En kirjoita kenellekkään
- tuulelle joka vaeltaa
Sateen itkulle
Lauluni on kuin tuuli
humisee ja soi
Yön pimeydessä
puhun mustalle maalle
ja sinulle
- tuulelle joka vaeltaa
Sateen itkulle
Lauluni on kuin tuuli
humisee ja soi
Yön pimeydessä
puhun mustalle maalle
ja sinulle
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei sais lainkaan käydä täällä. Jo pelkästään palstan avaaminen saattaa aiheuttaa runollista ärsytystä ja hupsista, sanoja alkaa kummallisesti vuotaa jostain, ties mistä, liikahdella mielessä, muotoutua. Nyt olin kyllä niin kylmässä tilassa kaikkea runoilua kohtaan että palstan avaaminen ei aiheuttanut minkäänlaista runollista ärsytystä. Vaan sitten. Otsikon perusteella luin runosi koska otsikko vetosi minuun ja muutenkin mielelläni luen tekstejäsi silloin tällöin. Tunnustan että olen kovin valikoiva lukija, en varmaan kovin montaa runoa viikossa taida täällä lukaista. Tällä kertaa, olin jo sulkemassa palstaa ja lähdössä pois kun hups, se tapahtui.
Tekstisi synnytti mielikuvien liikkeen, runollisen prosessin. Annan sanojen tulla paperille pisaroiden lailla, tarkastelen niitä, läikät levivät kuin tahrat tai veteen pudonneen kiven synnyttämät kehät, pyörteillen, risteytyen toisiinsa limittyvinä assosisaatioina.
Runo ei ole aivan valmis.
Mielikuva tässä: taso 1) mies puhumassa mustalle maalle - koska se, jolle hän tahtoisi puhua, on poissa, on vain tuo musta maa; taso 2) runoilija puhuu mustalle maalle, puhuu maasta esiin mielikuvat, sanat jotka nousevat maan pintaan: kuva miehestä, joka puhuu mustalle maalle, koska hän, jolle hän tahtoisi puhua on poissa.
Kaksitasoisen mielikuvan lisäksi joukko herkkiä, epämääräisesti liikahtelevia tuntemuksia, jotka saattavat muuttaa runon muodon, lopputuloksen.
Tässä vaiheessa paperilla on vain muutamia lauseita - kuten: Puhun mustaan maahan kukkaset. Puhun lumen. Mutta ne eivät ole sinä. Niiden alla sinä makaat. - lähtökohtana, josta lähden runoa tekemään assosisaatioiden ja aistimusten kautta, niiden synnyttäessä uusia sanoja ja uusien sanojen tuottaessa taas assosisaatioita ja aistimuksia, joita tarkastelen.
Oikeastaan runossa on siis kolme tasoa: A) kuvitteellinen minähenkilö, B) kuvitteellinen runoilija, jonka luomus runon minähenkilö on, C) ikäänkuin runon ulkopuolisena, ehkä kuitenkin siihen osallistuen: äitiparta, joka tarkastelee henkilöitä A ja B sekä heidän muotoutumistaan paperilla, mahdollisesti myös kirjoittaen itsensä ja limittäen omia ajatuksiaan fiktiivisten henkilöiden ajatuksiin tai niiden sekaan.
Nyt tapahtui moka. Kesken runon muotoutumista lähdin selittelemään ja tekstin luominen keskeytyi ajatusteni siirtyessä.
Katsotaanpa siis mitä tästä syntynee... Vai syntyneekö mitään...
Nyt tuli suoristupaineita tekijälle. Hui hui.
Yritän rentoutua. Hmmm.
(klo 00:59)
- - -
Pitäisikö minun nyt kirjoittaa runo?
Haen teetä.
Istun ikkunan ääreen, rentoudun.
Hän juo teetä ikkunan ääressä,
katsoo katuvalon kellastamaa pihamaata,
ruoho liikahtelee.
- - -
Kirjoitan.
8 riviä ylempänä. Runo siis muotoutui huomattavasti siitä, mitä alunalkaen ajattelin kirjoittavani.
Hengästyttävästä sanakasasta saisi pienellä karsimisella ja hiomisella varmaan montakin runoa, mutta sitten se ei enää olisi autenttinen kuva viisituntisesta öisestä matineasta, pimeästä päivätyöstä, palkattomasta huvista. Hoh hoijaa. Tuli iltapäivällä otettua niin pitkät nokoset ettei yhtään nukuta vielä. Jospa parin tunnin päästä menis yöpuulle?
Nyt kun sain runon rustattua voisin ennen nukkumaanmenoa tehdä jotain hyödyllistä ja rakentavaakin.
Huomenta.
sitten hyvää yötä johtuen mihin aikaan vuorokaudessa on sinun yösi, muiden yö
Tämä "runo" syntyi juuri senvuoksi kun en osaa kirjoittaa, tuuli kai vei sanani, ikuinen pimeys rohkeuteni aukaista suuni suoraan henkilölle jolle todella haluaisin puhua ja tuon mustan jäätyneen maan kautta puhun toivoen hänen silti kuulevan. Sillä hän näkee ja kuulee siinä missä me muut olemme sokeita ja kuuroja, hän edustaa jotakin muuta mitä itse olen liian pieni ymmärtämään. Erittäin mielenkiintoisen version siitä teit, laitan sinulle kauniin kiitoksen
Oon joskus lähelle parikymmentä vuotta sitte kirjottanut niin tolkuttomat määrät runotekstiä että taisin jollain tavalla kirjoittaa sieluni pilalle silloin. Tarkoitan, kuin mielikuvien rykelmät ja sanarynnistykset ois jossain siellä sielun uurteissa vieläkin niin helposti esiin kutsuttavissa. Varsinkin nyt kun elämässä on ollut monenlaisia pettymyksiä huomaan että sanoihin on helppo paeta. Ei tämä runoilu toki aina pakenemista, ei, mutta eipä kovin tyydyttävääkään. Pitemmän päälle. Hitsi vie, kun on tullut toilailtua ja menetettyä paljon hyvää. Onneksi tiedän kyllä tien missä pettymykset voi kantaa uupumatta ja lohdutuksen voima läsnä, sitä tietä kuljenkin ja hyvä näin, vaan itsensä kohtaaminen ei aina helppoa.
Ei tässä valittamista jos ei anna surkeudelle valtaa. :-)
Mutta näin ollen on syytä näemmä varoa ja pitää inspiraationsa aisoissa ettei tule turhaa tekstiä ladeltua.
Tarkoitan että sorry kun lähdin vastailemaan runoosi omilla juoksutuksilla, vaikka en toki runoosi ottanut kantaa vaan kirjoitin omat jutut, sikermät. Joka tapauksessa runosi on paljon parempi kuin uuvuttava tekstilitaniani. Lyhyessä runossasi on takana edes jotain ajatusta, kaunista ja aitoa, ihan eri kuin tuo litania jossa ajatukset ovat tehtyjä, maalattuja. Tosissani kyllä kirjoitin vaan kovin rajallinen on hiekkalaatikko johon upposin.
Tunteiden ja ailahteluiden lentohiekkaa.
Tällä kertaa olen hieman häpeissäni sanarikkaan ja ylipitkän tekstini sisällyksettömyydestä...
Toistan, olen pahoillani. Ei tarvitse sanoa ettei tarvitse olla pahoillaan. Olen kuitenkin. d'Arlandes on kirjoitettu päätökseen ja yritän minäkin pysyä poissa tai ainakin käydä harvemmin.
Äärettömän sydämellisesti KAIKKEA HYVÄÄ sinulle tärkeä ja arvokas Lio sekä kaikille muille mukavat ja ihanat kirjoittajat.
Ciao.
pilalle, en itse osaa siihen vastata, olen vielä siinä luulossa että kirjoittaminen on myös osaksi terapeuttista. Niinkauan kun sinulla on kyky ilmaista itseäsi teksteilläsi itsesi ja/tai muiden iloksi niin tee se.
Nuo ns. sikermät onkin helpompi saada pysymään koossa (lukijan ajatuksissa) luulisin. Itse kirjoitan melkein pelkästään lyhyitä runoja, en omaa tarpeeksi pitkäjännitteisyytä ja jos joskus satun saamaan siitä punaisesta langasta kiinni niin kadotan sen alkuunpäästyäni.
En sitten sano ettei tarvi olla pahoillaan koska minäkään en ole pahoillani.
Miten mitataan ihmisen tärkeys ja arvokkuus?
Alan itse pikkuhiljaa hyväksymään itseni sellaisena kun olen, ja uskoisin olevani tärkeä
jollekin/joillekin ja se joku muu/muut ovat tärkeitä minulle mutta että olla arvokas, siinäpä olettamus johon en osaa sanoa mitään, kuten huomaat sanani loppuvat kesken, joten sanon vain; Oikein hyvää ja Rauhallista Joulua ja kiitos sanoistasi, hyvää yötä!
runo, jossa huokuu hiljainen yksinäisyys. Hyvin
olet koonnut tämän, mitään muuttaisi en -
good :)
Äitiparran pitkää kirjoitusta en yksinkertaisesti
jaksanut lukea, vaikka pidänkin persoonana
hänestä, hänen kirjoitustyylistään. Liika on
liikaa joskus, nyt ainakin minulle oli.
Kiitos Lio tästä, ja leppoisaa illan jatkoa.
Mistä päättelet että pidät äitiparrasta persoonana?
vai pelkästään pidät hänen kirjoitustyylistäänkö?
ethän sen kautta voi tehdä johtopäätöstä millainen hän on persoonana vai kuvitteletko hänen runojensa perusteella personallisuuden vaikka et ole koskaan tavannut kyseistä " äitipartaa " eli teet fiktiivisen mielikuvan hänestä, hänen runojensa kautta...
Oletko varma että tämä äitiparta on mies
luulisi sinun jo tuossa iässä tietävän kon olet yli viisikymppinen, että lapsellinen naiivius ei aina ole hyvästä? vai onko? kasvaako ihminen koskaan aikuiseksi, eikä eläisi vain kuviteltujen haavemaailmoidensa pilvilinnoilla ruokkien
olemattomia toiveitaan prinsseistä/ prinsessoista
sai minut kirjoittamaan ja yksinäisyys (ei aina kylläkään niin hiljainen) jota kyllä joskus kaipaan ja nythän hiljenemme vähitellen joulunviettoon ja senälkeen nauttimaan melkeinpä koskemattomien maisemien levollisesta kauneudesta
Kiitos palautteestasi ja samoin sinulle hyvää illanjatkoa ja yötä!
Tämä tuntui jotenkin
hyvin rehellisestä.
Et lähtenyt konstaileen
sanoilla ja siksi, minusta,
tämä on hyvä! :)
Toinen säkeistö on
mikä vie!
Kiitzz ja kivaa iltaa! :)
sanoistasi, ehkä jo jouluviikolla saamme valkoisen maan, joulutunnelmaa tuomaan, ei tunnu joululta ilman lumen tuomaa puhtaan valkeaa maisemaa, maa puut ja pensaat valkean vaipan kun saa
Hyviä unia!