekee tehtävänsä monessa asiassa. Nauti nyt vain tästä joulusta, äläkä murehdi vielä tulevia! Hyvää joulua!
"äidit jotka synnyttävät, imettävät ja valvovat yönsä vaikka kipeenä! en ole vielä miestä tavannut joka moiseen kykenisi!"
Onko tosiaan niin, että tietosi biologiata ovat noin alhaiset?
Mutta hei! Palataan asiaan taas sitten, kun nainen pystyy siittämään lapsen!
Onneksi sinulla ei ole lapsia! Ajattele miten huonon evästyksen he elämäänsä saisivat sinun serassasi!!!
lapsia ja siis tiedän mitä ÄIDINRAKKAUS on . se nimenomaan oli koko pointtini! vitsi, mitä urpoutta
pointti oli se ettei ole suurempaa ja epäitsekkäämpää rakkautta kuin ÄIDIN rakakkaus!!!!
vai tunnetko miehen joka on synnyttänyt ja imettänyt?
Oli pakko kirjoittaa,
minä taasen olen synnyttänyt, mutta mies lapsen siitti.
En tosin ole imettänyt, korviketta pullosta,
sen voi antaa niin mies kuin nainenkin.
Ei se äitiys ole imettämisestä kiinni.
eikä kyllä synnytyksestäkään,
monille tehdään myös keisarinleikkaus,
joka ei kuitenkaan ole sama kuin perussynnytys.
Olenpa kuullut puheita siitä, että ei voi olla "kunnon" äiti jos on leikattu, kun ei ole oikeasti synnyttänyt.
Sama imetyksen kanssa.
Meillä on erilaisia vartaloita jne.
Kaikilla ei onnistu luonnollinen synnytys
eikä imetys.
Pointti oli siis se, että ei se äitiys niistä vain muodostu.
mutta väitän että ne jotka VAPAAEHTOISESTI luopuvat imetyksestä eivät luo yhtä läheisisä välejään lapseensa kuin ne jotka imettävät tai haluavat imettää. perustuu empiiriseen tarkkailuun ja omaan kokemukseen. tiedä imettäneenä etten olisi yhtä hyvä äiti nyt kuin olen , tiedän että olen luonut AINUTLAATUISEN siteen lappseeni imettämällä tätä kun tämä syntyi vielä sikiönä ja ODOTTI imetystä.
elämä on joskus vaikeaa, ja niin ehkä ei imettäneille tämä tosiseikka, mutta kyllä voi paljon muutakin tietenkin lapsensa eteen tehdä.
mutta ne äidit jotka ovat imettäneet tietävät mistä puhun. äidinrakkautta ei voita mikään. sitä on ihan turha kiistää eikä se hokemalla ja inttämällä miksikään muutu!
miten voit verrata siittämistä ja synnyttämistä, helpoinkin synnytys on miljoona kertaa rankempaa kuin siittäminen! itse synnytin yli 3 vuorokautta, imukupilla tuli ulos, sydänäänet katosi, ja ponnistin niin lujaa etten ikinä muuten olis pystynyt jos ei olis oma lapsi ollut kyseessä! ei kukaan mies pysty moiseen !
Minä olen kaikkien lapsien kohdalla lopettanut imettämisen vapaaehtoisesti 2 vkon jälkeen.
Kun ei se kunnolla onnistunut, niin ei.
Aivan yhtä läheiset välit on lapseen, oli lapsella tissi suussa tai pullo suussa.
et tiedä mitä on olla imettävä äiti. ainoastaan imettänyt äiti voi kuvitella mitä lapsi olisi jäänyt paitsi jos ei oisi imetetty. mutta musta tää ei ole äitien vika vaan jostain kumman syystä hoitohenkilökunta on niin kouluttamatonta ja vanhanaikaista että yleinen ilmapiiri on että imetys muka herkästi epäonnistuu, ja tietenkinäidit luonuttaa kun asiantuntijat neuvoo antamaan korviketta, se siitä
Lopetin kyllä ihan itse, ilman hoitohenkilökunnan kehoitusta, päinvastoin
imetys on yliarvostettua.
Vauva saa huutaa ympäri vuorokauden nälkäänsä, kun imetyksellä ei tarpeeksi maitoa tule, mutta ei anneta lisämaitoa kuin pari milliä ja käsketään vain imettämään.
Korviketta ostin lisäksi heti kun pääsin sairaalasta. Lopetti vauvakin parkumisen. iso vauva oli ja tarvitsi paljon ruokaa.
Kaikki sujui paljon helpommin, kun vauvalle sai annettua lisämaitoa.
en silti usko, että lapsi on jäänyt mitään vaille, vaikkei ole tissimaitoa saanutkaan.
yliarvostettua?! no oho. kylläpä tuli äidinrakkautta sylintäydeltä. vaikka koko maailma tietää ettei äidinmaitoa voi täysin korvata, ja vauvalla on synnynnäinen imemisrefleksi niin tässä on sitten asiantuntija!
sinäkin siihen juuri lankesit.
Väitetään ettei voi olla kunnon äiti jos ei imetä.
Minä vastaan että kyllä voi.
Tottakai vauvalla on imemisrefleksi, miten muuten vauva söisi?
Mutta ihan hyvin vauva pulloakin imee.
Jos ei maito on niin tiukassa että lypsämisestäkin meinaa aikuisen ihmisen voimat loppua kesken, miten vauvan imukyky sitten olisi niin voimakas, että jaksaa imeä.
Silloin lienee pullo paras vaihtoehto ellei sitten vaan jää kokeilemaan eläisikö vauva pyhästä hengestä.
Oma lapsi on ollut terve, isokokoinen ja hyvinvoiva, vaikkakin korvikkeella ruokittu.
Nyt jo aikuinen.
tuo imetys-asenne on yliarvostettua.
Monet äidit tupakoivat ja imettävät.
He varmasti ovat hyviä äitejä ja heillä on aivan erityinen suhde lapseen kun ovat imettäneet.
Tosin vieroitusoireet tulevatkin lapselle vasta kun imetys loppuu..
Kenelle se joulu olikaan tärkeä?? Vain sinulle! Näin on ainakin kirjoituksesi mukaan!
Lapset, vain sinun mielestäsi, rakastavat koristeluhössötystäsi. Ja hekö eivät rakasta aikaa isänsä kanssa ilman krumeluureja?
Miten alas voitkaan vajota?
häirikkö joka yllä luuli että mies voi synnyttää ja imettää.
noh ap:lle: ymmärrän hyvin, lapsille joulu on tärkee ja jos ei isä suostu sellaiseeen mutta teillä on joulua ollut tapana juhlia ja lapset sitä odottavat, sun pitäis varmaan yrittää niin että lapset on sun kanssa, vaikka sitten lastenvalvojan kanssa...
Kuten tuolla jo sanoin: lapset ovat ITSE haluttomia viettämään joulua isänsä kanssa. Anteeksi kamalasti, etten osaa kirjoittaa asioita nii, että SINÄKIN sen ymmärtäisit niinkuin asiat ovat!
Kuinka alas vboitkaan itse vajota, kun syyttelety asioista jotka eivät pidä paikkaansa!
Lapset ITSE ovat ilmaisseet halunsa siitä, millaista joulua haluavat viettää. Ja kuten sanoin, isä ei halua "viettää joulua" siksi että viettäisi aikaa lastensa kanssa VAAN siksi että tekee sen silkkaa ilkeyttään minua kohtaan. Häntä EI kiinnosta myöskään se, mitä lapset haluavat.
Ai niin, eihän lapsilla olekkaan oikeuksia.. Isän "oikeus" ilkeillä jyrää nekin!
