suomenpystykorva

Mulla on 11-vuotias suomenpystykorvauros. Se on alkanut viimeaikoina laihtumaan silleen että sen ihan huomaa. Tarkoitus on viedä se eläinlääkäriin. Koirani on muuten terve kaatumatautia lukuunottamatta. Syö hyvin ja on muutenkin reipas ja iloinen. Niin semmonen on kysymykseni, että miten vanhoiksi omat suomenpystykorvanne ovat eläneet ja mitä vanhuuden tuomia vaivoja/ongelmia on ilmennyt?
Suuri kiitos jo etukäteen kaikille.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä pystykorva eli 14,5 vuotiaaksi. Vanhuudenvaivoja ei oikeestaan ollut, mitä nyt kuulo heikkeni eikä metsällä enää huvittanut käydä. Iän myötä ravintoaineet eivät enää imeydy kunnolla, siitä johtuen vanha koira voi laihtua. Mitä ruokaa koirasi syö? Voisi olla paikallaan siirtyä iäkkäämmille koirille tarkoitettuun kuivaruokaan, siitä vanhakin koira saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit ym. ainekset.

Äänestä
  • En suosittelisi välttämättä siirtymään iäkkäille koirille tarkoitettuun ravintoon, jos koira on LAIHTUNUT. Senioriruoissahan nimenomaan on vähemmän energiaa kun nuorempien koirien ruuissa. Suosittaisin hankkimaan jotain laadukasta energiapitoista ruokaa; esim. Eukanuba-- pitäisi sisältää tarpeelliset hivenaineetkin!
    Olethan muuten madottanut koirasi säännöllisesti?
    Mikäli em. ei auta -- ja ehkä muutenkin-- kannattaisi kuitenkin kääntyä eläinlääkärin puoleen. Hyvät jatkot teille!

    Äänestä

  • rosie kirjoitti:

    En suosittelisi välttämättä siirtymään iäkkäille koirille tarkoitettuun ravintoon, jos koira on LAIHTUNUT. Senioriruoissahan nimenomaan on vähemmän energiaa kun nuorempien koirien ruuissa. Suosittaisin hankkimaan jotain laadukasta energiapitoista ruokaa; esim. Eukanuba-- pitäisi sisältää tarpeelliset hivenaineetkin!
    Olethan muuten madottanut koirasi säännöllisesti?
    Mikäli em. ei auta -- ja ehkä muutenkin-- kannattaisi kuitenkin kääntyä eläinlääkärin puoleen. Hyvät jatkot teille!

    Kyllä olen madottanut koirani...viimeksi n. kuukausi sitten, joten madot eivät ainakaan ola syynä laihtumiseen. Sitä vaan ihmettelen, että jos koirani on sairas, niin miksi se sitten on kuitenkin niin iloinen, virkeä ja syö hyvin...
    no, mikäli tilanne ei muutu parempaan suuntaan, niin vien koirani eläinlääkäriin. Kiitos viestistäsi =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiratyttö kirjoitti:

Mulla on 11-vuotias suomenpystykorvauros. Se on alkanut viimeaikoina laihtumaan silleen että sen ihan huomaa. Tarkoitus on viedä se eläinlääkäriin. Koirani on muuten terve kaatumatautia lukuunottamatta. Syö hyvin ja on muutenkin reipas ja iloinen. Niin semmonen on kysymykseni, että miten vanhoiksi omat suomenpystykorvanne ovat eläneet ja mitä vanhuuden tuomia vaivoja/ongelmia on ilmennyt?
Suuri kiitos jo etukäteen kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu