OT:lle

En usko että olet freezooneri tai edes ex-scientologi, mutta kukapa minun uskoani kaipaakaan, tietoa minulla ei ole.
Freezoonereita en ole viime aikoina etsinyt, enkä tiedä heidän nykyisistä toimistaan mitään. Mutta alkujaan perustajat tietääkseni olivat mm. David Mayo, joka oli korkein tekninen ihminen ja Hubbardin lähin työtoveri koko hänen elämänsä ajan. Ja kapteeni Bill Robertson ja oliko vielä kapteeni Bill Franks myös. Ja muita. Kaikki olivat scientologian johtohahmoja ja heillä oli kaikki mahdollinen tekninen ja hallinnollinen koulutus, mikä vain oli mahdollista. Lisäksi valtava työkokemus. He olivat superihmisiä niissä puitteissa ja hävisivät valtataisteluissa. Totuuden kuitenkin tietävät vain he itse ja heidän vihollisensa. Niitä on turhaa spekuloida.
Totuus on kuitenkin se, SPt sinne ja SPt tänne, että näillä kavereilla oli tietoa kun he perustivat Freezoonerit. Mutta ilmaisia palvelut eivät olleet. Hehän elättivät itsensä niillä. Halvemmaksihan se kuitenkin tulee elättää muutama freezooneri kuin suuri kansainvälinen organisaatio. Siis paljon halvemmat hinnat, varmasti. Kuinka eettistä toimintaa se on, sen päättäköön jokainen ihan itse. Mutta tietoa heillä on. Tai onko enää, en tiedä.
291088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

...näitä "en ole ikinä scientologiasta kuullutkaan,mutta lukekaa,kun kirjoitan totuuden scientologiasta.Ikinä en ole ollut jäsen,enkä ikuna ole kuullutkaan asiasta,mutta....oikein sikiää ?

Mitään mielipidettä minullaei ole muttakuitenkin kerron-tyyppejä...

D :)

Äänestä
  • "minullaei ole muttakuitenkin" Onko uusi kielioppi?????

    Äänestä

  • Eihän kirjoittaja väittänyt mitään tuollaista viestissään. Tuo tuli ihan omasta pääkopastasi.

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    "minullaei ole muttakuitenkin" Onko uusi kielioppi?????

    ..kirjoitusvirheitä,mutta en olekaan komunikointikurssia käynyt......

    D :)

    Äänestä

  • Vähintäänkin OT8 kirjoitti:

    Eihän kirjoittaja väittänyt mitään tuollaista viestissään. Tuo tuli ihan omasta pääkopastasi.

    ..uudelleen,niin se voi vaikka avautua....

    D :)

    Äänestä

Alkuperäiset freezonerit vapauttivat tiedon ja teknologian kaikkien kiinnostuneitten saataville. Sen jälkeen on asioissa edetty - toisin kuin kirkon piirissä - vinhaa vauhtia eteenpäin. Vapaa tiedonsaanti mahdollistaa myös kehityksen, jota taas ei kirkon piirissä tapahdu. Tästä syystä myös teknologia ovat freezonerien parissa kehittyneempää ja tavoitteiden tultua konkreettisemmiksi, niiden saavuttaminen nopeammin on tullut mahdolliseksi.

Vapaa tieto on ilmaista. Keskustelut ja kanssakäyminen samoista asioista kiinnostuneitten ihmisten kanssa on ilmaista. Kaverin jelppiminen ongelmatilanteissa on ilmaista.

>>En usko että olet freezooneri tai edes ex-scientologi>Kaikki olivat scientologian johtohahmoja ja heillä oli kaikki mahdollinen tekninen ja hallinnollinen koulutus, mikä vain oli mahdollista. Lisäksi valtava työkokemus. He olivat superihmisiä niissä puitteissa ja hävisivät valtataisteluissa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Kuten jo Dekkarin ärsytykseksi sanoin, en tiedä nykytilanteesta riittävästi kun on ollut tämä elämä elettävänä. Myöhemmin scientologiaan tulleille tilanne on toinen, mutta itse sain vamman sielulleni noista freezonereiden perustamiseen johtaneista tapahtumista. Olin nimittäin niissä mukana. Mielestäni on aika perverssiä scientologeilta väittää, että kaikki scientologian perustajajäsenet olivat pahoja ihmisiä ja seuraajat ovat kaikki hyviä ihmisiä. Se on niin lapsellista.

    En ota kantaa kirjoittamaasi, kun en tiedä. Mutta aion ottaa selvää saadakseni mielipiteen asioista. Kiitos. Tällä hetkellä ajattelen eron olevan siinä, että Scientologiakirkko on laajentuessaan byrokratisoitunut ja lieveilmiönä laitostunut. Hyvää siinä on se, että voimakkaana se voi vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin, kuten se tekeekin. Ja se on hieno asia. Sillä sekasortoisessa maailmassa henkinen kasvu on lähes mahdoton. Emme ole yksin täällä.

    PS. Minun havaintoni on ollut elämässäni se, että ihminen on yksilö ja voi saada suuria oivalluksia missä tahansa.

    Esim. kun luin jonkun Tom Cruisen haastattelun, jossa hän avoimesti kertoi oivalluksistaan, joita oli saanut elokuviensa kuvauksissa, minua huvitti. Olin itse saanut täsmälleen samat oivallukset kasvattaessani koiria.

    On pipon kiristys päässä vähän hellittänyt. Suosittelen.

    Äänestä

  • Body thetan kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Kuten jo Dekkarin ärsytykseksi sanoin, en tiedä nykytilanteesta riittävästi kun on ollut tämä elämä elettävänä. Myöhemmin scientologiaan tulleille tilanne on toinen, mutta itse sain vamman sielulleni noista freezonereiden perustamiseen johtaneista tapahtumista. Olin nimittäin niissä mukana. Mielestäni on aika perverssiä scientologeilta väittää, että kaikki scientologian perustajajäsenet olivat pahoja ihmisiä ja seuraajat ovat kaikki hyviä ihmisiä. Se on niin lapsellista.

    En ota kantaa kirjoittamaasi, kun en tiedä. Mutta aion ottaa selvää saadakseni mielipiteen asioista. Kiitos. Tällä hetkellä ajattelen eron olevan siinä, että Scientologiakirkko on laajentuessaan byrokratisoitunut ja lieveilmiönä laitostunut. Hyvää siinä on se, että voimakkaana se voi vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin, kuten se tekeekin. Ja se on hieno asia. Sillä sekasortoisessa maailmassa henkinen kasvu on lähes mahdoton. Emme ole yksin täällä.

    PS. Minun havaintoni on ollut elämässäni se, että ihminen on yksilö ja voi saada suuria oivalluksia missä tahansa.

    Esim. kun luin jonkun Tom Cruisen haastattelun, jossa hän avoimesti kertoi oivalluksistaan, joita oli saanut elokuviensa kuvauksissa, minua huvitti. Olin itse saanut täsmälleen samat oivallukset kasvattaessani koiria.

    On pipon kiristys päässä vähän hellittänyt. Suosittelen.

    "yvää siinä on se, että voimakkaana se voi vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin, kuten se tekeekin. Ja se on hieno asia. Sillä sekasortoisessa maailmassa henkinen kasvu on lähes mahdoton. Emme ole yksin täällä."

    Scientologia-kirkon alla toimii useita organisaatioita, joilla on oma tavoite:

    ABLE: Narconon huumevalistus ja -kuntoutusorganisaatio. Toimipisteitä on satoja.
    http://www.narconon.fi/

    http://www.narconon.org/

    Applied Scholastic, LRH:n opiskelutekniikat kaikkiin kouluihin.

    http://www.effective-education.org/pg008.html

    CCHR Psykiatrian väärinkäytöksistä raportoiva organisaatio. Perustettu 1969.

    http://www.cchr.com/

    http://www.cchr.org/index.cfm/13216

    Criminon Rikollisten kuntoustusorganisaatio.

    http://www.criminon.org/

    Way To Happiness Yleistä moraaliarvojen rapistumista vastaan.

    http://www.twth.org/

    ---------------------------------------------

    Zonereilla ei ole "copyrightiä" L. Ron Hubbardin materiaaleihin. Heillä on hollantilaisella anonyymipalvelimella olevat sivut. Homma on laitonta ja maan alla. Kun lainsäädantö Hollannissa muuttuu, he joutuvat siirtämään sivunsa johonkin muuhun maahan. See the difference?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    >>Zonereilla ei ole "copyrightiä" L. Ron Hubbardin materiaaleihin.>Heillä on hollantilaisella anonyymipalvelimella olevat sivut.>Homma on laitonta ja maan alla.

    Tätä just ajattelin. Freezonerit on kai perustettu Ronin kuoleman jälkeen, joten hän ei ainakaan ole antanut oikeuksia muille kuin Scientologiakirkon RTC:lle.

    Kirjoja kai voi lueskella ja niistä keskustella kenen kanssa vaan, samoin niiden faktoista. Mutta auditointiprosessit ovat Hubbardin keksintö ja kaikki auditointiin liittyvä materiaali, joten niiden oikeudet kai olisi luonnollisesti oltava RTC:llä.

    Näin kai se on.

    Ai niin. Ja sitten
    "Tästä syystä myös teknologia ovat freezonerien parissa kehittyneempää"
    Scientologiassa on ihan oma termikin tuolle. Mikäs se nyt olikaan.... taitaapi jäädä tuo yhteydenotto vähän myöhempään.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    Siis rakennus, jossa lukee "Freezone". Niitä ei muuten löydy, koska homma on kriminaalien pyörittämää laittomuutta. L. Ron Hubbardin kirjoittaminen tekstien copyright on Religious Technology Center-nimisellä organisaatiolla. Se perustettiin juuri sitä varten, että LRH:n tekninen perintö säilyy puhtaana ja että ihmiset saavat palvelut juuri sellaisina kuin LRH ne halusi. RTC:n sivut:
    Holder of the Dianetics & Scientology Trademarks
    http://www.rtc.org/

    MATTERS OF RTC CONCERN

    Such reports also are invaluable to Religious Technology Center and its Inspector General Network. As the owner of the Scientology trademarks, RTC is the protector of the Scientology religion. The Inspector General Network of RTC is an independent investigatory and policing body whose function is to keep Scientology working by ensuring the pure and ethical use of Dianetics and Scientology technology.

    http://www.rtc.org/en_US/matters/index.html

    Unohdin mainita yhdestä organisaatiosta:

    Vapaaehtoiset auttajat! Volunteer Ministers

    http://www.volunteerministers.org/

    Miksi Zonerit eivät mene katastrofialueille auttamaan? He eivät pysty siihen, koska reaktiivinen mieli painaa päälle!

    "Kirjoja kai voi lueskella ja niistä keskustella kenen kanssa vaan, samoin niiden faktoista. Mutta auditointiprosessit ovat Hubbardin keksintö ja kaikki auditointiin liittyvä materiaali, joten niiden oikeudet kai olisi luonnollisesti oltava RTC:llä."

    Kirjoja ja äänitteitä voi ihan vapaasti hankkia lukea/kuuella ja niistä voi ja pitääkin keskustella. Kommunikaation vapaushan meillä kaikilla on. Eri asia on julkaista LRH:n materiaaleja laittomasti, tai peukaloida tekstejä ja julkaista niitä, niin kuin zonerit tekevät. Se on copyright-rikos ja tuomittavaa. Virallisen kirkon linjoilla toimiessaan yksi Zonerin perustajista, David Mayo kerkisi korruptoida paljon materiaaleja ennen kuin sai monoa ahteriinsa. Nyt materiaalit on palautettu alkuperäiseen muotoonsa ja ihmiset ovat voitokkaita. David Mayo tuhosi mm. suurimman osan OT-V -tason yli 20 ohjelmasta. Puutteellisen teknologian vuoksi ihmiset eivät saaneet niin paljon tapaushuötyä (Case Gain).

    Teknologia on jo kehitetty LRH:n toimesta, nyt meidän tehtävämme on käyttää teknologiaa ja huolehtia että sitä käytettään oikein ja että sitä ei kukaan korruptoi.

    Näin se menee.

    Tässä hyvä esimerkki: LRH:n alkuperäiset Clearing-kongressiluennot digitaalisesti kunnostettu ja DVD:nä.
    http://www.bridgepub.com/cleardvd/cleardvd.html

    Mulla on oma setti ja Ronin kanssa on todella hauskaa olla luennolla!!!!!

    >>Siis rakennus, jossa lukee "Freezone". Niitä ei muuten löydy>L. Ron Hubbardin kirjoittaminen tekstien copyright on Religious Technology Center-nimisellä organisaatiolla.>Miksi Zonerit eivät mene katastrofialueille auttamaan?>He eivät pysty siihen, koska reaktiivinen mieli painaa päälle!

    >>Virallisen kirkon linjoilla toimiessaan yksi Zonerin perustajista, David Mayo kerkisi korruptoida paljon materiaaleja ennen kuin sai monoa ahteriinsa. Nyt materiaalit on palautettu alkuperäiseen muotoonsa ja ihmiset ovat voitokkaita.>Teknologia on jo kehitetty LRH:n toimesta>Mulla on oma setti ja Ronin kanssa on todella hauskaa olla luennolla!!!!!

    "Olen itse freezoner, olin zunami-alueella ja moni ystäväni kuoli." Senkö takia kun olit paikalla? Mikset auttanut heitä?

    "Aivan, eli kyseessä on organisaatio, joka on monopolisoinut dianetiikan vastoin Hubbardin itsensä toivetta. Moraalitonta!"

    Dianetiikka on kaikkien saatavilla! RTC valvoo että Dianetiikka pysyy sellaisena, kuin LRH sen kirjoitti. Tyhmillä - kuten zonerit - on taipumus muokata toimivasta toimimatonta sisällyttämällä omia reaktiivisen mielen tuotoksia teksteihin.

    Et muuten tiennyt miten PTP vaikuttaa OCA tulokseen! Sulla on hirveä tarve selittää scn aikaisempien väärinkäsitystesi kautta.

    >>Freezonerien parissa se kehittyy edelleen, koska kaikelle aidolle tiedolle ja kehitykselle on ominaista kumuloitua ajan ja uuden tiedon myötä.

    >>"Olen itse freezoner, olin zunami-alueella ja moni ystäväni kuoli." Senkö takia kun olit paikalla? Mikset auttanut heitä?>Tyhmillä - kuten zonerit - on taipumus muokata toimivasta toimimatonta sisällyttämällä omia reaktiivisen mielen tuotoksia teksteihin.>Et muuten tiennyt miten PTP vaikuttaa OCA tulokseen!>Sulla on hirveä tarve selittää scn aikaisempien väärinkäsitystesi kautta.

    >>.....mikä kumuloituu ajan kuluessa: Reaktiivinen mieli, ellei sitä standardisti auditoida>Mikäli teillä on "puhtaat jauhot", miksette muuten sovella "vapaassa" ryhmässänne LRH:n virallisia materiaaleja?>Niitähän saa melko halvalla virallisista toimipisteistä tai tilaamalla netin kautta.>>"Peukaloitu" materiaali, johon on sisälletetty jonkin kahelin aivoituksia, taitaa mielestänne olla se ainoa oikea.

    ...on tehty. Kerrotko esimerkin siitä?

    OT-seiska materiaalit opiskelet OT-VI -kurssilla. Sitä ennen sinun on suoritettava koko silta alusta etiikka-ohjelma ja korjausistuntoja niihin Freezone-sekoiluihisi. Puhdistusohjelma, objektiivit, gradet, NED, CCRD, Sunshine, Solo-kurssit (Golden Age of Tech) I ja II), OT I - V, jne.

    Esi-istuntoprosessit (rudimentit), jossa käsitellään PTP:t ja ARC-katkokset, ovat 1,000.000 x tehokkaampia kuin koko zoneri-silta. Zoneri vie ihmisen alas, juuri sen vuoksi sinä olet raivona viralliselle kirkolle. Mitä apua haluaisit?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    "Kirjoja kai voi lueskella ja niistä keskustella kenen kanssa vaan, samoin niiden faktoista. Mutta auditointiprosessit ovat Hubbardin keksintö ja kaikki auditointiin liittyvä materiaali, joten niiden oikeudet kai olisi luonnollisesti oltava RTC:llä."

    Kirjoja ja äänitteitä voi ihan vapaasti hankkia lukea/kuuella ja niistä voi ja pitääkin keskustella. Kommunikaation vapaushan meillä kaikilla on. Eri asia on julkaista LRH:n materiaaleja laittomasti, tai peukaloida tekstejä ja julkaista niitä, niin kuin zonerit tekevät. Se on copyright-rikos ja tuomittavaa. Virallisen kirkon linjoilla toimiessaan yksi Zonerin perustajista, David Mayo kerkisi korruptoida paljon materiaaleja ennen kuin sai monoa ahteriinsa. Nyt materiaalit on palautettu alkuperäiseen muotoonsa ja ihmiset ovat voitokkaita. David Mayo tuhosi mm. suurimman osan OT-V -tason yli 20 ohjelmasta. Puutteellisen teknologian vuoksi ihmiset eivät saaneet niin paljon tapaushuötyä (Case Gain).

    "Tästä syystä myös teknologia ovat freezonerien parissa kehittyneempää"

    Teknologia on jo kehitetty LRH:n toimesta, nyt meidän tehtävämme on käyttää teknologiaa ja huolehtia että sitä käytettään oikein ja että sitä ei kukaan korruptoi.

    Näin se menee.

    Tässä hyvä esimerkki: LRH:n alkuperäiset Clearing-kongressiluennot digitaalisesti kunnostettu ja DVD:nä.
    http://www.bridgepub.com/cleardvd/cleardvd.html

    Mulla on oma setti ja Ronin kanssa on todella hauskaa olla luennolla!!!!!

    Julkaisijalla voi lain mukaan olla julkaisuoikeudet ainoastaan materiaaliin, joka on "julkaistu", millä tarkoitetaan tapaa, jolla MATERIAALI SAATETAAN JULKISEEN LEVITYKSEEN.

    Kirkkoskeidot ovat ikänsä itkeneet sitä, miten freezonerit muka toimivat laittomasti ja epäeettisesti julkaisemalla LRH:n alkuperäismateriaaleja. Kuitenkaan he eivät voi tukeutua copyright-oikeuksiin, koska copyright edellyttäisi materiaalien saattamista suuren yleisön saataville.

    Tästä syystä he ovatkin nyt keksineet että näitä alkuperäismateriaaleja on "peukaloitu", koska ne eroavat kirkon itsensä opeista. Tähän ei freezonereilla ole tietenkään mitään syytä, koska materiaalien peukalointi ei olisi kenenkään intresseissä.

    Scientologiakirkolla sen sijaan on vahvat taloudelliset intressit kyseessä, siksipä materiaaleja onkin muokattu alkuperäisistä siten, että ne toimisivat mahdollisimman hyvin palveluita ja tuotteita markkinoivan koneiston osana.

    Mikäli siis haluat opiskella Hubbardin oppeja sellaisina kuin ne ovat alkuperäisessä muodossaan, tutustu freezonereiden materiaaleihin. Freezonerit eivät "peukaloi" Hubbardin materiaaleja, vaan niitä arvioidaan terveen kriittisesti juuri sellaisina kuin ne ovat. Se, että Freezone kehittyy, johtuu ihmisistä, jotka oman toimintansa kautta kehittävät järjestelmää eteenpäin ja he julkaisevat materiaaliaan omalla nimellään.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    >>"Olen itse freezoner, olin zunami-alueella ja moni ystäväni kuoli." Senkö takia kun olit paikalla? Mikset auttanut heitä?>Tyhmillä - kuten zonerit - on taipumus muokata toimivasta toimimatonta sisällyttämällä omia reaktiivisen mielen tuotoksia teksteihin.>Et muuten tiennyt miten PTP vaikuttaa OCA tulokseen!>Sulla on hirveä tarve selittää scn aikaisempien väärinkäsitystesi kautta.

    >>Toimiva ARC tuottaa Ymmärryksen.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...on tehty. Kerrotko esimerkin siitä?

    OT-seiska materiaalit opiskelet OT-VI -kurssilla. Sitä ennen sinun on suoritettava koko silta alusta etiikka-ohjelma ja korjausistuntoja niihin Freezone-sekoiluihisi. Puhdistusohjelma, objektiivit, gradet, NED, CCRD, Sunshine, Solo-kurssit (Golden Age of Tech) I ja II), OT I - V, jne.

    Esi-istuntoprosessit (rudimentit), jossa käsitellään PTP:t ja ARC-katkokset, ovat 1,000.000 x tehokkaampia kuin koko zoneri-silta. Zoneri vie ihmisen alas, juuri sen vuoksi sinä olet raivona viralliselle kirkolle. Mitä apua haluaisit?

    >>"Koska niitä on vääristelty tavalla, jolla saada uhrit riippuvaisiksi organisaatiosta." ...on tehty. Kerrotko esimerkin siitä?>>OT-seiska materiaalit opiskelet OT-VI -kurssilla. Sitä ennen sinun on suoritettava koko silta alusta etiikka-ohjelma ja korjausistuntoja niihin Freezone-sekoiluihisi. Puhdistusohjelma, objektiivit, gradet, NED, CCRD, Sunshine, Solo-kurssit (Golden Age of Tech) I ja II), OT I - V, jne.>Esi-istuntoprosessit (rudimentit), jossa käsitellään PTP:t ja ARC-katkokset, ovat 1,000.000 x tehokkaampia kuin koko zoneri-silta.Zoneri vie ihmisen alas, juuri sen vuoksi sinä olet raivona viralliselle kirkolle.Mitä apua haluaisit?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    >>Toimiva ARC tuottaa Ymmärryksen.

    Jätit perustelematta väitteesi. Siis valehtelet, kuten opetettu on.

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    Julkaisijalla voi lain mukaan olla julkaisuoikeudet ainoastaan materiaaliin, joka on "julkaistu", millä tarkoitetaan tapaa, jolla MATERIAALI SAATETAAN JULKISEEN LEVITYKSEEN.

    Kirkkoskeidot ovat ikänsä itkeneet sitä, miten freezonerit muka toimivat laittomasti ja epäeettisesti julkaisemalla LRH:n alkuperäismateriaaleja. Kuitenkaan he eivät voi tukeutua copyright-oikeuksiin, koska copyright edellyttäisi materiaalien saattamista suuren yleisön saataville.

    Tästä syystä he ovatkin nyt keksineet että näitä alkuperäismateriaaleja on "peukaloitu", koska ne eroavat kirkon itsensä opeista. Tähän ei freezonereilla ole tietenkään mitään syytä, koska materiaalien peukalointi ei olisi kenenkään intresseissä.

    Scientologiakirkolla sen sijaan on vahvat taloudelliset intressit kyseessä, siksipä materiaaleja onkin muokattu alkuperäisistä siten, että ne toimisivat mahdollisimman hyvin palveluita ja tuotteita markkinoivan koneiston osana.

    Mikäli siis haluat opiskella Hubbardin oppeja sellaisina kuin ne ovat alkuperäisessä muodossaan, tutustu freezonereiden materiaaleihin. Freezonerit eivät "peukaloi" Hubbardin materiaaleja, vaan niitä arvioidaan terveen kriittisesti juuri sellaisina kuin ne ovat. Se, että Freezone kehittyy, johtuu ihmisistä, jotka oman toimintansa kautta kehittävät järjestelmää eteenpäin ja he julkaisevat materiaaliaan omalla nimellään.

    ...maan alla, jos kaikki on laillista ja selvää? Freezonen sivut ovat anonyymipalvelimella Hollannissa, miksi ei esim. Yhdysvalloissa?

    Eräs "pölhö" laittoi Kirkolta varastamiaan materiaaleja tukholmalaiseen virastoon yleisön nähtäville. Se pölhö sai roimat sakot ja on nyt paossa jossain teillä tuntemattomilla. Copyright kattaa myös kirkolliset materiaalit.

    Jos ne eroavat alkuperäisistä, silloinhan niitä on peukaloitu!

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    >>Toimiva ARC tuottaa Ymmärryksen.

    ...unohtuisi, kerrataanpa kysymykset:

    1) Mistä niin päättelet? Oletko tutustunut zonerien materiaaleihin ja kokeillut itse niiden toimivuutta?

    2) >>Et muuten tiennyt miten PTP vaikuttaa OCA tulokseen!>Sulla on hirveä tarve selittää scn aikaisempien väärinkäsitystesi kautta.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...maan alla, jos kaikki on laillista ja selvää? Freezonen sivut ovat anonyymipalvelimella Hollannissa, miksi ei esim. Yhdysvalloissa?

    Eräs "pölhö" laittoi Kirkolta varastamiaan materiaaleja tukholmalaiseen virastoon yleisön nähtäville. Se pölhö sai roimat sakot ja on nyt paossa jossain teillä tuntemattomilla. Copyright kattaa myös kirkolliset materiaalit.

    Jos ne eroavat alkuperäisistä, silloinhan niitä on peukaloitu!

    Suomessa ole kuin yksi zoneri jonka etiikka lirpsahti taannoin persiilleen ja on sen jälkeen pitänyt "sapattia" ja pitää ainakin tämän kehon ajan! On meinaa vastuu karannut huitsin nevadaan äijältä!

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...maan alla, jos kaikki on laillista ja selvää? Freezonen sivut ovat anonyymipalvelimella Hollannissa, miksi ei esim. Yhdysvalloissa?

    Eräs "pölhö" laittoi Kirkolta varastamiaan materiaaleja tukholmalaiseen virastoon yleisön nähtäville. Se pölhö sai roimat sakot ja on nyt paossa jossain teillä tuntemattomilla. Copyright kattaa myös kirkolliset materiaalit.

    Jos ne eroavat alkuperäisistä, silloinhan niitä on peukaloitu!

    >>...maan alla, jos kaikki on laillista ja selvää? Freezonen sivut ovat anonyymipalvelimella Hollannissa, miksi ei esim. Yhdysvalloissa?>Eräs "pölhö" laittoi Kirkolta varastamiaan materiaaleja tukholmalaiseen virastoon yleisön nähtäville.>Jos ne eroavat alkuperäisistä, silloinhan niitä on peukaloitu!

    Äänestä

  • Operating Thetan kirjoitti:

    >>...maan alla, jos kaikki on laillista ja selvää? Freezonen sivut ovat anonyymipalvelimella Hollannissa, miksi ei esim. Yhdysvalloissa?>Eräs "pölhö" laittoi Kirkolta varastamiaan materiaaleja tukholmalaiseen virastoon yleisön nähtäville.>Jos ne eroavat alkuperäisistä, silloinhan niitä on peukaloitu!

    >>Ne eroavat KIRKON opeista, koska kirkon opit on luotu ainoastaan ylläpitämään organisaation toimintaa.>rehellistä kilpailua edistävät järjestelmät.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    >>Ne eroavat KIRKON opeista, koska kirkon opit on luotu ainoastaan ylläpitämään organisaation toimintaa.>rehellistä kilpailua edistävät järjestelmät.

    >>Onko copyright -suojattujen materiaalien kopiointi, peukalointi ja levittäminen rehellistä kilpailua?>Minusta se on rikollista. Scientologia on uskonto ja siinä yksinoikeudella käytetään L. Ron Hubbadin materiaaleja.>Jos haluaa opiskella muita juttuja, niin ok, siitä vaan.>Ethän ryhdy minkään muunkaan uskonnon pyhiä tekstejä kopioimaan ja muuntelemaan omia tarkoitusperiäsi vastaavaksi ja ilman lupaa?>Hyvä esimerkki on se, mitä olet tällä palstalla höpissyt aiheista TR:t, PTP, ARC jne. Olet tajunnut asiat väärin tai olet saanut peukaloituja materiaaleja, tiedät kummasta on kyse.>Se, miksi et voi ottaa osaa virallisille kirkon palveluksille, estää SINUN elämää ja estää sinua saamasta tapaushyötyä.>Turvaudut tämän vuoksi toimimattomaksi pukaloituun teknologiaan ja se tekee sinut kriittiseksi. Tee vaikka OCA, niin näet!>Oletko joutunut väkivallan uhriksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Body thetan kirjoitti:

En usko että olet freezooneri tai edes ex-scientologi, mutta kukapa minun uskoani kaipaakaan, tietoa minulla ei ole.
Freezoonereita en ole viime aikoina etsinyt, enkä tiedä heidän nykyisistä toimistaan mitään. Mutta alkujaan perustajat tietääkseni olivat mm. David Mayo, joka oli korkein tekninen ihminen ja Hubbardin lähin työtoveri koko hänen elämänsä ajan. Ja kapteeni Bill Robertson ja oliko vielä kapteeni Bill Franks myös. Ja muita. Kaikki olivat scientologian johtohahmoja ja heillä oli kaikki mahdollinen tekninen ja hallinnollinen koulutus, mikä vain oli mahdollista. Lisäksi valtava työkokemus. He olivat superihmisiä niissä puitteissa ja hävisivät valtataisteluissa. Totuuden kuitenkin tietävät vain he itse ja heidän vihollisensa. Niitä on turhaa spekuloida.
Totuus on kuitenkin se, SPt sinne ja SPt tänne, että näillä kavereilla oli tietoa kun he perustivat Freezoonerit. Mutta ilmaisia palvelut eivät olleet. Hehän elättivät itsensä niillä. Halvemmaksihan se kuitenkin tulee elättää muutama freezooneri kuin suuri kansainvälinen organisaatio. Siis paljon halvemmat hinnat, varmasti. Kuinka eettistä toimintaa se on, sen päättäköön jokainen ihan itse. Mutta tietoa heillä on. Tai onko enää, en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu