Sini kissani 2,5 v istuu juuri sylissäni ja olen ihan ihmeissäni mistä johtuu että karvat lähtee ihan nyppimällä. Mielestäni Sini on voinut hyvin, syö ainoastaan eläinkaupan raksuja ja on ollut terve. Kuuluuko karvojen lähtö asiaan silloin tällöin vai mitä on vialla. Neuvoista kiitollinen.
Karvanlähtö
Kauris
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kissoilla on aina välillä "karvanlähtöaika", eli karvoja lähtee normaalia enemmän. Usein juuri näin keväällä. Turha huolestua jos kissa muuten vaikuttaa terveeltä ja iloiselta.
Kyllä kissoista lähtee karvaa koko ajan, talvella tuntuu että enemmänkin (tuuhea talvikarva). Joistain kissoista lähtee niin paljon, että koko talo on karvojen peitossa, joistain vain vähän. Huolestua kannattaa, jos löytyy kaljuja kohtia. Koita syöttää kissalle raaka kananmunankeltuainen viikossa (ei enempää, eikä valkuaista koskaan raakana) tai lisätä ruokaöljyä ruokaan. Myöskin kammasta/harjasta voisi olla apua, kerran päivässä pieni "kampaamohetki" niin irtokarvat ei lentele ihan missä sattuu ;)