Pentutehtailua?

Pentuja 10-11 kuukauden välein, onko oikein/asiallista/kohtuullista koiralle?
5767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sanoisin moinen tuotto.Parin vuoden välein olis kait kohtuullista,sehän on jumalaton rasitus narttukoiralle...

Äänestä

Kennelliitto edellyttää, että pentueiden välillä on vähintään 10 kuukautta, ellei ole, pentuetta ei rekisteröidä kuin poikkeusluvalla.

Pentue on toki nartulle suuri ponnistus, mutta hyväkuntoinen koira selviää kyllä ongelmitta uudesta pentueesta esim. 11 kuukauden kuluttua edellisestä. Monet teettävät 2 - 3 peräkkäisenä vuotena pennut, jonka jälkeen narttu pääseekin eläkkeelle eli sen pennut on sitten tehty.Pentuekoot vaihtelevat myös suuresti; kolme pentua on eri asia kuin 13 pentua. Kaiken kaikkiaan kasvattajan
pitää arvioida narttunsa voimavarat ja toimia sen mukaisesti. Koiran hyvinvointia ei tietenkään saa vaarantaa.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, jos narttu tekee vuosittain pennut vuodesta toiseen. Kammottavin viritys mitä olen KoiraNetistä löytänyt, on 9 pentuetta samalla nartulla!

Äänestä
  • näin, että nartulla saa teetättää vain 2-3 vuotena pentuja?? minkä ikäisenä on suositeltavaa teetättää ensimmäiset ja viimeiset pennut??
    ps.koskaan en ole aiemmin ole omistanut narttua, mutta nyt on pikku-tyttö koira ja onko suositeltavaa teetättää edes yhdet pennut koiran terveyden kannalta???

    Äänestä

  • asian kirjoitti:

    näin, että nartulla saa teetättää vain 2-3 vuotena pentuja?? minkä ikäisenä on suositeltavaa teetättää ensimmäiset ja viimeiset pennut??
    ps.koskaan en ole aiemmin ole omistanut narttua, mutta nyt on pikku-tyttö koira ja onko suositeltavaa teetättää edes yhdet pennut koiran terveyden kannalta???

    Useimmissa roduissa ei ole rajoitettu pentueiden määrää, mutta kasvattajat eivät vain halua teettää useampia pentueita samalla nartulla, eri syistä.

    Muutamilla roduilla on rajoituksia: koiraa kohden rekisteröidään vain tietty määrä jälkeläisiä ja rajoitukset voivat koskea myös uroksia. Eräissä roduissa puolestaan on annettu suositus minimi- ja maksimi-iästä synnyttävälle nartulle. Nämä määräykset/suositukset kannattaa ottaa selville kennelliitosta tai rotujärjestöltä ennen nartun mahdollista astuttamista.

    Äänestä

  • asian kirjoitti:

    näin, että nartulla saa teetättää vain 2-3 vuotena pentuja?? minkä ikäisenä on suositeltavaa teetättää ensimmäiset ja viimeiset pennut??
    ps.koskaan en ole aiemmin ole omistanut narttua, mutta nyt on pikku-tyttö koira ja onko suositeltavaa teetättää edes yhdet pennut koiran terveyden kannalta???

    ei vaikuta nartun terveyteen mitenkään,eli myös synnyttänyt narttu voi saada kohtutulehduksen,valeraskauksia yms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iisalmen disko kirjoitti:

Pentuja 10-11 kuukauden välein, onko oikein/asiallista/kohtuullista koiralle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu