omat lomat

Mitä mieltä opet ja vanhemmat ovat ennen ns virallisia lomia otetuista "omista lomista" koululaisten kohdalla?

Joulu lähenee ja sen mukana kovat harjoittelut joulujuhlaa varten sekä joulukivat (kalenterit, nyyttärit yms) luokassa. Nämä kaikki tuottavat opelle aika paljon työtä. Joissain kouluissa on vielä todistusten teko. Olen todella motivoitunut ja hyvänäkin pidetty ope, mutta silti syksy painaa päälle ja joulua ennen on väsy.

Luokallani on yli 20 oppilasta ja ennen lomaa 6-7 oppilasta poissa. Poissaolot johtivat kaikki perheiden matkoista ja ja ovat pituudeltaan 3 - 14 pvä. Vanhemmat "tilaavat" minulta tehtävät etukäteen ja osa vanhemmista on toivonut, että tehtävät eivät ole oppikirjoista, sillä niitä on raskas raahata matkalla mukana (luokallani on käytössä kirjat vain matikassa ja äikässä).

Mitä mieltä olette tilanteesta? Itseäni se harmittaa ja olen päättänyt lopettaa tehtävien räätälöinnin ja ottaa mallia muista opeista, jotka toimivat lain mukaan: oppilas on poissa vanhemoien vastuulla ja heille siirtyy opetusvastuu ko tilanteessa. Loma-ajan tehtävät saa selville soittamalla kaverilla.
292373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

lisärasitetta. Lukuvuoden loppu on rankkaa jo muutenkin! Jos lapsi on poissa, on vanhempien velvollisuus huolehtia siitä ettei lapsi jää jälkeen, ei sinun!

Äänestä

Näin on. Jos vanhemmat ottavat lapsensa koulusta lomailemaan on vastuu heillä ja nimenomaan silloin kun lomaa myönnettäessä on tämä vielä erikseen kirjattu loma-anomukseen ehtona, että vanhempien tulee se tehdä.

Äänestä

koulu on lapsen työtä. >Töistäkin ollaan pois tietyin edellytyksin..

Jos lapsi kuitenkin on pois koulusta niin kyllä open kuuluu ilmoittaa mitä asioita sillä välin käsitellään jolloin perheen vastuulle jää hoitaa homma haluamallaan tavalla. Meillä on otettu niinä joinakin kertoina valokopio kirjasta tai leikattu sivut mukaan jolloin ne on helppo liittää takaisin kirjaan aikanaan. Vastuu on todella vanhemmilla, mutta turha on alkaa mieltään näyttämään.

Kiusallisia on tilanteet joissa esim pääosan esittäjän matkan takia koko harjoiteltu näytelmä on jouduttu joskus perumaan ja siitä oli mielipaha koko luokalla ja lähtijällä itsellään isoin.

Viikko on muutenkin mielestäni pisin aika jonka voi koulusta olla perustellusti pois eikä meillä se ole osunut lasten kohdalle kuin kerran sekään.

Vanhempien suhtautumisella koulutyöhön viestitään aika paljon lapselle ja annetaan malleja toimia jatkossa. Ei ole mikään pikkujuttu..

Vaikka on meillä lapset olleet joskus päivän pois ihan huvitusten vuoksi keskellä lukukautta kun se on muuten sopinut aikatauluun. Se on mielestäni ihan eri asia ja silloinkin läksyt on hoidettu kavereilta kysymällä, vaikka usein opet on ilmoittaneet ne etukäteen kun menosta on tietäneet..

Äänestä
  • Lasten ylimääräiset lomat koulusta tuottavat todellakin rutkasti ylimääräistä työtä: tuntisuunnitelmien tarkkaa kirjoittamista niin, että lapsi / vanhemmat tietävät prikulleen, mitkä tehtävät pitää tehdä, loman aikana tehtävien monisteiden kopioimista erikseen tätä lasta varten, kokeiden suorittamisesta sopimista... Täysin kohtuutonta on, kun luokanvalvojaa pyydetään keräämään eri aineiden tehtävät oppilasta varten!

    Sen tietää vain se, joka sitä tekee! Itse olen joskus maininnut vain kirjan sivut, jotka tulee oppia. Toisinaan kirjaan hyvinkin tarkkaan. Yritän ajatella myös lapsen parasta. Pidän mahdollisena, että viikon matkalla esim. Kreikkaan mukeloinen oppii enemmän kuin samassa ajassa peruskoulun nuhjuisia pulpetteja kuluttamalla.

    En myöskään pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että loman aikana on joka päivälle monia koulutehtäviä ja kaikki kirjat pitää rontata mukaan.

    Valitettavan yleinen käytäntö tuntuu olevan, että viimeisenä päivänä ennen lomaa lapsi ilmoittelee aineenopettajille olevansa seuraavat kaksi viikkoa poissa ja kyselee, mitä sinä aikana tehdään. Asiasta täytyisi puhua open kanssa jo aiemmin, että ehtisi katsoa kaiken valmiiksi. Ainakaan meidän koulussa ei ikävä kyllä talon sisäinen informaatio kulje niin hyvin, että opet tietäisivät hyvissä ajoin rehtorin myöntämästä lomasta.

    Koulumme lomakkeessakin lukee: vapautus koulutyöstä. Sehän tarkoittaa, ettei tarvitse tehdä niitä töitä, joita muut sinä aikana tekevät! Usein vanhemmat myös ajattelevat, että ope pitää sitten tukiopetusta niistä asioista, joita muu luokka on loman aikana opetellut. Loma ei kuitenkaan synnytä oikeutta tukiopetukseen!

    Valvontaluokkani oppilaille korostan sitä, että tehtävät on etukäteen kysyttävä jokaiselta aineenopettajalta ja kirjoitan tämän myös kotiin lähetettävään hyväksyttyyn "vapautukseen koulutyöstä". Yhtä ainutta kertaa ei ole käynyt niin, että koti olisi huolehtinut homman kunnolla! Vanhemmat ja lapsonen väittävät kyllä ymmärtäneensä asian, mutta käytännön toteutus unohtuu lomahuumassa kokonaan.

    Äänestä

  • Kieltenope kirjoitti:

    Lasten ylimääräiset lomat koulusta tuottavat todellakin rutkasti ylimääräistä työtä: tuntisuunnitelmien tarkkaa kirjoittamista niin, että lapsi / vanhemmat tietävät prikulleen, mitkä tehtävät pitää tehdä, loman aikana tehtävien monisteiden kopioimista erikseen tätä lasta varten, kokeiden suorittamisesta sopimista... Täysin kohtuutonta on, kun luokanvalvojaa pyydetään keräämään eri aineiden tehtävät oppilasta varten!

    Sen tietää vain se, joka sitä tekee! Itse olen joskus maininnut vain kirjan sivut, jotka tulee oppia. Toisinaan kirjaan hyvinkin tarkkaan. Yritän ajatella myös lapsen parasta. Pidän mahdollisena, että viikon matkalla esim. Kreikkaan mukeloinen oppii enemmän kuin samassa ajassa peruskoulun nuhjuisia pulpetteja kuluttamalla.

    En myöskään pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että loman aikana on joka päivälle monia koulutehtäviä ja kaikki kirjat pitää rontata mukaan.

    Valitettavan yleinen käytäntö tuntuu olevan, että viimeisenä päivänä ennen lomaa lapsi ilmoittelee aineenopettajille olevansa seuraavat kaksi viikkoa poissa ja kyselee, mitä sinä aikana tehdään. Asiasta täytyisi puhua open kanssa jo aiemmin, että ehtisi katsoa kaiken valmiiksi. Ainakaan meidän koulussa ei ikävä kyllä talon sisäinen informaatio kulje niin hyvin, että opet tietäisivät hyvissä ajoin rehtorin myöntämästä lomasta.

    Koulumme lomakkeessakin lukee: vapautus koulutyöstä. Sehän tarkoittaa, ettei tarvitse tehdä niitä töitä, joita muut sinä aikana tekevät! Usein vanhemmat myös ajattelevat, että ope pitää sitten tukiopetusta niistä asioista, joita muu luokka on loman aikana opetellut. Loma ei kuitenkaan synnytä oikeutta tukiopetukseen!

    Valvontaluokkani oppilaille korostan sitä, että tehtävät on etukäteen kysyttävä jokaiselta aineenopettajalta ja kirjoitan tämän myös kotiin lähetettävään hyväksyttyyn "vapautukseen koulutyöstä". Yhtä ainutta kertaa ei ole käynyt niin, että koti olisi huolehtinut homman kunnolla! Vanhemmat ja lapsonen väittävät kyllä ymmärtäneensä asian, mutta käytännön toteutus unohtuu lomahuumassa kokonaan.

    mielestäni riittää, että ilmoittaa sen kappaleen tai aihealueen joka käydään läpi. Jos lapsi opettelee liikaa niin eipä ole haittaa ja jos liian vähän niin perästä kuuluu..

    Meillä muuten kieltenopetus alakoulussa etenee kappale per viikko tahdissa joten ei sitä edes tarvitsisis kysyä..

    Poissaoloon suhtaudutaan aika ikävästi jos se on vain ilmoitus. Meillä ainakin lapsi kiikuttaa lupalapun kouluun ajoissa ja saa siihen siunauksen ajoissa. Toki vaikka lupaa ei tulisi niin mentäisiin, mutta kuten jo sanoin meillä noita menoja on aika vähän koska loma-ajat riittää kyllä ja vapaat.. Hinta ei aina ole se paras, mutta se onkin arvostusta kumpi on tärkeämpi muutama kymppi vai lapsen koulu?

    Etukäteen voi myös hoitaa sioita kun ne tietää ajoissa jolloin riittää että mukana on kielt ja metematiikka..

    Äänestä

En oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana,
(tai sitten lastemme luokassa lapset matkustavat tavallista vähemmän).

Itse olemme lähdössä Etelä-Amerikkaan, lapset ovat poissa koulussa 2 viikkoa ja 2 päivää. Hiihtoloma tosin osuu tälle ajankohdalle joten "todellinen" poissaolo on viikko ja 2 päivää. Opettaja antaa hyvissä ajoin tehtäväkirjoista sivut jotka on oltava tehty kun lomalta palataan. Ylimääräisiä moneisteita tulee todella harvakseltaan joten oppi & tehtäväkirjoilla pärjätään. Ja tosiaan niin aikaisin että nämä tehtävät tehdään jo ENNEN matkaa, matkalle toiselle puolelle maapalloa emme aio kirjoja raahata. Ei mitään ongelmaa !
Tosin muksuilla on paljon tehtävää ennenkuin reissuun lähdetään mutta se on tiedossa jo etukäteen. Kyllä lomareissu on ainakin meillä sen verran suuri houkutin että tehtävät tulevat tehdyiksi.

Koulun rehtori sanoi että niin kauan kuin lapset vielä viitsivät lähteä matkalle mukaan niin hän antaa lomia ilomielin. Sekin aika kun koittaa ettei jälkikasvu halua mukaan lähteä :)

Äänestä

Opettaja varmaan tietää suurin piirtein paljonko poissaolon aikana kirjoissa edetään, se annetaan sitten oppilaalle tehtäväksi ja vanhemmat valvovat ja tarkastavat, että tehtävät on tehty sekä pitävät ne kokeet, joista oppilas on pois ja toimittavat tulokset opettajalle. (Näin meillä on pikkukoululaisten kanssa toimittu pidemmänkin useamman kuukauden mittaisen poissaolon aikana).

Mitäs ylimääräistä työtä siinä on, jos luokasta nyyttäreiden yms. joulukirkkojen aikaan puuttuu muutamia oppilaita? Eikö se ole vain helmpompaa niin?

Äänestä
  • "Mitäs ylimääräistä työtä siinä on, jos luokasta nyyttäreiden yms. joulukirkkojen aikaan puuttuu muutamia oppilaita? Eikö se ole vain helmpompaa niin?"

    Mitäs koulunkäyntiä se sellainen on, että osalle oppilaista on sallittua (jos ei sitten sairauden vuoksi) tehdä kokeetkin kotosalla?

    ????Miten luulet tietäväsi opettajan arjesta jotenkin enemmän kuin opettaja itse?????

    Oletko tullut ajatelleeksi, että esim. se, että joku tekee kokeet johonkin muuhun aikaan kuin muu luokka, aiheuttaa odottelua muun luokan kokeiden palauttamisessa, jos siis halutaan, että kaikki ovat samassa jamassa. Tai että jos pikku-Pirkolle on laitettu rooli joulunäytelmään ja sitten viikoa ennen joulua Pirkko muistaakin, että hän ei olekaan jouluviikolla koulussa? Ei niitä vuorosanoja lapsille niin opeteta, että sanotaan tunnin lopuksi, että esitä nämä!?

    Luku sinänsä on se, että osa lapsista ei koskaan pääse matkoille eikä se tunnu aina kovin reilulta heitä kohtaan, että luokan parhaimmista (?) oloista kotoisin olevat liitävät miten sattuu ja vielä palatessa hehkuttavat kaikilla kokemuksillaan ja sillä aikaa toiset ovat koulussa raataneet.

    Ja muista tämä: VÄISTÄMÄTTÄ luokan eteneminen hidastuu siksi, että osa lapsista reissaa niin paljon. Palatessaan he ovat unohtaneet asioita tai eivät ole oppineet jotain asioita ja open pitää ne heille kädestä pitäen neuvoa, jolloin ne koulutyönsä kiltisti hoitaneet TAAS odottavat.

    Ei pitäisi tulla toisten työtä tänne mitätöimään vain siksi, että ehkä jos itse olisit opettajana, voisit ekat viikot kuvitella noin. Opettajan todellisuus on toinen kuin sinun oppilaan todellisuustesi vuosia sitten.

    Äänestä

  • odotusta kirjoitti:

    "Mitäs ylimääräistä työtä siinä on, jos luokasta nyyttäreiden yms. joulukirkkojen aikaan puuttuu muutamia oppilaita? Eikö se ole vain helmpompaa niin?"

    Eräs opettajani totesi kerran että opintosuorituksia ei kuita lääkärin todistuksilla. Eli ei sairaudenkaan vuoksi voi antaa anteeksi oppimatta jääneitä asioita.

    Vanhemmathan eivät päätä koulun opetuksesta, eivätkä myöskään voi antaa lapselleen lupaa olla pois koulusta, vaan siitä päättää koulu.

    Jos vanhemmat haluaa pitää lapsilleen ylimääräistä lomaa, niin kyllä se on silloin vanhempien tehtävä huolehtia myös opetuksesta ja huyväksyä myös se että ylimääräisellä lomalla voi olla vaikutusta koulumenestykseen.

    Äänestä

  • odotusta kirjoitti:

    "Mitäs ylimääräistä työtä siinä on, jos luokasta nyyttäreiden yms. joulukirkkojen aikaan puuttuu muutamia oppilaita? Eikö se ole vain helmpompaa niin?"

    Mitäs koulunkäyntiä se sellainen on, että osalle oppilaista on sallittua (jos ei sitten sairauden vuoksi) tehdä kokeetkin kotosalla?

    ????Miten luulet tietäväsi opettajan arjesta jotenkin enemmän kuin opettaja itse?????

    Oletko tullut ajatelleeksi, että esim. se, että joku tekee kokeet johonkin muuhun aikaan kuin muu luokka, aiheuttaa odottelua muun luokan kokeiden palauttamisessa, jos siis halutaan, että kaikki ovat samassa jamassa. Tai että jos pikku-Pirkolle on laitettu rooli joulunäytelmään ja sitten viikoa ennen joulua Pirkko muistaakin, että hän ei olekaan jouluviikolla koulussa? Ei niitä vuorosanoja lapsille niin opeteta, että sanotaan tunnin lopuksi, että esitä nämä!?

    Luku sinänsä on se, että osa lapsista ei koskaan pääse matkoille eikä se tunnu aina kovin reilulta heitä kohtaan, että luokan parhaimmista (?) oloista kotoisin olevat liitävät miten sattuu ja vielä palatessa hehkuttavat kaikilla kokemuksillaan ja sillä aikaa toiset ovat koulussa raataneet.

    Ja muista tämä: VÄISTÄMÄTTÄ luokan eteneminen hidastuu siksi, että osa lapsista reissaa niin paljon. Palatessaan he ovat unohtaneet asioita tai eivät ole oppineet jotain asioita ja open pitää ne heille kädestä pitäen neuvoa, jolloin ne koulutyönsä kiltisti hoitaneet TAAS odottavat.

    Ei pitäisi tulla toisten työtä tänne mitätöimään vain siksi, että ehkä jos itse olisit opettajana, voisit ekat viikot kuvitella noin. Opettajan todellisuus on toinen kuin sinun oppilaan todellisuustesi vuosia sitten.

    Taisipa kolahtaa ja kovasti....
    Läheltä opettajan työtä seuranneena tiedän, että
    nykypäivän ope pääsee huomattavasti helpommalla kuin moni muu ammattiryhmä.Ylitöitä opet suostuvat tekemään pitkin hampain, jos ollenkaan, vanhempien kanssa keskusteluhetket ovat tosi kortilla ja joka vuosi luokasta TÄYTYY löytyä oppilas jonka asioita täytyy rueta penkomaan -vaikka kaikki tietävät ettei tarvetta ole-onko tämä sitä että saadaan asiat näyttämään siltä että "töitä on tehty"
    Jos muutamat ylmääräiset tehtävät vuodessa täytyy kopioida tai antaa onko se maailman loppu?
    Ja eikö ope voi tehdä oppilaan matkasta mielenkiintoista retkeä koko luokalle tutustumalla kys. maahan ja matkan tekijä tuo sieltä esim."elävää materiaalia" maasta. Vain open mielikuvitus ja suvaitsevaisuus on rajana.Ja oppilaatkin oppivat että aina kaikki ei voi saada kaikkea, mutta luokkakaverinkin matka voi olla mielenkiintoinen ´kokemus koko luokalle.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    olisi kiva tietää minkä alan opea olet läheltä seurannut... "pääsee vähemmällä kuin monen muun alan ihminen..."? Et todellakaan ole seurannut opettajan ammattia kun väität tuollaista!!!

    Äänestä

  • ja huh kirjoitti:

    opeja, jotka päästävät itsensä todella helpommalla kuin monet muut. onneksi heitä on harvassa, mutta silti heitä on.

    serkkuni on juuri sellainen ope. aina kun näemme hän jaksaa valittaa työstään, miten kaameaa se on ja miten hän vain odottaa viimeistä tuntia ja lomia. hän pitää juuri ja juuri ne vaaditut vanhempainpalaverit, éi mitään ylimääräistä. Puhelinnumero on salainen ettei vain kukaan soittaisi ja häiritsisi kotiin. Kerran oli eräs äiti saanut koululta open numeron, oli eräänlaisesta kriisista kyse ja soitti opelle. ja voi kauhistus, kun serkkuni päivitteli, miten hän oli joutunut 20 minuuttia uhraamaan illastaan tähän keskusteluun. ilman palkkaa, kuvitelkaas.

    jos hän joutuu käyttää koulun jälkeen ylimääräistä aikaa vaikka oppilaiden välien selvittämiseen tai muuhun, hän valittaa siitäkin. siitä kun ei saa palkkaa. kaikki koulun jälkeen pidettävät palaverit ovat kauhistus, kun niistä ei makseta. hän ilmeisesti ajattelee, että palkka tulee vain ja ainoastaan pidetyistä tunneista, kaikki muu on hänelle ylimääräistä työtä ilman palkkaa. koulun joulujuhla on tämmöinen mistä hän kuulemma olisi pois, jos ilkeäisi.

    syy, miksi hän yhä on ope, on työaika ja lomat. hän itse sanoo, että mistään muusta työstä hän ei saisi samalla työajalla yhtä hyvää palkkaa ja pitkiä lomia.

    onneksi heitä on harvassa. minun lapsillani on aina ollut ihanat opettajat, jotka eivät ole närkästyneet, vaikka heille olisi illalla jostakin soitettu.

    Äänestä

  • odotusta kirjoitti:

    "Mitäs ylimääräistä työtä siinä on, jos luokasta nyyttäreiden yms. joulukirkkojen aikaan puuttuu muutamia oppilaita? Eikö se ole vain helmpompaa niin?"

    Mitäs koulunkäyntiä se sellainen on, että osalle oppilaista on sallittua (jos ei sitten sairauden vuoksi) tehdä kokeetkin kotosalla?

    ????Miten luulet tietäväsi opettajan arjesta jotenkin enemmän kuin opettaja itse?????

    Oletko tullut ajatelleeksi, että esim. se, että joku tekee kokeet johonkin muuhun aikaan kuin muu luokka, aiheuttaa odottelua muun luokan kokeiden palauttamisessa, jos siis halutaan, että kaikki ovat samassa jamassa. Tai että jos pikku-Pirkolle on laitettu rooli joulunäytelmään ja sitten viikoa ennen joulua Pirkko muistaakin, että hän ei olekaan jouluviikolla koulussa? Ei niitä vuorosanoja lapsille niin opeteta, että sanotaan tunnin lopuksi, että esitä nämä!?

    Luku sinänsä on se, että osa lapsista ei koskaan pääse matkoille eikä se tunnu aina kovin reilulta heitä kohtaan, että luokan parhaimmista (?) oloista kotoisin olevat liitävät miten sattuu ja vielä palatessa hehkuttavat kaikilla kokemuksillaan ja sillä aikaa toiset ovat koulussa raataneet.

    Ja muista tämä: VÄISTÄMÄTTÄ luokan eteneminen hidastuu siksi, että osa lapsista reissaa niin paljon. Palatessaan he ovat unohtaneet asioita tai eivät ole oppineet jotain asioita ja open pitää ne heille kädestä pitäen neuvoa, jolloin ne koulutyönsä kiltisti hoitaneet TAAS odottavat.

    Ei pitäisi tulla toisten työtä tänne mitätöimään vain siksi, että ehkä jos itse olisit opettajana, voisit ekat viikot kuvitella noin. Opettajan todellisuus on toinen kuin sinun oppilaan todellisuustesi vuosia sitten.

    minun lapseni ovat saaneet ns ylimääräisen loman aina kun ovat pyytäneet. molemmat ovat ysin oppilaita, jotka eivät ole muista jääneet jälkeen, vaikka ovat 5 pv olleet koulusta pois. fiksu ope on järjestänyt yleensä niin, ettei sinä viikolla ole ollut koetta, sillä ei näitä ylimääräisiä matkoja nyt ihan mahdottomasti ole kuitenkaan.

    ja se seikka, että kaikki eivät pääse reissuun. mikä on reilua? yhtä lailla voisi väittää, ettei ole reilua, kun jollakin on kalliimmat farkut kuin toisilla. tai hienompi polkupyörä. pitäisikö kaikki tasapäistää niin, että yli 20 euron farkuissa olisi kiellettyä tulla kouluun. ettei vain tule paha mieli niille, joilla ei ole mahdollisuutta semmoisia hankkia.

    suvaitsevaisuutta, kiitos. kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustella koulujen loma-aikoina. opettajat helposti unohtavat, että kaikki eivät voi lomailla kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. meillä ainakin miehen työn vuoksi ei voi kuvitellakaan kesäreissuja ja minun työni vuoksi ei voi lähtä hiihtolomalla. ja sitä syyslomaa ei monellakaan ole mahdollisuus pitää, lomaviikkoja useimmilla kuitenkin on vain 5.

    Äänestä

  • ja huh kirjoitti:

    olisi kiva tietää minkä alan opea olet läheltä seurannut... "pääsee vähemmällä kuin monen muun alan ihminen..."? Et todellakaan ole seurannut opettajan ammattia kun väität tuollaista!!!

    Lähipiirissäni on sekä ala-että yläasteen opettajia.Toki näissäkin ihmisissä on todella työstään (ja lapsista) pitäviä ihmisiä,jotka jopa kesäloman aikana ovat lapsiin yhteydessä(ja lapset heihin).Heille annankin täyden tunnustuksen.
    Jokainen opettaja hoitakoon työnsä omalla tavallaan-tärkeintä mielestäni on se että opettaja on motivoitunut ja saa oppilaansa innostumaan oppimisesta. Kaikki lapset eivät opi samalla tavalla ja jokaiselle tulee aika ettei koulussa käynti ole niin kauhean mukavaa.Mielestäni silloin punnitaan opettajan opettamisen taito-millaisia vaihtoehtoisia keinoja otetaan käyttöön.Ja olen edelleen sitä mieltä että mm.näissä tilanteissa lasten matkat voivat piristää koko luokan oppimista.Ja eipä taida edes olla merkitystä mistä aineesta tai luokka asteesta on kysymys-ainoa asa siinä on ,että opettajan täytyy muuttaa-muokata valmista mahd. vuosia käytettyä tuntisuunnitelmaa...

    Äänestä

  • olemassa - kirjoitti:

    opeja, jotka päästävät itsensä todella helpommalla kuin monet muut. onneksi heitä on harvassa, mutta silti heitä on.

    serkkuni on juuri sellainen ope. aina kun näemme hän jaksaa valittaa työstään, miten kaameaa se on ja miten hän vain odottaa viimeistä tuntia ja lomia. hän pitää juuri ja juuri ne vaaditut vanhempainpalaverit, éi mitään ylimääräistä. Puhelinnumero on salainen ettei vain kukaan soittaisi ja häiritsisi kotiin. Kerran oli eräs äiti saanut koululta open numeron, oli eräänlaisesta kriisista kyse ja soitti opelle. ja voi kauhistus, kun serkkuni päivitteli, miten hän oli joutunut 20 minuuttia uhraamaan illastaan tähän keskusteluun. ilman palkkaa, kuvitelkaas.

    jos hän joutuu käyttää koulun jälkeen ylimääräistä aikaa vaikka oppilaiden välien selvittämiseen tai muuhun, hän valittaa siitäkin. siitä kun ei saa palkkaa. kaikki koulun jälkeen pidettävät palaverit ovat kauhistus, kun niistä ei makseta. hän ilmeisesti ajattelee, että palkka tulee vain ja ainoastaan pidetyistä tunneista, kaikki muu on hänelle ylimääräistä työtä ilman palkkaa. koulun joulujuhla on tämmöinen mistä hän kuulemma olisi pois, jos ilkeäisi.

    syy, miksi hän yhä on ope, on työaika ja lomat. hän itse sanoo, että mistään muusta työstä hän ei saisi samalla työajalla yhtä hyvää palkkaa ja pitkiä lomia.

    onneksi heitä on harvassa. minun lapsillani on aina ollut ihanat opettajat, jotka eivät ole närkästyneet, vaikka heille olisi illalla jostakin soitettu.

    Kylläpä kuulosti tutulta. Taitaa olla serkkusi lapseni opettajana. Ainakin hän on tuntejaan laskeva naikkonen ja muistaa joka kerta vanhempainvartissa kertoa, että nää on hälle palkatonta ylityötä. Voi ollakin. Mutta jättäis pitämättä, jos kerran niin suurta vaivaa näkee. Tosin se on koulun rehtori, joka niitä vartteja vaatii pidettäväksi.

    Vahingossakaan ei koulusta päin kuulu mitään, ellei nyt ihan tapeltu olla. Kaikki kiusaamiset ope hoitaa tyylillä ei kuule eikä näe mitään. Kun ei ongelmia näe, ei niihin tarvitse puuttua. Kokeista antaa kaikille juuri niin hyviä numeroita, ettei tarvitse värkätä tukiopetusta. Säälin näitä lapsia, kun he siirtyvät toiselle luokalle, on aika isoja aukkoja osaamisessa.

    Äänestä

  • olemassa - kirjoitti:

    opeja, jotka päästävät itsensä todella helpommalla kuin monet muut. onneksi heitä on harvassa, mutta silti heitä on.

    serkkuni on juuri sellainen ope. aina kun näemme hän jaksaa valittaa työstään, miten kaameaa se on ja miten hän vain odottaa viimeistä tuntia ja lomia. hän pitää juuri ja juuri ne vaaditut vanhempainpalaverit, éi mitään ylimääräistä. Puhelinnumero on salainen ettei vain kukaan soittaisi ja häiritsisi kotiin. Kerran oli eräs äiti saanut koululta open numeron, oli eräänlaisesta kriisista kyse ja soitti opelle. ja voi kauhistus, kun serkkuni päivitteli, miten hän oli joutunut 20 minuuttia uhraamaan illastaan tähän keskusteluun. ilman palkkaa, kuvitelkaas.

    jos hän joutuu käyttää koulun jälkeen ylimääräistä aikaa vaikka oppilaiden välien selvittämiseen tai muuhun, hän valittaa siitäkin. siitä kun ei saa palkkaa. kaikki koulun jälkeen pidettävät palaverit ovat kauhistus, kun niistä ei makseta. hän ilmeisesti ajattelee, että palkka tulee vain ja ainoastaan pidetyistä tunneista, kaikki muu on hänelle ylimääräistä työtä ilman palkkaa. koulun joulujuhla on tämmöinen mistä hän kuulemma olisi pois, jos ilkeäisi.

    syy, miksi hän yhä on ope, on työaika ja lomat. hän itse sanoo, että mistään muusta työstä hän ei saisi samalla työajalla yhtä hyvää palkkaa ja pitkiä lomia.

    onneksi heitä on harvassa. minun lapsillani on aina ollut ihanat opettajat, jotka eivät ole närkästyneet, vaikka heille olisi illalla jostakin soitettu.

    myös vanhempia, jotka pitävät opea palveautomaattina 24h/vrk. Eipä ole nykypäivänä kovinkaan harvinaista, että iskät tai äiskät soittelevat perjantaipullon juotuaan laitamyötäisessä ja kertovat opelle "kuinka asiat oikeasti ovat". Itse olen ollut tilanteessa, jossa yhden viikon aikana puhuin erään vanhemman kanssa 5 tuntia puhelimessa ja sekään ei hänen mielestään ollut tarpeeksi. Hänen milestään minun velvollisuuteni oli antaa joka päivä selonteko, mitä koulussa oli tapahtunut... (luokalla oli 18 oppilasta).

    Harvassa ovat huonot opet, harvassa ovat kelvottomat vanhemmat. Eihän viitsitä yleistää!

    Äänestä

on ihanat opet. Minun ja mieheni työn vuoksi on liki mahdotonta lomailla hiihto- ja syyslomien aikaan. Opet ovat lapsilleni aina luvat lomiin antaneet ihanan saatelappusen kera.

Onneksi kaikki opet evät ole ihan noin rasittuneita. Voisit harkita, oletko kuitenkaan oikealla alalla.

Äänestä
  • Meidän osastolla (sairaalassa, missä työskentelen kolmessa vuorossa) aletaan tappelu hiihtolomista, syyslomista jne jo monta kuukautta ennen. Pomo on sanonut, että on selvää, etteivät kaikki saa lomaa lasten esim.hiihtoloman aikaan. Mä tyytysin siihen, että sais edes puoli viikkoa lomaa lasten kans ja jos lähtis matkalle, pyytäis koululta pari päivää lapselle. Tehtävät tekis tietty, mutta koulu ei kuitenkaan voi olla niin tiukka, että ei lapsi sais paria päivää olla pois. Sehän ois tyhmää. Lapsuuttahan se lapsi vielä elää. Ei sen pitäis olla niin vakavaa. Tosin mäkään en kehtais annetuista tehtävistä valittaa.

    Äänestä

Olen samaa mieltä kuin ylempänä ketjussa oleva opettaja, joka sanoi että lapsi oppii viikon Kreikan matkan aikana enemmän kuin peruskoulun pulpetissa.

Matkaillessa oppii sellasia asioita, jotka opettajilla on piilo-opetussuunitelmissa, esim. suvaitsevaisuutta ja muihin kulttuureihin tutustumista, isompi lapsi voi ihan konkreettisesti harjoitella kielitaitoaan aidossa viestinnällisessä tilanteesa reissatessaan jne.

Olen sitä mieltä, että reissuun saa mennä ja se ei haittaa, jos koulusta on viikon pois, mutta tukiopetusta ei silloin saa vaatia. Lapsen lähtiessä reissuun voin sanoa suunilleen mitkä sivut käydään missäkin aineessa, kaikissa aineissahan kirjoja ei edes käytetä (li, mu, kuvis jne. Tunneillahan voi olla myös joku projeti menossa, tai esitelmiä tms, josta ei jää mitään konkreettista harjoiteltavaa, vaan ne ovat oppimiskokemuksia sinällään.
Eihän luokassa kaikki lapset opi muutenkaan täsmälleen samassa tahdissa,
ilman muuta joku oppilas tarvii ennen muita jo vaativampia lisätehtäviä, kun toinen miettii vielä ensimmäisiä tehtäviään. Toisilla tunneilla voi olla taas aivan päin vastoin samojen oppilaiden kanssa.

Lapsi saa lähteä lomailemaan, mutta vanhempien on ilmoitettava lomasta mahd. aikaisin, ja tukiopetusta olisi törkeää vaatia.

Toiseen asiaan, kyllä opettajat saavat laskea tuntejaan siinä missä muutkin. Opettajahan voisi palaveerata vaikka joka ilta 5h per vanhemmat, jos jaksaa, puhua sunnuntait puhelimessa jne. Omaa yksityisyyttään pitää kunnioitaa, ja meille ainakin neuvotaan että harkitsee tarkasti ennen kuin antaa omaa numeroaan vanhemmille.

Joissain kouluissa on sääntönäkin se, että kukaan opettajista ei anna omaa numeroaan oppilaiden vanhemmille, vaan opettajan saa tarvittaessa kiinni opettajahuoneen puhelimesta virka-aikana sekä sähköpostitse.
Minä en ainakaan tulevaisuudessa aio selvitellä oppilaiden (tai heidän vanhempien) riitoja viikonloppuja ja iltoja läpeensä, vaan niihin puutuaan kouluaikana ja satunnaisesti iltaisin tai viikonloppuisin.

Äänestä
  • Kaikki lasteni opettajat ovat numeronsa laittaneet reissuvihkoon ja minusta se on hyvä. Olen näinä vuosina, kun 3 lastani ovat olleet koulussa 7 vuotta soittanut opelle kotiin alta 10 kertaa. En usko, että vanhemmat vasiten häiritsevät opettajia soitoillaan, vaan silloin on kyse todella tärkeästä asiasta.

    Ja joskus ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin selvittää riidat yms iltaisin. Useimmat vanhemmat ovat töissä opettajien virka-aikana eivätkä pysty irtautumaan töistään.

    Yksityisyyttä toki tulee suojella, ei opettajan tarvi olla 7/24 käytettävissä. Mutta liiallisuuksiin ei tarvi mennä. Minullekin asiakkaat soittelevat iltaisin ja viikonloppuisin, joskus jopa käyvät kotona enkä pidä sitä pahana. Mutta en olekaan koskaan laskenut tuntejani kovin tarkasti. Mielestäni se ei ole paljon, jos 10 minuuttia joskus puhun ns omalla ajallani työasioita. Varmasti jokainen joskus käyttää työaikaansa ns omiin asioihin (yksityispuhelut, kauppareissut ym)

    Äänestä

On se kyllä luksusta suomalaisessa koulussa, että saadaan jo ennestään pitkien lomien lisäksi ottaa vielä lisälomaa. Asun Saksassa ja lapset käyvät tasan tarkkaan koulussa sen ajan kun on määrätty, kun maassa vallitsee kouluvelvollisuus. Ei siis mikään "käydään silloin kun vanhemmille sopii"-mentaliteetti. Ei siinä auta perheiden kitistä, että vanhemmilla on loma jonain muuna aikana kuin koulujen loma-aikana. Omaa lomaa siis ei saa ja jos yrittää ottaa "ommoo lommoo" niin sitten tulee sakkolappu perässä kouluvelvollisuuden rikkomisesta. Varsinkin niitä lomaa edeltäviä viimeisiä koulupäiviä kytätään ja ainoa hyväksytty poissaolon syy on sairaus lääkärintodistuksella.
Kyllä on taas asiat liian hyvin, kun lukee ylläolevia vanhempien vastauksia. Vielä pitäis opettajan juosta perässä tehtävien kanssa, huh huh...

Äänestä
  • ulkosuomalainen - harvemmin ulkomailta äät ja ööt löytyvät, kun tänne kirjoittaa.

    ota sinä ope lomaa, jos pipo kiristää.

    Äänestä

  • ope, etkä kirjoitti:

    ulkosuomalainen - harvemmin ulkomailta äät ja ööt löytyvät, kun tänne kirjoittaa.

    ota sinä ope lomaa, jos pipo kiristää.

    Kyllä muualta ne äät ja ööt saa näppäimistöön asennettua. Moni suomalainen laittaa ne. Joistain maista, esim. jenkeistä on vaikeampaa konfiguroida, mutta tunnen oikeasti monta, jotka kirjoittavat Euroopasta, lähes kaikilla on ääkköset. Provon tunnistaa nimenomaan siitä, että yritetään peittää ääkkösiä mut sitten vahingossa lipsahtaa. Sitä paitsi saksan kielessä on ä-kirjain käytössä, höpsö.

    Mutta tuo on totta, Keski-Saksassa asuva tuttavani on kertonut samaa. Hän asuu pienessä maaseutukunnassa, joten en kerro sitä, ettei kukaan sattumalta tunnista.

    Äänestä

  • mikä kommentti kirjoitti:

    Niin ja onhan se öökin saksassa, vaikka ei nyt niin yleinen. Aika pöljää olisi, jos ääkköset puuttuisivat kielialueen näppäimistöstä, jossa ne on käytössä. Mutta hauska kommntti kaikessa tyhmyydessään. Saa nauraa ihmisille, jotka kommentoivat asioita, joista eivät tiedä.

    Äänestä

  • suomalaiset pärjäävät vertailuissa saksalaisia paremmin.

    Äänestä

  • höppänä kirjoitti:

    suomalaiset pärjäävät vertailuissa saksalaisia paremmin.

    Suomen loistavien OPETTAJIEN, että päihitämme muut maat!

    Jep!

    Täällä arvostetaan opettajia ja heidän työtään ja opettajat arvostavat lapsia koulusissa ja jaksavat kannustaa heitä!!!
    Ja kodit ja vanhemmat ovat mukana tukemassa koulua heidän työssään.

    Mikäs täällä Suomessa on ollessa. Kiitos meidän kaikkien.Me olemme parhaita!!!

    Äänestä

  • .,.,.,. kirjoitti:

    Suomen loistavien OPETTAJIEN, että päihitämme muut maat!

    Varmasti myös osan niistä, mutta myös systeemin.

    Äänestä

Rehtorilta anotaan lomat ainakin meidän koulussa.
Ja jos pidempi loma ja sen rehtori myöntää, on vanhempien asia pitää lapsi tilanteen tasalla koulun suhteen.

Meillä kyllä ilmoitettu että lomat pitäisi pitää lapsen loma-aikana.
(siis matkat, minne lapset otetaan mukaan)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

opeko kirjoitti:

Mitä mieltä opet ja vanhemmat ovat ennen ns virallisia lomia otetuista "omista lomista" koululaisten kohdalla?

Joulu lähenee ja sen mukana kovat harjoittelut joulujuhlaa varten sekä joulukivat (kalenterit, nyyttärit yms) luokassa. Nämä kaikki tuottavat opelle aika paljon työtä. Joissain kouluissa on vielä todistusten teko. Olen todella motivoitunut ja hyvänäkin pidetty ope, mutta silti syksy painaa päälle ja joulua ennen on väsy.

Luokallani on yli 20 oppilasta ja ennen lomaa 6-7 oppilasta poissa. Poissaolot johtivat kaikki perheiden matkoista ja ja ovat pituudeltaan 3 - 14 pvä. Vanhemmat "tilaavat" minulta tehtävät etukäteen ja osa vanhemmista on toivonut, että tehtävät eivät ole oppikirjoista, sillä niitä on raskas raahata matkalla mukana (luokallani on käytössä kirjat vain matikassa ja äikässä).

Mitä mieltä olette tilanteesta? Itseäni se harmittaa ja olen päättänyt lopettaa tehtävien räätälöinnin ja ottaa mallia muista opeista, jotka toimivat lain mukaan: oppilas on poissa vanhemoien vastuulla ja heille siirtyy opetusvastuu ko tilanteessa. Loma-ajan tehtävät saa selville soittamalla kaverilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu