Varokaa seitsemääkymppiä lähestyvät seuraavanlaista vakuutuskuoppaa johon minä kompastuin: Minulla oli hyvä ja halpa tapaturma- ja matkavakuutus.Ehdoissa luki sen päättyvän 70 vuotta täytettyäni. Kun pari kk tuota hetkeä ennen kyselin vak.yhtiöltä että mitenkäs jatkossa, niin sain kuulla että vakuutus olisi jatkunut vielä 10 vuotta, jos olisin ilmoittanut jatkohaluistani ennenkuin täytin 68 !
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ennen 70-ikää pitää tehdä kestomatkavakuutus. Sitä ei enää myönnetä yli 70v kestona, jos ei entinen ole päällä.
Meillä on matkavakuutus, joka on yhdistetty kotivakuutukseen, eli siihen joka korvaa kotin kohdistuneet vahingot, eikä se käsittääkseni pääty missään iässä, ennenkuin ihminen kuolee ja lakkaa tarvitsemasta mitään vakuutuksia. Onhan näin?
Nin ainakin olen luullut.
vakuutus, joka sisältää autovakuutuksen, kotivakuutuksen ja matkavakuutukset meille molemmille. Matkavakuutus on elinikäinen.
On ollut todella hyvä. Ovat korvanneet tarvittaessa mukisematta matkalla sattuneet sairaudet.
Tapiolaan, niin tämänkin matkavakuutuksen, joka on siinä kotivakuutuksen yhteydessä En ole nyt mainostamassa yhtiötä, mutta sieltähän saa "ostohyvitystä" kun on jäsenenä Sokos liikkeessä. Aina maksaessaan liikennevakuutuksen ja kaskon, tai kotivakuutuksen, voi seuraavassa kuussa ostaa "hyvityksillä" reippasti ainakin parin päivän ruoat S- Marketista.
...kaikki 60 henkilöt erilaisten "yhdistelmävakuutustenne" matkavakuutusosan kattavuus ikäänne nähden, ettei tulisi pettymyksiä!
Minulla kävi näin:
Aktiivityöaikanani minulla oli ammattijärjestön ryhmä-henki,-matka,-vapaa-ajan vakuutus sammossa (nykyään if). Toimi hyvin. Eläköidyttyäni 60-vuotiaana ammattijärjestön ryhmävakuutus lakkasi olemasta. Kyselin Sammosta (if) kestomatkavakuutusta. Vastaus: Ei myönnetä yli 60-vuotiaalle eläkeläiselle kestona. (??!)
Sen jälkeen käytin kalliita matkakohtaisia vakuutuksia, jotka kyllä myönnettiin heti tiskillä.
Sitten kuulin, että vakuutusyhtiö Eurooppalainen myöntää kestomatkavakuutuksia yli kuuskymppisille eläkkeensaajille (pensiontagare).
Sellainen minulla nyt on, mutta voimassa vain sen kalenterivuoden lopuun, jona täytän 70 vuotta.
Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että vakuutusyhtiö ei voi sitoutua elinikäiseen vakuutukseen, kun kaikki kuitenkin joskus "huononemme".
Olkaatten siis tarkkana, ja tarkistakaa vakuutusturvanne ihan "tikulla kaivellen". Näin vältytte ikäviltä ylläreiltä!
Matkaterveisin PP