Oletteko nähneet,että poliisilaitoksen vastapäätä Radiomäen kupeessa asuu joku vanhassa Lada-autossa! Miten se tulee pakkasilla pärjäämään? Eikö tuollaisille voisi antaa asunnon, etenkin kun Lahdessa on runsaasti vapaita asuntoja?
Asunnoton
Poliisien lähellä
111519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei Suomessa , varsinkaan Lahdessa ole asunnottomia, köyhiä, työttömyyttä ja vähäosaisia !
Suomi on hyvinvointivaltio, jokainen saa jotain jos on tarve !
Äänestämään sitten maaliskuussa demareita ettei kapitalistit pääse sortamaan !
Pitää paikkansa vaikken olekaan nähnyt pitkiin aikoihin. Tosin en ole liikkunut siellä päin.
Tuo kyseinen herra on asustanut autossaan käsitykseni mukaan vuosia. Olen kuullut pari vuotta aikaa sitten, että hänelle olisi tarjottu asuntoa, mutta kieltäytyy ottamasta sitä vastaan.
Syynä tarinan mukaan se, että hän haluaa asua poliisilaitoksen lähellä turvallisuussyistä.
Näin tarinaa kerrotaan, mutta kerrotaanhan täällä Lahdessa kaikkea muutakin, joten totuudenmukaisuudesta en ossoo sannoo enempää...
joka on asunut autossa niin kauan kun muistan, ennen asui sellasessa vauxhall viva merkkisessä rottelossa, tuntee varmaan olonsa turvalliseksi poliisilaitoksen kyljessä. istui muuten ennen aina majakalla öisin kahvilla
siis vieläkö tää mies on olemassa??? Asuin ko. alueella kerrostalossa ja silloin jo sitä ihmeteltiin ja siitä on sentäs aikaa yli 10 vuotta! Huh huh.
Asuu, asuu. Pari kuukautta sitten menin siitä ohi ja siellä Ladassa herra edelleen asustaa. Tuntuu kyllä aika pahalta tuollainen. Mutta jos asunto ei kelpaa niin minkäs sille voi.
Vieläköhän tämä tapaus elää ja hengittää? Asui jo 90-luvun alussa Hyvinkäällä sinisessä Vauxhall Vivassa poliisiaseman välittömässä läheisyydessä. Hannu Karpo kaveria myös ohjelmassaan haastatteli.
Arvelen että monelle yksinäiselle kerrostaloyksiö on nopeasti vankilaakin pahempi paikka.
Toinen case jonka muistelen viimevuosituhannen puolelta on kaveri joka nukkui pikkukarpalojen tuomaritornissa ja kuivatti sukkiaan urheilukeskuksen pukuhuoneen tuolien selustoilla.
Mikä lie rikollinen ku pakenee jotain rikollisjengiä
No vuosi sitten nukkui siinä radiomäelle nousevan kadun varressa siinä mäessä parkissa autossa.. oli kuulosuojaimet päässä ja nukkui kuskin paikalla.
Enpä jaksa uskoa, että se siinä mikään turvallinen paikka on. Tosipaikan tullen, niin eihän ne poliisit sieltä apuun tule. Se pitää mennä ensin tekeen sinne poliisilaitokselle ilmoitus: mut on ryöstetty ja mukiloitu. Sit vasta voidaan katsoa, että mitä on uhriparan auttamiseksi tehtävissä. Elämme kuitenkin oikeusvaltiossa.
"Monelle yksinäiselle kerrostaloyksiö on nopeasti vankilaakin pahempi paikka."
Näkemys se on tuokin. Tietysti, jos on heikko yksilö, niin ei pää kestä elellä yksin kerrostaloyksiössä. Kannattais mennä psykologin juttusille, siinä kohtaa.
Kenen kannattaa vaihtaa vapaus vankeuteen? Onhan niitä laitostuneita ihmispoloja, jotka eivät vapaudessa kauaa viihdy. Heillä on päät ureaa täynnä, joka iikalla. Sitten on läheisriippuvaiset reppanat, joiden on hyvin vaikeaa elää yksin.
Onhan niitä kaikenlaisia, niin kuin tuokin, ihmeukko joka on vuoskymmenet asunut autossaan. Eräät vain ovat valinneet elämäntyylin, joka meidän muiden silmissä näyttää joltakin ei tästä maailmasta-touhulta. Mutta heille se on normaalia elämää.
Eiköhän tuo autossa asuminen ole jo sen verran kauan jatkunut, että kohta sillekin hommalle tulee loppu. Jos ei muuta, niin ukko oikaisee koipensa. Aikansa kutakin - se sääntö pätee ihan kaikessa ja kaikkeen.
Ennenhän tommonen ois viety hoitoon. Muumilaakson kamaa.
muistan kyseisen herran ku ajeli vauxhal vivalla joo ja auto täynnä rojua.tämä oli joskus 90 luvulla,95-98 aikoihin.