Kauko: -Kuule että mää tairan sua ruveta opettaan kuule mää oon sev-verran kova poika kuule että meillä ei hek… kukkaloira.
Jenny: -Nii-i, vai niin hän sano.
Kauko: -Juu että hän on nähny enempi ku minä. Mää sanon että eiköhän o, taitaa ruveta tuntuun sillai että mää ruppeen katteleen toisesta päästä.
Jenny: -Nii-i, mitäs hän ny sitte niin paljo mailmaa nähny on vaikka hän ny jo iäkäs on mutta…
Kauko: -Juu mutta kato mää olen ähh… mä oon sen verran kato ittep-päinen, kyllä Leena mulle sano että älä viitti ruveta kouluttaan vanhaa, mää sanon että kyllä, kyllä saatana että meil ollaan ihmisiks, jos mää asun taloo ni meil ollaan korusti, ja oikein onkin? eks okki?
Jenny: -No tottakai.
Kauko: -Saatana, ku mää vastaan asioista, ni jumalauta meillä ollaan ihmisiks.
Jenny: -Tottakai.
Kauko: -Jumalauta, koska mulle lyätiin vastuu ni mää sanon että meil' ollaan niinku mää sanon.
Jenny Martille: -Minkä sää meet ny?
Martti: -Em minkän, käyn vaan tosa keittiösä.
Kauko: -Juu mua rupes naurattaan, mää sanoin Ruusallekki että nyt on perut piäniä kuule noinni, mää en, siis en varmasti, en kouri enkä mitään ennää, kyllä sää sen ymmärrät mitä mää sillä tarkotin, mutta, mulla on ihan eri tarkotus. Mää sanoin että ethän sää o perkele nähny maailmaa viä mi-tään, mää sanoin suaraan kuule päin naamaa sille kerran. Ja se peräs, katto.
Jenny: -Itsekäs ihminen se on.
Kauko: -Helvetin itseppäinen, kyllä se kato maailmaa nähny on, mutta ei tarpeeksi.
Jenny: -Niin kyllä.
Kauko: -Katto ku se rupes vaatiin ihan, ihan mahrottomia katto, mää sa-noin juu, että älä, älä kuule valita mitään, että mä suutun.
Jenny: -Jos hyvin on nin enemmän tarttis.
Kauko: -Aina. Ihmiset on tämmösiä kyllä sää sen ymmärrät, kato kyllä sää kato tiärät kato ni, ei mitään o määrää siis, siä on jumalauta kato ni, kusellekki pääsee juur siihen minkä tahtoo ja… Mää en viitti, mua syyte-tään sitte jos, ei o paikka justiin, ja mää en kuuntele, mää en kato tykkää ku ihmiset riitelee.
Jenny: -Nii-i eihän se mukavaa ole.
Kauko: -Leenalle se siittä aina räkyttää, jollei juur joku paikka ollu, ni sitte se sano että juu, Leena pannee Kauko hälle sannoon, mää sanon että juu kuule meillä ollaan korusti, mää olen kato niitä miähiä meillä ei riirel-lä. Meillä oli kuule yhreksän lasta.
Jenny: -Niin eikä teillä riirelty.
Kauko: -Ei koskaan, mää en o siihen oppinu, kato emme me pärjää kato Jenny, ekso näin asia?
Jenny: -Oo-on.
Kauko: -Eks o näin asia?
Jenny: -Kyllä on.
Kauko: -Mää sanon että mää olen saatana sen verran täyskasvunen miäs kato meillä ei, minä en kuuntele yhtään jos meillä riirellään siis ei riirellä Aitoosaka, mää pamautan niille nyrkin pöytään ja sanon että ny loppu sitte justiin meillä kato, ja ihan selvänä miehenä saatan lyärä kato, nin että pa-mahti ni mä sanon että ny loppu taas, mää haluan olla kotonani kato ku mää olen yät töisä ja päivät ja kaikki ni.
Jenny: -Niin, tottakai.
Kauko: -Meillei riirellä, ekso näin hiano?
Jenny: -On on kyllä.
Kauko: -Joo, se on kato, ihminen tarttee rauhan sillon kato ku se, tullee töistä ja muuta ni.
Jenny: -Kyllä.
Kauko: -Se on semmonen Ruusa kato se, mä en tiä mistä saatanasta ih-minen on tommosen saanu, kato että se hankkii sitä helposti, siis tommosta piäntä riitaa ja.
Jenny: -Ei Leena taira olla sen luantonen, äitinsä luantonen?
Kauko: -Ei mutta kyllä se sitte on pääkkö ku se ottaa mutta se on viisas ihminen, jollain tavalla, ei ny ketään hulluks saa sanoo. Niinku se mulle sano eilen, vaikka kuinka paljo olis jättäny rahhaa.. mää siirsin kato Lee-nalle eilen ni tuhannen kaks sattaa Leenan shekille, siis shekkitilille, sano että paljoko sää tahrot, vaikka kuinka paljo olis antanu mulle rahhaa, saat ryypätä, jos tahrot. Siittä se ei tykkää ku mää Aitoosa ryyppään, ei tiäten-kään, kyllähän sää sen ymmärrät kato ni sehän on noloo mutta ni... sano et-tä saat ottaa niin helvetin pahan kännin kus tahrot. Mutta kyllä sen Ruusan kans vaikeuksia on.
Jenny: -Kyllä kai se on, se on vanha ihminen jo kans, vanhat on oikulli-sia.
Kauko: -Kyllä se niin saatanan pääkkö on että ei tartte ku yhren ristisa-nan sannoo ni riita tuli, kyllä se… muttei meitin näistä kannata keskustella.
Jenny: -Eei.
Kauko: -Mutta se on kumma juttu sinänsä että se, se pelkää jollain lailla, Leenaa sitte eritoten, Leenahan sannoo sitte että nyt on jämä kuule Ruusa taas. Mutta se on ihmeen sitkee ollu ku se on ne likat kouluttanu.
Jenny: -No on.
Kauko: -Jos aattelet siittä päästä taas että mä sitä jollain tavalla kunnioi-tan, siis siinä katos että… Sitä mä ihmettelen, sitäki kato tätä juttua kato kun, se on siis koulun rehtori se vanhin tyttö, siis Helsinkisä ja miäs on Lahresa, sen miäs, että mistä on kiinni kato tää?
Jenny: -Se on sen tytärpuoli, se on sen miehen tytär.
Kauko: -Ei o ku kato sen oma tytär Ruusan, niinku Leenaki.
Jenny: -Onko?
Kauko: -Juu, mutta eri miäs, kattos, ja minä oon sitä kato junkaillu ja kytänny kato tota asiaa että mistä se on, mutta sen verran Leena sano mulle että Ruusa hosu kato ne niitten riirat, siis eron, eron, ja saatana mää olen Ruusalle ny kato vihane mää tiän kato mää olen niskan päällä mää sanon sille kerran että sää et meitiä erota kato.
Jenny: -Jaa ku mää luulin että se on sen miähen tytär ja ettei tällä ollu muutaku tää.
Kauko: -Sillä on kaks miästä Ruusalla ollu kato.
Jenny: -Jaaha, jaaha.
Kauko: -Se kato kaatu kapinasa, se ensimmäinen mies siis jonka laps tää on tää Birgitti.
Jenny: -Onkos sillä poikaa?
Kauko: -On ja tytärki se elläinlääkäri katto, juu. Ja mua harmittaa kato kaikki asiat kato mää, kattelen mailmaa kato vaan ommaa, mutta niin it-teppäiseks oon tullu että mun ei pääse niskani päälle kato helpolla, mutta Leena sano että Ruusa hävitti, kato teki sen, siis sen erotuksen.
Jenny: -Vainni.
Kauko: -Mutta näistä ei kato, mistäs mää sitä ossaan. Kyllä mää välliin Ruusan kans pikkusen otan, mutta se ei uskalla ennään, mää ruppeen kato tulleen täyskasvuseks ihmiseks, kato ku mua opetettaan.
Jenny: -Juu- u se on totta, oppi tarttuu.
Kauko: -Nii ja kato mää, sää varmaan tiät eihän tämmönen meikäläinen eikä kukkaan o kato, me ei olla pahaluantosia ihmisiä.
Jenny: -No ei.
Kauko: -Me koitamme aina elämää etteenpäin niin hyvin kukkaan voi, mutta, semmonen asia jos mun opettaa lopulta, ja saa minusta kaverin, ni mää oon kuule tosi paska, uskoks sen kuule?
Jenny: -Kyllä mää uskon, kaikki kerran väsyy.
Kauko: -Mää en o kuule leikkikalu sitte kato ku mää otan sen pään kato ni mua on melkein pakko totella, mnjuu, sitte ku mää otan sen pään kato ni
Jenny: -Kai minun täytyy sulle Esa ruveta ruakaa kattoon Esa ei o syä-ny viä mittään.
Kauko: -Mnjuu, juu mää oon semmonen kato sitte ku ruppee saamaan minusta kato kaverin ni mä en okkan kaksinen kaveri.
Jenny: -Nii-i, vai niin hän sano.
Kauko: -Juu että hän on nähny enempi ku minä. Mää sanon että eiköhän o, taitaa ruveta tuntuun sillai että mää ruppeen katteleen toisesta päästä.
Jenny: -Nii-i, mitäs hän ny sitte niin paljo mailmaa nähny on vaikka hän ny jo iäkäs on mutta…
Kauko: -Juu mutta kato mää olen ähh… mä oon sen verran kato ittep-päinen, kyllä Leena mulle sano että älä viitti ruveta kouluttaan vanhaa, mää sanon että kyllä, kyllä saatana että meil ollaan ihmisiks, jos mää asun taloo ni meil ollaan korusti, ja oikein onkin? eks okki?
Jenny: -No tottakai.
Kauko: -Saatana, ku mää vastaan asioista, ni jumalauta meillä ollaan ihmisiks.
Jenny: -Tottakai.
Kauko: -Jumalauta, koska mulle lyätiin vastuu ni mää sanon että meil' ollaan niinku mää sanon.
Jenny Martille: -Minkä sää meet ny?
Martti: -Em minkän, käyn vaan tosa keittiösä.
Kauko: -Juu mua rupes naurattaan, mää sanoin Ruusallekki että nyt on perut piäniä kuule noinni, mää en, siis en varmasti, en kouri enkä mitään ennää, kyllä sää sen ymmärrät mitä mää sillä tarkotin, mutta, mulla on ihan eri tarkotus. Mää sanoin että ethän sää o perkele nähny maailmaa viä mi-tään, mää sanoin suaraan kuule päin naamaa sille kerran. Ja se peräs, katto.
Jenny: -Itsekäs ihminen se on.
Kauko: -Helvetin itseppäinen, kyllä se kato maailmaa nähny on, mutta ei tarpeeksi.
Jenny: -Niin kyllä.
Kauko: -Katto ku se rupes vaatiin ihan, ihan mahrottomia katto, mää sa-noin juu, että älä, älä kuule valita mitään, että mä suutun.
Jenny: -Jos hyvin on nin enemmän tarttis.
Kauko: -Aina. Ihmiset on tämmösiä kyllä sää sen ymmärrät, kato kyllä sää kato tiärät kato ni, ei mitään o määrää siis, siä on jumalauta kato ni, kusellekki pääsee juur siihen minkä tahtoo ja… Mää en viitti, mua syyte-tään sitte jos, ei o paikka justiin, ja mää en kuuntele, mää en kato tykkää ku ihmiset riitelee.
Jenny: -Nii-i eihän se mukavaa ole.
Kauko: -Leenalle se siittä aina räkyttää, jollei juur joku paikka ollu, ni sitte se sano että juu, Leena pannee Kauko hälle sannoon, mää sanon että juu kuule meillä ollaan korusti, mää olen kato niitä miähiä meillä ei riirel-lä. Meillä oli kuule yhreksän lasta.
Jenny: -Niin eikä teillä riirelty.
Kauko: -Ei koskaan, mää en o siihen oppinu, kato emme me pärjää kato Jenny, ekso näin asia?
Jenny: -Oo-on.
Kauko: -Eks o näin asia?
Jenny: -Kyllä on.
Kauko: -Mää sanon että mää olen saatana sen verran täyskasvunen miäs kato meillä ei, minä en kuuntele yhtään jos meillä riirellään siis ei riirellä Aitoosaka, mää pamautan niille nyrkin pöytään ja sanon että ny loppu sitte justiin meillä kato, ja ihan selvänä miehenä saatan lyärä kato, nin että pa-mahti ni mä sanon että ny loppu taas, mää haluan olla kotonani kato ku mää olen yät töisä ja päivät ja kaikki ni.
Jenny: -Niin, tottakai.
Kauko: -Meillei riirellä, ekso näin hiano?
Jenny: -On on kyllä.
Kauko: -Joo, se on kato, ihminen tarttee rauhan sillon kato ku se, tullee töistä ja muuta ni.
Jenny: -Kyllä.
Kauko: -Se on semmonen Ruusa kato se, mä en tiä mistä saatanasta ih-minen on tommosen saanu, kato että se hankkii sitä helposti, siis tommosta piäntä riitaa ja.
Jenny: -Ei Leena taira olla sen luantonen, äitinsä luantonen?
Kauko: -Ei mutta kyllä se sitte on pääkkö ku se ottaa mutta se on viisas ihminen, jollain tavalla, ei ny ketään hulluks saa sanoo. Niinku se mulle sano eilen, vaikka kuinka paljo olis jättäny rahhaa.. mää siirsin kato Lee-nalle eilen ni tuhannen kaks sattaa Leenan shekille, siis shekkitilille, sano että paljoko sää tahrot, vaikka kuinka paljo olis antanu mulle rahhaa, saat ryypätä, jos tahrot. Siittä se ei tykkää ku mää Aitoosa ryyppään, ei tiäten-kään, kyllähän sää sen ymmärrät kato ni sehän on noloo mutta ni... sano et-tä saat ottaa niin helvetin pahan kännin kus tahrot. Mutta kyllä sen Ruusan kans vaikeuksia on.
Jenny: -Kyllä kai se on, se on vanha ihminen jo kans, vanhat on oikulli-sia.
Kauko: -Kyllä se niin saatanan pääkkö on että ei tartte ku yhren ristisa-nan sannoo ni riita tuli, kyllä se… muttei meitin näistä kannata keskustella.
Jenny: -Eei.
Kauko: -Mutta se on kumma juttu sinänsä että se, se pelkää jollain lailla, Leenaa sitte eritoten, Leenahan sannoo sitte että nyt on jämä kuule Ruusa taas. Mutta se on ihmeen sitkee ollu ku se on ne likat kouluttanu.
Jenny: -No on.
Kauko: -Jos aattelet siittä päästä taas että mä sitä jollain tavalla kunnioi-tan, siis siinä katos että… Sitä mä ihmettelen, sitäki kato tätä juttua kato kun, se on siis koulun rehtori se vanhin tyttö, siis Helsinkisä ja miäs on Lahresa, sen miäs, että mistä on kiinni kato tää?
Jenny: -Se on sen tytärpuoli, se on sen miehen tytär.
Kauko: -Ei o ku kato sen oma tytär Ruusan, niinku Leenaki.
Jenny: -Onko?
Kauko: -Juu, mutta eri miäs, kattos, ja minä oon sitä kato junkaillu ja kytänny kato tota asiaa että mistä se on, mutta sen verran Leena sano mulle että Ruusa hosu kato ne niitten riirat, siis eron, eron, ja saatana mää olen Ruusalle ny kato vihane mää tiän kato mää olen niskan päällä mää sanon sille kerran että sää et meitiä erota kato.
Jenny: -Jaa ku mää luulin että se on sen miähen tytär ja ettei tällä ollu muutaku tää.
Kauko: -Sillä on kaks miästä Ruusalla ollu kato.
Jenny: -Jaaha, jaaha.
Kauko: -Se kato kaatu kapinasa, se ensimmäinen mies siis jonka laps tää on tää Birgitti.
Jenny: -Onkos sillä poikaa?
Kauko: -On ja tytärki se elläinlääkäri katto, juu. Ja mua harmittaa kato kaikki asiat kato mää, kattelen mailmaa kato vaan ommaa, mutta niin it-teppäiseks oon tullu että mun ei pääse niskani päälle kato helpolla, mutta Leena sano että Ruusa hävitti, kato teki sen, siis sen erotuksen.
Jenny: -Vainni.
Kauko: -Mutta näistä ei kato, mistäs mää sitä ossaan. Kyllä mää välliin Ruusan kans pikkusen otan, mutta se ei uskalla ennään, mää ruppeen kato tulleen täyskasvuseks ihmiseks, kato ku mua opetettaan.
Jenny: -Juu- u se on totta, oppi tarttuu.
Kauko: -Nii ja kato mää, sää varmaan tiät eihän tämmönen meikäläinen eikä kukkaan o kato, me ei olla pahaluantosia ihmisiä.
Jenny: -No ei.
Kauko: -Me koitamme aina elämää etteenpäin niin hyvin kukkaan voi, mutta, semmonen asia jos mun opettaa lopulta, ja saa minusta kaverin, ni mää oon kuule tosi paska, uskoks sen kuule?
Jenny: -Kyllä mää uskon, kaikki kerran väsyy.
Kauko: -Mää en o kuule leikkikalu sitte kato ku mää otan sen pään kato ni mua on melkein pakko totella, mnjuu, sitte ku mää otan sen pään kato ni
Jenny: -Kai minun täytyy sulle Esa ruveta ruakaa kattoon Esa ei o syä-ny viä mittään.
Kauko: -Mnjuu, juu mää oon semmonen kato sitte ku ruppee saamaan minusta kato kaverin ni mä en okkan kaksinen kaveri.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuli oikein ikävä niit uskon juttuja
kun kirjoitit tuon??
siis VÄHÄ on hyvä kymmensormi juttu tallella !!!...vai ??
kahlata pitkiä juttuja, kelaan ne vaan loppuun,
saattaa ollakin, että olisi ollut luettavaa, mutta ei viitsi syventyä, siis lyhyt ja ytimekäs viesti puree.. näin on meillä