Kupla

On onni saada elää ihanan ja ymmärtäväisen vaimon kanssa ja toteuttaa tervettä pikkupoikaa itsessään.

Nimittäin joskus parikymmentä vuotta sitten omistin kuplavolkkarin ja kävin jonkin verran alan harrastajien kokoontumisissakin. Nyt olen sitten haaveillut harrastuksen uudelleen herättämisestä ja kuplan hankkimisesta.

Ehdotin vaimolle että jos oikein perustettaisiin kuplarahasto, niin saataisiin romanttinen menopeli kesäajeluihin. Vaimohan innostuikin ajatuksesta. Siis joku kuplahan on sinänsä ihan turha rahareikä, mutta elämässä pitää olla hassutuksia ja varsinkin jos ne saavat parisuhteessa molemmat lämpiämään, niin sehän on aivan loistavaa. Eikun kesällä kuplalla hiekkarannalle ja eväät sekä tietysti välly matkaan :)
5296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on kiehtova historia. Rumasta ankanpoikasesta tuli
todellakin valtava menestys. Uusi malli ei koskaan
tule saavuttamaan muuta kuin trendimaineen.

Itse olen useinkin kinastellut kavereiden kanssa
tuulilasin muodosta, takavilkkujen malleista, sii-
pivilkuista, takaikkunoiden kehityksestä jne..

Omalla isälläni oli Kuplia useita, yksi vuosimal-
lia -56. Päättelin sen takaikkunoiden jaosta, vii-
meisistä siipivilkuista ja kissansilmämäisistä
takavaloista. Itse viihdyin parhaiten -63:ssa sen
"hattukotelon" vuoksi. Sinne, kun, saattoi nukah-
taa pitkillä matkoilla.

Äänestä

On ollut noita aikoinaan,aina ranta-autosta lähtien. Nykyisin lämmitellään paristosuhdetta moottoripyörällä.

Äänestä

yhteisprojektilta :) Ja mukavalta suhteelta :)) Noin se pitäisi mennäkin, antaa tilaa toisen harrastukselle ja jopa vähän kannustusta.

Aika monen tämän ikäpolven ensiauto on tainnut olla kupla :) Niin oli mullakin, vm -66 nimeltä Adolf Rutiloff. Sähköjärjestelmä 6V, sytkärikin auttoi pimeässä.. ja lämmityksessä. Parasta siinä oli somat silmäluomet ja paino, sen sai helposti kaverivoimin ojasta takaisin baanalle.

Äänestä

Kuulostaa tosi upealta. Juuri tuollaiset yhteiset "projektit" ovat niitä makeita paloja suhteessa. :D Tuli mieleen,että minulla oli nuorempana sellainen sininen kupla , ja tuulisella säällä kyseinen peli vei mua tien laidasta laitaan mielensä mukaan. Muuten oli ihan oiva menopeli ! (johtuikohan tuuliherkkyys korin mallista....vai ...)

Äänestä

kuplat oli kova sana noissa roskapönttökisoissa,
eli jokkista niillä ajettiin.

No tosin onhan niitä vieläkin niissä kisoissa,mut harvemmin enää tulee mentyä katsomaan niitä sattuneista syistä.

Kuplat tuo mieleen nuoruuden ja hurjuuden,enää ei olla kun nuoria:))

Tekeehän jotkuu niistä noita rantakirppuja,mitä myös kesäisin näkee liikenteessä.


Ei ollenkaan paha idea,jos kerran te molemmat sitä haluatte ja saatte siitä yhteisestä harrastuksesta ehkä sitä jotain mitä teidän parisuhde joskus kaipaa.

Ei kun kuplaa vaan hankkimaan ja kesällä menox:)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noki-Elmeri kirjoitti:

On onni saada elää ihanan ja ymmärtäväisen vaimon kanssa ja toteuttaa tervettä pikkupoikaa itsessään.

Nimittäin joskus parikymmentä vuotta sitten omistin kuplavolkkarin ja kävin jonkin verran alan harrastajien kokoontumisissakin. Nyt olen sitten haaveillut harrastuksen uudelleen herättämisestä ja kuplan hankkimisesta.

Ehdotin vaimolle että jos oikein perustettaisiin kuplarahasto, niin saataisiin romanttinen menopeli kesäajeluihin. Vaimohan innostuikin ajatuksesta. Siis joku kuplahan on sinänsä ihan turha rahareikä, mutta elämässä pitää olla hassutuksia ja varsinkin jos ne saavat parisuhteessa molemmat lämpiämään, niin sehän on aivan loistavaa. Eikun kesällä kuplalla hiekkarannalle ja eväät sekä tietysti välly matkaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu