Afrikasta

Nostanpa tämän omalle otsikolle, koska tämä vaikuttaa kummalliselta ongelmalta.

Etelä-amerikka tuottaa lihaa vientiin, eikä sillä ole ongelmia tuontisuojan suhteen. Maailmanmarkkinahinnatkaan eivät haittaa siellä kotimaista tuotantoa. Miten näin voi olla, jos maataloustuki haittaa Afrikkaa?

Päätelmä: Afrikan ongelmat eivät johdu maataloustuesta, tai teollisuusmaisten tulleista.

Afrikassa olisi muuten aika paljon lihakarjalle soveltuvia alueita.

Ai niin. Olikos se tanskalainen vai hollantilainen yritys jaka tuottaa afrikassa kukkia ja tuo ne eurooppaan. Ei ongelmia ja tuotanto on kannattavaa. Miksei sitten afrikka pärjää omin keinoin. Ai vielä tämä: etelä-afrikka tuottaa menestykesellä viiniä ja sitä saa kaupoista kaikilla mantereilla.
15713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

porukkaa siellä päin ne paikalliset,mitäpä sitä töihin, kun ruoka tuodaan suuhun.

Äänestä
  • Eivät ne siellä varsinaisesti laiskoja ole, mutta perinteen velvoittamana monilla alueilla miehille sopii vain sotiminen. Vedenkuljetus on naisten työtä, paitsi jos siihen saadaan kunnollinen kuljetusväline, jolloin se automaattisesti siirtyy miesten työksi.

    Vedenkuljetus kuulemma halutaan pitää naisten työnä, koska kaivon tullessa kylään naisille jää aikaa katsoa mitä heidän miehensä tekevät (vähän) ja miehet joutuvat töihin.

    Ehkä koko mantere kannattaisi pistää kansainväliseen holhoukseen (etelä-afrikan tilannekin heikkenee kun hiv ei kuulemma ole tarttuva tauti, niinkuin johtajat siellä sanoivat).

    Äänestä

  • laiskuudessa nuo afrikkalaiset mennen tullen.
    Täällä voidaan todella puhua että ruoka tuodaan maajussin pöytään valmiina.
    Eivät ne afrikkalaiset syö naapurinsa piikkiin niinkuin maajussi Suomessa!

    Äänestä

joka sitten on hävittänyt monta kalalajia ja tuhonnut ekosysteemin.

Paikalliset saa työtä kalastajina ja kalatehtaissa,kaikki hyötyvät: paikallisille jää kalanperkuutähteet ja eurooppaan tuodaan fileet sitten mässäiltäväksi.

että joo kannattaa vähän miettiä kenen kustannuksella sittenkin Eurooppa popsii niilinahven filettä?

Tässä vaan yksi esimerkki tuollaisesta muualla tuotetusta elintarvikkeesta.

Äänestä
  • Kertovat, että niillä on tosi heikot palkat siellä tehtailla, että niitä perkuutähteitä on pakko syödä kun ei muuta saa (ja sekin on vähän heikkoa).

    Paikalliset ovat muuten perinteisesi kuivanneet kalat varastoon, mutta tuo niilinahven on sen verran rasvaista ettei onnistu. Tästä on ollut suuria ongelmia kun kalastus ei aina onnistu ja tuore kala loppuu.

    Äänestä

  • se ruikkarin vaatimus alkaa toteutua?
    Sehän on kaiken aikaa vaatinut, että EU:n pitäisi
    lopettaa ruuantuotannon ja hakea ruokansa tuolta.

    Äänestä

Afrikasta tulee jo nytten esim kukkia. Mailman johtava kukkien tuottaja hollanti oli helisemässä afrikkalaisen kukkaviljelyn edessä.Suomeenkin rantautunut "reilunkaupan ruusu" on siitä mailmanvalloituksesta osakas.Englannissa joku supermarketti ketju myy kaikki 10000 hehtaarin juures,vihannes ja kukkatuotannon yksin.Jumbojetit tuovat tavaran kerran päivässä keniasta ja on kuullema tuoreempaa kuin englannissa kasvatetut vastaavat tuotteet.Nyt afrikkalaisilla nauretaan ja vähätellään niiden töitä asioiden eteen.

Äänestä
  • Meille juurekset tulee tuosta kotipellon nurkkauksesta ilman jumbojettiä emännän muovisankossa ja kukkaset kasvaa ruukuissa ennennäkemättömän kauniisti.
    Mihin tässä enää mustaa miestä kaivataaan kun tyytyväisyys kotioloissa paistaa kaikin puolin.

    Äänestä

  • luontoa,kasvihuoneilmiö lisääntyy ja Afrikka kärsii yhä enemmän kuivuudesta.

    Äänestä

  • saastuteen vain kirjoitti:

    luontoa,kasvihuoneilmiö lisääntyy ja Afrikka kärsii yhä enemmän kuivuudesta.

    Ketäs se kiinnostaa,jos halvalla saa ja autta köyhiä samalla.Reilun kaupan tavarat huijaavat kuluttajaa vääristetyllä mainonnalla.Luvataan 8% paikallisten olojen parantamiseen,mutta se eiole myynti hinnasta vaan tuotanto hinnasta.Ostaja luulee antavansa esim10€/8%=80centtiä,mutta tuotanto hinta 1€/8%=8centtiä joka menee paikallisten olojen kohentamiseen.Pitkällä aikavälillä olot paranevat,mutta kauppa on saanut suurimman voiton ja imagon suurena hyväntekijänä.

    Äänestä

  • vaara vaanii kirjoitti:

    Ketäs se kiinnostaa,jos halvalla saa ja autta köyhiä samalla.Reilun kaupan tavarat huijaavat kuluttajaa vääristetyllä mainonnalla.Luvataan 8% paikallisten olojen parantamiseen,mutta se eiole myynti hinnasta vaan tuotanto hinnasta.Ostaja luulee antavansa esim10€/8%=80centtiä,mutta tuotanto hinta 1€/8%=8centtiä joka menee paikallisten olojen kohentamiseen.Pitkällä aikavälillä olot paranevat,mutta kauppa on saanut suurimman voiton ja imagon suurena hyväntekijänä.

    isot katteet eikä veronmaksaja näe kuin maataloustuen.Fiksummat ehkä tajuaa,tyhmät pyörittää levyä jonka etukannessa lukee maataloustuki.

    Äänestä

  • vie ja ottaa kirjoitti:

    isot katteet eikä veronmaksaja näe kuin maataloustuen.Fiksummat ehkä tajuaa,tyhmät pyörittää levyä jonka etukannessa lukee maataloustuki.

    Niin eihän afrikasta viljaa tänne tule eikä luultavimmin tule tulemaan.Muut viljelykasvit tuottavat sen ongelman varsinkin etelä-eurooppaan.Suomalaisen viljelijän sanoin "jotainhan sitä täytyy viljellä" tuottaa paineen juuri viljaan.Ei suomalainen viljely lopu,mutta se muuttuu ja muuttaa muotoaan.Afrikkalaista viljelyä voi hyvin verrata kolhoosiin,mutta myyntimies on kansainvälinen bisnesmies kovimmasta luokasta.Kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso muutos afrikassa.Seuraavana kymmenen vuoden jaksolla se on niin iso että sitä voi verrata hevosen vaihtoon 4veto traktoriin.

    Äänestä

Ero johtuu kulttuurista.

Afrikkalaisessa elämänmenossa miehelle kuuluu sotiminen ja metsästys, nainen hoitaa loput hommat.

No miehethän on oman osansa hoitaneet, joka maassa on ainakin pari kunnon siäsllissotaa ja muut kähinät päälle ...
Riistakin on aikapäiviä sitten pyydetty pois.

Akat heiluu kuokkien kanssa pelloilla, mutta ei se tuotanto päätä huimaa vaikka akkoja ottaisi enempikin, tahtovat vaan ruveta lisääntymään vaikkei muuta kun vähän munaa näyttäisi ...

Eli ei se akkojen varaan rakennettu yhteiskunta hyvinvointia pysty luomaan.

Äänestä
  • Mutta se mitä asialle voisi tehdä. Ulkopuolinen puuttuminen tuomitaan siirtomaapolitiikaksi, eukä maailmanpankkikaan ole akanut juuri muuta kuin amerikkalaisten etuja.

    Mielestäni suoraan YK:n alainen järjestö vaisi toimia sijaishallituksena ja hoitaa asiat kuntoon.
    Paikalliset johtajat ovat tietysti vastaa, koska oma valta vähenee. Ongelmallinen tilanne, varsinkin kun siellä päälliköt julistavat ongelmien syyksi aikanaan harjoitetun siirtomaiden riistämisen ja orjakaupan, jolla on poistettu parhaat yksilöt mantereelta.
    Kouluttamattomat ihmiset uskovat ja ongelma jatkuu kun ei johtoa kyetä vaihtamaan. Ja jos vaihdetaan, niin usein kehityksessä mennään taakse päin.
    Etelä-afrikalla oli tietysti synkkiä varjopuolia, mutta siellä ovat asiat itseasiassa nyt menossa huonompaan suuntaan ja ihmisiä tapetaan enemmän. Vaikea sitten sanoa, onko parempi että valtion johtamasta sorrosta siirryttiin kansallisryhmien harjoittamaan sortoon, jota ei hallitse kukaan.

    Ehkä kuitenkin olisi ollut parempi sielläkin poistaa erottelupoitiikka vähitellen ja rakentaa kouluttamattomasta värillisestä väestöstä demokratiaan kykeneviä kansalaisia.

    Koko mantereen kattava kouluvelvollisuus voisi olla käyttökelpoinen ratkaisu.

    Äänestä

  • Kukapa on parempi työntekijä kuin nainen jolla on perhe elätettävänä ja toivo paremmasta.Tieto,taito tulee euroopasta koneita myöten.Kolhoosi toiminta kukoistaa ja ollaan tyytyväisiä saatuun puurolautaseen.Se on todella vaarallinen yhdistelmä.Afrikassa eletään tällä hetkellä kuin 40-luvun suomessa ja kuinkas kävikään,sodan jälkeinen noususuhdanne kohti nyky tilaa ja vaurautta tuli työllä ja tuskalla.Afrikkalaisia helpottaa ja kehitystä nopeuttaa nykyiset koneet/tieto,mutta onneksi byrokraatit sielläkin haluavat jarruttaa tuota kehitystä vielä (ne ovat miehiä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tugyihjo kirjoitti:

Nostanpa tämän omalle otsikolle, koska tämä vaikuttaa kummalliselta ongelmalta.

Etelä-amerikka tuottaa lihaa vientiin, eikä sillä ole ongelmia tuontisuojan suhteen. Maailmanmarkkinahinnatkaan eivät haittaa siellä kotimaista tuotantoa. Miten näin voi olla, jos maataloustuki haittaa Afrikkaa?

Päätelmä: Afrikan ongelmat eivät johdu maataloustuesta, tai teollisuusmaisten tulleista.

Afrikassa olisi muuten aika paljon lihakarjalle soveltuvia alueita.

Ai niin. Olikos se tanskalainen vai hollantilainen yritys jaka tuottaa afrikassa kukkia ja tuo ne eurooppaan. Ei ongelmia ja tuotanto on kannattavaa. Miksei sitten afrikka pärjää omin keinoin. Ai vielä tämä: etelä-afrikka tuottaa menestykesellä viiniä ja sitä saa kaupoista kaikilla mantereilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu