viettää tämänkin joulun ypö yksin?
Kukaan ei tule käymään, ei soita,
eikä ihmettele mikset lähetä edes
joulukorttia?
Tuli vaan mieleen, kun taas tämän
päivän lehdestä sai lukea, että
53 vuotias nainen oli virunut kuolleena
viikoja asunnossaan,ennen kuin naapurit
olivat ruvenneet ihmettelemään kun ei postilaatikkoa tyhjennetty!
Vastaavalaisia tapauksia sattuu liian usein.
Kukaan ei tule käymään, ei soita,
eikä ihmettele mikset lähetä edes
joulukorttia?
Tuli vaan mieleen, kun taas tämän
päivän lehdestä sai lukea, että
53 vuotias nainen oli virunut kuolleena
viikoja asunnossaan,ennen kuin naapurit
olivat ruvenneet ihmettelemään kun ei postilaatikkoa tyhjennetty!
Vastaavalaisia tapauksia sattuu liian usein.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itselläni on aina pientä hälinää jouluisin. Olen joskus toivonut, että saisin olla omillani joulun. Luulen kuitenkin, että on kivampi kun omaiset ainakin käyvät.
Niin ei saisi olla, että ihminen viruu hengettömänä asunnossaan viikkokaupalla.
sitä olen mieltä minäkin,mutta
näin se näkyy olevan. Saa olla todella
kiitollinen, niin kauan on omaisia ja ystäviä,
jotka välittää.
Yksinäisten kannattaisi käydä edes jossain
kerhossa säännöllisin väliajoin.
joulun yksin, sillä syksy on ollut tavattoman raskas. Kaksi läheistäni menehtyi syksyn aikana, enkä vieläkään ole pirteällä päällä, teen sitä surutyötä edelleen.
Lapset tahtoisivat luokseen jouluksi ja olisihan se kiva mennä. Matka ei sinänsä ole este, on vain 150 km, mutta miten jaksan sen hälinän.
Pari viikkoa olen tässä pyrkinyt vanhoihin totuttuihin rutiineihin kiinni, että elämä jatkuisi entisellään. Oma koti ja rauha ja oleminen on tullut tärkeäksi. Saa nyt nähdä, onhan tässä aikaa vielä päättää.
jos kerran haluat olla yksin,
niin uskon että lapsesi kunnioittaa
tahtoasi, mutta kuten Anu1* tuossa edellä mainitsi että ei ole hylättynä yksin,
sinulla on lapset jotka välittää.
Yksin pitkään surressa,on vaikeampi päästä takaisin arkipäivästä kiinni.
Olemme eronneet sisarukset. Jo 10 vuotta sitten. Lapset on jo maailmalla tietenkin. Me olemme järjestäneet joulumme niin, että järjestämme aattoillan vuorotellen. Joulu on rauhallinen, verkkainen ihanan ruuan ja kynttilöiden siivittämänä. Ei lahjoja. Se joka joulu järjestää valmistelee ruuan ja kyläänsaapuja sitten tuo jälkiruuan ja ruokaviinin. Enpä vaihtaisi kiireiseen perhejouluun. Varsinkin nuoret parit, joilla molemmilla elää vielä vanhemmat käy sääliksi; pitää ehtiä molempien vanhempien luo kenties ja vielä ehtiä viettää omaakin joulua. Näin on hyvä. Toivotan teille kaikille ihanaa, lämpöistä ja tunnelmallista joulua.
Samasta asiasta keskustelin eilen ystävättären kanssa lounaalla. Varmasti hyvin monet viettävät joulun yksin, kuten Reinokin toteaa. Jo pelkästään siksi, että Suomessa aikuistalouksista on 40 % yhden hengen talouksia ja siihen mahtuu myös iäkkäitä aikamoinen määrä.
Monelle yksin asuvalle joulunvietto yksin on myös oma valinta. Tunnen tällaisia tapauksia ja mm. oma äitini aikoinaan halusi viettää joulun yksin, vaikka asuimme muutaman sadan metrin päässä.
Olen paljon miettinyt tätä yksinäisyyttä ja yksinäiseksi itsensä tuntemista. Syyllistämättä ketään se seikka, että kukaan ei muista voi johtua myös omasta kyvyttömyydestä solmia ihmissuhteita ja pitää niitä. Silloin ei ulkopuolinenkaan apu kelpaa, henkilö sulkee ikäänkuin luukut ulkomaailmaan ja muihin.
On niin monia tekijöitä, miksi vanhana tuntee itsensä hylätyksi. Ystäväni kansa juttelimme siitä, miten aika ajoin pitää pakottaa itsensä liikkeelle, vaikka kotiin olisi mukavampi jäädä. Juuri siksi liikkeelle, että ajatukset kirkastuvat, saa uusia aiheita ja mieli pysyy virkeänä. Niin kauan kuin pystyy liikkumaan, pitää pysyä liikkeellä.
Oli onnelliseti jouluna yksin tai kaksin tai joukolla, ainakin näitä itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi tuntevia voi mielessään muistaa, ei säälien vaan ollen ajatuksen voimalla siinä vierellä.
Uskon että äitisi halusi olla yksin
jouluna,mutta hänellä oli kuitenkin
tietoisuus siitä, että te asuitte siinä lähellä,
niinollen hän ei kuitenkaan tuntenut
itseään hylätyksi.
Se kun jo tiedostaa sisimmässään sellaisen asian,
niin ei tunne itseään yksinäiseksi.
aivan mieletöntä voohottamista joulusta, siis minulle on aina ohjelmoitu joulu, pitää mennä hautasmaalle, siellä vaan kytätään, kuka on käymättä, kun yksi kynttilä puutuu, onkos siellä tutun haudalla montakin kynttilää, vainaja on ihan sivuseikka ja tämä velvollisuus on, kun olen kuski, pitää mennä anopille, pitää mennä siskon luokse, pitää, pitää.. Kerrankin otan ja vietän ihan oman rauhallisen joulun, makaan ja luen, ei mitään kyläilyjä, ei, kynttilöitä voin polttaa kotonakin ja muistella mennyttä elämää..
Nyt vietän oikean joulun, rauhallista oloa vaan..
Nautin, enkä todellakaan tunne yksinäisyyttä, enkä huonoa omaatuntoa, kun varma kuski ei kuljeta tänä jouluna...
...eli tapauksessani tietoisuus läheisistä ja toisaalta sitten ne, joilla ei ole totaalisesti ketään missään. Asia, jota yritin vältellä, on tämä jokaisen velvollisuus välittää lähimmäisistä eikä vain läheisistä. Jotenkin tässä yhteiskunnassa vastuista puhuminen on kuin heiluttaisi punaista vaatetta.
Erityisesti kaupunkioloissa jää yksin vaikka loppuiäkseen, jos siihen on otolliset olosuhteet ja luonteeltaan hiljainen tai muuten syrjäänvetäytyvä. Kukaan ei silloin oikeasti välitä eikä vedä mukana mihinkään, jos omat voimat ehtyvät tai ovat esteelliset.
Asuintalossamme tunnen muutaman lähinaapurin jotenkin, mutta heidän menemisistään tai vaikka pitempiaikaisista kotonaolostaan/sairastamisestaan tms. en tiedä yhtään mitään. Täällä koteloidutaan ja on suorastaan loukkavaa kysyä jotakin henkilökohtaisempaa. Se tulkitaan helposti kyttäämiseksi.
Mutta mitä sitten oikeasti voi tehdä, jos haluaa auttaa? SPR:n piirissä on ainakin huutava pula ystävävälityksessä ja muussakin vapaaehtoistoiminnassa. Seurakunnat ottavat apua vastaan. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on laajamittaista vapaaehtoistoimintaa. Ja tietysti rohkeus itse kullakin kysyä toiselta: Mitä sinulle kuuluu ? Jos sitäkään ei voi, ainakin rahaa voi antaa keräyksiin kukin kykyjensä mukaan. Mutta ei tämä asia silti näin ole ratkaistu eikä yksinäisyys poistu.
Monta kertaa mieleeni on tullut viime vuotisen tsunami-tapauksen uhrit, omaiset ja muut läheiset sekä erityisesti lapset. Silloin suuri onnettomuus ja suru kokosi yhteen, mutta miksi on vaikeaa kohdata suru ja yksinäisyys ihan vieressä? Siihen ei ole vastausta.
että, kun toisella on surua niin,
sitä ei osaa lohduttaa, ei löydä
sanoja, ne sanat tuntuu jotenkin,
riittämättömiltä ja tyhjiltä, mitä
ajattelee sanoa, niin ne jää sanomatta,
en tedä??
mitään, pieni kosketus, vinkkaus silmäkulmasta,katse silmiin ja hymy.. Suru, kun on päällä niin kaipaa rohkaisua, asennetta kyllä se siittä lähtee menenmään..Jos olisin valtias niin kieltäisin tämän lauseen: "Otan osaa" ihan niin uskomaton ajatus, miten kukaan voi ottaa osaa, no voisi tietysti ottaa osaa kuluihin, kuolema on tosi kallista nykyään, ja säälimättömästi käytetään hyväksi surevia ihmisiä.. Otan osaa, annappa lasku niin otan osaa....
Sain minäkin kuulla samaa'
Otan osaa ja joskus vieläkin kuulen samat sanat,
hiljainen kädenpuristuskin olisi parempi,
ei sitä sanojen helinää.
Olen aina haaveillut että saisin yhden Joulun viettää aivan yksin, se haave ei ole vieläkään
toteutunut. Viime jouluna lähdin mökille,mutta
huonoin tuloksin,sieltäkin minut bongattiin.
Tässä talossa en tunne oikeasti ketään,hyvänpäivän tuttuja vain ollaan,mutta ei se liiemmälti ole minua haitannut,vieraita käy kuitenkin ja joskus haluan olla yksin.
On suruja joista ei pääse koskaan yli,näin on käynyt minulla,vaikka miten osaa otettaisiin,
mutta ajatus sinänsä lämmittää,että huomioidaan toisen suru.Ei se osaa ottaminenkaan niin kamala asia ole,vaikka se olisi sanonta tapa vain.
Joku sentään voi ihan tosissaan ottaa osaa kuoleman tapauksissa,se kyllä lämmitti mieltä että huomioi toisen tilan,vaikka näitten kuluneitten sanojen muodossa.
että "otan osaa" on kulunut fraasi,
mutta mitä, muuta voi sanoa puolituttavalle,
jonka tapaa jossain?
Sitä ajoin takaa, että läheisteni suruun,
en löydä sanoja, otan kiinni ja halaan.
ja sitä se kaikki suoraveloituskin teettää. Ihmisen ei ole pakko lähteä ulos asioitaan hoitamaan, vaikka pankkiin maksamaan laskuja.
Surullista, mutta totta.
on viettää joulu yksin. Vuosikaudet valmistin jouluaterian suvulle, erottuani reilu vuosi sitten, vietin ekan "yksinäisen" joulun, tosin joulupäivänä oli "pakko" mennä lasten luo jouluaterialle. Tänä vuonna olen jo ajoissa esittänyt toiveen, että saan olla yksin! Kummallista tai ei, nautin kun kaikkialla hiljenee, ja saan sytyttää tuohuksen ja ajatella läheisiäni, omassa rauhassani. Hyvää ja rauhallista joulua jokaiselle, joko yksin tai joukossa joulunsa viettävälle.
Onhan meitä sitten,sillä yksi tuttavani kieltäytyi sukulaisten kutsusta ja itse olen pyytänyt saada olla rauhassa,joten kyllä meitä riittää?
et ole kuitenkaan hylätty ja yksin,
ainoastaan omasta tahdostasi.
Joku kuitenkin haluaa pitää kontaktia.
Sehän on tämän asian ydin.
Minä menen tänä jouluna erään vanhan ihmisen luokse,hänellä ei ole lapsia eikä ketään muutakaan läheistä.
Hän on monen monet joulut ollut yksin,samaten kuin muinakin päivinä,joten ei tämä joulu ole mikään poikkeus.
Mutta ehkä tämä joulun aika herkistää ihmismielen niin että jotain kaivataan.
Lapset tulevat aattona minun luona käymään
ja minä menen tapanina heille,mutta joulupäivän tahdon viettää tämän yksinäisen luona.
vielä vanhana käy.Vaikka kuinka joutuu yksin olemaan.
Sitten pitää hakeutua hoitolaan tai toisten joukkoon tai kutsua toisi yksin asuvia luokseen.
Se on angi hyvä idea että olet yhdessä toisen kanssa koska molemmin puolin seuraa.
On sitä muitakin ongelmia jouluna kun yksinäsyyn
Toiset eivät osaa juhlia ilman viinaa ja siitä tulee huono meno.
Lähetystyöntekijä Afganista tule viettämään joulun kairosmajalle jossa on ohjelmaa ja toisia joulun viettäjiä.Sitä minäkin haluaisin kokeilla joskus.