Minkälainen hintataso tunisiassa on, esim. ravintoloissa, kaupoissa ja basaareissa?
hintaso
tunisiassa
143135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Basaareissa voi tinkiä, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Baareissa ja ravintoloissa on ruoka ja juoma noin puolet halvempaa, kuin suomessa. Kiinteähintaisia tavarataloja kannattaa käyttää, koska siellä tavara on laadukkaampaa basaareista saa huonoa roinaa. Taksilla on myös edullista matkustaa samoin junalla lähikaupunkeihin esim. 25 km junalla oli 1 tdn (0,63€). Kenkiä ja laukkuja kannattaa ostaa.
osaisitko sanoa vielä, että onko ostostenkin teko halvempaa kuin suomessa?
Millaisia ostoksia tarkoitat voisitko täsmentää yritän sitten vastata parhaani mukaan?
Tarkoitan esim. vaatteiden ostoa ja kenkien ostoa tavarataloissa ja basaareissa.
Suomessa saa halvemmalla parempia vaatteita, kuin siellä tarjontakaan ei ole kummonen siis vaatetavaratalossa. Basaareista saa huonoa tavaraa en suosittelisi ostamaan niitä eka pesun jälkeen voi sanoa adios. Kenkäkauppoja on paljon siis kiinteähintaisia ja nyt on menossa ale, basaareissa kengät 2-laatua. Laukkuja kannattaa ostaa myös kiinteähintaisesta kenkä-ja laukkukaupasta. Tarkista aina, kun ostat, että on ehjä ostit mistä vain!!!!!
kuten Tej Marhaba ja Slim Center on kyllä hyviä vateliikkeitä, kuten esim. Benetton, Dixit, Lacoste jne. Näissä hinnat ovat halvempia kuin Suomen vastaavissa liikkeissä. Sitten on esim. Escapade niminen ostoskeskus, jossa on kivoja vaatteita koko perheelle ja edullisesti Suomen hintoihin verrattuna. Basaareistakin löytää hyviä tavaroita, kunhan menee hieman "turistikujista" syvemmälle.
Hyviä ostoksia =)!
vaate- ja kenkäkaupoissa on aina n. 10 myyjää ja liikkeen koko on n. 10 m2. ei tehny edes mieli niihin kauheesti mennä. ja kun ei se hintataso nyt loppuje lopuks oikeissa liikkeissä niin paljoo (vähän kuitenkin) suomee edullisempi ollu niin aika lailla ohi käveltiin. ruokakaupoissa tosi halpaa! ja viinakaupassa, tosin oli kyllä alkoon verrattuna aika köyhä valikoima :)
me ostettiin vaan kaikkee kivaa krääsää, heh ;)
Suhina67, mitä kaikkia kauppoja Slim centerissä on? En ole käynyt mutta viimeksi tänään auton ikkunasta ohi mennessä tiirailin. Tekisi mieli lähteä joku päivä nyt kun on koulutkin lomalla niin on enemmän aikaa. Mutta esim. Tej Marhaba ei ole musta kovin kummoinen paikka, joten dikkaanko sit tästä toisestakaan?
.. missäs päin tää Escapade on?
t. Minareetti, joka taitaa vaan pyöriä kotikulmilla kun ei muusta tiedä :D
En nyt paljon muita nimeltä muista, kuin nuo, jotka mainitsin. Se on mielestäni vähän moderninmpi, kuin Tej Marhaba. Mutta Tej Marhabasta löysin mm. NafNafin lastenvaateliikkeen =)
Escapade on Khezaman kaupunginosassa, eli lähdet Panorama- hotellin luota mäkeä alas, et rantaan päin vaan niin, että liikenneympyrässä oleva huoltoasema jää oikealle puolelle. Sitten vaan suoraan n. 2km ja vasemmalle puolelle tulee korkea liikerakennus, jossa sijaitsee Ecsapade. Sieltä me käydään ostamassa paljon vaatteita sekä itselle että lapsille.
Hyvää Joulua!
Suhina67, missä nämä mainitsemasi ostoskeskukset sijaitsevat ? Itse en vaatteita katsellut lainkaan koska one size fits for all ei innostanut, mutta ne kengät ja laukut ... luoja =)
Suhina67, missä nämä mainitsemasi ostoskeskukset sijaitsevat ? Itse en vaatteita katsellut lainkaan koska one size fits for all ei innostanut, mutta ne kengät ja laukut ... luoja =)
Kävin eilen ekaa kertaa Slim Centerissä. Hieno paikka ja kalliita pikku kauppoja. Mutta ihan kuollut koko kauppakeskus :D
Kiva kuitenkin asioida välillä myös tutuissa liikkeissä kuten Benetton ja Yves Rocher.
Siellä oli myös kivannäköisiä lastenvaatteita myyvä liike Ninos mutta en lähtenyt sisälle asti lasten kanssa kun ei ollut mitään ostotarvetta.
Tej Marhaba- ostoskeskus sijaitsee saman nimisen hotellin yhteydessä ihan keskustan tuntumassa. Slim Center taasen on em. n. 1,5 km Kantaouiin päin, hotelli Marhabaa vastapäätä. Helppo löytää molemmat ja Escapaden sijainnin jo kerroinkin aiemmassa viestissä.