Polveutuuko ihminen apinasta?

Kyllä vaan. Ainakin minä ja monet toisetkin.

Olen tehnyt empiiristä ja gerontologista tutkimusta pitkään seuraamalla 60 palstan kirjoittelua.

Loistava ja monipolvinen aineisto. Liné olisi ollut tyytyväinen, mikäli hänen aikanaan oli ollut netti ja Suomi24. Ei olisi tarvinnut matkata Bagalabiikkisaarelle hakemaan todistusta.

Ja viisautta riittää banaanin kuorimiseen yhdellä kädellä, mikä on hyvä asia. Säästyy energiaa.
7311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun pääsin eläkkeelle, niin en enää kovin syvällisiä mieti. Senkun mennä porskutan eteenpäin ja nautin hetkistä.

Äänestä

olen minäkin tietääkseni, mutta jossain suhteessa tyhmempi kuin apina. En nimittäin osaa kuoria banaania yhdellä kädellä.

Äänestä
  • osaa kääriä sätkän yhdellä kädellä.Nähty on.

    Äänestä

Minä olen itse tämän päivän käyttänyt perehtymällä
antropologisiin tutkimuksiin.Tutustuttuani myös sinun esittämiisi tuloksiin.Olen kanssasi yhtä mieltä,täällä esintyvästä henkisestä taantumasta.
Oman tutkimukseni pohjalta voisi sanoa seuraavaa.
Alle 30-vuotiaiden olevan kaikkein kehittyneimpiä.
Heidä verbaalinen lahjakkuus on aivan ylivertaista.
Argumentteina esitän,huuhaa,irc&deitti palstoja.
Sen vuoksi onkin hämmentävää todeta ikäryhmän 30- 40 taantuminen,lähinnä yhden, annatko vai etkö anna? tasoiseksi kinastelu ryhmäksi.Esintyy myös jonkin verran radikaalista liikehdintää,jonka ryhmä äännekkäästi tuomitsee.Seuraavassa/seuraavissa ikäryhmissä 50-70 vuotta, esintyy todellakin,vain banaanin kuorinnasta,sekä keskustelua,että hiipuvaa aktiivisuutta itse kuorinta aktioon.

Äänestä
  • menisit jatkamaan,niitä antropoligisia tutkimuksiasi
    sinne viidakkoon, ja jos tarve vaatii jokus tulla, sivistyneiden ihmisten pariin, voisit opetella käytöstapoja ja ehkä siinä sivussa kielioppia.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    menisit jatkamaan,niitä antropoligisia tutkimuksiasi
    sinne viidakkoon, ja jos tarve vaatii jokus tulla, sivistyneiden ihmisten pariin, voisit opetella käytöstapoja ja ehkä siinä sivussa kielioppia.

    on ihan hyvää porukkaa.Kaikkialla on samanlaisia ihmisiä ja täällä enemmän aktiivisia kun ne jotka eivät viitsi opetella kirjoittamaan.
    Aina ei vain jaksa kirjoittaa,eikä ole mitään asiaa.
    Niitä nuoria joita sanoit viisaammaksi kysyppä jotain muuta kun netistä.Ei tule vastausta.
    Netti saattaa olla ohimenevä ilmestys.
    Kirjat sen sijaan.minulla on nyt luettavana 1300 luvulla kirjoitettu kirja.Aina yhtä mienkiintoinen,tieto ei vanhene kun se on viisaan ihmisen kertomaa.

    Äänestä

Kyllä polveutuu. Useimmat meistä ihmisistä (mitä lienemmekään) ovat apinan esiasteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle-Aaretti kirjoitti:

Kyllä vaan. Ainakin minä ja monet toisetkin.

Olen tehnyt empiiristä ja gerontologista tutkimusta pitkään seuraamalla 60 palstan kirjoittelua.

Loistava ja monipolvinen aineisto. Liné olisi ollut tyytyväinen, mikäli hänen aikanaan oli ollut netti ja Suomi24. Ei olisi tarvinnut matkata Bagalabiikkisaarelle hakemaan todistusta.

Ja viisautta riittää banaanin kuorimiseen yhdellä kädellä, mikä on hyvä asia. Säästyy energiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu