Monien Saksan reissujen kokemuksella olen toistuvasti ihmetellyt suurta kerjäläisten määrää, joista suurin osa on iältään alle 30v. Tyypillinen kysymys tulee esim paikallisjunassa "olisko sulla
antaa rahaa että voisin ostaa jotain syötävää"
Jotkut kerjäläiset parkkeeraavat jonkun ruokakaupan eteen ja pyytävät joskus säälittävällä katseella tippiä.
Heistä saa vähän sellaisen vaikutelman että saksalaiset haluavat elää toisten kustannuksella.
Toinen esimerkki siitä on kun matkustaa viikonloppuisin junassa ns Vochenende-lipulla tulee aina jotain kyselijöitä jotka haluaisivat päästä ilmaiseksi messiin sun lipulla. Sillä lipullahan saa matkustaa viisi henkilöä.
Kaikista säälittävimmän näköisiin ryysyläisiin Euroopassa olen törmännnyt Saksassa. Eräskin ehkä iältään n. 30v mieshenkilö käveleskeli Kölnissä viimekesänä kadulla paljain jaloin likaiset ja risat vaatteet yllään.
Toinen paikka, missä törmää hyvin epämääräisiin porukoihin on Berliinin Zoologisher gartenin rautatieaseman edusta.
Jäi vain kysymys meneekö siellä tosiaan ihmisillä noin huonosti.
Saksa on täynnä kerjäläisiä
4
1068
Vastaukset
- viikko
Berliinissä.
Emme nähneet yhtään kerjäläistä.
Asuimme zoloaseman vieressä, liikuimme lähiympäristössä jalan ja hieman kauemmas mennessämme käytimme busseja.
Liikkeellä klo. 9.00 - 21.00.
Eikä ollut edes pakkanen. - knirsk knarsk
taitaapi tuonikänen "kerjäläis"porukka olla niitä narkkareita, mitä eupooran kaupungeissa majailee - oletkos kävellyt silmät auki vaikka zürichin keskustassa tai pariisissa - sama juttu...
- SsSsSs
Syitä siihen, miksi Saksassa on niin paljon kerjäläisiä on monia. Jotkut ovat niin sanottuja punkkareita, joiden elämänfilosofia on se, että istuskellaan kaduilla ison jengin kanssa (koirat mukaanlukien) ja annetaan muiden käydä töissä. Toiset taas ovat yhteiskunnasta syrjäytyneitä, jotka kieltäytyvät vastaanottamasta sosiaalitukea, eli haluavat pärjätä omillaan. Ja tietysti mukaan mahtuu sitten niitä päihderiippuvaisiakin ym. Saksassa on jokaisella mahdollisuus saada sosiaaliavustuksia, mutta niihin liittyy paljon sääntöjä niin kuin suomessakin, joten sen oikeuden voi myös menettää.
Mitä niihin juniin tulee, niin se on ihan yleinen käytäntö, että sillä Wochenendeticketillä halutaan päästä "siipeilemään" ja sitä kaupataan eteenpäin jne. Etenkin opiskelijat harrastavat tätä, koska välimatkat ovat pitkiä, junaliput kalliita ja opiskelijatkaan eivät saa lippuja puoleen hintaan niin kuin Suomessa. Mutta kerjäläisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä! - doremifa
kyllä saksassa on paljon köyhiä ja myös kerjäläisiä. niitä tulee myös olemaan aina enemmän tulevaisuudessa, koska Saksassa on kaikkia sosiaaliavustuksia kiristetty niin kovasti (oli kyllä tarpeellista, vaikka ei niin sydämettömästi toteutettuna) että monet ihmiset, joutuvat ns. uuteen köyhyyteen. on myös yleinen keskustelu siitä, että on olemassa ns. "Unterschicht" eli alaluokka ja kuinka se määritellään eli kuka kuuluu siihen ja voiko ihmisiä ylipäätään jakaa luokkiin?! niin, täällä "hyvinvointi saksassa" on hyvin paljon "pahoinvointia"....varsinkin lapsia ja nuoria ihmisiä.
ja "tavallisten kerjäläisten" ohella löytyy esim. Hampurista ns. turistikerjäläisiä, se tarkoittaa, tänne tulee koko koplia esim. Romaniasta. Heillä on "pomo" joka lähettää esim. vammaisia kerjäämään ja ottaa sitten heiltä nämä kerjäysrahat ja antaa heille mini"provision".eli on monenlaista kerjäläistä, niinkuin on monenlaista "junaanlähtijää". mutta varma asia on että täällä on niin paljon köyhyyttä, jota ei ennen ollut näissä mittakaavoissa,haluan vielä mainita, että ei vaan materiaalista köyhyyttä vaan myös henkistä, joka on suurin syy siihen että on ylipäätään köyhyyttä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on24077- 454043
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai803281Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist323103En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142967Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632831- 252399
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42300Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141828Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231737