Olen palaamassa Imatralle ja olen todella onnellinen siitä että kaupunki on täynnä ihania ihmisiä ja katuja ja valoa ja tekemistä ja menemistä.. Ihanaa palata omien joukkoon..... Kohta tullaan!!!! Jouluksi kotiin, dii dii dii...
ihana imatra
paluu muuttaja
92499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Harkitsimme joskus paluumuuttoa Imatralle. Mieleen tulivat eräs vähemmistöryhmä, venäläiset, Rajapatsas, Mansikkala, Sienimäki, Matara ja Vuoksenniska yleensä, demarit, narkkarit sekä työttömät. Päätettiinkin jäädä tänne. Talo maksaa tuplasti sen, mitä vastaava siellä päin. Eipä mitään, kiristetään vyötä ja ollaan onnelisia, ettei mikään noista - ehkä demareja luukuun ottamatta - kuulu arkeen.
Onnea kuitenkin sinulle. Toivottavasti illuusiosi säilyy. Tunsin itsekin hyviä tyyppejä sieltä päin, eivät kuitenkaan enää yhtä lukuun ottamatta asu kaupungissa.
venäläisiä on joka puolella Suomea, narkkareita löytyy jokaisen kaupungin nurkista, työttömiä myös.
Jokaisessa kaupungissa on myös omat ei halutut asuin aluueet.
Jos ihmisellä on noin pljon listattavaa,niin
kannattaisi mennä syvälle itseensä.
Ei joka viestiin tarvitse reagoida negatiivisesti.
se sitä suomalaisten vittumoisuutta. Ei näytä uusi paikkakunat auttaneen sinua!
Miksi minun enää pitäisi mennä itseeni, kun siitä prosessista tällä foorumilla jo avauduin?
-> venäläisiä on joka puolella Suomea,
Ei ainakaan täällä "meillä päin". Täällä eivät venälaiset edes suunnittele rantatonttien ostamista, niitä kun heille ei ole tarjolla.
-> narkkareita löytyy
Löytyy, löytyy, muttei siinä määrin kuin teillä päin. Lukumääräisesti ehkä jopa enemmänkin, mutta prosentuaalisesti vähemmän.
-> Jokaisessa kaupungissa on myös omat ei halutut asuin aluueet.
Jaapa, mutta muualla slummit jemmataan kaupungin laitamille, teillä taas varpusparvimenetelmällä - Kiitos Herra Aallon - ihan joka puolelle.
-> Ei näytä uusi paikkakunat auttaneen sinua!
Kyllä se on auttanut. Nytkin kohta töistä kotiin ajaessani tulen muistelemaan sinua ja törkyistä Imatraa. Olen onnellinen itseni ja perheeni puolesta.
Onneksi Imatra on edes yhdestä törystä päässyt eroon, eli sinusta...
muistan itekki miten kauniilta luminen imatra näytti kun tultii "kotiin" pari vuotta sitten... nyt ei tosin oo sitä lunta!
Ostettiin talo Imatralta,luullen että kyllä entisellä kotiseudulla pärjäillään ja kasvatellaan rauhaisassa ympäristössä lapset. Noh,reilu vuosi asuttiin ja sitten laitettiin talo vuokralle ja muutettiin pois.Kajden vuoden jälkeen saatiin talo myytyä ja enää ei edes harkita paluuta.Oli aika kullannut muistot, paska reissu, mutta tulipa tehtyä.
Meitä on moneksi, mutta loppujen lopuksi kaikki
on itsestä ja omasta ajatusmaailmasta kiinni.
Eipä ole tyylisi sivistynyttä!
Onko heti ryntättävä ihmisen hyvä mieli.
Olet oikea paskajuttu itse.
Oma sukulaiseni tuli maailmalta vuosien jälkeen Imatralle. Ostivat asunnon, kuinka ollakkaan hetikun pääsi vuorotteluvapaalle, otti vapaan ja muuttivat pois ja möivät hekin asuntonsa sen kahden vuoden määräajan jälkeen. Joku on vialla, koska ei edes oma asunto ja vakituinen työ saa ihmistä pysymään täällä. Tämä kertoo Imatrasta jotain.Toisilla on hyvä, toisilla ei.
Olen nuorena tänne vanhempieni mukana muuttanut. Avioitunut, saanut lapset, eronnut. Vakituinen työ oli valtion firmassa 32 vuotta.
Asuin välillä Ruokolahdella ja Lappeenrannassa. Työ oli koko ajan Imatralla.
Kolme vuotta sitten muutin taas Imatralle, enkä aio enää lähteä muualle.
Täällä on hyvät palvelut lähellä, on kaunis luonto: Vuoksi, Saimaa, ulkoilureittejä.
Muistakaa: Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.
Hyvää joulua vaan kaikille !