Ihmetyttää hiukan Helsingin Sanomien tapa napata toisten ideoita omiin juttuihinsa. Eikös viimeksi Koti&Tyyli -sivuilla esitelty villapaidan vanutus ja silpomis -idea ollut juuri Strömsössä vähän aikaa sitten?
Vai onko kyseessä joku vanha perinnejuttu? Tuskin?
t. nimim. Onx tietoo?
Vai onko kyseessä joku vanha perinnejuttu? Tuskin?
t. nimim. Onx tietoo?
Vastaukset 6
Vanhimmat
missähän kuplassa olet elänyt, tuo tekniikka on todellakin iki-iki vanha.
Aiheesta on julkaistu kirja. Sitä ovat matkineet myös muut ohjelmat
Melkeinpä kaikki, mitä langasta tai kankaasta voi tehdä, on jo tehty. MUTTA se voidaan tehdä eri tavalla: sellainen tekniikka, jota on joskus 1950-luvulla käytetty jonkin pikkuisen ykstyiskohdan näpräämiseen, voidaan ottaa uudelleen esiin ja tehdä sillä nykyisten mieltymyksen mukaista jälkeä isossa mittakaavassa. Tai päinvastoin. Todellista uutta syntyy vasta silloin, kun kehitetään aivan uusi materiaali, ja silloinkin siitä uudesta materiaalista yleensä tehdään jotain vanhaa tuttua: puseroita, huiveja, lapasia, sukkia, tyynynpäällisiä... tai koristellaan jotakin.
Kauheeta! Jos villapaidan silppuaminen koristeiksi on iki-iki-vanha juttu, niin eihän sen sitten pitäis ylittää uutiskynnystä :) ei vaan, vaikeetahan se oliskin mitään uutta keksiä.
vaan, kun lehdissä ja TV:ssä ylipäätään on nykyään aika paljon käsityöaiheisia juttuja!
mutta kauemmin tätä muotiharrastusta harrastaneet saattavat hiukan oudoksua, kun ennen askartelulle ja käsitöille naureskeltiin ja pidettiin mummotouhuna ja nyt sitten kun käsityöblogit leviävät netissä, eikä niitä pysäytä mikään,
arvon urbaanit toimittajat ym. tuuliviirit antavat ymmärtää että "ainahan me ollaan tätä tehty, mehän itse asiassa keksittiin käsityöt". Olisi kohteliasta mainita ainakin esikuvat. Luulen, että tuon villapaitajutunkin on joku ihan oikea ihminen keksinyt jossain vaiheessa, ja samoin Strömsön lusikoista ja haarukoista viritetyt lampunvarjostimet ovat perin samanlaisia, kuin mitä eräs taidekäsityöläinen on tehnyt vuosia, samoin sen yhden pleksilaatikkovirityksen olen nähnyt melkein yksi yhteen ruotsalaisessa sisustuslehdessä.
Joku puolusteli kopiointia sillä, että kaikki tekstiilijutut on jo keksitty. Täytyy sitten varmaan ilmoittaa Chanelille, Guccille ym, että laittavat lapun luukulle :) turha enää raapia päätä. Kaikki on jo keksitty.