Ranskikset.

Onko kellään kokemusta ranskanbulldoggeista?

Tästä rodusta haluaisin hieman tarkempaa tietoa, kun sitä netistä ei tunnu löytyvän kunnolla rotumääritelmistäkään. Useiden ranskisten omistajien ja rotumääritelmien kertomukset ks. rodusta ovat erittäin eriäviä.

Erityisesti olen kysymysmerkkinä ranskisten haukkuherkkyyden, liikunnan tarpeen, koulutettavuuden, siisteyden ja muiden koirien kanssa toimeen tulemisen kohdalla.

Kiitollinen olisin, jos kokeneemmat ranskisten omistajat kertoisivat kokemuksiaan tästä ihastuttavasta rodusta mahd. laajasti.
9369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mutta tutuillani on ja tunnen muutaman kasvattajan.
Haukkumisesta en sano sitä en tätä, mutta verrattuna omaan rotuuni Griffoneihin, kylässä olo Ranskisten luona on huomattavan paljon hiljaisempaa kuin Griffoneiden luona. Nyt puhun laumasta enkä yksittäisestä. Niiden usko itseensä on suuri ja ne eivät kavahda isompaakaan koiraa pätkääkään. Niiden naama ja ilme ja ilmehteleminen ovat vertaansa vailla olevia ominaisuuksia. ne eivät ole kömpelöitä vaikka äkkiseltään niin luulisi. Ihastuttavia otuksia kertakaikkiaan. Olet varmasti jo käynyt täällä johon linkin laitan.
http://www.toydogs.net/rb/tarinoita.htm
Kysele kasvattajilta lisää, kertovat kyllä.

Äänestä

ovat toimeliaita,eläväisiä ja kohtalaisen koulutettavia koiria,oppivat siisteiksi vaan bulldoggityyliin saattavat vielä eläkeiässäkin kerran viikossa nurkkaan lirauttaa,pedit ovat suosiossa,siis koirien omat pedit,ne pitää merkata.Haukkuherkkiä en ole tavannut,mutta saattaahan niitäkin olla.Koira todella on pieni suuri koira ja vahtia saakin ettei isommilleen pahasti isottele.Erittäin lapsirakas,tukevan rakenteen ansiosta myös kestää isojen koirien/lapsien kaverina paremmin kuin moni muu.Kertakaikkiaan valloittava rotu,muttei kaikkein tervein,niin monia ranskiksia kuolee aika nuorena.Kirsikkasilmät on arkipäivää,pehmeät kitalaet myös ym,ihottumia on,furunkuloosia ym ym.Mutta harkinnan arvoinen kuitenkin =)

Äänestä
  • Millaisia perinnöllisiä sairauksia ranskanbulldogilla on?

    * Ranskanbulldoggi on rotuna yllättävänkin terve, jonka osoittaa jo se, ettei se kuulu PEVISA:n (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman) piiriin. Ranskiksilla esiintyy siitä huolimatta jonkin verran lyhytkarvaisille koirille tyypillisiä iho-ongelmia, sekä kääpiökoirille tyypillisiä sydän- ja selkäsairauksia.

    Äänestä

  • suoraan kerhon sivuilta kirjoitti:

    Millaisia perinnöllisiä sairauksia ranskanbulldogilla on?

    * Ranskanbulldoggi on rotuna yllättävänkin terve, jonka osoittaa jo se, ettei se kuulu PEVISA:n (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman) piiriin. Ranskiksilla esiintyy siitä huolimatta jonkin verran lyhytkarvaisille koirille tyypillisiä iho-ongelmia, sekä kääpiökoirille tyypillisiä sydän- ja selkäsairauksia.

    moni rotu ei pevisaan kuulu ja niitä jopa terveiksi sanotaan vaan silti muutama kasvattaja jotka tunnen ovat monenlaisia juttuja kertoneet omistaan ja vieraista ja löytyy niitä netistä.Kyllähän kirsikkasilmät,pehmeä kitalaki ja jotkut allergiat kulkevat suvussakin,eli ovat myös perinnöllisiä.Huomioitavaa on,että todella sairaittenkin rotujen parissa,kuten harrastamani chow chown kohdalla,vikoja ja sairauksia jopa järjestötasolla vähätellään mikä ei kyllä niiden torjumiseen auta.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    ei millään pahalla. Toiset jotka rodun kanssa ovat harrastaneet kauan kertovat ihan muuta. Heillä on osalla muitakin rotuja joten vertailupohjaa riittää.

    Äänestä

  • Ranskiksista kirjoitti:

    ei millään pahalla. Toiset jotka rodun kanssa ovat harrastaneet kauan kertovat ihan muuta. Heillä on osalla muitakin rotuja joten vertailupohjaa riittää.

    samalla tutustuin turun seudun kasvattajista muutamiin ja tuttuja ollaan edelleen,muihin rotuihin voin verrata itsekkin rotua.Jos käyt lukemassa ranskiksen "ison"serkun foorumia huomaat,että terveinä niitäkin pidetään,viat vain kuuluvat rotuun =).Mutta se sitten siitä,jokainen kokekoon itse.Ja mielipiteitä näistä asioista on aina puoleen ja toiseen,kovin moni kun saa myös koiran(rodusta kuin rodusta)joka on ikänsä terve,moni taas ei.

    Äänestä

ranskanpullasta, haukkuherkkiä ei ollut kumpainenkaan. Liikunnan tarve ehkä suurempi, mitä uskoisi, meidän koirien kanssa käveltiin tunnin parin lenkkejä.
Koulutettavuus ei ehkä parhaimpia;)
Siisti kyllä muuten, mutta ranskiksilla yleistä mahaportin väljyys, eli oksentaa helposti esim. juomisen jälkeen.
Muiden koirien kanssa tulee hienosti toimeen, vanhempi koiramme ei sietänyt kissoja, vaan meinasi tappaa, nuorempi oli pennusta asti kissojen kanssa ja ei ollut ongelmia.

Äänestä
  • Voiko ranskiksen sitten ottaa perheeseen, jossa jo on kiinanharjakoira? Eikös, jos harjakoira on lempeä luonne ja bullin totuttaa toiseen koiraan jo pentuna? Eikös ranskanbulldoggi ole sopeutuvainen?

    Tuo koulutettavuus ei oikeastaan huoleta, koska en kuitenkaan opettaisi koiralle, kuin ihan perusasiat.

    Agilityä ei käsittääkseni suositella ks. lajille, toko parempi vaihtoehto??

    Tuon haukkuherkkyyden osalta siis vaikuttaa aika lupaavalta.

    Äänestä

  • Hmm. kirjoitti:

    Voiko ranskiksen sitten ottaa perheeseen, jossa jo on kiinanharjakoira? Eikös, jos harjakoira on lempeä luonne ja bullin totuttaa toiseen koiraan jo pentuna? Eikös ranskanbulldoggi ole sopeutuvainen?

    Tuo koulutettavuus ei oikeastaan huoleta, koska en kuitenkaan opettaisi koiralle, kuin ihan perusasiat.

    Agilityä ei käsittääkseni suositella ks. lajille, toko parempi vaihtoehto??

    Tuon haukkuherkkyyden osalta siis vaikuttaa aika lupaavalta.

    haki Ranskiksen ihanan natalian Ruotsista. Hänellä oli Chihuja ja Griffoneita joita kasvatti menestyksellä. Natalia sopeutui erittäin hyvin laumaan ja ongelmia ei ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hmm. kirjoitti:

Onko kellään kokemusta ranskanbulldoggeista?

Tästä rodusta haluaisin hieman tarkempaa tietoa, kun sitä netistä ei tunnu löytyvän kunnolla rotumääritelmistäkään. Useiden ranskisten omistajien ja rotumääritelmien kertomukset ks. rodusta ovat erittäin eriäviä.

Erityisesti olen kysymysmerkkinä ranskisten haukkuherkkyyden, liikunnan tarpeen, koulutettavuuden, siisteyden ja muiden koirien kanssa toimeen tulemisen kohdalla.

Kiitollinen olisin, jos kokeneemmat ranskisten omistajat kertoisivat kokemuksiaan tästä ihastuttavasta rodusta mahd. laajasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu