Mistä nainen tietää mihin suuntaan milloinkin pitää mennä? Eli minkälaisia ne ohjausmerkit on joita mies antaa?
Merkeistä
Nimetön
252916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jos tuo on noin kaukana hakusessa valitse joku muu harrastus,, Vaikka gurling
Miehen ohjaus foksissa ja tangossa perustuu vartalovientiin eli hän kääntää naista vartalolla haluamaansa suuntaan ja samoin naisen selässä oleva käsi vie naista kyseiseen suuntaan.
Kädenalitansseissa taas mies laskee ja nostaa käsiään sekä vetää ja työntää käsillään naista jolloin naiselle kyseinen ohjausmerkki tulee.
Pääpiirteittään noin. Tanssissa tosiaan mies vie koko vartalollaan. Vientiliike riippuu osin esim. tehtävästä kuviosta. Hartioiden nousu, lasku, vartalon ja hartioiden kiertoliikkeet, käden paikka naisen selässä (lapa, kylki) ja erityisesti käden paikan ja paineen muutokset ovat merkkejä, joista tietää mitä mies aikoo. Myös miehen painon siirrot jalalta toiselle kertovat naiselle mihin suuntaan ja kummalla jalalla mies aikoo liikkua. Tästä syystä lantiokontakti on hyvä.. on vaikeaa arvailla mitä mies tekee jaloillaan, ellei tunne sitä omassa kehossaan, reisillä ja lantiolla. Seuratessaan miestä nainen myötäilee miehen vartalon liikettä ja menee sinne minne pääsee/mihin miehen vartalo häntä liikuttaa. Nainen siirtää jalkaansa vasta kun mies siirtää omaansa, nainen laskee jalkansa maahan vasta miehen jalan jälkeen.
Kädenali-tansseissa mies vie yhtäläisesti vartalolla! Ei pelkkä käsien huitominen ja retuutus sinne tänne mitään viemistä ole. Taitava mies vie koko vartalollaan, käyttää vartaloaan viennin tukena. Vienti siis lähtee aina vartalosta. Periaatteet sinällään muuten samat kuin sylitansseissa, mutta ote on avoin, eikä vartalokontaktia ole. Käden nosto ja lasku ovat selviä merkkejä siitä, että daamilta odotetaan pyörähdystä tms. siihen suuntaan johon vientiliike osoittaa. Myös otteen muutos, ranneliikkeet tms. ovat selviä vinkkejä siitä, että kohta tehdään jokin kuvio. Mies voi myös napata otteen jotain muusta kuin daamin kädestä/ranteesta, esim. työntää hartioista, lantiolta tai ottaa kiinni/pysäyttää käsivarresta.
Kädenali-tansseissa parin käsien tulee olla jämäkät, kun esim. mies haluaa daamin liikkuvan eteenpäin, hän ottaa askelta taakse ja nojaa taakse, tavallaan siis vetää vartalollaan naista eteenpäin. Jos Daamin kädet ovat veltot, daamin vartalo ei liiku, vaan kädet oikenevat ja daami liikkuu myöhässä. Sama juttu jos mies päästää kädet veltoiksi ja suoriksi, daami tavallaan retkahtaa liian kauas. Vastaavasti jos mies haluaa daamin peruuttavan, hän ottaa askelta eteenpäin ja työntää kädet jämäkkänä daamiaan taakse, jälleen, jos daamin kädet ovat veltot, kyynärpäät vain menevät taakse, mutta vartalo ei liiku. Touhu menee silloin retuutukseksi.
Miehen viennin tulee olla tasainen ja jämäkkä.. ei äkillisiä reuhtovia tai repiviä huitaisuja sinne tänne. Vienti on tasainen ja selkeä, kädet eivät vatkaa, vispaa tai heilu sinne tänne. Voimaa ei tarvitse käyttää, eikä saakkaan käyttää, merkki liikkeestä ja sen suunnasta riittää.. daami suorittaa liikkeen omin avuin, eikä miehen siis tarvitse käyttää voimaa tai esim. "antaa vauhtia" daamille pyörimiseen.
Melkoisen tyhjentävästi Drago jo selitti viennin periaatteet. Painottaisin vielä sitä, että odota/vaadi mieheltä vientiä. Eli älä arvailla mitä mies ehkä seuraavaksi aikoo tehdä, vaan odota, että mies vie ja mene vasta sitten. Ja homma pätee myös toisin päin eli jos mies ei vie (aika tavallista), älä sinäkään mene. Miehet eivät opi viemään kunnolla, jos naiset esim. treeneissä auotomaattisesti toistavat harjoiteltavaa kuvioita.
Jos haluat kehittyä, pyydä palautetta seuraamisestasi. Palautetta kannattaa pyytää vähänn enemmän tanssineilta miehiltä. Älä silti tuijota liikaa yhden tai kahden herran kommentteihin, sillä makumieltymyksiä on monia.
Kiitos vastauksista!
Aaargh, meinasi vallan unohtua tuo ensiarvoisen tärkeä juttu selittämättä. Hyvä että lisäsit! Todellakin, daamin pitäisi aina mennä vasta kun tuntee viennin.. Tämä onkin varmaan yksi vaikeimmista asioista koko seuraamisessa. Niin herkästi sitä LUULEE tietävänsä mitä mies aikoo.. sitten sitä hoksaa menevänsä kuin juna raiteilla opetettavaa kuviota sokeasti. Eikä siitä hyödy itsekään yhtään mitään..
Hyvä lisäys, tarpeellinen.
melkein yksi- eli moniselitteisesti. Eli siinähän daamin seljässä sen herran helkkarin taitavat sormet luonnollisestikin kevyesti näppäilevät sitä daamin herkästä seljästä sellaiset sävelet, että ne viettelevät sen damin todellakin halukkaasti vastapäiviin osoittaville kiertoradoille ja sen herran rannehan vastaavsti on siinä daamin (mikäli daamilla siinä tilantessa rintaliivit yllään vieläkin on) rintaliivin hakasten kohdalta katsoen päinvastaiselta puolelta kuin ne herran äskeiset sormet eli sehän on daamin rintaliivin hakanen mielyttävästi siinä herran kämmenen alla (mikäli daamilla ei enään ole rintaliivejä, sen herran pitää kuitenkin pystyä kuvittelemaan, että sillä daamilla on, voidakseen löytää taitavalle ohjauskädelleen standardinmukaisen eli optimaalisen paikan, jotta saisi sen daamin tekemään haluamiaan kutenesimerkiksi juurikin näissä vanhaintanssipiireissä sanottuna vanhaintanssijuttuja), jolloin se rannehan siinä em hakasten toisella puolella viekoittelee sitä daamia pyörittelemään sievää pyrstöään päinvastaiseen kiertosuuntaan em sorminäppäryyteen verrattuna.
Kolmantena ohajuskäsimomenttina lienee syytä mainita tässä yhteydessä, että sen herranhan on kotoa vanhaintanssiretkillensä lähtiessä täysin turha kaksin käsinensä tulipunaisena kirvelevään leukaperäänsä partavesiänsä hölvätä, sillä sen ohjauskäden kämmenellä (sormet ja ranne mukaanlukien) kevyesti em rintaliivien hakasten kohdalta painaen saadaan sen upean daamin pää viekoiteltua sen herran leveälle hartialle siten, että sen daamin sievä nenähän silloin on tasan siinä herran korvallisella, jolloin ilmenee, että sitä partavettähän tarvitsee laittaa vain sinne herran korvalliselle, jolloin säästellään ensinnäkin sen herran turpavärkkiä tulipunaisen huomiota herättelevältä kirvelyltä ja toisaalta voidaan panostaa sen herran toimesta huomattavankin paljon laadukkaanpiin partavesiin, koska partavesien menekki on tällä korvantausmenetelmällä silmittömänkin paljon pienenpi, jolloin raaskii herra laittaa vähän kalliinpaakin partavettä, mikä takaa paremmat onnistumismahdollisuudet etenkin loppupeleissä sen laatutietoisen daamin kanssa.
Eli henkilökohtaisestihan en kannata näkemystä, jonka mukaisesti sen herran pitäisi missään tilanteessa niinsanotusti sitä daamia viedäkseen työntää tahi vetää sitä daamia ellei sitten se daami ole päässyt kaatuilemaan suorastansa seljällensä siihen vanhaintanssiparketille, jolloin sen herran tietenkin on syytä kiireenvilkaa vetää se daami siittä pystyyn, ettei kukaan vahingossa tallo littuun sen daamin upeata eli erittäinkin pitkälti tuntikausia vartavasten laiteltua tukkalaitteustoa. Mutta tuollaiset tilanteet ovat sen herrankin kannalta katsoen niin harvinaisia, ettei edes niissä yhteyksissä tpahtuilevasta tuuppimisesta ja vetelystä olisi ollut syytä mitään mainita, sillä sen herran vientihän on käytännössä sitä, että ohjauksesta tietoa antaneen kirjoittajan esiintuomilla tavoilla se herra huolellisesti kokoajan kertoilee sille daamille, että nyt tartteis tehdä jotain. Sen daamin tehtäväksi jää tehdä siinä tilanteessa mitä tahansa niistä vanhaintanssikursseilla oppimistansa krumeluureista, joita sen herran sille daamille sen merkin jälkeen tarjoama - niinjuuri totta se hyvinkin pitkälti on: sehän daami tarvitsee sen merkin lisäksi myöskinsä tilaisuuden tehdä jotain ja se tilaisuus on sille daamille sen herran toimesta tarjottava - tilaisuus sallii eli herran tehtävä on tarjoamansa tilaisuuden valinnalla kertoa sille daamille merkkiänsä täsmentävästi, mitä mitä sillä herralla on kuviota mielessään. Mikäli se herra ei sille daamille em tilaisuutta tarjoa, ei se daami siinä tilanteessa mitään tietenkään tekemään pysty, vaikka sen herra merkki olisi koko illan pystyssä.
Kenellekään näistä vanhaintanssiasioista vähänkään jyvällä olevista ei liene epäselvää, että sehän herra tarjoaa niitä tilaisuuksia sille daamille esimerkiksi vanhaintanssliikehdintänopeuksiansa vaihtelemalla, jolloin yksinkertaisimmillansa sehän daami tuppaa sen herran yllättävän nopeudenmuutoksen johdosta ajautumaan joko sen herran edelle tahi jäljelle, jolloin siinä aukeilee sille daamille ja herrallekin itsestään upeitten koreografioitten edelyttämiä uusia kiertoreittejä ynnä muita täydellisen vanhaintanssinautinnon kannalta katsoen tuikitärkeitä väyliä tonen toisensa ynpärillä teerenpelimäiseen kiertelyyn ja kaarteluun. Eli tältä kannalta katsoen vanha hyvä hokema: "daami ensin herra sitten" saa lisää viennillistä substanssia siten, että ilmeneekin, että sehän on vienti käytännöllisesti katsoen lähtökohtaisesti sitä että se herra antaa merkin ja sen jäljestä sen vanhaintanssiparin sisällä ei vedellä eikä tuupita, vaan annetaan toinen toisillensa tilaisuuksia, jolloin voidaan hengityksiä jännittyneinä pidellen odotella, kuinka niitä tilaisuuksia käytetään hyväksi.
Vaikeimmat vanhaintanssit kuten esimerkiksi erilaiset valssaukset ynnä jenkkakahvaukset eivät voi edes harrastelijatasolla suoritettuna olla nautinnollista vanhaintanssiajanvietettä, mikäli sen vanhaintanssiparin sisäpuolellakaan ei toinen tahi kunpikaan eli molemmat anna toinen toisillensa hyviä tilaisuuksia ja usein niissä huonoimmissa tilanteissa kuulee sen parin toimesta lukuisisa kitkeriä viittauksia eli hyvinkin pitkälti vihjauksia kivirekiin ynnä muihin vastaaviin agraarimaatalouksista tuttuihin, mutta sittemin unohtuneisiin työvälineisiin. Hämmästyttävän usein melko upeiltakin daameilta unohtuu se tosiasia, että se herrakinhan tarvitsee tilaisuutensa, jotta se koreografiakin olisi sitä myöten siinä.
Vanhaintanssillisessa viennissä valitettavankin usein näytetään sekoittavan vaste vientiin, siten, että ei ymmärretä, mitä se vaste on: käytännön yksinkertaisella esimerkillä kerrottuna se on vanhaintanssiparin sisäinen vaste täsmälleen samaa kuin sen vanhaintanssiparin ulkoinen eli muihin siinä vanhaintanssitilassa oleviin vanhaintanssipareihin kohdistama paine. Eli sehän vanhaintanssipari kokonaisuutena toimii siten, että sen herran tehtävänä on asettua siihen niin, että mistä tahansa suunnasta tulevan paineen edessä se herra sitä daamiaan suojellakseen järkähtämättä ikäänkuin seisoskelee helkkarin vankan kallion lailla milliäkään sen em paineen toimesta mihinkään suuntaan hievahtamatta. Tämä sama asia ilmenee sen vanhaintanssiparin sisällä siten, että sen herran esimerkiksi kunpikaan julmetun lihaksikas käsivarsi siittä asennosta ei sen daamin toimesta hievahda milliäkään mihinkään suuntaan, vaikkahan siihen koreografiaan kuuluisi useanpiakin daameja, jotka isuskelevat hameittensa helmat liehuen hajareisin sen herra krusifiksimäisesti levittelemillä käsivarsilla eli se tarkoittaa myöskin sitä, että sillä daamillakin pitää olla jämäkkä ote taikka muuten on tukkalaitteusto kohta lattialla taaskin. Tästä näkökulmasta katsottuna se on vienti tasan myöskin sitä, että se herra lakkaa sen daamin edessä kallion lailla seisoskelemasta väistyen merkinomaisesti sivuun, jolloin sille daamille aukeaa täysin ilman vetelemättä tilaisuus.
Edellä juuri kerrottiin se olennainen, naisen roolista.
Viennin tuntemisessa varmaankin on monia käsityksiä daameilla?
Viejänä koen asian niin että, kun alkaa kuuntelemaan ja tulkitsemaan musiikkia joka on viejälle välttämätön ja sitten se "jalostaa" vientiin daamille kerrottavaksi. Otteella ,keholla, ilmeillä, ym "vienninedistämiskeinoilla".
Se palaute on molemminpuolin tärkeää jos on mahdollista ettei sitä ymmärretä väärin esim: neuvomisena, arvosteluna ym negatiivisena asiana.
Tuo tytön "odottaminen vientiä" on lähtökohta että viejä yleensäkkään vie! muuten se onkin sitten naisen oma esitys ja joskus jopa niin että mies vie sitä mitä nainen käskee!!!
On joskus tullut se käsitys daamista että vienniksi käsitettäisiin vasta se kun siinä viennissä olisi "vääntöä" eli pitäisi olla ote kuin kyntöaurasta ja ote kuin putkipihdillä ottais kiinni!
En tiedä onko jotkut miehet opettaneet heidät tähän runnomiseen vai onko joidenkin daamien tarve jäädä ikäänkuin junanalle kun he tahtovat tanssia??
Kun siitä "kivireen vetämisestä" pääsee pois ei takuulla sitten samaan tahkonpyöritykseen halua ainakaan tanssin nimissä.
Eli noudata kauniisti edellä kerrottuja osaajia. niin joulunkin tähdet ovat kirkkaammat ja pian tanssit kevyesti kuin lumiperhonen ja hiutaleenkin kevyt vienti opastaa sinua nauttimaan tansista parille.
Heitän tähän nyt oman kommenttini...
Olen hyvä viejä...vien ns. höyhenviennillä jos vain pystyn. Toisinaan tulee vastaan naisia jotka sanovat vientini olevan liian kevyt, hintahtava. He haluavat mieheltä vientiin selkeyttä, voimaa ja määrätietoisuutta eli miehen olevan mies.
Tämä on kohdallani ikuisuusonkelma.
Trööööt: "... sanovat vientini olevan liian kevyt, hintahtava. He haluavat mieheltä vientiin selkeyttä, voimaa ja määrätietoisuutta eli miehen olevan mies."
On minullekin sanottu, etten vie kuin miehet.
Helppo ratkaisu: En hae enää sellaisia naisia.
Tanssilavat ovat puolillaan naisia, jotka tottelevat höyhenen kevyttä vientiä. Heidät löytää yleensä nirppiksistä. Siis oleskelevat mahdollisimman kaukana ovensuusta. (No, joissakin paikoissa läheltä takaovea -kesälavoilta varsinkin)
Trööööt: "... sanovat vientini olevan liian kevyt, hintahtava. He haluavat mieheltä vientiin selkeyttä, voimaa ja määrätietoisuutta eli miehen olevan mies."
Myös kevyt vienti voi olla selkeä ja määrätietoinen - usein se on sitä jopa enemmän kuin voimakas vienti.
Niinpä!
Joten kannattaa jättää omaan arvoonsa ne naiset, jotka moittivat vientiä liian kevyeksi.
Todella paljon löytyy nimittäin myös niitä, jotka osaavat löytää kevyestäkin viennistä selvyyden ja johdonmukaisuuden. Tanssikokemuksen määräkään ei välttämättä sitä taitoa tuo.
Monikin vasta hyvin vähän aikaa tanssinut antaa kiitosta selvästä viennistä (vaikka sen tekisi vain yhdellä sormella) ja tekee vaikeuksitta entuudestaan tuntemattomatkin liikkeet sen mukaan.
Ja toisaalta taas sitten löytyy vaikka kuinka kauan tanssineita, joita pitäisi vääntää, tuupata ja vetää väkisin sekä antaa vauhtia, jotta homma hoituisi. Sittenkin tekevät usein jotakin muuta kuin oli tarkoitus. Ainakin liike menee usein sillä tavoin yli, ja seuraava myöhästyy. Voimalajit erikseen. Tanssi ei ole sellainen.
Niinpä kannattaa pitäytyä vain niissä, joihin ei voimaa tarvitse käyttää.
On sulla Vaino Harha loistava kirjallinen ilmaisukyky ja asiaakin löytyy ihan kiitettävästi.
Saattaisi tosiaan olla ihan pätevääkin asiaa, mutta en jaksa lähteä etsimään sitä tuolta koukeroiden seasta.
Harmi.
"Hartioiden nousu, lasku, vartalon ja hartioiden kiertoliikkeet, käden paikka naisen selässä (lapa, kylki) ja erityisesti käden paikan ja paineen muutokset ovat merkkejä, joista tietää mitä mies aikoo"
Mitä tarkoitat tuolla hartioiden nousulla ja laskulla?
Pelkästään hartioita nostamalla tai laskemalla daami tuskin ymmärtää yhtää sen enempää mitä on tulossa. Jos tuo hartioiden nousu ja lasku johtuu miehen vartalon vertikaalisesta liikkeestä, asia on toinen. Tällöin vienti tapahtuu miehen vartalon vertikaalisella liikuttamisella.
Käden paikan muutoksesta naisen selästä et myöskään voi kummemmin päätellä, mitä lopulta on tulossa. Vaihtoehtoja on tuossa paljon.
Käden paineen muutoksista voi jo päätellä jotain, tuleeko pyörähdys vai viekö mies suoraan etc..
"Nainen siirtää jalkaansa vasta kun mies siirtää omaansa, nainen laskee jalkansa maahan vasta miehen jalan jälkeen."
Ei välttämättä. Mietippä miten argentiinalaisessa tangossa tanssitaan mm. ochot? Nainen siirtää jalkojaan, vaikka mies ei ottaisi yhtään askelta.
"Ei pelkkä käsien huitominen ja retuutus sinne tänne mitään viemistä ole."
On se, jos nainen liikkuu tuolla tavoin paikasta a paikkaan b. Hyvää viemistä tuo ei toki ole.
"Kädenali-tansseissa mies vie yhtäläisesti vartalolla!...Periaatteet sinällään muuten samat kuin sylitansseissa, mutta ote on avoin, eikä vartalokontaktia ole."
Vartalokontakti on mm. vierelle kuviossa, joka lienee kaikkein perustavalaatuisimpia kuvioita useimmissa kädenalitanssilajeissa.
"Käden nosto ja lasku ovat selviä merkkejä siitä, että daamilta odotetaan pyörähdystä tms. siihen suuntaan johon vientiliike osoittaa."
Ei välttämättä. Tuossa voi myös mies pyörähtää yksin ja antaa daamin odottaa paikallaan. Tuosta voi tulla myös aivan toinen kuvio kuin daamin spin.
Moni daami on aivan liian herkkänä näissä kädennostoissa. Jos mies nostaa kättään, ei se vielä merkitse mitään. Vasta kun vientisignaali lähtee, niin vasta tuolla on merkitystä.
"Myös otteen muutos, ranneliikkeet tms. ovat selviä vinkkejä siitä, että kohta tehdään jokin kuvio."
Ei välttämättä tässäkään. Vientisignaalin on ensin tultava.
"Mies voi myös napata otteen jotain muusta kuin daamin kädestä/ranteesta, esim. työntää hartioista, lantiolta tai ottaa kiinni/pysäyttää käsivarresta."
Uskon, että puhun hyvin monen kovia kokeneen daamin puolesta, kun totean tässä, että viejien tulee olla tässä hyvin varovaisia.
Ensinnäkin hartioista työntämällä voi lähinnä koettaa saada daamin horjahtamaan, mikäli tuo sitten on tarkoitus. Hartioista voi viedä, jos tuon osaa. Mielellään ei kuitenkaan työntää.
Käsivarresta kiinniottamisessa olisin myös varovainen. Kun viejä rupeaa jarruttamaan daaminsa liikettä, tapahtuu tämä normaalitilanteessa joustavasti, ei äkkinäisellä pysäyttämisellä. Jarruttava liike alkaa selvästi aikaisemmin, ennenkuin kuvion on tarkoitus loppua, eikä missään nimessä ole äkkinäinen stoppi, jos ei vaaratilanne tuon vuoksi uhkaa.
"Kädenali-tansseissa parin käsien tulee olla jämäkät"
Ei mielellään jämäkät, vaan jäntevän rennot. Mieluummin rennot kuin jäntevät, jos pitää valita.
Tarkka vieminen on hankalaa, jos kädet eivät ole mahdollisimman rennot. Kovin jännitetyt kädet eivät liiku tarpeeksi varsinkaan häkkyräkuvioissa, eikä niitten välityksellä ole mahdollista antaa tai vastaanottaa selkeää vientisignaalia.
"Kun esim. mies haluaa daamin liikkuvan eteenpäin, hän ottaa askelta taakse ja nojaa taakse, tavallaan siis vetää vartalollaan naista eteenpäin."
Ei välttämättä. Tuo naisen vetäminen eteenpäin vartalolla on juuri sitä voimavientiä, josta itsekään et pitänyt...
Taaksenojaaminenkin on vähän kyseenalaista... Ilmeisesti koetat tuolla kuvata yhtä tyyliä viedä esim. peruspuolenvaihto. Tällöin joustetaan hieman polvista alaspäin ja tuon perusteella syntyy vientisignaali, kun viejä menee ylävartalosta hieman taaksepäin kuin tuolille istumaan. Viejän painopiste siirtyy hieman taaksepäin.
Parempi olisikin tässä kuvata, että mies antaa daamille vientimerkin muuttamalla painopistettään, millä tekniikalla tuo sitten lopulta tapahtuu.
"Vastaavasti jos mies haluaa daamin peruuttavan, hän ottaa askelta eteenpäin ja työntää kädet jämäkkänä daamiaan taakse"
Ei mielellään niin, että miehen kädet ovat jälleen liian jännitettyjä (jämäkkiä). Kädet ovat tässäkin jäntevän rennot ja kyynärpäät saavat mennä taaksepäin. Tärkeintä on hyvä ja joustava tuntuma, jossa frame säilyy kasassa. Daami tietää jo parin välisen kokonaisframen paikasta a paikkaan b siirtymisestä, mitä tulee tapahtumaan.
Jos viejä työntää tässäkin daamiaan kuin raskasta pölkkyä, niin ei tuosta hyvää seuraa...
"Miehen viennin tulee olla tasainen ja jämäkkä.. ei äkillisiä reuhtovia tai repiviä huitaisuja sinne tänne. Vienti on tasainen ja selkeä, kädet eivät vatkaa, vispaa tai heilu sinne tänne"
Tuosta viennin tasaisuudesta voitaneen olla montaa mieltä. Itse olen tuossa samaa mieltä. Toiset arvostavat enemmän kuminauhamaisempaa vientituntumaa, jossa vientituntuma on esim. peruspuolenvaihdon puolivälin tuntumassa lähellä nollaa.
Käsien vatkaamisestakin voidaan olla montaa mieltä. Toiset koettavat kuollettaa käsien vatkauksen, joka johtuu parin baunssista, jotta vientituntuma olisi mahdollisimman rauhallinen.
Itse en tuohon lähtisi, vaan antaisin baunssin näkyä kontaktikäsissä, koska tällöin saatetaan menettää käsien rentous ja visestä tulee varsin hankalaa.
"Voimaa ei tarvitse käyttää, eikä saakkaan käyttää, merkki liikkeestä ja sen suunnasta riittää.. daami suorittaa liikkeen omin avuin, eikä miehen siis tarvitse käyttää voimaa tai esim. "antaa vauhtia" daamille pyörimiseen."
Käyttäähän viejä aina jonkunverran voimaa, kun antaa vientimerkin, jos saivarrellaan. Oikeassa toki olet siinä, että sellainen vienti, jossa voimaa käytetään niin, että retuutetaan daamia, ei ole kunniaksi viejälle.
Muuten olen tässä jälkimmäisessä kappaleessa suunnilleen samaa mieltä. Joskus tosin tarvitaan "antaa vauhtia" daamin pyörimiseen. Tämä on kuitenkin harvinaista.
" Myös miehen painon siirrot jalalta toiselle kertovat naiselle mihin suuntaan ja kummalla jalalla mies aikoo liikkua."
Ei välttämättä tässäkään. Mies voi liikkua myös sillä jalalla, jolla on paino. Näinhän teet esimerkiksi jenkassa.
Samoin todellista liikkumissuuntaa et myöskään pysty noista painonsiirroista päättelemään.
Painonsiirto on vain valmisteleva liike, jonka daami seuraa, jos mies vie tuon.
Dodii, nytpä saatiin aikaan oikein kunnon keskustelu viemisestä! Hienoa! Minähän en ole viejä, joten puhun siitä, millä tavalla itse KOEN viennin.. minä en osaa viedä, enkä siis viennin teknisimpiin yksityiskohtiin osaa puuttua juuri mitenkään. Tarkoitus ei myöskään varsinaisesti ollut ketään neuvoa viemään.. pikemminkin vastata alkuperäiseen kysymykseen siitä, mistä daami tuntee viennin, mikä on vientiä, miltä vienti tuntuu :)
Hartioiden liike.. kyllä, vertikaalisesta liikkeestä nyt oli kyse. Kyljistähän se lähtee, mutta daami tuntee miehen hartian nousun tai laskun. Sitä koitin selittää. selitit asian vain teknisemmin.
Käden paikan muutos selässä on aika vahvakin vinkki toisinaan. Naisena koen sen näin. Esim. jos mies siirtää kätensä lapaluultani kylkeen päin, varaudun mahdolliseen kuvioon. Minun ei tarvitse tietää MIKÄ kuvio tulee, ei välttämättä mitään, mutta herkistyn kuuntelemaan tarkemmin :)
Arg. tangoa en ole ikinä opetellut, enkä sitä siis varsinaisesti osaa. Arg. tangohan perustuu miehen erittäin vahvaan vartalovientiin... laji on vaikea ja vaatii vuosien ja taas vuosien opettelun.. sekä viejältä, että seuraajalta.
Jos saivarrellaan, mikä hyvänsä millä daaminsa saa liikkumaan, on vientiä.. mutta minä nyt ajattelin tässä hyvää vientiä nimenomaan. Liian epäselvä, vääräaikainen, riuhtova, repivä ja huitova vienti eivät tunnu mukavilta.. niitä on myös paljon vaikeampi seurata!
Joo, toki on kädenalitansseissakin hetkittäin kontakti vartalossa.. mutta ei samalla tavalla ja samalla laajuudella kuin sylitansseissa. Siksipä näitä kutsutaan avoimen ja suljetun otteen tasseiksi. Saivartelua jälleen.
Ja kyllä, myös mies voi pyörähtää käden ali, mutta käden nostossa on vivahde-ero. Vivahteiden selittäminen tässä, yhdessä ainoassa jutussa on aika pitkä homma.. varsinkin kun kysytään perusasioita, eikä varsinaisesti hienoimpia vientiteknisiä juttuja. Varmasti olet oikeassa siinä, että moni nainen lähtee liian herkästi liikkeelle pelkästä käden nostosta. Minäkin välillä, opeteltavaa siis on, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Edelleen tuohon otteen muutokseen.. se ei varsinaisesti ole vienti, mutta jos mies esim. ottaa ranteestani kiinni ja kääntää käteni selän taakse, niin aivan 100% varmuudella tiedän odottaa, että jokin kuvio tulee ihan kohta. Se siis valmistaa minua, antaa ennakkovaroituksen kuviosta.
hartoista työntäminen on ehkä väärin ilmaistu. Hartoista vieminen on paremmin ilmaistu. Selvennys lienee tosiaan tarpeellinen.. eihän tarkoitus ole tosiaan tuuppia daamia minnekään. Mitä tulee äkillisiin liikkeisiin.. nehän tuolla jo "lynkkasin".. ne ovat niitä repiviä, riuhtovia ja epämukavia liikkeitä.
Vartaloviennin kuvaaminen kädenalitansseissa on minulle vaikeaa, koska en itse vie, vaan seuraan. Yritän siis kuvata sitä miten sen koen omassa kehossani.. kokemus vaihtelee viejän ja tanssittavan lajin mukaan vahvastikin. Toiseksi kädenalitukset eivät missään tapauksess aole minun vahvinta alaani, niin en kiistä asiaa.
Käsien jämäkkyys on vaikea asia. Jäntevyys on varmasti parempi ilmaisu.. kysehän ei ole kädenväännöstä, eikä rautakangeksi jäykistyneitä jäseniä liikuta minnekään. Se vain, että rautakankimaisen jäykät jäsenet lienevät huomattavasti harvemmin ongelma, kuin ne keitetyn spaghetin veltot ulokkeet joita joskus vastaan sattuu.. käsittääkseni erittäin yleistä naisilla, mutta ikävä kyllä myös miehissä löytyy tätä samaa vaivaa! Jos vienti on veltto lääpäisy, josta ei oikein saa selvää oliko se tahaton heilahdus sinnepäin, vai vienti, ei tunnu kivalta.
Käsistä vielä.. vatkauksella en tarkoittanut normaalin baunssin liikettä, vaan sitä ylös alas tai sivuille suuntautuvaa käsien vispaamista, jota jotkut harrastavat. Siis aktiivisesti heiluttavat käsiään kokoajan. Baunssi saa käsiin liikettä väkisinkin jonkin verran, mutta liika on aina liikaa.. sitä baunssista johtuvaa liikettä siis ei tarvitse korostaa.
Huh.. tulipas pitkä teksti! Toivottavasti joku muukin lähtee viennistä puhumaan enemmänkin. Minä kun en ole viejä, voin puhua vaan omista tuntemuksistani.. eikä tuntemusten kuvaaminen aina ole yksiselitteistä.. kuten tässä nyt nähtiin :)
"Joo, toki on kädenalitansseissakin hetkittäin kontakti vartalossa.. mutta ei samalla tavalla ja samalla laajuudella kuin sylitansseissa. Siksipä näitä kutsutaan avoimen ja suljetun otteen tasseiksi. Saivartelua jälleen."
Periaatteessa kyllä näin. Erot eivät ole kuitenkaan aina niin suuret. Samat periaatteet ovat avoimen ja suljetun otteen tansseissa, kun vartalot ovat kontaktissa muualtakin kuin käsistä.
Mielenkiintoinen kädenalitanssin ja lähikontaktilajin risteytys on bal-swing eli pure balboan lindymäisempi versio, jossa vartalot ovat paljon kontaktissa suljetun otteen tanssien tyyliin ja välillä avoimen otteen tanssien tyyliin, kun tehdään avoimempia kuvioita.
Pure balboa onkin sitten lähes suljetun otteen tanssien tyyliin tanssimista, jossa on hieman avoimempi asento.
Samantyyppinen on Suomessa jostain syystä vähemmän suosiota saavuttanut collegiate shag.
Avoimen otteen tansseissakin tehdään monia kuvioita, joissa vartalot ovat muualtakin kontaktissa kuin käsivarren päässä: vierelle kuviot, whipit, vastakkain tai vierekkäin tapahtuvat "charleston tyyppiset" -kuviot etc., mitä tässä nyt nopeasti tulee mieleen.
"Jos mies esim. ottaa ranteestani kiinni ja kääntää käteni selän taakse, niin aivan 100% varmuudella tiedän odottaa, että jokin kuvio tulee ihan kohta."
Tuossa on jo tehty "kuvio" (ilmiselvä poliisiote). Pelkkä ranteesta kiinniotto ei ole vielä kuvio. Aika selvä viite toki tuollaisesta, kun normaali ote ei ole ranteesta kiinnipitäminen...
"Se vain, että rautakankimaisen jäykät jäsenet lienevät huomattavasti harvemmin ongelma, kuin ne keitetyn spaghetin veltot ulokkeet joita joskus vastaan sattuu.."
Aloittelijoilla yleensä noin. Tosiasiassa nuo spaghetin veltot ulokkeet omaavat viejät/seuraajat ovat niitä lupaavimpia viejiä/seuraajia, kun he pystyvät rentouttamaan kätensä viseä varten.
Rautakankikätiset ovat lähestulkoon jo menetetty. Heidän on vaikea vähentää jännitettä käsissään. Tulevaisuus ei ole visessä heidän kohdallaan lupaava, eikä heillä ole oikein mahdollisuuksia herkkyyttä vaativiin vise-suorituksiin.
"Baunssi saa käsiin liikettä väkisinkin jonkin verran, mutta liika on aina liikaa.. sitä baunssista johtuvaa liikettä siis ei tarvitse korostaa."
Eikä pidäkään korostaa, vaan antaa käsien mennä baunssin mukaisesti niin paljon kuin menevät, jottei rentous katoa niistä. Keinotekoisesti tehostettu käsien vatkaus ei johda kuin epäselvään viseen.
"Toivottavasti joku muukin lähtee viennistä puhumaan enemmänkin."
Siitä voisi puhua paljonkin. Vaikea asia, jota pitää jatkuvasti opetella lisää ja kerrata. Valmista tuossa ei tunnu tulevan koskaan.
Asiaton välikommentti joka ei kuulu mitenkään koko vise-asiaan: Balboa on ihan älyttömän hauska tanssi! Tosin minun on hirveän vaikea verrata sitä mihinkään swing tai sylitanssilajiin. Se on tyyliltään niin täysin erilaista kuin perinteiset suljetun otteen tanssit, mutta poikkeaa selkeästi näistä yleisimmistä swing-tansseista myös. Ihan oma lukunsa.. shaq nyt on lähimpänä, mutta sekään ei tosiaan ole mikään kovin yleisesti tunnettu laji.
Eikös sen voisi ajatella ennemmin niin, että tanssii balboaa ja siihen bal-swing osuuksia (eli niitä kuvoita joissa ote aukeaa) väliin?
Jotenkin mulla on sellainen käsitys, että peräti kisoissakin hyväksytään tämä "sekoittelu" kunhan tuomaristo saa nähdä myös "puhdasta" balboaa? Tosin en kyllä ole ihan varma.. jos jollain on parempaa tietoa, voisi avata sanaisen arkkunsa? Oma balboan opetteu kun on ihan alussaan vasta, niin vähemmälläkin taustatiedolla on pärjännyt :)
"Balboa on ihan älyttömän hauska tanssi! Tosin minun on hirveän vaikea verrata sitä mihinkään swing tai sylitanssilajiin. Se on tyyliltään niin täysin erilaista kuin perinteiset suljetun otteen tanssit, mutta poikkeaa selkeästi näistä yleisimmistä swing-tansseista myös. Ihan oma lukunsa.. shaq nyt on lähimpänä, mutta sekään ei tosiaan ole mikään kovin yleisesti tunnettu laji."
Itselläni on tuosta balboasta sellainen teoria, että se osittain kehitettiin (30-luvulla, jos en väärin muista) ensinnäkin pieneen tilaan tanssimista varten, kun lindy hoppia tanssittiin nopeaan musiikkiin tilaa vievästi.
Toiseksi se luultavasti saavutti Jenkeissä suosiota, koska siinä pääsi lähikontaktiin, joka oli tuolloin harvinaista. Olihan sitä tietysti jo tuolloin ballroom-tanssimista ja taisi olla bluesiakin (joka on taas eri juttu kuin nämä suomalaiset blues-versiot), black bottomia etc..
Tuossa lähikontaktimielessä balboan Suomessa saavuttamaa suosiota en ymmärrä lähinnä kuin siinä mielessä, että sitä harrastavat enemmän ne, jotka eivät käy lavoilla. Lavoilla tanssiessa pääsee ihan tarpeeksi lähikontaktiin, eikä siinä enää tarvita balboaa.
Ulkomaalaisille suomalaisia lavoja kokemattomille balboa lienee the juttu juuri lähikontaktin takia.
Mielestäni shag ja balboa eivät tuon lähikontaktin suhteen poikkea juuri toisistaan. Shagissa ovat vartalot ehkä enemmän vastakkain ja balboassa hieman enemmän auki, muttei sen enempää.
Vise!
Kyllä olet hyvin seikka peräisesti kuvannut asiaa ja pääpiirtettäin niinkuin se on oikeessa elämässä.
Teksisikin mieli kysyä, tuosta avoimen otteen vartaloviennistä. Miten koet tai näet tai tunnet ja sitten reagoit kun mies oikeasti tulkitsee vartalolla musiikin ? En tarkoita sitä teatteriesitys tyylistä ylireagointia. Nyansointia, voimakkuudet, aloitukset, lopukkeet, fraasit, baunssit, yksityiskohdat eli tahtoo välittää daamille sen miten tuntee mutta hillitysti.
Löydätkö sitä eli pääsetkö mukaan?
No sitten tuosta Visen fyysisestä osiosta. täysin samaa koen ja ajattelen eli magaroonit pois ja tahkonkammet myös. Eli jäykkät kädet ja letkukädet. Tosiaan se kevyt vienti lienee jantevana ja jatkumoa ylläpitävänä mielyttävin ja luettavissa riittävän hyvin.
Tuo vivahde ero juttu on myös totta ja se on hienoa kun sen saa ymmärettävästi vietyä ja daami lukee ne. Sen vain näkee kun luku onnistuu ja vienti on ajoitettu oikein.
Tuo ennakoiva meneminen ja reagointi ja eri liikkeiden tai kuvioiden "odottaminen" josksu hämmentää kun daami on kuin lähtötelineissä kokoajan ja jos parhaassa tapauksessa jää esim: kuuntelemaan musiikkia ja odottaa vienille sopivaa kohtaa onkin daami jo rullannut luulemansa kuviot varmuuden vuoksi.
Tuo muuten kiinostaa myös että miten koet selän käden kosketuksen jota kyllä aika hyvin kuvasitkin paikansiirron osalta. Luetko myös kämmenen "käyttäytymistä" eli lapojen kohdalla?
Arg tangosta sen verran että, kun kynnys löytyy tanssiasennosta jolloin daami herkeää viemästä minhinkään suuntaan ja pystyy luovuttamaan liikeohjauksen impulssoinnin viejälle. Sekä että, kykenee heittäytymään vain tanssiin on eväät laukussa eli tango alkaa kulkea. Siihen vain on kertomasikin mukaan pitkä matka.
toteamus : otetaanhan sitä kantaa kun aihe on sopiva.
Heititpä vaikean kysymyksen..
Avoimen otteen tanssit ovat minulle selvästi heikompi osa-alue kuin sylitanssit. Huippuluokan r'n's daami varmasti kykenisi selittämään sinulle vielä paremmin näitä tunnelmia.. Mutta vaikka en huippu olekaan, niin kyllä minusta taitavan miehen viennissä ne nyanssit, hienommat tunnelman erot erottuvat ja niihin vaistomaisesti yrittää myös jotenkin vastata ja reagoida.
Avoimen otteen tansseissa se on kokonaisvaltainen vaikutelma.. vaikutelma joka tulee osin silmien ja osin vartaloon välittyvien signaalien kautta. Miehen asennot ja elekieli kertovat viennin lisäksi myös osaltaan siitä miten hän musiikin kokee ja tuntee ja haluaa siihen reagoida. Suljetun otteen tansseissahan signaali tulee käytännössä 100% vartalon kautta.. daamihan saattaa usein olla silmät suljettunakin.
Mitenkö koen tai tunnen? Minusta on hienoa jos mies tulkitsee musiikkia, sanoja tai jotain muuta tanssissa, olipa suljettu tai avoin ote. Jos suinkin kykenen, vastaan tulkintaan. Hellempi, hitaampi vienti ja liikun viennin mukaan hitaammin, rauhallisemmin.. jos mies sallii, jopa tarkoituksellisen hitaasti. Riehakkaampi ote, niin päästän minäkin liikkeeni riehakkaammiksi, leikkisämmiksi. Baunssia yritän aina seurailla parhaani mukaan.. minulle ainakin on opetettu, että nainen seuraa miehen baunssia, eikä hytky omiaan :) Pelkällä baunssin vaihdollakin voi saada ihan hauskasti tulkittua musiikin vivahteita!
Oikeastaan voisi sanoa, että ilman niitä hienompia vivahteita, touhu menee äkkiä aika tasapaksuksi puuroksi.. Musiikissa on usein selvästi kuultavissa erilaisia osoita, rauhallisempia, kevyempiä, raskaampia jne. Niiden huomioon ottaminen on tanssissa aika tärkeä osa-alue.. ilman sitä ei ole mitään tulkintaa, vain mekaaninen suoritus. Kyllä minä ainakin yritän reagoida viennistä välittyviin tunnelmiin.. mutta toisinaan yritän sitä tunnelmaa itsekin välittää miehelle.. ehkeivät kaikki tykkää siitä, mutta jos minusta musiikki oikein kutsuu leikkimään, hyvin herkästi se iloisuus ja leikittely alkaa näkyä myös liikkeessäni jotenkin.
Selässäni olevan käden liikkeiden lukeminen on aika oleellista. Käden paikan muutos on aivan selvä merkki.. toki mies voi siirtää kättään selässä monestakin syystä, mutta tilanteen lukeminen tulee tässä avuksi. Hirvittävässä ruuhkassa hienoinen muutos tuskin on muuta kuin tönimisestä johtuvaa.. sensijaan jos tilaa on hyvin, muutos kielii, että mies aikoo mahdollisesti teettää kuvion tai muuttaa liikkeen suuntaa jotenkin tavanomaisesta poikkeavasti.
Toinen on sitten juuri tämä käden paineen muutos. Ts. mies painaa kädellään lujemmin tai höllää otettaan selvästi. Nämä voivat olla tahattomia, mutta yhtä usein niillä on viennillinen merkitys, valmistellaan daamia kuvioon tai suunnan muutokseen jne. Mies voi myös painaltaa selästä joko sormenpäillään tai sitten kämmenellään.. tätäkin käytetään viennissä usein ja nimenomaan merkitsemään liikkeen suuntaa. Yksinomaisena merkkinä tämä painallus ei välttämättä toimi, mutta yhdistettynä vartalon kiertoihin tms. ne ovat selventäviä merkkejä joista daami osaa päätellä enemmän kuin yhdestä ainoasta liikkeestä osaisi.
Vienti siis useimmiten koostuu monesta pienestä seikasta joiden yhdistelmä on lopulta se joka kertoo daamille mitä tehdään. Jos näitä pikkuseikkoja tipauttelee pois viennistä, daamin on hankalampi, joskaan ei välttämättä mahdoton seurata.
Olisi kiva vastata, noin tyhjentävään palautteeseen, mutta luen sen paremmin ja kiitän nyt. Ensivuodenlupaus että, tanssin kanssasi!
suurin salaisuus on siinä, että mies vie vartalollaan eikä käsillään; kädet ovat vain vartalon jatkeina.
Nainen seuraa miehen vartaloa ja sen liikkeitä yrittäen pysyä koko ajan oikeassa paikassa.
Kokeneet tangon tanssijat pystyvät seuraamaan ja viemään monimutkaisiakin askelsarjoja täysin ilman fyysistä kosketusta, kun kumpikin osaa asiansa. Ei siinä viennissä ja seuraamisessa tarvitse mitään spesiaalimerkkejä, homma hoituu muutenkin höyhenenkevyesti!
Kun opettelee argentiinalisen tangon viennin/seuraamisen, niin sen jälkeen muiden suljetussa otteessa tanssittavat tanssien vienti/seuraaminen on helppoa.
Suosittelen argentiinalaista tangoa kaikille tanssista kiinnostuneille; laji on vaikea ja opettelu vaatii molemmilta pitkää pinnaa ja kärsivällisuutta, mutta palkitsee harrastajansa.
Se on tanssi joka haastaa ja velvoitaa. Mutta pysähtyen sen ääreen saa kiinni siitä rauhan tuomasta hillityneisyydestä jolloin jää aikaa kuunnella ja antaa tulkinalle tilaa. Se perinteinen ajatus "viennistä" saa aivan uuden merkityksen.
Vientihän yleensä käsitetään että, se on kuin polkupyörän talutus tai tahkonpyöritys.
Daamit pian nauttii siitä lukemisesta mitä he oppivat tekemään ja ei tosiaan tarvita mitään "kädenvääntöä".