Hakkaako

Joka viidennessä parisuhteessa väkivaltaa
15.12.2006 11:17
Naisiin kohdistuva väkivalta näyttää olevan Suomessa pysyvä ilmiö. Yleisintä on puolison tai tutun miehen tekemä väkivalta.
Joka viides parisuhteessa elävä suomalaisnainen on joutunut kärsimään väkivallasta. (RITVA TUOMI)Tuoreen tutkimuksen mukaan joka viides parisuhteessa oleva suomalaisnainen on joutunut joskus nykyisen puolisonsa väkivallan tai sillä uhkaamisen kohteeksi. Edellisessä naisuhritutkimuksessa kahdeksan vuotta sitten saatiin lähes sama tulos.
Parisuhteen ulkopuolinen väkivalta on lisääntynyt. Tätä selittää erityisesti työpaikkaväkivallan kasvu naisvaltaisilla aloilla. Erikoissuunnittelija Minna Piispan mukaan naiset kohtaavat väkivaltaa asiakas- ja potilastyössä. Tuntemattomien naisiin kohdistama väkivalta kaduilla on harvinaisempaa.
Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 -tutkimuksen julkaisivat Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti. Postikyselyyn vastasi 4 464 naista. He ovat 18-74-vuotiaita.
STT
-------------------------------------------------
Yllä iltiksen uutinen, hämmästyin kovasti!
Minkälainen on sinun ukkosi onko hän ylläolevia piirteitä.
Itselläni kävi ilmeisesti hyvä tuuri kun on synkannu ilman otteluita.
131617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koko pitkän elämäni aikana vain vain viisi tapausta.
Ja oon kuitenkin tuntenu ihmisiä tuhansia.

Ei se oo viidennes vaan viisi! Tai sitten tutkija on kysyny sitä muslimeilta.

Äänestä

Feministien maailmankokouksesta:

Ensin puhuu ranskalainen nainen, joka kertoo, että lakkasi tekemästä miehelleen ruokaa ja ekana päivänä ei näkyny mitään, tokana päivänä ei näkyny mitään, mutta kolmantena päivänä mies oli tehnyt oikein hienon aterian.

No sitten puhuu saksalainen nainen, joka kertoo, että hän on lopettanut pyykinpesun. No, ekaan viikkoon ei näkyny mitään, tokaan viikkoon ei näkyny mitään, mutta kolmannella viikolla mies rupes pesemään pyykkejä ja jatkaa sitä edelleen.

Kolmantena puhuu sitten suomalainen. No nainen kertoo muille, että hänpä lopetti tiskaamisen, ekana päivänä ei näkyny mitään, tokana päivänä ei näkyny mitään, mutta kolmantena päivänä alko silmien turvotus vähän laskea.

Äänestä
  • Tässä sen näkee joka viides muija hakataan ja palstoille ei uskalleta kirjoittaa paskaakaan

    Tyydy siis osaasi silmä mustana ja muutenkin runneltuna!

    Äänestä

  • kuudes kirjoitti:

    Tässä sen näkee joka viides muija hakataan ja palstoille ei uskalleta kirjoittaa paskaakaan

    Tyydy siis osaasi silmä mustana ja muutenkin runneltuna!

    mahdollisesti suuri osa jengistä on liian fiksuja tai liian vähän masokistisia selatakseen näitä palstoja.

    Äänestä

Ihan uskottavat lukemat. Itsellä väkivallaton pitkäaikainen suhde, mutta esim. lähimmillä sukulaisilla kokonaan toisenlainen kohtalo. Onneksi ovat päässeet "kauniisti" eroon ko. miehistä.

Silti mietin missä on väkivallan ja ei-väkivallan raja. Vrt jos lapsilta kysytään, yhden mielestä tönäisy välituntijonossa on koulukiusaamista. Toinen ei minuutin päästä muista koko asiaa.

Toinen puute tutkimuksessa on, ettei (taaskaan) miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan ole puututtu mitenkään.

Äänestä
  • Börje pieksää mua jos en ota suihin

    Äänestä

Joka kolmas parisuhteessa elävä suomalaismies kärsii henkisestä väkivallasta- jopa vuosikymmeniä.

Äänestä

Mä en myöskään voi hyväksyä perheväkivaltaa, en varsinkaan että mies löis naista.
Mutta sehän on ihan hyväksyttävää että sellaisilla "isällisillä" läpsyillä silloin tällöin osoitetaan kuka on herra perheessä. Se ei ketään haittaa.
Avokämmen läpsyn hyväksyy varmaan suurin osa naisistakin asiallisena ojennuksena. Mut väkivalta on törkeää.

Äänestä
  • Siinähän se että pikkusormen töksäyskin luetaan nykyään koskemattomuuden loukkaamiseksi ja väkivallaksi. Sama juttu lasten kohdalla, 80-l lain voimaantulon jälkeen hirveä haloo tukkapöllystä tai luunapeista joilla tähänkin asti on kasvatettu miljoonittain kunnollisia ja tasapainoisia aikuisia. Millaista vahinkoa lapselle aiheutetaan, jos elätellään utopiaa missä koskaan ei satu?

    Itse naisena hyväksyn niin ikään nuo läpsyt, jos ne ovat tarpeen. Etenkin baarien sulkeutumisaikaan joillakin naisihmisillä on tapana harrastaa ns. hysteerisiä itkukohtauksia jostain olemattomasta syystä. Vedetään kurkku suorana sopraanoa kadulla ja koko kortteli herää. Ei siinä järkisanat auta, parempi on vähän ravistelua ja ilmastointiteippi suuhun.

    Äänestä

Mulla oli ennen sellanen naapuri et kun raflat meni kiinni pariskunta tuli kotiin jatkoille ja eikä aikaakaan kun alkoi kolina ja huuto kuulua siinä määrin et naapurit soitti poliisin luultiin et ne tappaa toisensa sit alkuviikkoon oli naapurin muija aina paksussa meikissä ettei muka mustelmat näkys ukon sukunimi alko r:kirjaimella ja asuivat tossa tykin liepeillä varmaan on sillä menolla jompi kumpi kuollu
ite muutin tänne vapaavaltioon missä kukaan ei maksa veroja (skinnarila).

Äänestä

No itse olen mies, ja täytyy myöntää, et nyrkki heilahtaa suht usein, mutta ei koskaan llman syytä.
2-3 kertaa tullu pahemmin mäiskittyä, mut yleensä ei tuu ku vähä verta ja jotai pikku mustelmia(mistä akka jaksaa tehdä kyllä helvetin ison numeron aina).
Mut ei se niitä kellekään esittele, tietää varmaan, mitä siitä seurais ;)

Äänestä
  • Et sinä mikään mies ole, räkänokka pelkuriraukka. Miehen ei tarvitse naista lyödä, mutta mies hakkaa mielellään tuollaisen ääliön milloin vaan.

    Äänestä

  • Oikea mies kirjoitti:

    Et sinä mikään mies ole, räkänokka pelkuriraukka. Miehen ei tarvitse naista lyödä, mutta mies hakkaa mielellään tuollaisen ääliön milloin vaan.

    On niitä ns "oikeitakin miehiä" jokunen tiputettu=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehesi? kirjoitti:

Joka viidennessä parisuhteessa väkivaltaa
15.12.2006 11:17
Naisiin kohdistuva väkivalta näyttää olevan Suomessa pysyvä ilmiö. Yleisintä on puolison tai tutun miehen tekemä väkivalta.
Joka viides parisuhteessa elävä suomalaisnainen on joutunut kärsimään väkivallasta. (RITVA TUOMI)Tuoreen tutkimuksen mukaan joka viides parisuhteessa oleva suomalaisnainen on joutunut joskus nykyisen puolisonsa väkivallan tai sillä uhkaamisen kohteeksi. Edellisessä naisuhritutkimuksessa kahdeksan vuotta sitten saatiin lähes sama tulos.
Parisuhteen ulkopuolinen väkivalta on lisääntynyt. Tätä selittää erityisesti työpaikkaväkivallan kasvu naisvaltaisilla aloilla. Erikoissuunnittelija Minna Piispan mukaan naiset kohtaavat väkivaltaa asiakas- ja potilastyössä. Tuntemattomien naisiin kohdistama väkivalta kaduilla on harvinaisempaa.
Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 -tutkimuksen julkaisivat Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti. Postikyselyyn vastasi 4 464 naista. He ovat 18-74-vuotiaita.
STT
-------------------------------------------------
Yllä iltiksen uutinen, hämmästyin kovasti!
Minkälainen on sinun ukkosi onko hän ylläolevia piirteitä.
Itselläni kävi ilmeisesti hyvä tuuri kun on synkannu ilman otteluita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu