Itse sain naurettavan 2 euron arvoisen pienen taskukalenterin entisten vuosien tapaan. En edes tarvitse koko kalenteria, kun kännykässä on kalenteri. Nooh.. työnantajaa sitoo verottaja, joten lahjan arvo ei voi ylittää tuota 100 euroa. Joten luulis nyt, että firmalla olisi muuta annettavaa kuin 2 euron kalenteri vuodesta toiseen....
Tässä tiedoksi verottajan määrittely, mitä työnantaja saa antaa joululahjaksi.
Työnantaja voi muistaa työntekijöitään pienellä verottomalla joululahjalla.
Työnantajan työntekijöilleen antaman joululahjan täytyy olla arvoltaan vähäinen, jotta se olisi veroton.
Verohallituksen ohjeen mukaan lahja voi olla esimerkiksi joulukinkku, herkkukori tai muu esinelahja.
Lahja saa olla arvoltaan enintään 100 euroa.
Joulurahat, lahjakortit ja muut rahaan verrattavat suoritukset katsotaan palkaksi niiden arvosta riippumatta.
Työnantaja voi vähentää omassa verotuksessaan henkilökunnalle annetun lahjan kustannukset. Arvonlisäverovähennystä siitä ei saa kuitenkaan tehdä.
Millaisen joululahjan
27
6696
Vastaukset
- Paituliini
Saimme käydä ostamassa 50 euron urheilutamineen.
- töitä tekevä
Menee niin huonosti, ettei muuta saatu ku kalenteri myös!!! Täytyy vaihtaa työpaikkaa! Tai olis pitäny jo ajat sitte...
- narina!
Joulumuistamiset on suoraan verrannollisia siihen miten miten vuosi on mennyt taloudellisesti.
Omistajat haluavat vastinetta rahoilleen eli tulosta on tultava, joulu nyt vain sattuu olemaan niin huonossa paikassa kalenterissa, että silloin yleensä pitää laittaa rahahanat kiinni, että tulokseen päästään.
Te ajattelette vain yksittäisen lahjan kustannusta, mutta esim. ISS:llä taitaa olla n. 14000 työntekijää ja jos jokaiselle ostetaan vaikka 10€ lahja tulee kustannusta niistä 1,4 miljoonaa euroa ja kun yrityksessä on käynnissä vielä YT-neuvottelut taloudellisista syistä, niin tuskin johdolla on perusteita kovin suuriin muistamisiin.
Kokemuksesta voin sanoa, että lahjat ei koskaan miellytä kaikkia, aina joku kitisee lahjan arvosta. - Miljoonakerho
narina! kirjoitti:
Joulumuistamiset on suoraan verrannollisia siihen miten miten vuosi on mennyt taloudellisesti.
Omistajat haluavat vastinetta rahoilleen eli tulosta on tultava, joulu nyt vain sattuu olemaan niin huonossa paikassa kalenterissa, että silloin yleensä pitää laittaa rahahanat kiinni, että tulokseen päästään.
Te ajattelette vain yksittäisen lahjan kustannusta, mutta esim. ISS:llä taitaa olla n. 14000 työntekijää ja jos jokaiselle ostetaan vaikka 10€ lahja tulee kustannusta niistä 1,4 miljoonaa euroa ja kun yrityksessä on käynnissä vielä YT-neuvottelut taloudellisista syistä, niin tuskin johdolla on perusteita kovin suuriin muistamisiin.
Kokemuksesta voin sanoa, että lahjat ei koskaan miellytä kaikkia, aina joku kitisee lahjan arvosta."14000 työntekijää ja jos jokaiselle ostetaan vaikka 10€ lahja tulee kustannusta niistä 1,4 miljoonaa euroa "
Ei ihme jos palkkannekaan ei täsmää.
14000 x 10 = 140000 - ......
narina! kirjoitti:
Joulumuistamiset on suoraan verrannollisia siihen miten miten vuosi on mennyt taloudellisesti.
Omistajat haluavat vastinetta rahoilleen eli tulosta on tultava, joulu nyt vain sattuu olemaan niin huonossa paikassa kalenterissa, että silloin yleensä pitää laittaa rahahanat kiinni, että tulokseen päästään.
Te ajattelette vain yksittäisen lahjan kustannusta, mutta esim. ISS:llä taitaa olla n. 14000 työntekijää ja jos jokaiselle ostetaan vaikka 10€ lahja tulee kustannusta niistä 1,4 miljoonaa euroa ja kun yrityksessä on käynnissä vielä YT-neuvottelut taloudellisista syistä, niin tuskin johdolla on perusteita kovin suuriin muistamisiin.
Kokemuksesta voin sanoa, että lahjat ei koskaan miellytä kaikkia, aina joku kitisee lahjan arvosta.Miten sä lasket kun mä en saa kyllä mitenkään tota summaa.
- ..................
herkkukori ja joulubonus
- saatu mitään
enkä ole edes yllättynyt.. Kateellisena katselin miehen saamaa lahjaa ja haikeana muistelin edellistä työnantajaa, joka antoi kelpo lahjakassit aina.
- saatais
Jos viittittäis maksaa kaksi euroa.
- simpsis
kaksi karamellia/nokka ja joulukortti...
- comacilainen
saimme Oulun Comacilta eli kaupungilta. Tällä viikolla taidan käyttää tuon aterialipun jouluaterialle.
- Muisti sittenkin
Luulin ettei työnantaja muista mitenkään meitä mutta, sain kuitenkin ruusu kynttilän, lompakon ja 30 euron lahjakortin.
Vaikka lahja ei suuren suuri olekkaan. Kyllä se hyvältä tuntui. Esimies toi kotiin asti.
Kaikille hyvää joulua. Kyllä teidän työtänne arvostetaan vaikka työnantajalta ei lahjoja tulisikaan. Asiakkaat ainakin arvostavat siistiä työ ympäristöään... Ainakin toivon kaikkien niin tekevän.- sanot
ettei lahja suuren suuri ollut.Hoh, miettisit vähän, ruusukynttilä, lompakko ja 30€ rahaa.
Minusta tuo on tosi antelias lahja.Aina KANNATTAA
muistaa se tosi seikka, että kuinka monta alaista työnantajalla on ja vähän laskea ne yhteiskustannukset niihin lahjoihin.
Tuntuu, että tänäpäivänä ei tyydytä mihinkään.
- näin..
Sain kosmetiikkapaketin (kangaspussissa shampoo, hoitoaine, kosteusvoide), on ihan kiva.. ainakin miljoona kertaa parempi kuin firman logolla varustettu pipo jollaisen sain vuosia sitten
- saatiin
50€ lahjakortti paikalliseen osuuskauppaan. Ja huomenna joulukahvilla luultavasti edellisvuosien tapaan punkkupullo.
- joo..
tulevalle vuodelle, jotta voi merkata ne työpäivät sitten siihen kun on ja jos on työpäivä.
- Palke
Meille vain firmanravintolassa jouluateria, ei edes pikkujoulua työntekijöille.Mukana kirje jossa kerrottiin, että täytyy säästää elämme vaikeita aikoja taloudellisesti vaikka voittoa kovasti teemmekin. Johtoportaalle sen sijaan järjestettiin pikkujoulut/joululahjat.
- hmkm
Palke kirjoitti:

Pikkujouluristeily, johon kuului ateriat, sekä drinkkilippuja niin paljon kun tarvitsi. Bonus hyvin menneestä vuodesta, sekä lahjakortti.
- Anis
Juu.
- *MIMMI*
Saiko N-Cleanilaiset tänä jouluna mitään???
- siiiiivous-orja
*MIMMI* kirjoitti:
Saiko N-Cleanilaiset tänä jouluna mitään???
Saimmehan me! Paketin jossa oli pikku pullo Herbal Essence body lotionia, bubble bathia ja shower geliä sekä pesuvampun puolikas ja hohkakivi varmaankin kantapään kovettumien hoitoon.
Ihan hyvä lahja n-cleanilta, olin ihan positiivisesti yllättynyt. Siltä firmalta en edes odottanut mitään. Tokihan lahjat saa vähentää verotuksessa ja muutenkin on kannattavaa tähän aikaan vuodesta hieman panna rahaa menemään. Ettei tämä lahja ole kalliiksi tullut herra Nurmelle, päinvastoin.
Hyvää Joulua vaan kaikille täällä palstalla, sekä n-cleanin että muiden palkkalistoilla oleville. - exsiivoja
siiiiivous-orja kirjoitti:
Saimmehan me! Paketin jossa oli pikku pullo Herbal Essence body lotionia, bubble bathia ja shower geliä sekä pesuvampun puolikas ja hohkakivi varmaankin kantapään kovettumien hoitoon.
Ihan hyvä lahja n-cleanilta, olin ihan positiivisesti yllättynyt. Siltä firmalta en edes odottanut mitään. Tokihan lahjat saa vähentää verotuksessa ja muutenkin on kannattavaa tähän aikaan vuodesta hieman panna rahaa menemään. Ettei tämä lahja ole kalliiksi tullut herra Nurmelle, päinvastoin.
Hyvää Joulua vaan kaikille täällä palstalla, sekä n-cleanin että muiden palkkalistoilla oleville.sain tänä jouluna (pieni kultamyymälä)
Tallinnan risteilyn, juusto-herkkukorin& punaviiniä, 2 leffalippua ja palkankorotuksen euron/tunti (160e/kk) :)
Siivoojana sain jonkun naurettavan juustohöylän ekana vuonna, seuraavana kynttilän, sitten suklaarasian... eipä tuntunut pahemmin arvostukselta :D
- jutu!
pomo ei edes toivottanut hyvää joulua työ kohteestani sain lahjan niinkuin muinakin vuosina ja hyvät jouluntoivotukset.aikaisempina vuosina siivousfirma on tarjonnut puuroa tai torttua tai antanut pienen lahjan.jos ei muista työntekijöitä henkilökohtaisesti voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen rahaa ja ilmoittaa siitä työntekijöille.ja turha sanoa ettei voittoa ole tullut meidän pomo kyllä kehuskeli kuinka paljon hänen alue on tehnyt voitta ja mitään kiitosta ei saatu.
- sain
tietysti sen kalenterin ja sitten paketin, jossa oli keittiö/leivonta pyyhe ja tosi iso sydämen muotoinen piparimuotti ja ohje piparitaikinan tekoon :) viime vuonna sain delicart lahjakortin ja sitä edellisenä herkkukorin....
- ex-issiläinen
Olin issillä 5 vuotta, eikä annettu mitään muuta kuin minikalenteri. Kummallista, näköjään on eroja pomoissa ja alueissa! Jonkinlaista suosikkijärjestelmää näyttää ISSillä olevan, kun toiset saavat paremmat lahjat ja toiset vain kalenterin. Ja sentään olin hyvä työntekijä eli siivosin hyvin kun asiakkaat kehui myös. No oman alueeni pomo oli niitä pirulaisia, jotka eivät arvostaneet siivoojaa ihmisenä ja työn jälkeä. Oli myös vaikeasti asiakkaiden tavoittamattomissa. Joten ihan P-A firma tämä on kun siellä on jokin suosikkijärjestelmä!
- lahjoja
ex-issiläinen kirjoitti:

meillä issillä. ainakaan minä en ole saanut mitään, vaikka olen toistakymmentä vuotta ollutkin palveluksessa,
Ehkä jotkut pomon erikoisuosikit saa. Joskus sain aikoinaan jonkun mainoslahjan rihkaman ja siitäkin pomo kielsi hiiskumasta muille. Pomo lahjoo saadakseen itselleen kaikessa "kuuliaisen" työntekijän- Kait? - ...............
ex-issiläinen kirjoitti:
Olin issillä 5 vuotta, eikä annettu mitään muuta kuin minikalenteri. Kummallista, näköjään on eroja pomoissa ja alueissa! Jonkinlaista suosikkijärjestelmää näyttää ISSillä olevan, kun toiset saavat paremmat lahjat ja toiset vain kalenterin. Ja sentään olin hyvä työntekijä eli siivosin hyvin kun asiakkaat kehui myös. No oman alueeni pomo oli niitä pirulaisia, jotka eivät arvostaneet siivoojaa ihmisenä ja työn jälkeä. Oli myös vaikeasti asiakkaiden tavoittamattomissa. Joten ihan P-A firma tämä on kun siellä on jokin suosikkijärjestelmä!
no mä oon ollu siel duunissa 5 vuotta ja joka joulu on tullu jotain. Eikä se oo ainoostaan toi pomo vaan tänä joulunakin 8 kohteesta 3 tuli lahjat siivoojalle, kaks vinkkupulloo ja yks suklaarasia.
Enkä mä mielestäni mikään kummonen duunari oo, oon vaan se ainoo joka uskaltaa sanoo asiat päin naamaa kaikille tasan niin kun ne on ja pidän kiinni niistä oikeuksista ym. jotka mulle kuuluu. mm. tapellu ties kuinka kauan maksamattomista palkoista, puuttuvista siirtymäkorvauksista ym. en mä koe olevani mitenkään sen erikoisempi kuin kukaan muukaan, enkä todellakaan nuole kenenkään persettä.
- cleani
Itse sain lahjakassin jossa oli Pentik:n tuotteita(tuikkukynttilöitä, kaksi tuikkukynttilöille tarkoitettua "lasia/kippoa" sekä pöytäliinan)
Pakettiin kuului myös kankaasta tehty joulupussukka jossa luki God Jul. Sisällä oli herkkuja(makeisia)
Vanhempi henkilökunta taisi saada vielä jotkut joulubonarit(itse ollut firmassa vasta vajaan 1,5kk joten ymmärrettävää etten saanut niitä)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231730
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161442Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90874- 66841
- 1770
- 46751
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9681Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62668