Olen omassa liitossani miettinyt, että elämmekö nyt vaikeita aikoja, vai onko tämä avio pelkkää kulissia. Mistä sen tietää?
Meillä ollaan jokseenkin ystävällisiä toisillemme, mutta juuri mitään emme tee yhdessä. Lapset ovat alle kouluikäisiä, joten he työllistävät minut ja mieheni taas istuu koneella iltaisin. Tekee kyllä pyynnöstä arkiaskareita, joten ihan lusmu hän ei ole. Rahaa en häneltä tarvitse, joten hän ei ole myöskään perheen elättäjä.
En näe meillä yhteistä tulevaisuutta lasten jälkeen. Enkä tunne löytäväni itsestäni muita tunteita miestäni kohtaan kuin korkeintaan pientä kaveruutta. Tätä on kestänyt kohta viisi vuotta (tai sinä aikana olen tiedostanut tilanteen). Asia kuitenkin vaivaa minua, kun tännekin kirjoittelen...
Olemme puhuneet asiasta ja mieheni on vaan todennut, ettei halua erotakaan.
Mistä sen siis tietää elääkö pelkkää kulissia vai onko kyseessä vain huono aika, joka menee ohi lasten kasvaessa ja yhteisen ajan löytyessä? Onko kyse kulissista, kun tajuaa kaiken tunteen olevan poissa, vai vain jos kulissien takana on pahoinpitelyä ja riitaa? Mikä on määritelmäsi?
...sillä eikö kaikki pitkät liitot ole lähinnä kaveruus suhteita...?
Mikä on kulissi ja mikä
29
6701
Vastaukset
- yksi monista?
Ihan kuin omasta kynästä olisi tekstisi lähtöisin. Paitsi emme ole puhuneet asiasta, ainakaan vielä. Emme muutenkaan puhu muusta kuin lasten asioista ja muista pikku käytännön jutuista. Olemme molemmat ns. vaativassa työssä, yhdessä 15 v, josta naimisissakin melkein 10 v. Ikää 35 ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Mies on todellinen työnarkomaani, joka on kaiken huippuna suurimman osan aikaa matkoilla. Itse hoidan huushollin ja lasten asiat oman työni lisäksi. Viime aikoina olen kyllä ostanut siivousta ja valmisruokaa. Tunnen miestäni kohtaan lähinnä ystävyyttä. Toisaalta tuntuu, ettei tässä missään suhteessa jaksaisi ollakaan.
- mika465
Täytyy hyväksyä ajatus, että tuota se liitossa eläminen valtaosiltaan on. Niin myös meillä.
Lasten syntymän jälkeen alkoi kaikki hiipumaan ja nyt kun nuorimman syntymästä on kulunut 14 vuotta, ajattelen usein että heitinköhän elämäni hukkaan nykyisen vaimoni kanssa.
Sovussa on kuitenkin voitu olla, joten lapset ovat saaneet turvallisessa kodissa kasvaa. Vaan lasten takia olen täällä pysynyt. Ehkä tämä on siksi kannnattanut.
Kämppäkavereita siis oltu vaimon kanssa jo yli 10 vuotta. Lähden heti kun nuorempi pääsee murrosiän yli.
Tuntuisi toivottomalta ajatella vielä vanhuutta tässä tyhjässä liitossa.
Asia on nii, että kun toista saa niin jotakin muuta menettää. Ei se sinkkuelämäkään herkkua ole, mutta jos sieltä löytyisi myöhemmin paremmin sopiva kumppani, jonka kanssa voisi olla yhdessä RAKKAUDESTA, ei muiden syiden takia.- vanha oliivi
On näissä liitoissa ja niiden pitkittämisessä lasten takia sukupuolieronsakin. Kun nainen niiden kuluttavien lapsen- kodin-,työnhoitovuosien jälkeen viimein havahtuu miehensä voihkinaan, että avioliitossa ollasinniteltiin väkisin parikymmentä vuotta, on rypistyneellä viiskymppistä lähestyvällä eukolla itkun paikka. Mies ilmoittaa, että nyt riitti ja viriili keski-ikäinen, hyvässä asemassa oleva charmikas mies vilahtaa uutta nuorta naikkosta nappaamaan. Hämmästyttävän usein tämä pohjustustyö on aloitettu jo hyvissä ajoin avioliiton aikana (yökerhoissa, nettipalstoilla, yhden yön suhteilla). Naisen itku on katkeraa. Kuinka moni vaihdevuosiaan lähestyvä nainen ystäväpiirissäsi on onnistunut hankkimaan elämänkumppania erottuuaan. Ainakin ympäristössäni kaikki tässä tilanteessa yksin jääneet naiset odottelevat yksinäistä vanhuuttaan ilman ruumiillista läheisyyttä ja hellyyttä.
- 50-vuotias
vanha oliivi kirjoitti:
On näissä liitoissa ja niiden pitkittämisessä lasten takia sukupuolieronsakin. Kun nainen niiden kuluttavien lapsen- kodin-,työnhoitovuosien jälkeen viimein havahtuu miehensä voihkinaan, että avioliitossa ollasinniteltiin väkisin parikymmentä vuotta, on rypistyneellä viiskymppistä lähestyvällä eukolla itkun paikka. Mies ilmoittaa, että nyt riitti ja viriili keski-ikäinen, hyvässä asemassa oleva charmikas mies vilahtaa uutta nuorta naikkosta nappaamaan. Hämmästyttävän usein tämä pohjustustyö on aloitettu jo hyvissä ajoin avioliiton aikana (yökerhoissa, nettipalstoilla, yhden yön suhteilla). Naisen itku on katkeraa. Kuinka moni vaihdevuosiaan lähestyvä nainen ystäväpiirissäsi on onnistunut hankkimaan elämänkumppania erottuuaan. Ainakin ympäristössäni kaikki tässä tilanteessa yksin jääneet naiset odottelevat yksinäistä vanhuuttaan ilman ruumiillista läheisyyttä ja hellyyttä.
jäädä itkemään ja muistelemaan ex-miestään. Jokaisen on hoidettava ja huolehdittava omasta kunnostaan ja habituksesta, sekä säilytettävä itsenäisyytensä.
Itsestä se kiinni on saako miestä vai ei. Itkemällä sitä ei ainakaan löydä. Eikä vaihdevuodet elämää päätä. Erosin ja löysin itseäni yhdeksänvuotta nuoremman miehen ja todella nautin kumppanistani. - Anonyymi
50-vuotias kirjoitti:
jäädä itkemään ja muistelemaan ex-miestään. Jokaisen on hoidettava ja huolehdittava omasta kunnostaan ja habituksesta, sekä säilytettävä itsenäisyytensä.
Itsestä se kiinni on saako miestä vai ei. Itkemällä sitä ei ainakaan löydä. Eikä vaihdevuodet elämää päätä. Erosin ja löysin itseäni yhdeksänvuotta nuoremman miehen ja todella nautin kumppanistani.yök
- Ex.vaimo, avovaimo
Kyllä tuo minusta kulissilta tuntuu. Miten et tarvitse miestäsi elättämiseen. Maksatko laskut itse?? Elintaso yleensä alenee huomattavasti, jos vaimon tulot eivät ole isot. Siinä mielessä avioliiton jatkuminen on turvallista.
Minusta yhteiseen elämään kuuluu yhdessä tekeminen myös. Yhdessä lasten kasvatus ja yhteistä kivaa. Arki voi myös olla hauskaa, kaiken työn ohella. Ei kannata tyytyä kaikkeen. Voi myös vaatia "kissan nostamista pöydälle". Ihmisellä on vain yksi elämä, turha on vanhana ruikuttaa, että se meni hukkaan. Tsemppiä!!- ex.vaimo, avovaimo
Avioeroa en suosittele, ellei asiat ole todella huonosti. Väkivaltaa, henkistä sellaista tai muuta kamalaa. Lasten etu menee kuitenkin kaiken edelle. Toivottavasti saatte asiat puhumalla kuntoon ja sen ukon pois sieltä tietokoneelta. Elämä on jossain ihan muualla.
- Anonyymi
yök
- Everstiluutnantti
Luettuani aiemmat vastaukset kysymykseesi totean asiat kokeneena ja eronneena seuraavan:
Avioliitossa kannattaa olla niin kauan kuin pystyy. Sen puolesta kannattaa kamppailla. Vaan kun on raja tullut vastaan, on siitä lähdettäva. Lähtö pelottaa niin että hampaat tärisevät, mutta on lähdettävä.
Mitään rajaa ei voi asettaa siihen, milloin tulisi lopettaa: suhteet ovat aina kahden kauppaa. Sitä vastoin olisi pidettävä huoli siitä, ettei oman tulevaisuuspelkonsa vuoksi siirtäisi rajapyykkiään jatkuvasti yhä pidemmälle.
Rajapyykkiään siirtävät käyttävät usein verukkeena lasten vanhenemista tms. Kunnioitettava tavoite ja aivan oikeassa ovat. Mutta kun se ei yleensä toimi vaan ehkäisee asioiden suuntautumista oikeaan: eroon tai sitten parempaan yhteiseloon.- eronnut nainen
ole mitään yleispätevää ohjetta, vaan liittonsa tilan määrittelee kukin kohdallaan.
Kannattaa kuitenkin miettiä omia tyytyväisyysmittareitaan ja noudattaa niiden viestiä. Jos huomaa elävänsä "sitten kun" -elämää, on syytä viheltää peli poikki ja ryhtyä elämään oikeaa elämää. Muuten jää oman elämänsä sivusta seuraajaksi ja katkeruus on pahinta mitä ihminen itselleen tekee.
- määritelmä
Eikös kulissi tarkoita näyttämöä? Eli jos avioliitto on pelkkää kulissia niin käsittääkseni pelkästään näytellään avioliittoa. Se mitä avioliittoon kuuluu muutakin kuin se ulkokuori on kaiketi jokaisen parin itse määriteltävissä. Joillekin se on pelkkää kaveruutta. Joillekin pelkästään kämppäkaveruutta. Joillekin yhteisten lasten hoitoa. Joillekin taas paljon yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä. Rakkautta ja kiintymystä.
Jos vihkikaavaa muistellaan niin siinähän tahdotaan rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Jos tahtoa on jäljellä niin sittenhän ollaan samassa tilanteessa kuin liittoa solmittaessa. Jos taas tahto on jäänyt matkan varrelle eikä ole enää sen paremmin tahtoa kuin kykyäkään toista rakastaa niin ainakin vihkikaavan mukaisen avioliiton sisus on poissa. Eli sitten kaiketi on vain kulissit jäljellä (jos niitäkään). - hieman tietoa
ja muistutusta miten se parisuhde muuttuu - miltei kaikilla ja aina se suhteen jatkuminen on kiinni ihmisistä itsestään. Ei kukkatarhakaan kuki ilman jatkuvaa huolenpitoa ja parisuhdetta pitää hoitaa ja vaalia.
Parisuhteen kolme vaihetta:
1.Rakastuminen. Kestää noin kaksi( joskus kolme vuotta)vuotta, siihen sisältyy romanttisuus, intohimo jne. Halu olla riippuvainen toisesta
2. Eriytyminen ja kapinointi. Tuolloin aletaan huomata puutteita toisesta, halutaan omaa tilaa jne. Usein tässä vaiheessa tulee mukaan ns Kasvattava suhde; ihastusrakkaus, jonka jatkumisennuste on huono(loma/työpaikkaromanssi tms)Sen tarkoitus on avata ihmiselle mahdollisuus punnita arvojaan, hakea itseään jne.. "Ihastusrakkaus" saa aikaan sen, että oma kumppani näyttää entistäkin "arvottomammalta" ja vikoja löytyy entisestään...Toisaalta "petetty" haluaa usein eron, eikä ymmärrä kumppanin kapinointia ja pettäjä taas pettyy liian pikaisen uuden suhteen solmisen kanssa. Ne eivät kestä pitkään.
3. Kumppanuus. Todellinen rakkaus, suhde/liitto on syventynyt välittämiseksi, toisen kunnioittamiseksi ja luottamukseksi. Kumppanuus on sitä todellista rakastamista. Kumppanuuteen voi päästä kriisinkin jälkeen, kun pysähtyy punnitsemaan arvojaan ja suhdettaan.
Toimiva parisuhde vaatii todella säännöllistä huoltoa.Kun arki tulee ja lapsia niin silloin tällöin vanhempien on otettava omaa yhteistä aikaa jolloin lapset eivät ole mukana. Viikonloppumatkat yhdistettynä vaikka teatteriin tai johonkin yhteisesti kiinnostavaan ym ovat hyvä keino.
Ei kannata luovuttaa liian helposti - ei, jos varsinkin on lapsia. Kannattaa muistaa erilaiset parisuhde viikonloppuleirit myös, jos tunteet ovat liikaa heräteltävissä. Täytyy haluta ja toimia. - etsijäN*
Meillä pitkälti samanlainen tilanne kuin teilläkin, eli ei juuri yhteisiä asioita miehen kanssa arjen pyörittämistä lukuunottamatta. Otin puheeksi asian ja ehdotin terapiaa, ja pelkästään se että mieskin tiedosti asian auttoi kehityksen alkuun. Yritämme nyt uudelleen rakentaa yhteyttä välillemme, miehenä ja naisena, vaikka se onkin todella kovaa työtä eikä aina huvittaisikaan. Mutta kuten jotkut asian hienosti tiivistivät kommenteissaan, pitkässä parisuhteessa tapahtuu väkisinkin muutoksia ja hoitamaton suhde kuihtuu..
Toivottavasti saatte puhuttua asioista ja pystytte löytämään toisenne uudelleen.- Piu*pau
Missä vaiheessa oikeasti tietää että kannattaa vielä yrittää? Puhuttu on. Mutta miten pystyy yrittämään kun ahdistaa, ja kuristaa, ja tuntuu että kaiken tekee vain väkisin, velvollisuuden tunnosta. Eikä siltikään pysty läheisyyteen tms. Haluaisi vain pois...
Ja miten yrittää, jos vaan tuntuu niin pahalta ettei pysty?? - Everstiluutnantti
Piu*pau kirjoitti:
Missä vaiheessa oikeasti tietää että kannattaa vielä yrittää? Puhuttu on. Mutta miten pystyy yrittämään kun ahdistaa, ja kuristaa, ja tuntuu että kaiken tekee vain väkisin, velvollisuuden tunnosta. Eikä siltikään pysty läheisyyteen tms. Haluaisi vain pois...
Ja miten yrittää, jos vaan tuntuu niin pahalta ettei pysty??Kysyit, mihin asti kannattaa yrittää? Jos mitään kriisiä (uskottomuutta tms) ei ole tullut esille, niin aika pitkälle. Vaan jos puoli vuotta vain laihdut ja laihdut ja olet varma, ettei mikään onnistu niin silloin on parempi luovuttaa.
Huomaathan myös sen, että yhdessä yrittämiseen tarvitaan kaksi, mutta eroon riittää yksi. Eli yllä olleessa neuvossani oletin, että kumpikin on yrittänyt.
Harvemmin huomataan ajatella sen mielen maisemaa, joka jää jäljelle. Everstiluutnantin vaimo laihtui laihtumistaan, pariterapiat käytiin ja oli tullut aika erota. Hyvä niin. Hyvä että tuli yritettyä. Ja hyvä että eksä huomasi erota ennen kuin laihtui kuoliaaksi.
Itseään täytyy kuunnella ja uskaltaa. - Piu*pau
Everstiluutnantti kirjoitti:
Kysyit, mihin asti kannattaa yrittää? Jos mitään kriisiä (uskottomuutta tms) ei ole tullut esille, niin aika pitkälle. Vaan jos puoli vuotta vain laihdut ja laihdut ja olet varma, ettei mikään onnistu niin silloin on parempi luovuttaa.
Huomaathan myös sen, että yhdessä yrittämiseen tarvitaan kaksi, mutta eroon riittää yksi. Eli yllä olleessa neuvossani oletin, että kumpikin on yrittänyt.
Harvemmin huomataan ajatella sen mielen maisemaa, joka jää jäljelle. Everstiluutnantin vaimo laihtui laihtumistaan, pariterapiat käytiin ja oli tullut aika erota. Hyvä niin. Hyvä että tuli yritettyä. Ja hyvä että eksä huomasi erota ennen kuin laihtui kuoliaaksi.
Itseään täytyy kuunnella ja uskaltaa.Kiitos Everstiluutnantti
=) Mielenkiintoista oli tuo, että otit puheeksi tuon laihtumisen. 14 kg on lähtenyt vuodessa... =)
On kriisiäkin ollut, joka on avannut silmät. Asiat käyty läpi, ja huomattu että on kyse jostain paljon syvemmästä.
Tästä kaikesta alkanut ajatuskulku joka ei pysähdy. Ajatuksia siitä ettei ole onnellinen, milloin lie ollutkaan. Ja suru siitä, että miksi näin. Ja miksi en pysty. Ja ahdistus siitä että kaiken aikaa tietää, että pitäisi tuntea, pitäisi voida. Haluaisi toisellekin parempaa.
Onko tunteet mahdollista löytää?? Voiko ne ylipäätään kadota?? Miten yrittää?? Puhuminen ei tunnu auttavan, kun ei kummallakaan ole ehdotuksia. Umpisolmuko? Ja ikuinen väsymys! - Aristoteles toinen
Piu*pau kirjoitti:
Kiitos Everstiluutnantti
=) Mielenkiintoista oli tuo, että otit puheeksi tuon laihtumisen. 14 kg on lähtenyt vuodessa... =)
On kriisiäkin ollut, joka on avannut silmät. Asiat käyty läpi, ja huomattu että on kyse jostain paljon syvemmästä.
Tästä kaikesta alkanut ajatuskulku joka ei pysähdy. Ajatuksia siitä ettei ole onnellinen, milloin lie ollutkaan. Ja suru siitä, että miksi näin. Ja miksi en pysty. Ja ahdistus siitä että kaiken aikaa tietää, että pitäisi tuntea, pitäisi voida. Haluaisi toisellekin parempaa.
Onko tunteet mahdollista löytää?? Voiko ne ylipäätään kadota?? Miten yrittää?? Puhuminen ei tunnu auttavan, kun ei kummallakaan ole ehdotuksia. Umpisolmuko? Ja ikuinen väsymys!Kun kotiin palaaminen töistä ahdistaa, niin tilanne on huono. Haluttomuus läheisyyteen kroonistuessaan on vaikea - ellei mahdottomuus - korjata.
Jossakin vaiheessa on vaan alettava miettimään, kumpi on pienempi paha eroko vai jäänti entiseen.
- ajattelisin
että niin kauan kuin molemmat ovat kuitenkin aidosti sitoutuneet toisiinsa, ei kyseessä ole kulissi. Sitähän pitkä avioliitto aina enemmän tai vähemmän on: kaveruutta ja sitoutumista. Sen sijaan, jos molempien rakkauden ja intohimon kohteet ovat yhteisen asunnon seinien ulkopuolella, mutta arkea jatketaan, kun ei viitsitä ystäväpiirissä aiheuttaa kohua, puhuisin kulissista.
- Aristoteles toinen
- hymyillään hammastahnahymyään aina ulkona ja riidellä sisällä
- ollaan tavan vuoksi tai eron pelossa suhteessa
- pidetään sukulaiset siinä uskossa, että kaikki hyvin
- natisevaa liittoa pitää yllä esim raha, yhteinen omaisuus..ja muut maalliset voimat
- käydään vieraissa, koska kotona ei ole mikään enää vuosikymmeniin pelannut
- kehutaan puolisoaan kaikkialla
- kävellään ulkona käsi-kädessä, puhutaan vuolaasti, mutta sisällä keskustellaan tekstiviestien ja keltaisten tarralappujen avulla- Mörö
Mun mielestä kans kulisseja pidetään yllä lähinnä muiden takia. Eli esitetään jotain ja asiat on oikeasti toisin. Tätätän tapahtuu muutakin kuin avioliitossa.
- kulissit
Ota vastuu lapsistasi ja pysy liitossa.
Nykyään on tilanne se että lapsia kyllä tehdään,mutta asioita ei ajatella sen pitempään.
Eron jälkeen kun lapset ovat vielä esim alle 12v,tulevat lapset kärsimään eniten.
Tästä asiasta ei juuri paljon puhuta,on vai vanhempien oma itsekkyys omaan elämään.
Miettikää tämä asia tarkkaan ennenkuin alatte tekemään lapsia.- konkari kari
Yhden kulissiliiton kokeneena sekä vastaavista kuulleena osaisin määritellä asian seuraavasti.
Avioliitossa tulee aina suvanto vaiheita,puoliso muuttuu joko möröksi tai ihan kaveriksi.
Kaikki tämä kuuluu asiaan ja poistuu ajan myötä.
Kulissiliitto syntyy yleensä suhteissa joissa ei ole alkuunkaan ollut todellista rakkautta,pelkkä ihastus pohjalla.
Kulissiliitossa avioliitto toimii ainoastaan vieraiden läsnä ollessa,mutta muutoin molemmilla on omat menonsa´,eikä puolisoita kiinnosta edes missä toinen menee.
Liitto on kuin näytelmä perheestä ilman tunteita.
Mistä sitten erottaa edellä mainitut keskenään,sen tekee aika.
Jos suhde on ollut viisikin vuotta pelkkää näytelmää ei se siitä parane koskaan.
Vuoden parin välien viilenemisen takia ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Rakkaus kun muuttaa myös ajan kuluessa muotoaan .
- vaikea aika
Hyviä pohdintoja... Ehkä meillä tilanne on sitten se, että minä elän mielestäni kulissia ja mieheni "täyttä elämää". Tai ainakaan hän ei ole vielä herännyt, sillä hän on ihan tyytyväinen elämäänsä. Tosin hän pitää taloudellista statusta tärkeämpänä kuin minä, joten kai hän saa elämäänsä sisällön hienosta talosta ja pihalla seisovista autoista.
Tiedän, että lasten takia pitää yrittää. Ja sitä olen tehnytkin. Nyt olen vaan alkanut miettimään, että jospa siirrän saman kulissimallin lapsilleni, kuin mitä olen itse saanut vanhemmiltani. Ja poikani saa miehen mallin, jossa isä vetäytyy aina pois jaloista, kun äiti tulee kotiin. Ei sekään hyväksi voi olla? Teenkö karhunpalveluksen turvaamalla "lapsuuden perheen" ja pilaamalla sitten heidän aikuiselämän?
Olimme kaksisteen mieheni kanssa 10 vuotta ennen lapsia, mutta silti lapsiperheenarki tuli yllätyksenä... se ei toiminutkaan hänen kanssaan. Pitkä historia vaan tekee eron tosi vaikeaksi.- Everstiluutnantti
Mietin eilisen illan näitä asioita ja huomasin olleeni epätarkka. Onneksi perässä tulleet kirjoitukset korjasivat asiaa.
Siis: Ihmisen elämään tulee aina kriisejä. Osa niistä on sisäsyntyisiä. Esimerkiksi naiset noin kolmikymppisinä usein kyseenalaistavat sen, miten heidät on kasvatettu.
Kriisi tuottaa aina ahdistusta. Jos kriisi liittyy vain omaan psykohistoriaan, on väärin paikantaa se suhteen ominaisuudeksi. Tämä on kuitenkin ihmiselle aika tyypillinen puolustusmekanismi: jos minulla on paha olla, se johtuu toisesta eikä itsestäni.
Eli aiemmin esittämäni ajatukset mielestäni pätevät JOS olet ehdottoman varma siitä, että ahdistus ja tyytymättömyys ei ole aiheutunut sinusta itsestäsi.
- Tmm37
Sitä mieltä olen, tai hyvä jos joku on selvinnyt.
Kuitenkin monesti kulissiin johtaa asiat kuten, ei rakasta miestä/naista. Se on suurin asia. Niin välittää voi mutta moni tunne asia puuttuu.
monesti olen pohtinut että eniten meilläkin lapset kärsii kulissiliitosta,se harmittaa. Kovin.
rauhallista joulua- Anonyymi
Meillä lapset eivät ”kärsineet” kulissiliitossa! Elin niinkuin ei mitään, enkä antanut toisen touhujen häiritä. Ei varmaan edes tiennyt, että olin päättänyt erosta jo vuosia aikaisemmin.
Ihmiset nyt kuvittelevat, mitä kuvittelevat! Toiset ajattelevat ns. ”pitkässä liitossa” olevien osanneen ”hoitaa” asiansa. Niin ei ollenkaan ollut liitossani!
En kadu päätöksiäni, vaikka kyllä mielikuvitusta vaadittiin, että pysyin päätöksissäni mukavaan eroon asti.
- Anonyymi
voi raukkaa,
- Anonyymi
looseri..joko olet eronnut
- Anonyymi
Arvostuksen määrästä sen voi päätellä. Toiset voi jopa sopia pelisäännöt, millä edetään? Lasten ehdoilla tmv. Jos tuntuu, ettei toinen tunnu luotettavalta tai lojaalilta sinua kohtaan, kannattaa asioista keskustella. Kulissikin voi olla pienempi paha kuin eroaminen? Kaikki on teistä kahdesta kiinni, sopikaa pelisäännöt yhdessä, jos olette nykytilanteen vähemmän mieleiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)684903Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu152320- 261836
- 131546
- 371530
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51338- 101257
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla131176Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa41171- 151166