Poltanko vanhat

kuten etsivä Carvallo Montalbanon dekkareissa poltti aina vähän kerrassaan (mahdoinko kirjoittaa oikein nimet, kun ei nyt niitä kirjoja).
Kirjojani on nimittäin ihan liikaa, eikä kukaan halua niitä ostaakaan. On vielä sisko- ja äitivainaankin jäämistöstä, joita en ole edes lukenut.
7728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Polta huoleti jos niissä ei ole harvinaisuuksia joukossa. Kierrätyskeskuskama joutaa poltettavaksi. Itse en polta kirjoja vaan heitän ne talousjätteen joukkoon ja eikun kaatopaikalle matkaan....

Äänestä

Joissakin kirjastoissa on laatikko mihin voi jättää tarpeettomat kirjansa toisten kotiinvietäväksi.

Äänestä

ensin ottaa yhteys johonkin kuolinpesiä hankkivaan antikvariaattiin? Joskus vanhojen kirjojen joukosta putkahtaa varsinainen harvinaisuus. Joku voisi tulla vilkaisemaan ja esittää arvion.

Äänestä

Vie vaikka kierrätykseen, tai lahjoita Punaisen Ristin joulupataan, sairaaloihin tai seurakunnalle. Esim. seurakunnan vapaa-aikatiloissa kirjoja tarvitaan ja kaivataan.

Onhan noita paikkoja mihin vanhat kirjat voi viedä ilahduttamaan lähimmäisiä, kierrätys jopa hakee ne kotoa ilmaiseksi. Tuota ajatustaustaa vasten minusta olisi sääli polttaa niitä.

Äänestä
  • Vanhainkodit ottavat mielellään osastoille, kannattaa soittaa ja kysyä.

    Ei kannata polttaa, se on kamalaa!!!

    Äänestä

että mitä kukakin haluaa niistä maksaa, niin joku vois ostaakin. Siellä voi olla harvinaisuuksiakin mukana, ja niistä maksetaan hyvin. Vertaile hintoja esim. antikka.netissa. Ittelläni on haaveena joskus oma kirjasto, mutta se koostuisi pääasiassa historiasta, taiteesta, antiikista ym. tietokirjoista.

Äänestä

Vie jollekin kirpparille, niitähän on joka kadunkulmassa. Itse tykkään kiertää kirpputoreja ja katsella kirjoja. Aina löytyy jokin yksittäinen painotuote mukaan otettavaksi. -
Älä ainakaan polta kirjojasi. Palavat huonosti, ja sitäpaitsi mieleen tulee Fahrenheit 451!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kirjani kirjoitti:

kuten etsivä Carvallo Montalbanon dekkareissa poltti aina vähän kerrassaan (mahdoinko kirjoittaa oikein nimet, kun ei nyt niitä kirjoja).
Kirjojani on nimittäin ihan liikaa, eikä kukaan halua niitä ostaakaan. On vielä sisko- ja äitivainaankin jäämistöstä, joita en ole edes lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu