Lapset

Olen ajatellut,kun olen lueskellut näitä keskusteluja, että miten lapset oikeasti nää asiat kokee. Miten ne muistaa aikuisena perhe-elämän. Ihan omiani kun ajattelen... meillä on molemmilla ed.liitoista lapsia,minun asuvat meillä ja miehen ovat viikonloppuisin. Lisäksi meillä on yhteinen. Miltä se lapsesta tuntuu kun porukka vaihtuu joka viikonloppu, lisäksi mieheni on reissu-hommissa, eli isäkin on kotona miten sattuu.
Ihan tasapainoisilta nuo vaikuttavat, mutta olen joskus miettinyt että juoksevatko aikuisena terapiassa kun on ollut niin levoton lapsuus...
742598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

miettiä! Ei asiat ole ihan mustavalkoisia. Me aikuiset selitämme asioita sillä, että lapset sopeutuvat, ei aikuisen tarvi elää lasten ehdoilla jne. Mutta miten ne seuraukset. Toisille ei tule mitään, toisille jää elinikäiset arvet. Toiset eivät reagoi tällaisiin asioihin (esim. kodista kotiin siirtyminen) mitenkään, toiset lapset alkavat oirehtimaan. Mielestäni näitä asioita tulee pohtia lapsikohtaisesti. Mielestäni on itsekästä aikuisilta, että tehdään niinkuin oma sydän sanoo, eikä ajatella lapsia ollenkaan. En tarkoita että pitäisi erakoitua lasten vuoksi, mutta raja pitäisi olla jossain.

Itsestäni on suorastaan halveksittavaa, että jokaiselle perheelle annetaan samat ohjeet vaikkei tiedetä miten siinä perheessä reagoidaan. Jos lapsi oirehtii vaikka jonkun uudesta puolisosta tai joillakin esim. viikko-viikko-huoltosysteemistä, niin aikuisilla on velvollisuus keksiä keino, jotta lapselle saataisiin asiat toimiviksi.

Nykyään kun yleensä aikuisille on mat tunteet ja asiat tärkeämpiä kuin lapsen. Lapset ovat yksilöitä. Jopa yhden perheen sisällä voivat asiat vaihdella lasten kohdalla. Lasten ei tule kärsiä aikuisten päätöksistä, eikä lasten tarvitse kaikkeen sopeutua.

Äänestä

se jää vain kauniksi puheiksi! Aikuiset ovat niin itsekkäitä, että omat tunteet ja oma olotila on tärkeempää kuin se mitä lapsi kokee ja ajattelee! Viis lasten tunteista, ja siitä miten reissaa joka hemmetin viikonloppu asuntojen välissä, kuulumatta yhtikäs mihinkään!
Sitten aikuiset vain kirkkain silmin vakuuttaa, miten lapset sopeutuu, miten ne on onnellisia ym paskaa! Kuka on kysynyt lapsilta onko ne onnellisia, ja pitääkö ne jatkuvasta muuttamisesta, ja niistä vanhempiensa uusista puolisoista? Oletetaan vain että kyllä tykkää!!!

Täälläkin puhuu vain itsekkäiden aikuisten ääni, lasten puolesta!
Se kuka lapstaan rakastaa, ei tee lapselleen tuollasia asioita!

Äänestä
  • ajatella, että lasten pitäisi ehdoitta rakastaa biologisia vanhempiaan. Kyllä siihen vaaditaan enemmän kuin siittäminen ja synnytys.

    Rakkaus ei ole itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • kumma tapa kirjoitti:

    ajatella, että lasten pitäisi ehdoitta rakastaa biologisia vanhempiaan. Kyllä siihen vaaditaan enemmän kuin siittäminen ja synnytys.

    Rakkaus ei ole itsestäänselvyys.

    vieraistakaan ihmisistä! Lasta ei saa pakottaa välittämään ihmisestä josta se ei itse halua ja pidä! Lasten tunteita ei saa ostaa, lapsen täytyy itse tuntea ne!

    Äänestä

  • että lapsen täytyy pitää kirjoitti:

    olen onnellinen, että sain rinnalleni sellaisen puolison jota myös lapset aidosti ja ihan oikeesti rakastaa. Samoin teki lasten isä..löysi aivan ihanan vaimon ja lapsista sen näkee kuinka tärkeä ja rakas on myös isän vaimo. Siltä pohjaltahan se on lähdettävä, että omat lapset on kaikki kaikessa ja ne maailman tärkeimmät ja kun löytää vielä rinnalle rakkaan, joka jakaa sitä arkea mukana ja johon niin itse kuin lapsesi luottavat ja josta tukea ja turvaa voivat hakea, niin aika täyspäisiä aikuisia heistä kasvaa, vaikka nyt omistavatkin kaksi ihanaa kotia ja perhettä.

    Äänestä

  • "reissulasten" äiti kirjoitti:

    Tuli ihan joulumieli "reissulasten" äidin viestistä. Tästä kaikki katkerat exät ja nyxät voivat ottaa elämisen oppia. Kiitos!

    Äänestä

  • "reissulasten" äiti kirjoitti:

    olen onnellinen, että sain rinnalleni sellaisen puolison jota myös lapset aidosti ja ihan oikeesti rakastaa. Samoin teki lasten isä..löysi aivan ihanan vaimon ja lapsista sen näkee kuinka tärkeä ja rakas on myös isän vaimo. Siltä pohjaltahan se on lähdettävä, että omat lapset on kaikki kaikessa ja ne maailman tärkeimmät ja kun löytää vielä rinnalle rakkaan, joka jakaa sitä arkea mukana ja johon niin itse kuin lapsesi luottavat ja josta tukea ja turvaa voivat hakea, niin aika täyspäisiä aikuisia heistä kasvaa, vaikka nyt omistavatkin kaksi ihanaa kotia ja perhettä.

    muka paremman elämän toivossa! Se on väärin lapsia kohtaan, joilla omat vanhemmat ovat parhaat. Kyllä mä en koskaan antaisi anteekksi lapsilleni ja itselleni, jos meidän lapset tuollasen kohtalon kokisivat, että jompi kumpi hylkää ja löytää muka paremman elämän ilman omiaan!!!

    Äänestä

  • että isä jättää omat lapsensa kirjoitti:

    KYLLÄ mä EN koskaan antaisi anteekksi LAPSILLENI ja itselleni, jos meidän LAPSET tuollasen kohtalon kokisivat... help!

    Jos isä jättää sinut, se ei tarkoita että hän jättäisi lapsensa. Todenäköisesti et antaisi lapsillesi anteeksi sitäkään, että he haluaisivat aloittaa paremman elämän yksin isänsä kanssa.

    Tulkaas joku tähän nyt sanomaan huhhuh! Sopisi kerrankin.

    Äänestä

  • että lapsen täytyy pitää kirjoitti:

    vieraistakaan ihmisistä! Lasta ei saa pakottaa välittämään ihmisestä josta se ei itse halua ja pidä! Lasten tunteita ei saa ostaa, lapsen täytyy itse tuntea ne!

    Miksi sitten oletetaan ja odotetaan aikuisten heti hyväksyvän ja "ottavan omikseen" vieraat lapset? Ja rakastavan heitä pyyteettömästi?

    Ei kai aikuisten tunteetkaan toimi käskystä!
    Tällä en toki tarkoita sitä, etteikö aikuisten tulisi suhtautua toisiin ihmisiin kypsemmin ja oikeudenmukaisesti lapsiin verrattuna, mutta tälläkin palstalla kehoitetaan rakastamaan puolison lapsia heti alusta saakka!
    Siis rakastamaan ihan ventovieraita kakaroita!?!
    Minä itse en kyllä pystyisi!

    Mutta alkuper. kirjoittaja on oikeassa pohtiessaan suhteensa vaikutuksia lapsiin. Uskon kuitenkin, että jos suhteenne on perusonnellinen ja lapsia kohdellaan tasavertaisina yksilöinä, ei heille jää suuria traumoja, vaikka joutuisivat vähän seilaamaankin paikasta toiseen. Toisista lapsista se voi olla mukavaakin! Toki on varmasti lapsia, jotka siitä kärsivät ja tulevaisuudessa syyttävät uusperhettään kaikista eteensä tulevista ongelmista ja vaikeuksista!
    Mutta riittäpähän terapeuteilla töitä...

    Äänestä

  • että isä jättää omat lapsensa kirjoitti:

    muka paremman elämän toivossa! Se on väärin lapsia kohtaan, joilla omat vanhemmat ovat parhaat. Kyllä mä en koskaan antaisi anteekksi lapsilleni ja itselleni, jos meidän lapset tuollasen kohtalon kokisivat, että jompi kumpi hylkää ja löytää muka paremman elämän ilman omiaan!!!

    ja jos näin kävisi, vaikeuttaisit hinnalla millä hyvänsä isän ja lasten välisiä suhteita? HALOO!!

    Äänestä

  • että lapsen täytyy pitää kirjoitti:

    vieraistakaan ihmisistä! Lasta ei saa pakottaa välittämään ihmisestä josta se ei itse halua ja pidä! Lasten tunteita ei saa ostaa, lapsen täytyy itse tuntea ne!

    Hei haloo!!! Lapselle täytyy opettaa että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava vaikkei heistä erityisemmin pidäkään. Ei se mitään pakottamista ole,kasvattamista se on. Jos äiti osoittaa että pitää ihmisistä, lapsikin pitää. Näin se menee.

    Äänestä

  • mitä et hyväksy? kirjoitti:

    KYLLÄ mä EN koskaan antaisi anteekksi LAPSILLENI ja itselleni, jos meidän LAPSET tuollasen kohtalon kokisivat... help!

    Jos isä jättää sinut, se ei tarkoita että hän jättäisi lapsensa. Todenäköisesti et antaisi lapsillesi anteeksi sitäkään, että he haluaisivat aloittaa paremman elämän yksin isänsä kanssa.

    Tulkaas joku tähän nyt sanomaan huhhuh! Sopisi kerrankin.

    myös lapset, ehkä ei heti, mutta kun se uusi eukko saapuu, niin kyllä siinä jää lapset ku nallit kallioille! Onhan se täälläkin kuulutu moneen kertaan, et lapset unohtuu sen uuden ja paremman naikkosen ilmestyessä. Jos mies ei ymmärrä lapsiansakaan jättää niin kyllä se uusi tekee kaikkensa että niin käy!

    On turha puolustella ettei mies lapsiansa jätä, mutta kyllä jättää!

    Äänestä

  • tuulikki' kirjoitti:

    Hei haloo!!! Lapselle täytyy opettaa että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava vaikkei heistä erityisemmin pidäkään. Ei se mitään pakottamista ole,kasvattamista se on. Jos äiti osoittaa että pitää ihmisistä, lapsikin pitää. Näin se menee.

    Kunnioitus pitää ansaita, olla sen arvoinen. Et sinäkään opi hebreaa sen takia että sun on pakko, vaan jos sä haluat oppia sä opit ja teet kaikkesi.

    Sama se on kunnioituksen, ei lapselle saa opettaa sitä että toi on aikuinen, kunnioita sitä, vaan lapsen täytyy huomata se itse!

    Äänestä

  • kunnioittamisen vuoksi! kirjoitti:

    Kunnioitus pitää ansaita, olla sen arvoinen. Et sinäkään opi hebreaa sen takia että sun on pakko, vaan jos sä haluat oppia sä opit ja teet kaikkesi.

    Sama se on kunnioituksen, ei lapselle saa opettaa sitä että toi on aikuinen, kunnioita sitä, vaan lapsen täytyy huomata se itse!

    Se aikuinen joka väittää kunnioittavansa kaikkia ihmisiä valehtelee! Joten mikni lapsen pitäisi? Kuka haluaa opettaa lastansa kunnioittamaan ihmistä joka ei kunnioita toisia ihmisiä? Lapsen pitää itse huomata kuka ansaitsee kunnioitusta ja kuka ei!

    Tää on taas tätä aikuisten itsekkyyttä. Lasten ja heidän äitien pitäisi olla täydellisiä. Miksi? Ei ne uudet ja puolikkaatkaan ole!

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    kasvatatteko lapsenne todella noin ettei aikuisia tarvitse kunnioittaa? Voi ei, ei ihme että lapset ovat onnettomia. voi lapsiparkoja.

    Äänestä

  • ukki kirjoitti:

    kasvatatteko lapsenne todella noin ettei aikuisia tarvitse kunnioittaa? Voi ei, ei ihme että lapset ovat onnettomia. voi lapsiparkoja.

    sanoinko etten opeta lapsia kunnioittamaan aikuisia? Mielestäni en. Sanoin, ettei lapsen tarvitse kaikkia kunnioittaa ja lapsi opetetaan siihen, että hän itsekin kykenee ymmärtämään ketä pitää kunnioittaa.

    Niin, joidenkin mielestä lapsen pitää kunnioittaa vaikkapa sitä isän/äidin marsistista uusikkoakin vaikkei tämä kunnioittaisi pätkääkään.

    Tarkoitin myös sitä, että aikuiset leikkivät tekopyhiä. lasten pitäisi osata käyttäytyä täydellisesti vaikka aikuiset ovat itse täysiä kakaroita jotka eivät välttämättä kunnioita ketään. Lapset ovat fiksuja ja osaavat kunnioittaa aikuisia, jos he sen ansaitsevat!

    Äänestä

  • kumma tapa kirjoitti:

    ajatella, että lasten pitäisi ehdoitta rakastaa biologisia vanhempiaan. Kyllä siihen vaaditaan enemmän kuin siittäminen ja synnytys.

    Rakkaus ei ole itsestäänselvyys.

    myös toisinkin päin...

    On vanhemmankin usein hankala rakastaa biologista lastaan,vain biologisuuden perusteella...

    Rakkauteen tarvitaan aikaa ja yhdessäoloa, joka monissa tilanteissa on mahdottomuus. Esim erottu jo raskausaikana jne...

    Äänestä

  • että isä jättää omat lapsensa kirjoitti:

    muka paremman elämän toivossa! Se on väärin lapsia kohtaan, joilla omat vanhemmat ovat parhaat. Kyllä mä en koskaan antaisi anteekksi lapsilleni ja itselleni, jos meidän lapset tuollasen kohtalon kokisivat, että jompi kumpi hylkää ja löytää muka paremman elämän ilman omiaan!!!

    lapsillesi, jos käyvät isänsä luona????? Siis miten teidän eronne on lasten vika?!

    Ja parhaat ne vanhemmat ovat lapsilleen eronkin jälkeen, eivät parisuhde ja vanhempien suhde omiin lapsiinsa ole mitenkään verrannollisia tai taistele toisiaan vastaan.

    Äänestä

jommalla kummalla ja tehdään lisää lapsia, niin onhan se hirveä paikka tällä entisellä ainokaisella, jos joutuu ottamaan muut ihmiset huomioon, kun aikaisemmin on ollut kaiken huomion keskipiste. Luulempa, että nämä muita sisaruksiaan 5-10 vuotta vanhemmat etä-vanhemman lellikit ovat niitä, jotka joskus terapiassa ravaavat tai vaihtoehtoisesti uus-perheen äidit, jotka epätoivon vimmalla yrittävät miellyttää isukkia ja tämän lapsia samalla kun hyssyttelee uusia, yhteisiä pienokaisiaan...

Äänestä
  • sitä kannattaakin miettiä, ja turvautua sitten huumoriin..vaikkei niin nauratakaan. Eli lähi on eniten terapian tarpeessa, sitten etä, sitten lapset ja sitten se puoli..:) koko porukka vanhenee samaa tahtia kuin muunlaisetkin perheet, ja tuumii mitä on tullu koettua matkan varrella.

    Äänestä

  • totta joka sana kirjoitti:

    sitä kannattaakin miettiä, ja turvautua sitten huumoriin..vaikkei niin nauratakaan. Eli lähi on eniten terapian tarpeessa, sitten etä, sitten lapset ja sitten se puoli..:) koko porukka vanhenee samaa tahtia kuin muunlaisetkin perheet, ja tuumii mitä on tullu koettua matkan varrella.

    eipä auta ottaa, muu kuin välinpitämätön asenne ja vähän huumoria, kun meillä tämä asia on totista totta. Kumppanini lapsi kertoikin jo tuossa taannoin tappavansa mahd. pienokaisemme, jos sellainen tulisi. Taitaakin jäädä tämän uusperhe-yrityksemme ainokaiseksi tuo poika...

    Äänestä

joutuvat pakolla hyväksymään itsensä johonkin leiriin! Kiertolaislapsen elämä ei ole hyvä tulevaisuuden kannalta. Aikoinaan he kierrättävät omia lapsiaan samalla lailla kun ovat itse lapsuudessa oppineet, että lapsia kierrätetään leiristä toiseen, vieraiden ihmiset hotoon, miten sattuu ja milloin sattuu.
Ydin perhe on paras ja se joka lapsia rakastaa, ei urhaa heitä leirikierrätykseen.
Ilmeisesti lapsista on tullut kuin lainakirjoja joita lainataan sinne sun tänne, ja palautetaan takasin. Kukaan ei enää välitä kenestäkään ja ketään ei tarvi rakastaa, ei edes lapsiaan.
Sukulaissielujakin kasvaa ympäri maata, ja koskaan ei voi tietää koska se sisko tai veli puoli tupsahtaa eteen!
Aikuiset sitten hehkuttaa kuin ollaan taaas onnellisia, kuin lapset ovat onnellisia ja ymmärtäväisiä, ja miten ne muuttaa jatkuvasti plää plää....!
Mutta todellisuudessa se kärsimys näkyy vuosien päästä. Pienet lapset eivät osaa ja uskalla ilmaista tunteitaan,koska pelkäävät että heidä taas jätetään. isommat lapset kun ilmaisee tunteensa ja halunsa, niin heti he ovat kauheita, ilkeitä,häiriköitä julmia huonosti kasvatettuja ym! Aikuisten oman onnen ja halunsa varjoon jää lapset, vaikka kuin huudetaan että lasten parhaaksi! Onko lapsen paras se että toimitaan vastoin hänen tahtoa, ja uhrataan lapsen mielenterveys aikuisen oman "onnen" takia. Sillä aikuisistahan tässä leirielämässä on kyse, ei lapsista!
Jos aikinen on onnellinen, lapsi ei välttämättä ole. Vain jos lapsi on onnellinen, silloin on aikuinenkin!

Äänestä
  • rakastaa vilpittömästi ja lapsi on kaikkein tärkein tuo "Vain jos lapsi on onnellinen, silloin on aikuinenkin!"-toteutuu!

    Mutta fakta on se, että aikuiset ovat itserakkaita. Säälittävää oikeasti selittää kuinka lapsilla on ihan hyvä olla näin ja lapset ovat niin onnellisia. Lapset eivät ole tyhmiä ja suuri osa lapsista peittää pahanolon koska ajattelevat ettei heillä ole oikeutta osoittaa pahaa oloaan esim isin tai äidin uudesta suhteesta!

    Mutta sehän on nähty jo moneen kertaan; "pitäisikö aikuisen elää yksin jos lapsi ei siedä vanhemman uusia suhteita"! Kyllä pitäisi! Lapset ensin.

    Äänestä

  • vain jos lastaan kirjoitti:

    rakastaa vilpittömästi ja lapsi on kaikkein tärkein tuo "Vain jos lapsi on onnellinen, silloin on aikuinenkin!"-toteutuu!

    Mutta fakta on se, että aikuiset ovat itserakkaita. Säälittävää oikeasti selittää kuinka lapsilla on ihan hyvä olla näin ja lapset ovat niin onnellisia. Lapset eivät ole tyhmiä ja suuri osa lapsista peittää pahanolon koska ajattelevat ettei heillä ole oikeutta osoittaa pahaa oloaan esim isin tai äidin uudesta suhteesta!

    Mutta sehän on nähty jo moneen kertaan; "pitäisikö aikuisen elää yksin jos lapsi ei siedä vanhemman uusia suhteita"! Kyllä pitäisi! Lapset ensin.

    Jos lastaan rakastaa, ja asettaa kaikki hänen edelleen, niinkuin täällä annetaan ymmärtää, niin kyllä aikuisen täytyy kuunnella lasta. Jos lapsi ei halua uusia naisia isänsä elämään, niin silloin isän täytyy elää yksin niin kauan, kunnes lapsi on aiuinen.
    Väkisin lapsen elämään ei saa tuoda ihmisä, joita lapsi ei halua.
    Ei lapsi hyväksy, van hänet pakotetaan hyäksymään.

    Äänestä

  • se on totta kirjoitti:

    voi hyvänen aika, miettikää vähän mitä kirjoitatte. Vai että isät ja äidit eivät saa alkaa seurustelemaan jos lapsi niin haluaa vaikka lapsi niin haluasi vielä 18 vuotiaanakin? Näinkö? Katsokaahan dr Phil sarjaa ja ottakaa opiksenne! Täällä näin ennen joulua on taas turhan paljon onnettomia exiä liikkeellä. Yrittäkää edes-lastenne vuoksi olla ihmisiksi!

    Äänestä

  • ole totta kirjoitti:

    Jos lapset ovat tärkeitä, ei kukaan oma vanhempi halua lastansa satuttaa. Lapset ensin ja omat suhteet sitten kun on aikaa kun lapset kasvaa. Nyt on lasten aika, omat jutut voi odottaa.

    Äänestä

  • se on totta kirjoitti:

    Jos lastaan rakastaa, ja asettaa kaikki hänen edelleen, niinkuin täällä annetaan ymmärtää, niin kyllä aikuisen täytyy kuunnella lasta. Jos lapsi ei halua uusia naisia isänsä elämään, niin silloin isän täytyy elää yksin niin kauan, kunnes lapsi on aiuinen.
    Väkisin lapsen elämään ei saa tuoda ihmisä, joita lapsi ei halua.
    Ei lapsi hyväksy, van hänet pakotetaan hyäksymään.

    "Jos lapsi ei halua uusia naisia isänsä elämään, niin silloin isän täytyy elää yksin niin kauan, kunnes lapsi on aiuinen.
    Väkisin lapsen elämään ei saa tuoda ihmisä, joita lapsi ei halua.
    Ei lapsi hyväksy, van hänet pakotetaan hyäksymään.   "

    Rivien välit kun lukee, tämä avautuu aivan uudella tavalla:

    "Jos lapsen biologinen äiti ei halua uusia naisia ex-miehensä elämään, niin silloin ex-miehen täytyy elää yksin niin kauan kunnes kuolee. Lapsen elämään ei saa tuoda uutta naista, johon lapsi saattaisi kiintyä. Tätä ex-puoliso ei hyväksy, ja myös lapsi manipuloidaan samalle kannalle."

    Äänestä

  • se totta! kirjoitti:

    Jos lapset ovat tärkeitä, ei kukaan oma vanhempi halua lastansa satuttaa. Lapset ensin ja omat suhteet sitten kun on aikaa kun lapset kasvaa. Nyt on lasten aika, omat jutut voi odottaa.

    tuota lapsen manipulointia! Lapsesi alkaa vihaamaan sinua kun on tarpeeksi iso kun ymmärtää asioita.

    seurustelemaan, estätkö isän ja lasten tapaamiset?? Jos näin, tuosta ei hyvää seuraa kun lapset kasvavat ja alkavat ymmärtää asioita.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    "Jos lapsi ei halua uusia naisia isänsä elämään, niin silloin isän täytyy elää yksin niin kauan, kunnes lapsi on aiuinen.
    Väkisin lapsen elämään ei saa tuoda ihmisä, joita lapsi ei halua.
    Ei lapsi hyväksy, van hänet pakotetaan hyäksymään.   "

    Rivien välit kun lukee, tämä avautuu aivan uudella tavalla:

    "Jos lapsen biologinen äiti ei halua uusia naisia ex-miehensä elämään, niin silloin ex-miehen täytyy elää yksin niin kauan kunnes kuolee. Lapsen elämään ei saa tuoda uutta naista, johon lapsi saattaisi kiintyä. Tätä ex-puoliso ei hyväksy, ja myös lapsi manipuloidaan samalle kannalle."

    Sinä sanoit tuon, ei kukaan muu! Ja se sun "rivien välistä" on ihan vain sun omassa päässä. Ja puhuttiin ylipäänsä vanhemmista, ei vain isästä.

    Kuka puhui mitään äidin haluaista??? Itse en sellaista kohtaa löytänyt.

    Äänestä

  • aloita kirjoitti:

    tuota lapsen manipulointia! Lapsesi alkaa vihaamaan sinua kun on tarpeeksi iso kun ymmärtää asioita.

    Kyse ei ole äidin tunteista vaan siitä jos LAPSI ITSE kärsii vanhemman uudesta suhteeasta. EI tarkoiteta sitä että "äiti" manipuloi lasta!

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    seurustelemaan, estätkö isän ja lasten tapaamiset?? Jos näin, tuosta ei hyvää seuraa kun lapset kasvavat ja alkavat ymmärtää asioita.

    Kukaan ei ole puhunut siitä mitä mieltä äiti on vaain siitä, että JOS LAPSI IHAN ITE (HOX!!! lapasikin osaa ajatella ja lapsella on omatkin tunteet, YLLÄTYS jos et tiennyt) kärsii uudesta suhteesta!

    Vai väitätkö ettei lapset IKINÄ kärsi mistään, ja aina hyväksyvät ja aina on tultava toimeen vieraiden aikuisten kanssa VAIN koska aikuiset niin haluaa? Itsekkäitä olette! Ette yhtään ajattele lasten tunteita! Ai nii.. täältähän saa sellaisen kuvan ettei lapsella ole tunteita eikä lapsi osaa ajatella itsenäisesti! Ja jos lapsi ajattelee toisen vanhemman uusikosta pahaa ja kärsii, niin silloin aina on vika siinä toisessa vanhemmassa joka manipuoloi! ÄLY HOI!!!

    Äänestä

  • lasten manipulointiin? kirjoitti:

    Kyse ei ole äidin tunteista vaan siitä jos LAPSI ITSE kärsii vanhemman uudesta suhteeasta. EI tarkoiteta sitä että "äiti" manipuloi lasta!

    ei lapsi kärsi uusista ihmisistä jos ei vanhemmatkaan kärsi.

    Äänestä

  • OIKEASTI! kirjoitti:

    Kukaan ei ole puhunut siitä mitä mieltä äiti on vaain siitä, että JOS LAPSI IHAN ITE (HOX!!! lapasikin osaa ajatella ja lapsella on omatkin tunteet, YLLÄTYS jos et tiennyt) kärsii uudesta suhteesta!

    Vai väitätkö ettei lapset IKINÄ kärsi mistään, ja aina hyväksyvät ja aina on tultava toimeen vieraiden aikuisten kanssa VAIN koska aikuiset niin haluaa? Itsekkäitä olette! Ette yhtään ajattele lasten tunteita! Ai nii.. täältähän saa sellaisen kuvan ettei lapsella ole tunteita eikä lapsi osaa ajatella itsenäisesti! Ja jos lapsi ajattelee toisen vanhemman uusikosta pahaa ja kärsii, niin silloin aina on vika siinä toisessa vanhemmassa joka manipuoloi! ÄLY HOI!!!

    kehu kovasti miehesi uutta vaimoa.. katsoppa lapsesi reagointia. Kyllä tässä nyt taas on takana exien oma reagointi. Vanha sanonta: lapset ovat onnellisia jos vanhemmatkin ovat. voi myös sanoa että ne ihmiset jotka vanhemmat hyväksyvät, lapsikin hyväksyy automaattisesti.

    Äänestä

  • aloita kirjoitti:

    tuota lapsen manipulointia! Lapsesi alkaa vihaamaan sinua kun on tarpeeksi iso kun ymmärtää asioita.

    He ovat isoja ja ymmärtävät sen kuka rakastaa ja kuka ei! Jos rakastaa, läheinen ei lähde luota pois. Kun rakkaus sammuu hän lähtee, ja se on aivan sama onko se vaimo vai lapset. Rakkaus on tai sitten sitä ei ole. Jos pystyy jättämään lapset, ei ole heitä aidosti rakastanutkaan! Turha väittää muuta.
    Rahalla ei voi ostaa nuoruutta, sanoi Pikku Myy muumeissa, ja sama pätee, rahalla ei voi ostaa rakkautta. Vaikka ex mies tunkee rahaa lasten kouraan tukkukaupalla, se ei korvaa sitä isää. Olen sen huomannut.
    Nyt jouluksi kaikki lapset saivat 200 e per lapsi, ja se ojentaminen kesti tasan 1 minuutin, ja ex mies lähti joulun viettoon. Siinä oli lapsille se joululahja isältä. Miehen mielestä hän on hyvä isä, mutta se ei riitä meille.

    Äänestä

  • tynnyri kirjoitti:

    ei lapsi kärsi uusista ihmisistä jos ei vanhemmatkaan kärsi.

    mutta ei uskalla sanoa, kun aikuinen olettaa että hän ei kärsi.

    Äänestä

  • koska rakastan heitä kirjoitti:

    He ovat isoja ja ymmärtävät sen kuka rakastaa ja kuka ei! Jos rakastaa, läheinen ei lähde luota pois. Kun rakkaus sammuu hän lähtee, ja se on aivan sama onko se vaimo vai lapset. Rakkaus on tai sitten sitä ei ole. Jos pystyy jättämään lapset, ei ole heitä aidosti rakastanutkaan! Turha väittää muuta.
    Rahalla ei voi ostaa nuoruutta, sanoi Pikku Myy muumeissa, ja sama pätee, rahalla ei voi ostaa rakkautta. Vaikka ex mies tunkee rahaa lasten kouraan tukkukaupalla, se ei korvaa sitä isää. Olen sen huomannut.
    Nyt jouluksi kaikki lapset saivat 200 e per lapsi, ja se ojentaminen kesti tasan 1 minuutin, ja ex mies lähti joulun viettoon. Siinä oli lapsille se joululahja isältä. Miehen mielestä hän on hyvä isä, mutta se ei riitä meille.

    mutta se ei riitä MEILLE!! Heh, meille, olisit voinut kirjoittaa samantien MINULLE.

    Äänestä

  • yksinäinen... kirjoitti:

    kehu kovasti miehesi uutta vaimoa.. katsoppa lapsesi reagointia. Kyllä tässä nyt taas on takana exien oma reagointi. Vanha sanonta: lapset ovat onnellisia jos vanhemmatkin ovat. voi myös sanoa että ne ihmiset jotka vanhemmat hyväksyvät, lapsikin hyväksyy automaattisesti.

    Siitäkö että isä on hänen kanssaan MIELUUMMIN kuin oman lapsensa?? Sekö on kehumisen arvoista??? Huh huh... Jos mies jättää perheensä ja lapsensa, siinä ei ole mitään kehumista! Järki käteen ihmniset!!!

    Äänestä

  • MISTÄ?? kirjoitti:

    voisi olettaakaan käsittävän, olet nyt niin katkerana. Yritä hyvä ihminen, lapsesi KÄRSII käyttäytymisestäsi, senhän voi kaikki täällä kaikki järkevät todeta! Keksi jokin uusi harrastus että saat muuta ajateltavaa, jospa tapaat mukavia ihmisiä joille voit purkaa itseäsi.

    Äänestä

  • kuin sinun kirjoitti:

    mutta onneksi heillä on aina ollut äiti eli minä, joka varmasti ei jätä eikä hylkää.

    Äänestä

  • tynnyri kirjoitti:

    ei lapsi kärsi uusista ihmisistä jos ei vanhemmatkaan kärsi.

    Jos esim. isä kuhertelee uusikon kanssa ja on onnellinen, niin taustalle jääneet lapset ovat onnellisia?

    Äänestä

  • hyvä isä, kirjoitti:

    mutta se ei riitä MEILLE!! Heh, meille, olisit voinut kirjoittaa samantien MINULLE.

    "MEILLE", sillä jokainen lapsiaan ajatteleva ja rakastava äiti kärsii jos lapset kärsivät!

    Äänestä

  • kuin sinun kirjoitti:

    voisi olettaakaan käsittävän, olet nyt niin katkerana. Yritä hyvä ihminen, lapsesi KÄRSII käyttäytymisestäsi, senhän voi kaikki täällä kaikki järkevät todeta! Keksi jokin uusi harrastus että saat muuta ajateltavaa, jospa tapaat mukavia ihmisiä joille voit purkaa itseäsi.

    äiti kuinka kehuu isän uutta. Että osaat olla tyhmä! Jos isä kuhertelee uusikkonsa kanssa ja lapsi kokee jäävänsä taustalle, niin vika on äidissä kun lapsi kärsii? ÄLY HOI!

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    äiti kuinka kehuu isän uutta. Että osaat olla tyhmä! Jos isä kuhertelee uusikkonsa kanssa ja lapsi kokee jäävänsä taustalle, niin vika on äidissä kun lapsi kärsii? ÄLY HOI!

    niin kuin exäsikin on hankkinut. Ei kaikki maailma pyöri lapsen ympärillä, niin kuin ei sinunkaan.

    Äänestä

  • milla magia kirjoitti:

    Sinä sanoit tuon, ei kukaan muu! Ja se sun "rivien välistä" on ihan vain sun omassa päässä. Ja puhuttiin ylipäänsä vanhemmista, ei vain isästä.

    Kuka puhui mitään äidin haluaista??? Itse en sellaista kohtaa löytänyt.

    Olet oikeassa. "Jos lapsi ei halua uusia naisia ISÄNSÄ elämään, niin silloin ISÄN täytyy elää yksin niin kauan, kunnes lapsi on aiuinen."

    "Kuka puhui mitään äidin haluaista??? Itse en sellaista kohtaa löytänyt."

    Tosiaan, eihän sen isän entisen puolison tarvitse olla nainen tai äiti, saahan niitä lapsia kasvattaa miesparikin. Äiti voi olla ihan vaikka vuokrakohtu. Kiitos kun oikaisit! Ajattelinpa kapea-alaisesti. Tällaista lattapäävaikutusta olen näitä juttuja lukiessani itseeni imenyt.

    Äänestä

  • elämä.. kirjoitti:

    niin kuin exäsikin on hankkinut. Ei kaikki maailma pyöri lapsen ympärillä, niin kuin ei sinunkaan.

    tyhmä! Ei voi muuta sanoa. Mutta kyllä, vanhempien elämä pyörii pitkälti lasten ympärillä! Ja asian pointtihan oli se, että edellinen väitti että lapset ovat onnellisia jos aikuiset ovat. Ja tämä EI pidä paikkaansa läheskään aina! Että hankihan itse se elämä!

    Äänestä

  • elämä.. kirjoitti:

    niin kuin exäsikin on hankkinut. Ei kaikki maailma pyöri lapsen ympärillä, niin kuin ei sinunkaan.

    kun näytät olevan niitä vailla! Lapset ovat tärkeimmät sano sinä mitä sanot! Lapsen ympärillä pyörii aikuisen elämä pitkälti! Jos sitä et ymmärrä älä puutu sellaisiin asioihin ennkuin otat selvää!

    Äänestä

mieheni lapsi sanoi viime viikonloppuna että haluaa muuttaa isän ja minun luokseni asumaan. WAU! Olisikohan takana vuosia kestänyt exän katkeruus ja oman lapsen manipuolointi, kukapa tietää. Kun lapset kasvavat kyllähän he alkavat asioita ymmärtää. Siinä se on hyvä puoli että aina kannattaa yrittää elää sovussa.

Äänestä
  • sopivaan paikkaan.... hieman epäuskottava!!

    Äänestä

  • keksitpäs hyvän provon kirjoitti:

    sopivaan paikkaan.... hieman epäuskottava!!

    TOTTA, uskokoot ken haluaa. Olen kyllä otettu tilanteesta : )

    Äänestä

  • aivan.. kirjoitti:

    TOTTA, uskokoot ken haluaa. Olen kyllä otettu tilanteesta : )

    tähän lapsen "haluamiseen"! Jokainen lapsen vanhempi tietää ettei lapsi välttämättä tiedä mitä haluaa vaikka haluaakin jotain. Se, että lapselle antaa viikon kotiarestia jostain mitä on tehnyt, riittää syyksi siihen että lapsi haluaa muuttaa "kiltimmän" vanhemman luo!

    Kiltimpi vanhempi=se joka antaa asioita periksi ja jonka luona saa tehdä enmmän mitä haluaa!

    Eli en olisi tuosta kovinkaan ylpeä ellen varmasti tietäisi syitä lapsen haluun muuttaa! Onneksi lasten ei anneta tehdä ihan mitä haluaa!

    Äänestä

  • sitten itse keksiä syitä kirjoitti:

    eikö täällä juuri olekin exien mukaan pointti kun "lapsi haluaa tai ei halua"!! En ole vielä huomannut heidän suustaan sanontaa, ettei lasten anneta tehdä mitä haluaa!

    Äänestä

on vain se yksi perhe, meillä kaikilla. Yksi se alkuperäinen perhe. Muut sillisalaatit ovat sekakotkuja joilla ei ole mitään tekemistä perhe sanan kanssa.

Äänestä
  • olen aina luullut että kuulun perheeseen. Äitini kuoli kun oli 5-vuotias. Isä on nyt uudelleen naimisissa ja mielestäni kuulun tähän perheeseen. Mihin minä sitten kuulun? Enkö enää saa kutsua isäni puolisoa äidiksi?

    Äänestä

  • Tytti kirjoitti:

    olen aina luullut että kuulun perheeseen. Äitini kuoli kun oli 5-vuotias. Isä on nyt uudelleen naimisissa ja mielestäni kuulun tähän perheeseen. Mihin minä sitten kuulun? Enkö enää saa kutsua isäni puolisoa äidiksi?

    Hei!

    Minusta ainakin myös asun perheessä sillä perheen yksi tarkoitus on luoda turvaa yhteisöön.

    Ydinperheessä sain usein lähteä lapsen ja koirien kanssa yöhön ja aina viikonloppuisin piti asua auton avaimet taskussa niin että varmasti pääsi karkuun.

    Nyt eletään uusperheessä missä kaikilla on rakkautta eikä kenenkään tarvitse pelätä pahaa.

    Onko se oikein että pitää kärsiä ydinperheessä väkisin jos homma vaan ei toimi..?

    Anne

    Äänestä

  • Ota ne laput silmiltäs. Ei eronnut pariskunta oo mikään perhe.

    Eikä kaikilla "uusperheillä" asiat mitenkään huonosti ole. Mielestäni minustakin on tullut ihan tasapainoinen ja elämään tyytyväinen vaikka vanhempien eron jälkeen eläämääni tuli uusia ihmisiä, kuten äitipuoli lapsineen.

    Kyllähän lapsi sopeutuu, ja on onnellinen silloin kun vanhemmatkin ovat. Onneton parisuhde se vasta lasta raastaakin. Ei mitään järkeä pidemmän päälle.

    Äänestä

  • Auliina kirjoitti:

    Ota ne laput silmiltäs. Ei eronnut pariskunta oo mikään perhe.

    Eikä kaikilla "uusperheillä" asiat mitenkään huonosti ole. Mielestäni minustakin on tullut ihan tasapainoinen ja elämään tyytyväinen vaikka vanhempien eron jälkeen eläämääni tuli uusia ihmisiä, kuten äitipuoli lapsineen.

    Kyllähän lapsi sopeutuu, ja on onnellinen silloin kun vanhemmatkin ovat. Onneton parisuhde se vasta lasta raastaakin. Ei mitään järkeä pidemmän päälle.

    Ei uusi perhe ole mikään perhe, perhe on omat vanhemmat ja omat lapset. En minäkään ole naapurin lasten äiti.

    Lapsi ei sopeudu ellei häntä pakoteta. Lapsi pelkää ja siten ei uskalla kertoa tunteiista. Aikuinen vain olettaa, ja siitä tulee näitä häiriköitä ja koulussa huonosti menestyviä, kun vieraat ihmiset säheltää ja sotkee heidän elämänsä ja vanhempiensa elämän.

    Äänestä

  • ja huh huh kirjoitti:

    Minun uusperheessäni kasvanut poika toi tänään 9,5 keskiarvolla olevan todistuksen kotiin joten äskeinen väitteesi on täysin höpinää.

    Lapsen isäpuoli on koulun alusta alkaen painottanut läksyjen tärkeyttä, koulutyön merkitystä ja yrittänyt lapsen saada ymmärtämään koulutyön merkityksellisyyttä. Oma isä piut paut antaa koulutyölle mutta onkin itse pienellä opiskelulla edennyt kun taas isäpuoli on ekonomi.

    Kyllä lapsen koulussa menestymisen takana on välittävät vanhemmat jotka jaksaa tarkastaa läksyt, keksiä kehittäviä harrastuksia ja kannustaa mm. lukemaan kirjoja. Ei voida sanoa että ydinperheiden lapset tuo 10 kun uusperheiden lapset tuo 5:sia kotiin.

    Anneli

    Äänestä

  • Anneli 33 kirjoitti:

    Meidän lapset toivat kaikki 10 keskiarvosen todistuksen ja joka vuosi, ja ovat siis meidän yhteiset omat lapset! Meillä ei ole uusia eikä naisia perheitä, meillä on ydin perhe, se paras perhe!

    Äänestä

  • se olekkaan sinun kirjoitti:

    oli kirjoittajan oma poika.

    Vai toivat sinun lapsesi aina pelkkiä täysiä kymppejä...ehkä, ehkä eivät. Ja eipä tuolla niin väliä, sillä lasten arvoahan ei voi mitata koulumenestyksen perusteella, vaikka opiskelu sinänsä tärkeää onkin.

    T: Uusperheessä kasvanut 6:n laudaturin ylioppilas.

    Äänestä

  • se olekkaan sinun kirjoitti:

    Meidän lapset toivat kaikki 10 keskiarvosen todistuksen ja joka vuosi, ja ovat siis meidän yhteiset omat lapset! Meillä ei ole uusia eikä naisia perheitä, meillä on ydin perhe, se paras perhe!

    Moi

    Kyllä se lapsi ihan minun on. kyllä sitä on 11 tuntia synnytetty ihan minusta itsestäni.

    Sinusta siis on ydinperhe vain se ainoa oikea mutta entäs jos jokin muuttuukin. Entä jos puolisosi kuolee tai jotain muuta tapahtuu. Oletko varma että sinulla on kaikki aina hyvin...? Onko sinulla oikeus heittää se ensimmäinen kivi ja olla itse pyhä..?

    Minä sairastuin syöpään jota minun aviomieheni ei kestänyt. 15 vuoden yhteiselon jälkeen jätti oksentavan vaimonsa yksin vessan lattialle 5 vuotiaan lapsen kanssa ja tarvitsi itselleen tilaa... ja kapakastahan se apu lähti mukavasti. Hyvinhän me pärjättiin kun ei ollut 500km säteellä edes ketään joka olisi käynyt ruokakaupassa ja kärsittiin välillä jopa nälkää kun perheen äiti ei pysynyt edes jaloillaan.

    Kaksi vuotta meni ennen kuin tutustuin uuteen aviomieheeni ja kun syöpä taas tuli auttoi tuo täysin uusi tuttavuus (tunnettu 2kk). Muutti luoksemme asumaan ja auttoi jopa oksentamaan, maksoi perheen laskut ja hoiti pojan kouluun sekä ruokki hänet.

    Jos joku sanoo minulle että ydinperhe on se ainoa oikea ei ole varmasti nähnyt mitään kurjaa mitä siinä voi olla

    Äänestä

asioita pitkällä tähtäimellä niin moni asia tulisi jo ottaa siinä vaiheessa huomioon kun niitä lapsia "tehdään" tai päätetään "pitää".

Jos tiedät,että lapsi tulee kasvamaan ilman isää,eli lapsi ei ole esim miehen puolelta toivottu niin silloin pitäisi jo äidin tiedostaa,että lapsi tulee kasvamaan jossain vaiheessa elämää uusperheessä ja ei ehkä tästä pidä tai sitten pitää...elää mahdollisesti ilman isää tai sitten ei.

Kuinka moni oikeasti ajattelee näitä asioita siinä vaiheessa kun raskaustesti näyttää positiivista?

En usko,että monikaan ajattelee asioita lapsen kannalta, vaan ne syyt ovat itsekkäät...ainakin useimmiten.

Kaikki on loppujen lopuksi kiinni vanhemmista ja miten ne asiat hoidetaan. Lapsi voi olla onnellisempi uusperheessä tai sitten ei...

Harva on ennustaja,mutta lapsenkin tunteet pitäisi huomioida. Pitäisi elää elämää,mutta myös lapsenkin ehdoilla.

Äänestä

Aikuisista valitettavasti näyttää että lapset ovat onnellisia uusperheessä. Aikuisilla vaan oma onni ja napa on ylinnä ja lapset alistetaan aikuisten tahtoon. Eihän lapsilla ole aikuisen järkee ja elämänkokemusta sanoo ei pompottelulle. Lapset rakastaa ehdotta vanhempiaan ja yrittää miellyttää.

Vasta myöhemmin lapset reagoivat omassa elämässään ne paskat ja heittopusseina olemiset. Joko niin että oman parisuhteen luominen on ylitsepääsemätöntä tai haetaan vääränlaista kumppania tai on aivan mahdotonta luoda minkään moista suhdetta kun malli vanhemmilta on sitä sun tätä. Tai sitten otetaan kuka tahansa ensimmäinen ehdokas ja petetään oikein olan takaa.

Ihan järkyttävää kun on entisiä ja joku yhteinenkin ressukka siinä samassa. Onko sinulla puolikkaita äitisi ja isäsi puolelta? Mitenkä suhtautuisit näihin puolikkaisiin?

Miksi et alunperin valinnut lastesi isään siihen malliin että lapset tehdään sille ja puolikkaita ei enään tule, onnistui suhde tai ei.

Täysin lutkana ja naurettavina pidetään naisia joka tekee kakaroita monelle eri miehelle. Lapset varmaankin häpee sinua ja eniten se uusperhe kakara. Olisitko itse halunnut tuollaiseen kolhoosiin syntyä? Juu ja naivit vanhemmat tyydyttäytyy siihen tilaan että lapset muka nauttii ja ovat onnellisia noin sekasesta sopasta.

Äänestä
  • että olet täydellinen ihminen, olet osannut valita kumppanisi oikein ja muutenkin elämäsi niin että voit yläpuolelta arvostella kaikkea mikä ei sovi omaan arvomaailmaasi. Oletko kenties joku kiihkouskovainen tai muuten kovin erinomainen pakkaus? Toivon todella ettei kohdallesi elämässä koskaan tule mitään vastoinkäymisiä, että elämäsi sujuu käsikirjoituksen mukaan, sillä siitä sinä täydellinen ihminen et tulisi selviytymään. Oletko opettanut myös lapsillesi, että kaikki naiset jotka ovat tehneet esim. kahden miehen kanssa lapsia ovat lutkia? Jos kasvotusten yleisesti puhuisit ihmisille näitä mielipiteitä, eivät varmaan pitäisi sinua aivan terveenä ihmisenä. Ja jos satut olemaan uskovainen, eikö raamatussa sanota, että se joka ylentää itsensä se alennetaan jne.. ja ota rikka ensin omasta silmästä pois kuin toisen... Mutta minä "lutka" täällä elelen onnellisena uusperheessä. Tulen toimeen mieheni lasten ja ex-puolison kanssa, ja meillä on hyvä olla. Kovin on mustavalkoinen sinun maailmasi, mutta siitä huolimatta hyvää joulua ja uutta vuotta sinulle. Minä en käytä elämääni vihaamiseen vaan nautin elämästä.

    Äänestä

  • lapsen puolesta asioita, joita lapset eivät itse eivät hyväksy, muuten kuin pakolla.
    Vaikka puhutaan että lapsen etu on tärkein, mutta jos väkisin vedetään lapsen elämään joku vieras naikonen, niin onhan se lapsen hyvksyttävä, jos meinaa pitää isän tai äidin.
    Ei lapselta mitään kysytä, sanotaan vaan että kyllä hyväksyy, ja kun lapsi näyttää pahaa mieltä, on aina se ex vaimo syyssä!
    Aivan lutkia ja lumppuja ne miehet tosiaan itselleen haalii sen todellisen rakkauden jälkeen, kun suru on puserossa. Ikävän helpottamista, vaikka ne huonot naiset muuta väittää.

    Äänestä

  • Aikuiset ne kuvittelee kirjoitti:

    lapsen puolesta asioita, joita lapset eivät itse eivät hyväksy, muuten kuin pakolla.
    Vaikka puhutaan että lapsen etu on tärkein, mutta jos väkisin vedetään lapsen elämään joku vieras naikonen, niin onhan se lapsen hyvksyttävä, jos meinaa pitää isän tai äidin.
    Ei lapselta mitään kysytä, sanotaan vaan että kyllä hyväksyy, ja kun lapsi näyttää pahaa mieltä, on aina se ex vaimo syyssä!
    Aivan lutkia ja lumppuja ne miehet tosiaan itselleen haalii sen todellisen rakkauden jälkeen, kun suru on puserossa. Ikävän helpottamista, vaikka ne huonot naiset muuta väittää.

    Mitenköhän lienee, onko suurta todellista rakkautta, kun nainen tulee nuorena raskaaksi,ja mies jatkaa sitten yhdessäoloa sen tähden että on käynyt vahinko? Se ei mielestäni ole todellista rakkautta. Mutta edelleen hieno homma jos sinäkin sitä mieltä, että miehen uusi kumppani on kaiken pahan alku ja juuri, ja syypää miehen eroon, vaikka mies eronnut 7 vuotta sitten ennen kuin edes tavattiin. Mielestäni teidän täydellisten ihmisten kannattaisi muuttaa vaikka johonkin saarelle ja perustaa oma yhteisö, ettei me epätäydelliset ihmiset aiheutettas teille pahaa mieltä.:) Ja se on sinullekin hienoa, jos olet elämäsi hoitanut täydellisesti, mutta maailmassa on myös paljon tällaisia epätäydellisiä teidän kutsumia "lutkia." Ja se teidän on vain hyväksyttävä. Mutta tämän enempää en jaksa jatkaa aiheesta, vaan lähden jatkamaan joulun valmistelua lastemme kanssa.

    Äänestä

  • hieno homma kirjoitti:

    ihan lutkaan. Mies löysi sen kadulta pankin kulmalta. yhteisiä lapsia meillä on neljä, ja niin vain hyvä perhe lapsineen jäi.
    Ja voin sanoa, että väliin tuuppasi. Surtu ollaan lapsien kanssa kohta viisi vuotta, mutta mies tykkää lumpuista niin minkä sille lapset ja minä voin?! Kumpa olisi tiennyt aiemmin, niin tuskin tuollasta ukkoa olisin huolinutkaan. No lutkia ei voi koskaan hyväksyä eikä miehelle anteeksi antaa, mutta kun kerran sekoilee niin sekilkoon kunnolla, enkä likaista miestä huolisi takasin. Ällöttää jo lasten puolestakin. Kun keroimme kaikille tutuille ja sukulaisille ja naapureille, minkä löydön mies oli tehnyt, niin järkytyksestä olivat sinisiä! Nyt ei mies kehtaa edes tulla minun ja lasten eikä omien sukulaisten silmien alle, kun tiesi tehneensä todella likaisen teon.

    Äänestä

Äiti ja isä riitelivät jatkuvasti, joskus isä löi äitiä, minua ei. Sitten erosivat. Äiti ja minä muutettiin parin vuoden kuluttua äidin miesystävän luo. Hänellä oli kaksi lasta jotka asuivat oman äitinsä luona ja kävivät isänsä luona, eli meillä aina joskus. Aluksi pelkäsin miestä, koska ajattelin että kaikki miehet on samanlaisia kuin isä, mutta tämä ei lyönyt äitiä, eivätkä he riidelleet. Miehen entinen vaimo kävi kyllä joskus meillä suutaan soittamassa jostain, mutta tää mies vaan aina työnsi sen ulos. Minä ja miehen lapset pärjättiin keskenämme ihan hyvin, ja mun mielestä tää mies oli enemmän mulle isä kuin oma isäni oli. Hänestä en muuten olekaan kuullut kuin sen, että muutti Poriin muutama vuosi sitten. Ei ole minua kaivannut.

Äänestä

eiköhän se ole olennaista, että lapsella on kuitenkin turvallinen olo ja hänestä välitetään ja hän myös tietää sen?

Ei se vanhempien heiluminen ja porukan vaihtuminen vaikuta lapseen jos muutoin on asiat kunnossa. Se on niiden lasten normaalia elämää ja siihen kuuluvaa tohinaa. Itseasiassa ne muut lapsethan tuovat paljon lisää sisältöä ja ihmissuhteita joita perusperheessä ei ole. Myös lapsen asema eri kokoonpanoissa on toisenlainen esim välillä nuorin, välillä vanhin jne.

Vielä kunvanhemmat tulee toimeen niin etä kuin lähikin tai vaikka ei tulisi niin osaavat käyttäytyä lasten aikana niin asiat ollenkaan huonosti ole. Pahempi on koti jossa riidellään ja tapellaan ja jossa lapsi on peloissaan ja onneton.

Äänestä
  • Satuin eksymään tänne palstalle, ja täytyy sanoa, että kylläpäs löytyy suvaitsemattomia ihmisiä. Eipä elämä todellakaan ole noin mustavalkoista.
    Jokainen vanhempi varmasti tuntee omat lapsensa, ja tietävät vanhempina ovatko he onnellisia.
    Ja kyllä, ne lapset voivat olla todella onnelisia myös niissä teidän (osan) mielestä kauheissa uusioperheissä.
    Kannattaisiko ajatella rikkautena sitä, että lapsilla on kaksi kotia, joissa heitä rakastetaan, ja mahdollisesti myös sisarpuolia. Uudet ihmissuhteet tuovat rikkautta elämään.
    Suvaitsevuutta ihmiset, annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan:)

    Äänestä

  • naine29 kirjoitti:

    Satuin eksymään tänne palstalle, ja täytyy sanoa, että kylläpäs löytyy suvaitsemattomia ihmisiä. Eipä elämä todellakaan ole noin mustavalkoista.
    Jokainen vanhempi varmasti tuntee omat lapsensa, ja tietävät vanhempina ovatko he onnellisia.
    Ja kyllä, ne lapset voivat olla todella onnelisia myös niissä teidän (osan) mielestä kauheissa uusioperheissä.
    Kannattaisiko ajatella rikkautena sitä, että lapsilla on kaksi kotia, joissa heitä rakastetaan, ja mahdollisesti myös sisarpuolia. Uudet ihmissuhteet tuovat rikkautta elämään.
    Suvaitsevuutta ihmiset, annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan:)

    kuvitella asiita ja sanoa lapsen puolesta?
    lapsi on onnellinen vain oman isän ja äidin kanssa, muu on harhaa ja kuvitelmaa ja ongelmien piilottamista. Kaiki asiat saa näyttämään hyvältä kun ei puhu niistä todellisuuspohjalata. Pintaa on helppo kiillottaa mutta mitä jää? Kasautuva lumipallo jossa kaikki haukkuu kaikkia, ja lopulta räjähtää! Kenen etu? Ei ainakaan lapsen vaikka niin vätetään.

    Äänestä

  • Miten jotkut voi kirjoitti:

    jatkuvasti lastesi suulla! Mistä sinä tiedät, että VAIN ydinperheessä kasvanut lapsi voi olla oikeasti onnellinen?!

    Minä kasvoin aikoinani uusperheessä (luojan kiitos, sillä isäni oli pahimman luokan alkoholisti). Olen ollut onnellinen ja pärjännyt elämässäni hyvin: opiskellut, saanut hyvän ammatin ja vieläpä ihanan perheen (ja huom, ydinperheen).

    Äänestä

  • Miten jotkut voi kirjoitti:

    kuvitella asiita ja sanoa lapsen puolesta?
    lapsi on onnellinen vain oman isän ja äidin kanssa, muu on harhaa ja kuvitelmaa ja ongelmien piilottamista. Kaiki asiat saa näyttämään hyvältä kun ei puhu niistä todellisuuspohjalata. Pintaa on helppo kiillottaa mutta mitä jää? Kasautuva lumipallo jossa kaikki haukkuu kaikkia, ja lopulta räjähtää! Kenen etu? Ei ainakaan lapsen vaikka niin vätetään.

    Voi, jos ihmisellä yhtään on kykyä, hän kyllä osaa lukea lastaan. Tiedätkö, että lapsi kyllä reagoi, jos ei ole onnelinen? Ja myös päinvastoin.
    On käsittämätöntä väittää, että vain biologiset vanhemmat tuo sen turvan ja onnen.
    Entäpäs jos tämä biologinen isä näyttääkin yhtäkkiä väkivaltaisen puolensa? Lapselleko on parasta , onnellisinta ja turvallisinta elää sellaisen keskellä?
    Monta tarinaa varmasti puolesta, ja vastaan. Se on kuitenkin totta, että jokainen varmasti tekee ratkaisunsa lasten parasta ajatellen.

    jos äiti tai isi on onnellinen, on lapsikin! Jos äiti tai isi on surullinen, on lapsikin! Niin yksinkertaista se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusperheessä kirjoitti:

Olen ajatellut,kun olen lueskellut näitä keskusteluja, että miten lapset oikeasti nää asiat kokee. Miten ne muistaa aikuisena perhe-elämän. Ihan omiani kun ajattelen... meillä on molemmilla ed.liitoista lapsia,minun asuvat meillä ja miehen ovat viikonloppuisin. Lisäksi meillä on yhteinen. Miltä se lapsesta tuntuu kun porukka vaihtuu joka viikonloppu, lisäksi mieheni on reissu-hommissa, eli isäkin on kotona miten sattuu.
Ihan tasapainoisilta nuo vaikuttavat, mutta olen joskus miettinyt että juoksevatko aikuisena terapiassa kun on ollut niin levoton lapsuus...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu