Windows vs. Linux 0-1

Tulipa tuossa taas asennettua Win eNTee 4:sen rikkoutuneet verkko-osat reilun puolenkymmentä kertaa uudelleen, tuloksetta. Window$ päätti sitten seota pienestä isdn-konffauksen muutoksesta niin ettei auttanut kuin tyhjentää levy.

No seuraavaksi se ei suostunut asentumaan ollenkaan levylle, oli kuulemma jotain vikaa osiossa. Poistin osion, mutta levy kuulemma on vahingoittunut, eikä asennusta voi jatkaa. tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun windows ei osaa käsitellä kovalevyä asennuksessa vaan vaatii poistamaaan _kaikki_ osiot ennen asennusta. Koska levyllä on Käyttöjärjestemän puolella asiatietoa muutaman sata mt, eikä Käyttöjärjestelmää muutenkaan tarvitse asennella uudelleen, oli edessä levykauppaan lähtö:

Uusi 20G levy paikoilleen 1-väylän masteriksi. eNTee asennukseen, (ei tajunnut levyn oikeaa kokoa) ja servisepäkit perään.

Linux boottikorpulta käyntiin. Kerroin että pääosio onkin muuttanut 1-väylän slave -levylle
(Linux root=/dev/hdb6), ja sitten korjaamaan:

vi /etc/fstab: neljä riviä ja Linux tajusi olevansa toisella levyllä. Tallensin tiedoston ja jatkoin:
vi /etc/lilo.conf :selitin että Linux on muuttanut eri osiolle ja ajoin lilon, eli käynnistysvalikon, josta saa valittua linukan tai windowsin:

-> Linux boottaa ja NT boottaa.

Opetus: yksikään pask*-windows ei selviydy sekoamatta kovalevyn siirrosta eri väylään. Linuxille sama asia on naurettavan helppoa.

Tosin täytyy todeta, ettei Linuxia yleensä tarvitse siirrellä tai asentaa uusiksi, jollei Mikro$hit windows taas sekoa kokonaan...
11926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

siinä levyssä oikeasti jotain vikaa vai oliko ne viat eNTeellisen keksimiä "mukamuka"-vikoja? Windowseilla on paha tapa keksiä jotain omituisia vikoja joita ei oikeasti ole olemassakaan ja auta armias jos koitat niitä Windowsin omilla työkaluilla korjata niin "mukamuka"-viasta tuleekin oikea todellinen vika. Nimim. kokemusta on.

Äänestä
  • Luulenpa että sillä on luulotauti..

    Äänestä

kun toinen on POSIX-yhteensopiva ja toinen on DOS missä on ikkunat päällä

Äänestä
  • Tuota noin. NT-pohjaiset Windowsit eli NT, 2000 ja XP ovat puhtaita käyttöjärjestelmiä eivätkä ne perustu DOSiin kuten 3.x- ja 9x-sarjan Windowsit. Sen vuoksi kyseessä on kahden käyttöjärjestelmän vertailu, joka on hyväksyttävä teko.

    Äänestä

...että noin ahnaasti haukut Microsoftia, kun käyttämästi ohjelmistokin on vuodelta miekka ja kivi. Kasva ja kehity ihmisenä. Toivottavasti nimimerkkisi ei kuitenkaan sitä tarkoita, että olisit nyt jo 30-vuotias: sääliksi kävisi.

Äänestä
  • Eikös toi m30 tarkoita 1930?

    Äänestä

  • miksi sä hyökkäät toisten kirjoittajien kimppuun ja vihjaat että kolmekymppinen on vanha :

    "Toivottavasti nimimerkkisi ei kuitenkaan sitä tarkoita, että olisit nyt jo 30-vuotias: sääliksi kävisi."?

    Kolmekymppinen ei todellakaan ole vanha. Siks toiseks, tää on Sodat-palsta ja täällä on tarkoituskin haukkua käyttiksiä, tarkoitus ei ole mennä henkilökohtaisuuksiin ja herjauksiin, täällä tappelee asiat ja mielipiteet eikä ihmiset. Jos sinä moonlight haluut tapella henkilökohtaisesti niin mene nyrkkeilykehään.

    "Kasva ja kehity ihmisenä. "

    Tekisit itse niin.

    Äänestä

  • ja kirjoitti:

    miksi sä hyökkäät toisten kirjoittajien kimppuun ja vihjaat että kolmekymppinen on vanha :

    "Toivottavasti nimimerkkisi ei kuitenkaan sitä tarkoita, että olisit nyt jo 30-vuotias: sääliksi kävisi."?

    Kolmekymppinen ei todellakaan ole vanha. Siks toiseks, tää on Sodat-palsta ja täällä on tarkoituskin haukkua käyttiksiä, tarkoitus ei ole mennä henkilökohtaisuuksiin ja herjauksiin, täällä tappelee asiat ja mielipiteet eikä ihmiset. Jos sinä moonlight haluut tapella henkilökohtaisesti niin mene nyrkkeilykehään.

    "Kasva ja kehity ihmisenä. "

    Tekisit itse niin.

    lähetäthän viestisi kaikille p4 haukkujille kanssa,siellä niitä kaivataan,vai eikö kantti kestä haukkua linux poikia

    Äänestä

  • pouta kirjoitti:

    lähetäthän viestisi kaikille p4 haukkujille kanssa,siellä niitä kaivataan,vai eikö kantti kestä haukkua linux poikia

    Jaa että mitä???? P4hän se on yleensä muita haukkumassa täällä. Saa kai sitä pikkasen vastinettakin välillä laittaa hänen vuodatuksiin. Vai mitä oot mieltä? Sitäpaits P4:n kommentit yleensä ohitetaan naurunpyrähdyksellä ja kintaan viittauksella, paitsi kun äyräät tulvii ns. yli. Yleensä kato noi Windows-miehet on niitä jotka on niin kärkkäästi haukkumassa Linux-porukkaa.

    Äänestä

Jos omistat kaksi umpilevyä, älä käytä valikkoa, vaan vaihda bios:ista käynnistyvä umpilevy aina, kun vaihdat järjestelmää.

Äänestä

Joo, mä oon kans tapellu Windows-osioiden kanssa muutamaan otteeseen. Muutama esimerkki, mitä vuosien varrella on tapahtunut:

1. Windows (taisi olla 2000) meni sekaisin ja piti asentaa uudestaan. Jaahas, eipäs osannut käynnistää itseään, ennenkuin kävi Linuxin puolella kirjoittamassa mbr:n uusiksi.

2. Windows 2000 ei tunnistanut NTFS-tiedostojärjestelmää, piti poistaa ja formatoida koko levyn kaikki osiot, ennenkuin pääsi uudestaan osioimaan.

3. Windows 98n mukana tullut fdisk ei tunnistanut levyn (NTFS) kokoa oikein ja meni 1-2h ennenkuin sain korjattua levyn asennuskelpoiseksi.

ja toissapäivänä sattunut: oli vanha 98-levy, jonka otin uudelleenkäyttöön. Se oli osioitu kahteen FAT-osioon. Niinkin uusi käyttis, kuin XP ei meinannut suostua formatoimaan levyä, eikä poistamaan vanhoja osioita (jotta sain yhden NTFS-osion, johon käyttis mahtuu).

Yhteenvetona voisin sanoa, että eri Windows-versioissa on ollut liian usein vaikeuksia osioiden kanssa, jopa Windowsin omien tiedostomuotojen kanssa. Lähes kaikilla Linux-distroilla on ollut mainiot työkalut osiointiin. Vain yhdessä noin kuudesta kokeilemastani distrosta oli huono osiointiohjelma, sekin oli jokin harvinaisempi Linux, nimeäkään en muista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m30 kirjoitti:

Tulipa tuossa taas asennettua Win eNTee 4:sen rikkoutuneet verkko-osat reilun puolenkymmentä kertaa uudelleen, tuloksetta. Window$ päätti sitten seota pienestä isdn-konffauksen muutoksesta niin ettei auttanut kuin tyhjentää levy.

No seuraavaksi se ei suostunut asentumaan ollenkaan levylle, oli kuulemma jotain vikaa osiossa. Poistin osion, mutta levy kuulemma on vahingoittunut, eikä asennusta voi jatkaa. tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun windows ei osaa käsitellä kovalevyä asennuksessa vaan vaatii poistamaaan _kaikki_ osiot ennen asennusta. Koska levyllä on Käyttöjärjestemän puolella asiatietoa muutaman sata mt, eikä Käyttöjärjestelmää muutenkaan tarvitse asennella uudelleen, oli edessä levykauppaan lähtö:

Uusi 20G levy paikoilleen 1-väylän masteriksi. eNTee asennukseen, (ei tajunnut levyn oikeaa kokoa) ja servisepäkit perään.

Linux boottikorpulta käyntiin. Kerroin että pääosio onkin muuttanut 1-väylän slave -levylle
(Linux root=/dev/hdb6), ja sitten korjaamaan:

vi /etc/fstab: neljä riviä ja Linux tajusi olevansa toisella levyllä. Tallensin tiedoston ja jatkoin:
vi /etc/lilo.conf :selitin että Linux on muuttanut eri osiolle ja ajoin lilon, eli käynnistysvalikon, josta saa valittua linukan tai windowsin:

-> Linux boottaa ja NT boottaa.

Opetus: yksikään pask*-windows ei selviydy sekoamatta kovalevyn siirrosta eri väylään. Linuxille sama asia on naurettavan helppoa.

Tosin täytyy todeta, ettei Linuxia yleensä tarvitse siirrellä tai asentaa uusiksi, jollei Mikro$hit windows taas sekoa kokonaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu