Olisin kysellyt, minkälaisia kokemuksia teillä on mökin vuokrauksesta Tanskassa? Mistä päin Tanskaa mökin vuokrasit, oliko taso sitä mitä luvattiin, miten sujui itse vuokraus, mistä kautta hoidit sen? Katseltiin hintoja ja suhteellisen edullisia varustetasoon nähden tuntuivat olevan. Sellainen viikon tai kahden mökkiloma voisi olla jo sen mittainen, että ehtisi katselemaan muutakin kuin mökin nurkkia:)
mökin vuokraus
5
6687
Vastaukset
- peräti kahdesti
lomalla Jyllannissa, Länsi-Tanskassa. Mökkikin oli sama molemmilla kerroilla. Tämä tapahtui tosin jo 80-luvulla mutta en uskoisi muutoksia paljon tapahtuneen. Mökki oli todella korkeatasoinen, kuitenkin vuokraushinta oli aivan kohtuullinen. Hintataso ei näyttäisi nykyäänkään olevan kovin korkea. Varustetaso oli siis hyvä, tv, radio, takka vuodevaatteet, astiat keittiössä. Nämä kyseiset mökit olivat Atlantin rannan tuntumassa, hiekkadyynien välissä. Mökkejä oli kaiken kokoisia ja ilmeisesti myös tasoisia.
Vuokrasimme suomalaisen matkatoimiston kautta ja saimme avaimen läheisen kaupungin hotellivastaanotosta. Muuta kontaktia ei omistajaan ollut mutta toisaalta kaikki myös toimi. Suosittelen, menen varmaan vielä itsekin. Ai niin, kannattaa mennä ennen eurooppalaisten lomakuukautta eli elokuuta. Silloin Tanskan valtaavat saksalaiset.
Länsi-Tanska on melkoisen tuulista ja karuakin mutta idässä on vehreämpää ja kauniita metsiköitä, menisin itse sinne jos vain siellä päin on sopivia mökkejä vuokralla. Taitavat muuten olla enemmän tuolla lännessä. - Nimetön
Hei !
Viime kesänä vuokrasimme aivan ihanan mökin Falsterin-saarelta. Paikka oli upea, tietysti loistava sää kruunasi lomaviikkoamme. Matka upealle hiekkarannalle alle 100 m.Mökin varustetaso oli hyvä, mitään emme kaivanneet. mökin taso taisi olla vaatimattomin, mutta meille se oli aivan loistava, oli tiskikone, pyykinpesukone ja sauna. Vuokraus sujui aivan ongelmitta,kaikki hoitui netin kautta, avaimen sain sovitusta paikasta,ainoa vaikeus oli valinta .Tanska on mukava lomamaa, välimatkat ovat suht lyhyet, ainostaan siltamaksut tuntuvat kovilta, siksi viimekesänä Legoland jäi käymättä, koska 60 € siltamaksuihin yhtenä päivänä tuntui liian kalliilta
Katso mökkejä sol og strand - sivustolta, löytyy myös interhome - sivuilta.
Myös ensi kesäksi olemme varanneet mökin, tällä kertaa Jyllannista, joten lomaa odotellaan.- tanskaan!
Kiva että saatiin näin monta vastausta ja sävy positiivinen kaikissa! Kiitos teille kaikille, mökki on varattuna keskivaiheilta Tanskaa:) Juhannukseksi lähdemme reissuun ja kummasti katse on jo matkasuunnitelmissa, hmm... isompaa korttia kameraan, mitähän vielä:) Kiitos myös noista siltamaksutiedoista, niihin täytyy tosiaan varata rahaa, ettei jää vastarannalle:) Norjassa tosin oli sama tilanne, tunnelia ja siltaa ja aina lompakko auki, mutta hei, loma on kerran kesässä ja kun nyt jo pistää patjan alle piiloon karkkirahat, niin eiköhän selvitä kesällä! Tosi hyvä fiilis on, vaikka reissuun vielä aikaa ja suunnitelmat alkaa vasta muotoutua! Hirveästi ei mitään päiväretki kohteita ole tosin vielä suunnitteilla, mutta se Legoland pitää käydä katsomas! Pistäkäähän tässä kevään aikana viestiä, jos tulee vielä jotain mieleen! Samoin olisi kiva lukea Tanskaan aikovien matkasuunnitelmia, tiedä kuinka hyviä vinkkejä niistä löytyy!
- Onuu
Itsekin suunnittelen perheelleni (5 hlöä)matkaa Tanskaan kesäkuussa´07. Matkustamme Tukholmasta omalla autolla Ruotsin halki Varbergiin (matkalla yövymme jossakin Ruotsissa yhden yön), josta menemme Tanskaan laivalla (Viking Linelta varataan myös nämä liput halvalla). Viikon ajaksi vuokrattava mökki on jo tiedossa, ei vielä varattu, mutta mökki sijaitsee Pohjois-Tanskassa. Olisi mukava käydä paluumatkalla myös Kööpenhaminassa, Odensessa ym. ja nähdä kuuluisat sillat (!) mutta se edellyttäisi että viettäisimme yhden yön eteläisessä Tanskassa. Olemme budjettimatkailijoita, eli yritämme selvitä matkasta mahdollisimman halvalla. Olisikohan jollakin tietoa halvoista majoitusmahdollisuuksista Tanskassa? Mikä tahansa paikka kävisi (vaikka ei olisi sisävessaa eikä suihkua), mutta mieluiten porukkamme yöpyminen saisi maksaa 5 hengeltä yhteensä korkeintaan 35 euroa (261 Tanskan kruunua). Ruotsissa yövyimme jopa niin halvalla kuin 28 eurolla/yö/koko mökki, joten ehkä Tanskastakin voisi löytyä yhtä halpa vaihtoehto? Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita! :)
- boditelj
Miksette vuokraa matkailuautoa b-kortti riittää voi vuokrata myös Ruotsista, Tanskassa on erittäin hyvät peseytymistilat rastoilla ja useimmilla huoltoasemilla samoiten kuin ruokailu. ja miksi Varberg-Grenaa? kun voi mennä Göteborg-Fredrikshavn, hinta sama ja pääsee Jyllantiin pohjois-Tanskaan josta voi kulkea kahta reittiä etelään, itse ajaisin läntistä reittiä Esbjerg'iin asti ja siitä sisämaahan jos lapsia mukana niin Billund'iin Legoland'iin, sieltä on parin tunnin pyrähdys Saksan puolella olevassa supermarketissa mistä voi hakea euro tuliaiset,saa muutakin kuin viinaa ja kaljaa, sitten takaisin Kolding'iin ja kohti Köpistä, kivaa matkaa varmaan halvalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913178Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729621Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959113Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207756Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386724Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486158Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153134En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911209Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl841000