Heippa kaikille! Minä ajattelin nyt sekaantua keskusteluun sillä tämä porukka, joka kirjottelee tänne palstalle, näyttää jakautuvan tasan kahteen osaan: Suomea arvostaviin ja Suomea vihaaviin.
Jokaisella kulttuurilla ja maalla on omat hyvät ja huonot puolensa. Tällä palstalla tämän asian ymmärtäminen näyttää olevan hankalaa. Itse olen asunut sekä Englannissa ja Suomessa ja nyt olen lähdössä puoleksi vuodeksi Ranskaan. Englannissa asuessani opin arvostamaan Suomea huomattavasti enemmän ja opin paljon, että miten hyvin meillä oikeasti asiat on. Mutta näin myös Englannissa asioita jotka siellä olivat paremmin.
Se ei kuitenkaan tarkoita että ihannoisin Suomea maasta taivaisiin tai, että en kestä suomessa asumista ja suomalaisia. Sillä vaikka kuinka ihmiset tänne kirjoittelevat, että Suomi on "perseestä" he KAIKKI kirjoittavat suomeksi, jolloin suomalaisuuden täytyy heille jotain merkitä. Itse en ainakaan vaivautuisi lukemaan suomenkielisiä keskustelupalstoja jos suomalaisia ja Suomea vihaisin niin paljon, kuin moni täällä antaa ymmärtää. Toivoisinkin, että ihmiset voisivat asiallisesti kirjoitella tänne kokemuksiaan muualla asumisesta. Sillä minä ainakin olen kiinnostunut niitä lukemaan, kun ei ole vielä tietoa että mihin maahan sitä sitten loppujen lopuksi päätyy. Mutta voitaisiin jättää täältä eri maiden ja kulttuureiden haukkuminen pois. Kunnioita muita niin kuin toivot sinua kunnoitettavan.
(ja niille jotka päätyvät taas haukkumaan tekstiäni, sillä niitä löytyy aina niin TIEDÄN, että en kirjoita kieliopillisesti puhdasta tekstiä ja se on minun heikkouteni, joten live with it)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ihan samaa mielta etta Suomellakin on puolensa;seka hyvat etta huonot.
Olen asustellut pitkin maailmaa aina lukion lopettamisesta saakka(joitakin vuosia siis)ja talle hetkella Suomessa asustelen. Tarkoituksena kuitenkin muuttaa taalta poijjes kohtapuolin. Ei silla ettako en tykkaisi Suomesta tai suomalaisista vaan silla, etta onhan tata maata jo nahty. On aika nahda jotain muutakin ja elaa jollakin muullakin tavalla.
Oma koti kullan kallis..missa ikina se sitten olikaan.
on. Näyttää myönteisen kuvan sinusta. On hyvä kuulla, että olet tilanteeseesi tyytyväinen Suomessa. Ehkä sinulla on ollut onnea.
Suomen kielellä kirjoittaminen ja suomen kielen rakastaminen äidinkielenään ei mitenkään tee mahdottomaksi Suomen yleisen negatiivisuuden ja (meidän) suomalaisten arvostelemista. Kieli ei ole sidottu Suomen rajojen sisälle, onneksi. Suomi varmaan tekisi, jos voisi, laittomaksi viedä suomen kieli mukanaan ulkomaille ilman hallituksen lupaa. Mutta siihen se ei pysty. Me käytämme tätä kieltä, jonka lapsena opimme. Se ehkä on suurin syy siihen, miksi ainakin minä näillä palstoilla keikun. Suomalaisia kun ei luonnossa tule tavattua. Tai tulee karteltua, itse asiassa.
Mutta olen samaa mieltä kanssasi siinä, että on mielenkiintoista lukea kiinnostavia asioita muiden maiden elämästä. Toisaalta mielelläni luen myös asiallisia kommentteja Suomesta. Vasta monen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen alkaa saada perspektiiviä asioihin entisessä kotimaassaan, ja voi niistä puhua. Olisi hyvä, jos jaksaisimme puhua maltillisesti.
Millaisia asioita sinä huomasit Englannissa ja Ranskassa arvostavasi Suomessa?
on kultaakin kalliimpi kun Suomen verottaja on päättänyt että kotisi sijaitsee Suomessa. Yritä päästä Suomesta eroon ja ansaitse jotain muuta kuin palkkatuloja, niin tiedät miten kallis (entinen) kotisi Suomessa oikein on.