Kauanko yleensä kestää tämä sopeutuminen Uusperheessä? Olemme asuneet yhdessä elokuusta lähtien, seurusteltu vuosi sitä ennen, ollaan todella paljon riidelty, esim miehen suhtautumisesta lapsiini, hänen lapsensa on vähän ongelmia, on taitavasti kiertänyt pikkusormensa isänsä ympärille ja ei tarvitse pahemmin isiä huudella niin isi tulee ja tekee. Eritavalla käyttäytyy omiani kohtaan, tosin sanoo rakastavansa heitä ja hyvin heitä on hoitanut kun olen itse töissä ollut. Meidän kahden keskiset välitkin ovat vähän huonot, eli ei kaikki riidan aiheet lapsissa ole vaan myös siinä miten suhtautumme toisiimme kun toisella on huono päivä ja purkaa pahan olonsa toiseen ynnä muuta sellaista. Exäni kanssa näitä asioita ei ollut, oli nimittäin tyypillinen mies, puhui vain kännissä eli olen hyvin tottumaton tähän uuteen mieheeni joka on tosi herkkä ja puhuu jos siltä tuntuu. Mutta me vaan tapellaan. Mä rakastan miestäni hyvin paljon ja hän minua, mutta kuinka kauan tätä oikein pitäisi kestää
kauankohan kestää
en jaksa
5817
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa jotenkin kummalliselta tuo kysymys?
Ei kai sinua kukaan pakota olemaan ja asumaan miehesi kannsa?! Luulisin ainakin näin.
Tietenkin, kun ilmeisesti kuitenkin rakastat miestäsi, olisi ensisijaisen tärkeää korjata teidän kahden välit! Teidän kahden välinen suhde on kuitenkin perusta myös lasten hyvälle ololle. Oletteko miettineet esimerkiksi perheasiainneuvottelua? Se on toki seurakunnan järjestämää. mutta ei millään lailla uskonnollista. Voin omasta kokemuksesta kertoa, me olemme miehen kanssa siellä käyneet, emmekä edes kumpikaan kuulu kirkkoon!
Voin itse sanoa, etten rakasta mieheni lasta, toki jollakin tavalla hänestä välitän, olisi aika vaikeaa suhtautua täysin välinpitämättömättömästi lapseen, joka asuu samassa osoitteessa...
Saman perheen kaikkia lapsia pitää mielestäni kohdella tasapuolisesti, toki ottaen huomioon esimerkiksi iät. Vanhemmilta lapsilta voi mielestäni vaatia enemmän esim. kotitöihin osallistumista yms. Mutta ketään ei saa syrjiä geeniensä vuoksi!
Sanot miehesi kohtelevan tai suhtautuvan omaan lapseensa eri tavoin kuin sinun lapsiisi?! Miten itse suhtaudut hänen lapseensa? Voitko väittää, että hän olisi mielessäsi samanvertainen kin omasi? En minä ainakaan voi, vaikka meidän molempien lapset ovat asuneet vuosia kanssamme. Mutta edelleenkin "vieraan" lapset oikut esim. mainitsemasi "kinuamiset" ärsyttää paljon enemmän kuin oman kiukut! Näin se vaan on!
Ole onnellinen että olet löytänyt miehen, joka on puhetaitoinen ilman viinaa! En usko niitä olevan kovin paljoa missään päin maailmaa!
Voimia teille kaikille ja hyvää joulun odotusta!
kestää, vuosia veikkaisin. Minä en enää ryhtyisi tähän uusperhe projektiin jos nyt voisin päättää. Meillä lapset ovat vain joka toinen vkloppu ja sekin tuottaa jo vaikeuksia, en voisi mitenkään kuvitella tilannetta että pitäisi asua saman katon alla. On ihmisiä, jotka varmasti sopeutuvat helpommin tällaiseen uusperhe järjestelmään. On myös niitä meikäläisen kaltaisia, joilta se ei tule sujumaan koskaan. Vaikeahan sitä on etukäteen tietää miten tulee käymään. Minäkin ajattelin aikaisemmin, että sehän on vaan mukavaa jos on joka toinen viikonloppu lapsia kylässä, mikäpä siinä.
Tutun kuuloisia ovat ongelmasi. Meillä ongelmat miehen kanssa liittyy myös lapsiin lähinnä siihen miten minä suhtaudun heihin. Hän on myös herkkä ja pahoittaa mielensä kun minusta kuulemma huomaa, etten tykkää lasten läsnäolosta vaikka kuinka yrittäisin olla normaali. En ole voinut sanoa rakastavani miehen lapsia, en halua valehdella hänelle, koska en rakasta hänen lapsiaan. Rakastan vain omaa lastani. Tämä on hankala tilanne mielläkin ja syö suhdetta koko ajan.
teitä kaikkia "uusyrittäjiä" että miksi ihmeessä alatte sellaiseen suhteeseen, jossa ei voi hyväksyä toisen lasta?
Tapasin muutama vuosi sitten erään uusperheellisen naisen ja hänen vahva kantansa oli( myös kokemus)että uusperhe ei voi onnistua, jos ei hyväksy toisen lasta. Hän totesi vielä, että toisen lasta oppii rakastamaan ja hänestä välittämään aivan samoin kuin omastaan.
Jos ei onnistu on turha yrittää yhteiseloa.
kanssasi ettei uusperhe tule onnistumaan kunnolla jos ei toisen lapsista tykkää. Kuten aiemmassa viestissäni sanoin en alkaisi tähän jos olisin tiennyt. Kuitenkin tässä vuosien saatossa olen huomannut itsestäni etten rakasta mieheni lapsia, en vaikka kuinka haluaisin. Lapset eivät herätä minussa samanlaisia tunteita kuin omani. Lapset ovat ihan sama asia kuin aikuiset, joidenkin kanssa synkkaa toisten ei ja tämä pätee myös perheenjäseniin. Osaan toki käyttäytyä heitä kohtaan moitteettomasti, vain mieheni huomaa että tunnen oloni vaivautuneeksi heidän meillä ollessa. Yhksi vaihtoehto on toki ero, mutta sitä en halua meidän oman lapsemme vuoksi tehdä ainakaan vielä. Ehkä odotan, että jonain päivänä kuitenkin täysin tilanteeseen sopeudun.
Eihän ongelmia pysty kukaan etukäteen ennustamaan jos ei ole uusperheestä entuudestaan kokemusta. Eiväthän eronneet ihmisetkään ole pystyneet vaikeuksiaan tietämään ja eroaan ennustamaan naimisiin mennessään. Ihan yhtä epäonnistuneita ovat mielestäni myös ne avioliitosta eronneetkin.
Ihan yhtä hyvin voisi naimisiin menevälle parille sanoa, että ihan turha yrittää jos et varmaksi tiedä onnistuvasi. Ilman eronneita ei olisi muuten uusperheitäkään. Kyllä uusperheen perustaminen on vielä paljon monimutkaisempi projekti kun on jo niin monia tahoja soppaa hämmentämässä. Minä en lainkaan enää ihmettele ongelmien suurta määrää.
Kukaan ei voi tietää tulevista vaikeuksista!
Ei kai monikaan ehdoin tahdoin tee esim. lapsiakaan sellaisen ihmisen kanssa, jota ei aio rakastaa ikuisesti. Joskus se rakkaus vaan katoaa ja sillä hyvä. Toisinaan se rakkaus jää kokonaan syntymättä, kuten esim. minun tapauksessani puolisoni lapsiin. En minäkään olisi tähän uusperheviritelmään ryhtynyt, jos olisin tiennyt kaikista eteentulevista vaikeuksista! Mutta toisaalta oli onni, etten tiennyt, en olisi ikinä uskaltanut ottaa riskiä ,enkä saanut ihanaa aviomiestä! Sillä häntä rakastan, vaikka lapsiaan en.