kaakelilla

mistäs mahtaa johtua että kultanennoutaja liukastelee kaakelilla aina välillä, välillä sitten taas ei ole mitään ongelmia joskus kun tulee kotiin niin koira ei uskalla kunnolla tulla kaakelien päälle vaan pysyttelee mieluummin kumimatolla. mitäs tälle vois tehdä? koira on 10v uros 37kg
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla oli sama juttu labradorin kanssa (ollut poissa kaksi vuotta).Kysyin asiasta eläinlääkäriltä, joka arveli että kopiralla on reumatismia lonkissa ja suositteli laittamaan koiran kulkureiteille liukuesteellä varustettuja mattoja.Tilanne helpottui ja koirani käytti aina mattoja.Parin vuoden päästä todella ilmenikin vaikeita reumatismiongelmmia, ja tilanne paheni pahemistaan, kunnes. Eläinlääkäri puhui tuolloin, että yleensä koiralla piotäisi olla liukastamaton lattia, se kuulemma osaltaan estää lonkkaongelmia vanhana. Nyt minulla on pentu (9kk) ja liukuesteisiä mattoja joka paikassa kaakelilla.En tiedä sitten onko niistä hyötyä.

Äänestä

Se nyt tietysti riippuu kaakelista, mutta aika yleistä, että koirat liukastelee mm. rappukäytävissä ja liukkailla pinnoilla ja sen tähden arastelevat liikkumista niillä. Mieluummin kävelevät sitten juuri mattojen päällä. Mutta vaikea sanoa sen enempää, kun ei tiedä, millaisesta liukastelemisesta on kyse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koira luikastelee kirjoitti:

mistäs mahtaa johtua että kultanennoutaja liukastelee kaakelilla aina välillä, välillä sitten taas ei ole mitään ongelmia joskus kun tulee kotiin niin koira ei uskalla kunnolla tulla kaakelien päälle vaan pysyttelee mieluummin kumimatolla. mitäs tälle vois tehdä? koira on 10v uros 37kg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu