Ylistys vahtijussi liiketunnistimelle.
Tuo mainio sähköinen liiketunnistin on tullut jäädäkseen.
Itse käytän sitä sytyttämään pihalleni ja työtiloihini valoja, kuten useimmat meistä.
Käytän myös vähtijussia varashälyttimenä, siten että sen perässä on muuntaja, jonka perässä taasen piippari ja lamppu. Liiketunnistimet tietenkin työ/varastohuoneessani ja autokatoksessa sekä piippari makuuhuoneessani.
Lisäksi uskoisin liiketyunnistimen reakoivan esimerkiksi alkavaan tulipaloon, joten se voi toimia jopa palohälyttimenä.
Tuota en ole testannut.
Eräs kirjoittaja kertoi sen soveltuvan vanhuksen käyttöön estämään sähköhellan päälle unohtumisen,
siten ellet ole hellan läheisyydessä, niin hella ei sitten lämpene.
Tiedän käytetyn vahtijussia koirankopin lämmityksen ohjaukseen, siten ellei koira ole kopissa, niin ei sitten tyhjään koppiin
tule lämpöäkään.
Lintupongari oli releistänyt vahtijussin käynnistämään videokameransa.
Maataloudessa sitä voitaneen käyttää hälyttämään
navetalla irtipäässeistä eläimistä.
Minkkitarhoilla hälyttämään kettutytöistä.
Liiketunnistimia on myöty yli kymmenenvuotta ja
uskoisin sille kertyneen monenlaisia kayttökohteita sekä hyviä ideoita/ sovelluksia.
Kirjoitellaan ja verrataan kokemuksia.
Uskoisin, että yhdessä löydämme näitä runsaasti lisää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minun mökkiäni ne vartioivat joka suunnalta, ja varkaita ei ole niiden asentamisen jälkeen käynyt.
Olen monesti ajatellut, että kovin turvaton mökkini olisi ilman valvontaelektroniikkaa. Melkein kuin tarjottimella murtomiehille.
Joo, hieno peli.
Laatua ja hintaa on monenlaista.
Eikä korkea hinta takaa laatua, samoin
kuin halpa ei ole huono.
Kaikki yhdistelmät on käyty läpi ja
kun löytyy toimiva malli testien jälkeen, joka on kohtuu hintainen,
on sen maahantuonti tai valmistus lopetettu.
Ulkokäytössäni on 8- tunnistinta. 2-3 kertaa vuodessa on
sellainen outo sää, että valot räpsyy koko yön.
Yleensä syksyllä ja keväällä.
Hyvä paikka on myös kodinhoitohuoneen pistorasiat.
Eipä jää silitysrautaan sähköjä päälle.