rehelliset

kertokaas, kuinka paljon näyttelyissä on niin sanottua tuomaripeliä? eli tuomarin ystävien koirat pärjäävät hyvin. messaris ainakin yhdellä rodulla näin. luulin aina että rehellistä touhua, mutta eipä taidakkaan olla. itselläni ei ole näyttelykoiraa, eli en kateuttani tätä kysele.
8559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että tuomarin ystävän koirat olivat kenties eniten rotumääritelmän mukaisia?

Olen näyttelyissä käynyt pirkään ja en ole moista tuomaripeliä nähnyt koskaan.

Äänestä

Mulla on kanssa vähän sama tunne, että jos tietyn kennelin koirat osallistuu näyttelyyn ne vie kaikki voitot. Ehkä olen vaan kade, mutta tulee niin turhautunut olo.

Äänestä

...että jotkut suomalaiset tuomarit suosivat enemmän "suuria" suomalaisia kasvattajia..

Äänestä

Kasvatan pienimuotoisesti erästä rotua, jossa rodulle ei ole määrättu selkeää säkäkorkeutta. Tiedän kyllä, että urokseni on hieman iso, mutta on kuitenkin saanut rodun kotimaan tuomareilta aina erinomaisen. No, olin tässä kaksi vuotta sitten Seinäjoen 2 päiväisessä näyttelyssä. Molempina päivinä oli suomalainen tuomari; lauantaina saatiin H ja sunnuntaina myös. Mutta huvittavinta tässä on se, että sunnuntaina kuulin tuomarin sanovan että koira saa Eh:n ja kehäsihteerilläkin oli jo punaset kädessään. Tuomari pitinkin sitten sightseeingin kehän laidalle ja päättikin antaa sinisen!!! Ja seuraavan kerran sama tuomari antoi samaiselle urokselle eh:n, kun oltiin ryhmänäyttelyssä.Puolueelistako? Päätä itse!

Äänestä

tuota juuri olen miettinyt nyt kun olemme menossa turun KV näyttelyyn, jossa rodun arvostelee eräs kasvattaja. piirit ovat sen verran pienet, että tottakai hän tuntee muut kasvattajat, jotka koiriaan esittävät. entäs me, jotka olemme "yksin" emmekä vielä niin tunnettuja. kuinka paljon pärstäkerroin vaikuttaa? kommentteja sellaisilta joilla on ollut samankaltainen tilanne joskus.

Äänestä
  • sen verran olen kuullut ja nähnyt että kyllä se merkitsee aika paljon. jotkut eivät esim. lähde näyttelyihin jos tietty tuomari arvostelemassa, koska lopputulos on jo selvä ennen näyttelyä. mutta elämä on.......onnea sulle näyttelyyn. ja hyvää joulun odotusta.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    sen verran olen kuullut ja nähnyt että kyllä se merkitsee aika paljon. jotkut eivät esim. lähde näyttelyihin jos tietty tuomari arvostelemassa, koska lopputulos on jo selvä ennen näyttelyä. mutta elämä on.......onnea sulle näyttelyyn. ja hyvää joulun odotusta.

    me ei kilpailla hampaat irvessä eikä meidän harrastus kaadu siihen jos ei jollakin kertaa sijoituta. tuli tää asia vaan mieleen kun tuolla messarissa kaveerasivat ko. tuomari ja muut kasvattajat. no, mennään kokeilemaan. sittenpähän tiedetään ainakin kenestä tää kasvattaja tykkää :)ennen näyttelyitä tuppaan sanoa että eihän niitä sijoja ole vielä jaettu, eli itsevarma pitää kehään mennessä olla ja voittajamielellä. nyt voi kuitenkin olla että ne sijat todella on jaettu etukäteen. no. semmosta se on.

    hyvää joulua kaikille näyttely- ja ei näyttelyväell :)

    Äänestä

  • terri.eri kirjoitti:

    me ei kilpailla hampaat irvessä eikä meidän harrastus kaadu siihen jos ei jollakin kertaa sijoituta. tuli tää asia vaan mieleen kun tuolla messarissa kaveerasivat ko. tuomari ja muut kasvattajat. no, mennään kokeilemaan. sittenpähän tiedetään ainakin kenestä tää kasvattaja tykkää :)ennen näyttelyitä tuppaan sanoa että eihän niitä sijoja ole vielä jaettu, eli itsevarma pitää kehään mennessä olla ja voittajamielellä. nyt voi kuitenkin olla että ne sijat todella on jaettu etukäteen. no. semmosta se on.

    hyvää joulua kaikille näyttely- ja ei näyttelyväell :)

    meillä rotu, mitä on vähän ja parin kasvattajan kasvatit ovat aina saamassa niitä parhaita palkintoja, mutta nämä ovatkin niitä parhaita koiria.
    En ole minkäänlaista tuomaripeliä huomannut, enemmänkin sitä että jokaisella tuomarilla on omanlaisensa mieltymys, ja koska koirat kuitenkin ovat yksilöitä ja jokaisella omat parhaat puolensa, niin riippuu mitä tuomari kulloinkin eniten painottaa, ja eiväthän ne koirat aina joka hetki ole parhaimmillaan.
    Ja vaikka koirat olisivat ulkonäöllisesti samanlaiset, niin sitten vielä se koiran luonne ja käytös näyttelyssä vaikuttaa, joskus kaikki menee nappiin, mutta ei aina (että koira ravaisi juuri tyypillisesti ja seisoisi niin että kulmaukset tulisivat oikeanlaisesti esille).
    Ja minä ainakin yritän aina nauttia koiran kanssa siitä esiintymisestä, ei siis olekkaan päätarkoitus voitto vaan entistä parempi oman koiran esiintyminen.
    Ja itselläni on kaksi rakenteeltaan hyvinkin erityyppisiä koiria, molempien kanssa harrastetaan näyttelyitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomarit kirjoitti:

kertokaas, kuinka paljon näyttelyissä on niin sanottua tuomaripeliä? eli tuomarin ystävien koirat pärjäävät hyvin. messaris ainakin yhdellä rodulla näin. luulin aina että rehellistä touhua, mutta eipä taidakkaan olla. itselläni ei ole näyttelykoiraa, eli en kateuttani tätä kysele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu