Linja-autossa

Kurt Stömberg.

Paikka: kaupunkiliikenteen linja-auto, sellainen, jollaisia näkee ihan missä tahansa vähänkin suuremmassa kaupungissa.
Istun autossa pitkänomaisen oikeanpuoleisen sivuseinän myötäisesti olevalla nahkapehmusteisella penkillä. Autossa on lisäkseni vain vähän matkustajia, mutta suurimpaan osaan näistä en kiinnitä huomiota.
Huomioni on kiinnittynyt vain erääseen tiettyyn kanssamatkustajaan, minusta lyhyen matkaa oikealle päin istuvaan tyttöön. Olen tarkkaillut häntä jo jonkun tovin ajan ja hänen piirteensä ovat syöpyneet mieleeni. Itse asiassa olen ahminut häntä katseellani.
Tyttö on hoikkavartaloinen. Hänellä on jalassaan vartaloa myötäilevät farkut ja yläruumiin yllä valkoinen villapaita. Eteenpäin pullottavan villapaidan etumus viittaa hyvin kehittyneisiin rintoihin ja ne edelleen siihen, että kysymyksessä ei ole enää mikään pikkutyttö. Hänen sirojen kasvojensa yllä levittyvät tummat hiukset ovat lyhyet ulottuen vain hieman korvien alapuolelle. Tyttö tuo mieleeni ranskalaisen näyttelijättären Audrey Tautoun
”Moi! Minä en millään voi vastustaa kiusausta sanoa, että sinä muistutat erästä näyttelijää”, avaan keskustelun ja hivuttaudun lähemmäksi tyttöä.
”Ketä niin?” Tyttö on selvästikin hämmästynyt siitä, että olen ryhtynyt puhumaan hänelle. Samalla hän vaikuttaa uteliaalta, kuten hänen esittämästään kysymyksestäkin voi päätellä.
Mainitsen näyttelijän olevan Audrey Tautou. tyttö ei näytä tietävän, että kuka tämä on. Kun mainitsen kysymyksessä olevan ranskalainen näyttelijätär, hän vain kohauttaa olkapäitään. Ei tainnut kyseiseen näyttelijättäreen vertaaminen tehdä suurtakaan vaikutusta. Olinpa kuitenkin saanut aikaiseksi keskusteluyhteyden.
”Audrey Tautou on kaunis näyttelijätär”, jatkan itsepintaisesti. ”Kun olet kerta yhtä kaunis kuin Audrey Tautou, niin sinun ympärilläsi varmaan pörrää poikia kuin mehiläisiä kukkien luona!”
”No, niin!” tyttö naurahtaa hämillään.
”Kuule, mitä sanoisit, jos ilmoittaisin sinulle, että olet lisäksi vieläpä erittäin haluttavan näköinen?”
”Oonko?”
”Minkä ikäinen olet?”
”Kuusitoista”, tyttö vastaa ja jatkaa samaan hengenvetoon: ”Oonko mä tosiaan sun mielestä haluttavan näköinen?”
”Joo. Sinä olet niin haluttavan näköinen, että tahtoisin sinut nyt, tässä ja heti!”
”Sä haluut siis naida mua tässä bussissa?”
”Juuri niin!”
”Hyvä on tyttö!” tyttö huokaa. ”Jos mä annan sulle, niin lupaatko jättää mut rauhaan loppumatkan ajaksi?”
”Lupaan”, minä nyökkään.
Näin olemme päässeet yhteisymmärrykseen, solmineen ikään kuin sopimuksen.
Aika laittaa täytäntöön sopimuksen ensimmäinen kohta. Siirryn niin lähelle tyttöä kuin vain mahdollista ja alan haroa kämmenilläni hänen villapaitaansa rintojen kohdalta. Tyttö ei näytä välittävän tästä, vaan keskittyy avaamaan farkkujensa nappia ja sitten vetoketjua. Lopetan hänen rintojen kähmimisen ja ryhdyn auttamaan häntä housujen riisumisessa.
Mainittakoon vielä yksi asia tästä linja-autosta. Penkki, jolla nyt istumme, päättyy oikeassa päässään seinään, jonka takana taas yksi auton toisesta uloskäynnistä. Tyttö asettuu nojaamaan tätä seinää vasten tässä vaiheessa, jolloin minä taas kiskon hänen farkkunsa aina kenkiin saakka. Pitsiset pikkuhousut ovat vuorossa seuraavaksi.
Nyt tyttö nojaa seinää vasten samalla pitelen hänen jalkojaan suunnattuina kohti kattoa. Sitten käyn taas lähemmäksi tyttöä pujottautuen hänen housujensa alitse. Tyttö tukee jalkansa hartioitani vasten pitäen jalkojaan itsekin ylöspäin kohotettuina molemmin käsin. Hänen kasvonsa ovat melkein minun kasvojeni kohdalla, tosin ehkä hieman alaviiston suunnassa. Koska tytön alaruumis on jo paljaana, on nyt minun vuoroni paljastaa itseni. Avaan farkkujeni napin, vedän vetoketjun alas ja lasken seuraavaksi nämä päällyshousut kokonaan jalkotaipeeseeni. Lasken heti perään alushousunikin alas, jolloin tyttö voi nähdä täyteen pituuteensa paisuneen siittimeni.
”Oho, onpa se iso!” tyttö huudahtaa naurunsekaisella äänellä.
Ennen kuin teen sen, mitä suunnittelen, vilkaisen nopeasti ympärilleni. Kukaan muu linja-autossa oleva ei ole huomaavinaankaan meitä. Ei edes kuljettaja, joka kyyhöttää meitä melkein suoraan vastapäätä omassa hytissään.
Katson alaspäin. Koska tyttö on sellaisessa asennossa kuin on, osa hänen takapuolensa vakoa näyttäytyy penkin pehmusteen sen, minne kohta työnnyn, välissä. Se, minne kohta työnnyn, taas näyttäytyy pienenä viivana, joka on – miten huomaavaista – paljas karvoista. Painan alaruumista lähemmäksi tytön alaruumista. Kun olen tytön sisällä, ote tuntuu kiristyvän sen ympärillä, mitä olen työntänyt hänen sisälleen. Sitten alan tehdä työntöliikkeitä. Tuen itseäni pitäen oikeaa polveani penkillä ja vasenta jalkaani lattia – ja se, mikä sojottaa jalkojeni, on tukevasti Audrey Tautoun näköisen tytön sisällä!
Minun ei tarvitse tehdä edes kymmentäkään työntöliikettä ennen kuin siittimessäni alkaa tuntua värähdyksiä sen merkiksi, että se ruiskauttaisi jotakin ulos. Niinhän se tekeekin, täsmälleen ensimmäisten siihen viitanneiden tuntemusten jälkeen. Koska en ole vielä irrottautunut tytöstä, ruiskautin siemennesteeni luonnollisestikin hänen sisälleen.
Ajattelenko lainkaan tämän kaiken seurauksia, tai ylipäänsä sitä, mitä saattaa seurata suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä? En todellakaan! Tuona hetkenä minut yhtäkkiä vallannut mielihyvän tunne on ajatuksissani etusijalla. Melkein samana hetkenä, kun laukean tytön sisälle, kuitenkin tapahtuu jotakin, joka antaa minulle muutakin ajateltavaa kuin oma mielihyvä. Tyttö näet kääntää katseensa kohti kuljettaa, joka tähän saakka on tyytynyt vain kyyhöttämään hytissään ja tuijottamaan kohti ajosuuntaa.
”Isä, katso kun mies panee minua!” tyttö huudahtaa. Tämä huudahdus saa kuljettajan kääntämään katseensa kohti minua ja tyttöä.
Ei voi olla todellista! Kuljettaja on hänen isänsä, mietin samalla, kun vedän itseäni ulos tytön sisältä.

5

19393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhoh

      vähä voisit panostaa tohon juttuun tai sit ei kiitos, kirjotuksii enää!

    • Kurt Strömberg.

      Tarina pohjautuu näkemääni märkään uneen.

    • opsikelijapoika

      Ihan kiva tarina, jos vaan olisint kuvaillut tyttöä enemmänkin kuin vain Audrey Tautoun näköiseksi. Mitäs mieltä täällä yleensä ollaan seksinovelleista joissa on alaikäisiä? Uskaltaisinkohan minäkin kirjoittaa sellaisen

      • Kurt Strömberg.

        Omassa tekstissäni ei olut alaikäistä. Ikäraja seksiin on 16 vuotta!


      • nahkaistuimia enää
        Kurt Strömberg. kirjoitti:

        Omassa tekstissäni ei olut alaikäistä. Ikäraja seksiin on 16 vuotta!

        muovia ne on ja kangasta


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1324
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1135
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1017
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      198
      851
    5. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      822
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      779
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      776
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      771
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      748
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      708
    Aihe