Poikaystäväni (20 v.) oli hieman yli viikko sitten meluisassa juhlassa ja hänellä oli flunssa samaan aikaan. Sen jälkeen hänellä oli vähän tinnitusta, kuitenkin oli useita päivä ettei ollut ja nyt on taas. Hän on käynyt korvalääkärillä ja saanut joitain tabletteja ja lääkäri on todennut, että hän ei kuule aivan kaikkia taajuuksia (tosin ei ole aikaisemmin tehty kuulokoetta, eli ei tiedä onko ollut aikaisemminkin niin).
Miten minä voisin auttaa häntä parhaiten asiassa?
Onkohan tuo tinnitus aina jatkuvaa? Korvalääkäri oli sanonut, että hänen verenpaineensa on alhainen, eli joitain ongelmia verenkierrossa, ja pitää tuota syynä tinnitukseen. Miksiköhän lääkäri pyysi tulemaan uudestaan jo keskiviikkona (poikaystäväni oli tänään, maantaina, siellä)? Miten muka noin nopeassa ajassa mitään erityistä ehtisi tapahtumaan... Lääkäri oli myös sanonut, että hänen pitäisi olla seuraavat kolme päivää pelkästään kotona, eikä mennä kouluun. Kuitenkaan poikaystäväni ei voi täysin tehdä niin huomenna olevan tenttinsä takia ja hän aikoo tehdä jouluostoksia, koska hän ei pysty mitenkään tehdä niitä myöhemmin. Olen yrittänyt käskeä häntä tekemään miten lääkäri sanoi, mutta suostui ainakin olemaan kokonaan urheilematta, vaikka urheileminen on tärkeää hänelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
olisi poikaystäväsi kuunnellut lääkärinohjeita...