Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

sairas juttu...

joka täytyy kertoa. Olen aina tiennyt isäni pitävän pissa ja piiska jutuista, koska olen nähnyt hänen kätönsä jossa on lehtiä ja videoita. Meillä on hyvä suhde keskenämme, eikä siihen seksi ole liittynyt. Mutta kerran mökillä ollessamme istuimme iltaa ja juttelimme niitä näitä isän kanssa kahden. Oltiin juotu jo muutama drinkki ja oltiin hieman juovuksissa ja silloin päätettiin että mennään saunaan. En ensimmäisen häpykarvani saamisen jälkeen ollut ollut isäni kanssa saunomassa joten hieman jännitti näyttää itseään alasti. Otin pukuhuoneessa vaatteet pois ja menin lauteille istumaan ja isäni tuli hetken kuluttua perässä. Saunassa sitten juotiin lisää ja juteltiin. Ja sitten oli peseytymisen aika. Menin ekana peseytymään ja hetken kuluttua isäni myös tuli saunasta pois hoiperrellen. Pesin siinä hiuksiani kasvot seinään päin enkä nähnyt että isäni seisoi takanani. Hän kysyi että saako pestä selkäni ja vastasin siihen myöntävästi. Hän alkoi sitten sienellä hankata selkääni saippualla, aloitti niskasta ja jatkoi alespäin kohti peppuani. Ja hetken pestyään hän tokaisi että "onpa kaunis perse, todella hieno". Pelästyin hieman ja tulin sanattomaksi. Ja hän jatkoi selän pesemistä samalla kuin tuijotti peppuani. Sain itse hiukseni pestyä ja odotin että isäni saisi selkäni valmiiksi. Ja minulla sattui olemaan pissahätä ja sanoin isälleni että "kusen kohta housuihini, joten voisit pestä selän valmiiksi", hän vastasi siihen että "pissaa vaan, eihän sulla ole edes housuja jaloissa". Olin aika kännissä ja mietin että, okei, pissataan sitten. Käskin isäni ottaa askel taaksepäin ja hän teki niin. Sitten nostin toisen jalan yhden jalustan päälle, levitin samalla hieman jalkojani ja päästin pissan pesuhuoneen lattialle ja isäni seisoi takanani ja katseli aitiopaikasta koko touhun. Sitten kun olin pissannut valmiiksi kysyin isältäni että oliko kaikki valmista että voidaan mennä pukeutumaan niin hän sanoi että selkä pitää vielä viimeistellä. Hän alkoi jälleen hankata mutta tällä kertaa paljain käsin ja nopeasti hänen vasen kätensä hieroi peppuani. Huomasin myös että hänen hengityksensä muuttui raskaaksi ja silloin tajusin että hän runkkaa takanani ja heti sen jälkeen tunsin kuinka hän laukesi peppuni päälle. Sitten isäni huuhteli spermat pois ja lähti mitään sanomatta nukkumaan. Ei olla tapauksesta jälkeenpäin juteltu, eikä se minua niin pahasti vaivaa mutta.....
510184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näin isänä täytyy sanoa, että kyllähän tuo pintapuolisin tuntuu hieman sairaalle.. mutta ei kukaan kyseisen tarinan kiihotusta ja eroottisuutta voi kieltää. Näin isänä voin sanoa että kokemusta löytyy ihan omasta takaa... ja kyllähän meidän omien kultien, lapsiemme, on joskus aika oppia nämä jutut... kuka muu osaisi opettaa rakkaita kullannuppujamme paremmin kuin oma isäukko. Taidankin tehdä kunnon "pirtelöt" verisukulaiselleni, koiralleni ensi tiistaina.

Äänestä
  • Työ ootta kippeitä.

    Äänestä

mielenkiintoinen tarina

Äänestä

laittakaa lisää näitä...

Äänestä
  • hei oikeesti, toi on jo sairasta. isän kanssa voi olla todella läheinen suhde niinkun antaa suukon suulle ja tollasta mutta toi on jo liian seksuaalista!toi menee jo sairauden puolelle.Ei oo normaalii et isä tahtoo maata oman tyttäres kans hei, yök!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PiiPiiTytär kirjoitti:

joka täytyy kertoa. Olen aina tiennyt isäni pitävän pissa ja piiska jutuista, koska olen nähnyt hänen kätönsä jossa on lehtiä ja videoita. Meillä on hyvä suhde keskenämme, eikä siihen seksi ole liittynyt. Mutta kerran mökillä ollessamme istuimme iltaa ja juttelimme niitä näitä isän kanssa kahden. Oltiin juotu jo muutama drinkki ja oltiin hieman juovuksissa ja silloin päätettiin että mennään saunaan. En ensimmäisen häpykarvani saamisen jälkeen ollut ollut isäni kanssa saunomassa joten hieman jännitti näyttää itseään alasti. Otin pukuhuoneessa vaatteet pois ja menin lauteille istumaan ja isäni tuli hetken kuluttua perässä. Saunassa sitten juotiin lisää ja juteltiin. Ja sitten oli peseytymisen aika. Menin ekana peseytymään ja hetken kuluttua isäni myös tuli saunasta pois hoiperrellen. Pesin siinä hiuksiani kasvot seinään päin enkä nähnyt että isäni seisoi takanani. Hän kysyi että saako pestä selkäni ja vastasin siihen myöntävästi. Hän alkoi sitten sienellä hankata selkääni saippualla, aloitti niskasta ja jatkoi alespäin kohti peppuani. Ja hetken pestyään hän tokaisi että "onpa kaunis perse, todella hieno". Pelästyin hieman ja tulin sanattomaksi. Ja hän jatkoi selän pesemistä samalla kuin tuijotti peppuani. Sain itse hiukseni pestyä ja odotin että isäni saisi selkäni valmiiksi. Ja minulla sattui olemaan pissahätä ja sanoin isälleni että "kusen kohta housuihini, joten voisit pestä selän valmiiksi", hän vastasi siihen että "pissaa vaan, eihän sulla ole edes housuja jaloissa". Olin aika kännissä ja mietin että, okei, pissataan sitten. Käskin isäni ottaa askel taaksepäin ja hän teki niin. Sitten nostin toisen jalan yhden jalustan päälle, levitin samalla hieman jalkojani ja päästin pissan pesuhuoneen lattialle ja isäni seisoi takanani ja katseli aitiopaikasta koko touhun. Sitten kun olin pissannut valmiiksi kysyin isältäni että oliko kaikki valmista että voidaan mennä pukeutumaan niin hän sanoi että selkä pitää vielä viimeistellä. Hän alkoi jälleen hankata mutta tällä kertaa paljain käsin ja nopeasti hänen vasen kätensä hieroi peppuani. Huomasin myös että hänen hengityksensä muuttui raskaaksi ja silloin tajusin että hän runkkaa takanani ja heti sen jälkeen tunsin kuinka hän laukesi peppuni päälle. Sitten isäni huuhteli spermat pois ja lähti mitään sanomatta nukkumaan. Ei olla tapauksesta jälkeenpäin juteltu, eikä se minua niin pahasti vaivaa mutta.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu