dna

En ole koskaan ollutkaan ns. isäni kanssa misään tekemisissä.
Sitä hämmennyksen ja ilon sekaista tunnetta en voi sanoin kuvata, minkä koin kuultuani olevani rehellisen, kunnollisen toiselta puolelta Suomea olevan miehen lapsi, äitini syrjähyppy. Se mies mitä olin vastentahtoisesti pitänyt isänäni ei ollutkaan minulle mitään sukua. Hän oli sosiopaatti, vankilat käynyt ja luonteeltaan perus kiero ja petollinen.
Ymmärrän äitiäni, joka jo nuorena oli jäänyt yksinhuoltajaksi, sillä ns. isäni asui toisen naisen kanssa ja oli hyljännyt äidin. Avioero ei aikoinaan järjestynyt niin helposti kuin nykyisin, joten äiti oli virallisesti naimisissa ja sen verran "tekemisissä" isäni kanssa, että olisin voinut olla myöskin tuon luonnevikaisen hulttion lapsi.
En ole, ja saatuani kuulla totuuden syntyperästäni, mitä olin itsekin aina pohtinut, tunsin sanoin kuvaamatonta ilon ja helpotuksen tunnetta. Siksi olen erilainen. Siitä johtuu, etten ole julma ja tunteeton. Siksi olen suoraselkäinen ja henkisesti vahva, koska isäni oli pohjanmaalainen. Tiedän hänen nimensä ja tiedän, että hän kaatui jatkosodassa puolustaessaan maatamme, kun "oma" isäni oli raukkamaisesti "käpykaartilainen".
Asiat menivät kohdallani uusiksi, sillä ns. isäni lapset eivät ole minun sisarpuoliani, yhtä lukuun ottamatta. Olen kuitenkin päättänyt pitää sisko ja velipuolinani heitä, joihin olen ehtinyt kiintyä.
Onko normaalia, että tietoisuus todellisesta ja paljon paremmasta geeniperimästä keski-iällä tuo itseluottamusta ja omanarvon tunnetta.
Kuljen pystypäisenä ja aion kesällä käydä Pohjanmaalaiseten isovanhempieni haudaala, sekä samassa pitäjässä olevalla isäni sankarihaudalla. Mitään taloudellisia vaatimuksia en koskaan "uusille" sukulaisilleni esitä. Olen vain kiitollinen, että lapsenikin ovat tulleet kunniallisia ja suoria, rehellisiä ja miksi eivät olisi, onhan heidän isoisänsä ollut eri maata kuin se mies, jota luulin biologiseksi isäkeni. Luulin, vaikka alitajuisesti koin, että en ole samaa sukua.

Nii'i. Ja se johtuu siitä että adoptiolapset on täysivaltaisia perillisiä.

Ongelmia syntyy jos joku ilmoittautuu olevansa vainajan jälkeläinen jostain 'mistä-lie-suhteesta'. Näkisin että tuo jälki-ilmoittautunut voi omalla kustannuksellaan teettää dna-tutkimuksen. Jos tulos on positiivinen, testi kustannettakoon vainajan(kin?) varoista - ja jos toinen vanhempi on elossa, myös hänen. Eihän lapsi ole syyllinen siihen, että joku on hänet tehnyt. Jos tulos on negatiivinen, jälki-ilmoittautuja maksakoon itse. Tosin riippuu vähän mistä on tuollaisen tiedon saanut. Jos häntä on kusetettu mennen tullen, maksakoon se joka kusetti.