Olen nyt vain niin raivona ja kyllästynyt tähän kuvioon. Itse olen tähän asti antanut isän tulla meille juhlapyhinä (ja muulloinkin) jotta lapset saisivat olla isänsä kanssa. Itse on elämänsä sössinyt, ja minä olen yrittänyt olla neutraali hänen suhteensa. En tajua, että mikä ajaa isän ilkeilemään lasten kustannuksella. En ole hänelle mitään tehnyt (paitsi lopettanut välittämästä hänen tempauksistaan ja keskittynyt enemmän itseeni).
Mutta pakko se kai on mennä sinne lastenvalvojalle asiasta puhumaan. Kun ei järkipuhe pelkästään auta!
on neuvoja antava ja sovitteleva työntekijä eli "riitaisten vanhempien" kanssa yrittää puolin ja toisin löytää neuvomalla ratkaisuja. Lastenvalvoja ei voi määrätä mitään asiaa eli jos exäsi ei suostu muuhun ratkaisuun kuin vuorovuosien jouluihin, ainoa reitti on sitten käräjäoikeus. Miettisin kyllä sitä, kannattaako tällaista asiaa lähteä riitelemään sinne asti? Sitä en tiedä, ottavatko edes asiaa käsittelyyn, jos kyseessä on pelkkä joulun tapaamisongelma.
käytäntö mennä joka tapauksessa kun ero tulee lastenvalvojalle! mitä ihmettä. siellä vanhemmat sopivat viranomaiset vahvistuksella asiansa (elatuksen, tapaamisoikeudet) jos siellä ei asiat luista on eri asia sit mennäänkö käräjille.
kyllä se latenvalvojalla käynti on ian rutiinihomma...
sanonutkaan, etteikö olisi normaali "homma" mennä erotapauksessa sopimaan lasten tapaamisesta ja huollosta lastenvalvojalle. Tarkoitin sitä, ettei lastenvalvoja ole määrävä tekijä, vaan neuvova ja ohjaava. Ihmettelen vain, jos tapaamisissa ei ole moittimisen sijaa, miksi lähteä käräjäoikeuteen joulun vietosta? Tuskin käräjäoikeutta kiinnostaa se, haluaako lapset koristeet ja kuusen (ne perinteet) vai onko tärkeämpää lasten isänsä kanssa viettämä aika? Aikuisena ja vanhempana tulisi ensisijaisesti huolehtia siitä, että lasten side niin etä- kuin lähivanhempaankin säilyy ja kehittyy erosta huolimatta - vai olenko väärässä?
tärkeämpiä kuin lasten! Kukaan ei pakota isää tapaamaan lastaan vastoin tahtoaan, mutta lapsi pakotetaan taopaamaan isäänsä! Niin, sitä sopii pohtia mikä tässä maailmassa on tärkeetä ja mikä ei!
eiköhän molempien oikeuksia kuunnella, tietysti lasten ikäkin vaikuttaa. Millainen lähivanhempi saa sellaiset välit lasten ja isän kanssa, että pitää pakottaa tapaamiseen? Silloin pitäisi kyllä mennä itseensä, jos manipulointi tai muu mustamaalaaminen saa tällaiset mittasuhteet. Sama asia lähi-isien kautta etä-äiteihin. Eiköhän jokaisella lapsella ole oikeus vanhempiin, eikä vanhemmilla oikeus lapsiin? Lapset kun ovat "lainaa" meillä vanhemmilla, eikä tavaraa, jota kukaan omistaa. Avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta tarvitaan kaikilta osapuolilta. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Kuinka monta kertaa tällä on selitetty kuinka isällä on oikeus lapsiinsa ja oikeus viettää heidän kanssaan aikaa. Sitä en kiellä. Mutta ikäväkyllä on karu totuus, että usein isä, joka ei "välitä" lapsistaan, menettää otteensa heihin. Täällä saa sen kuvan, että isä on itse syyllinen siihen,ettei lapsi halua hänen kanssaan olla, niin lapsi pitäisi silti "pakottaa" siihen.
Mistä johtuu, että jos joku kysyy (kuten ap) että miksi lapset pitäisi pakottaa isälleen vasten lapsen tahtoa, niin vastaus kuuluu jotenkin näin; "isällä on oikeus viettää aikaa lastensa kanssa"!
Kuka on puhunut omistamisesta? Omistaminen ei ole sama kuin lasten tahto. Ja se, että lapset eivät tahdo, ei tarkoita sitä että "äiti ei ole ylläpitänyt isä-lapsi suhdetta (jota täällä myös selvitetään).
"Millainen lähivanhempi saa sellaiset välit lasten ja isän kanssa, että pitää pakottaa tapaamiseen?" Mitä tekemistä tuolla asialla on lähivanhemman kanssa? Miksi ne pitää aina yhdistää?
Ja ei, tässä yhteiskunnassa ei yleisellä tasolla kuunnella lapsia ennenkuin he ovat 10-12v. Ja sanoin YLEISELLÄ tasolla, sillä poikkeuksiakin on.
"Avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta tarvitaan kaikilta osapuolilta." Sanopas se sille "kiusaavalle" osapuolelle. Se että kyselee täällä mielipiteitä (tai kertoo) ei tarkoita sitä, etteikö olisi suvaitsevainen jne.
ihan hyvä, että purat mieltäsi ja ajatuksiasi tänne, mutta jotenkin vain kuultaa katkeruus tekstistä. Hyvin yksipuolisen kuvan annat kuitenkin, toisaalta, et haluakaan ymmärtää, mitä yritin kirjoittaa - mutta suotaneen se sinulle anteeksi. Hyvin usein tuijotetaan vain siihen omaan napaan ja omiin koettuihin vääryyksiin, unohtamalla, että asioissa on aina kaksi osapuolta. Kukaan kun ei oikein yksikseenkään pysty riitelemään? Noh, tämä on tätä Suomen-keskustelua, joskus samaa kuin "pään hakkaaminen tiiliseinään" eli turhauttavaa. Katkeruudella, vihalla ja itsesäälillä on aika huono perusta elämälle tai lastensa elämälle. Eikö totta?
katkeruuden tai vihan kanssa? Tai tuijottamista vain omaan napaan?
Samaa mieltä olen siitä, että liian usein ei muisteta että asioilla on aina kaksi puolta. Tämä myös siinä, kun puhutaan oikeuksista ja niin lähi- kuin etävanhemmankin lapsen kanssa viettämästä ajasta. itseäni ärsyttää näillä palstoilla se, että yksilöllisiin tilanteisiin tyrkytetään faktana aina sitä samaa, eli "isällä on oikeus, äidillä on oikeus, lapsen hyväksi, lähärin tuettava etän ja lapsen välistä.."-juttua! AINA! Vaikka ei oikeasti tilanteista tiedetä mitään. Mielestäni on aika naiivia että asiat olisivat niin mustavalkoisia, sen vuoksi puolustan "lasten oikeuksia", joita vanhemmat polkevat. Ja yleisesti puhun siitä, että isänoikeudet polkevat lapsen oikeuksia, sillä yleensä se on niinpäin. Se on vain karu totuus. Ja se mikä on totuus, ei aina ole oikein!
Ja kyllä, olet aika naiivi jos vielä 2000-luvulla väität että riitaan tarvitaan kaksi. Kyllä olen itsekin nähnyt että kyllä niitä on yksipuolisiakin riitoja. Ja mielestäni se ei ole toisen osapuolen puolelta riitelyä, jos ei suostu toisen mielivaltaisiin päähänpistoihin.
Turhauttavaa tosiaan, siinä olen kanssasi samaa mieltä, mutta sitä se on. Jokaisella on asioista omat mielipiteensä. Pitäisikö kaikkien olla samaa mieltä?