Tässä uusi jatkonovelli.
........
Leevi talsi iloisella mielellä kotiin päin. Oli sentään perjantai ja taas yksi tylsä työpäivä isän firmassa oli takana, pelkkiä joutavia paperi-, siivous- ja järjestelyhommia, mutta eipä kesätyöläinen niin ihmeitä voinut vaatia. Pääasia, että tuli rahaa. Hän vihelteli itsekseen ja hymyili ohittaessaan keltaisen omakotitalon. Keltaisessa talossa asui Mikael, Leevin paras kaveri. Viereinen punainen puutalo taas oli Leevin perheen koti. Jokohan Miksu oli päässyt kotiin isänsä kaupasta? ”Ei totisesti ollut herkkua silläkään tunkea tavaraa hyllyyn jossain K-kaupassa”, Leevi mietti.
Leevi päätti lähteä heti ruuan jälkeen tapaamaan Miksua, kuten joka päivä. Siinä se loppuilta yleensä menikin kahdestaan tai sitten välillä joukkoon liittyi muutakin porukkaa. Miksun kanssa silti oli kaikkein hauskinta. He olivat olleet ystäviä siitä saakka, kun Leevin perhe muutti punaiseen taloon, kun Leevi oli ollut kuusivuotias. Leevi muisti vieläkin miten oli nähnyt haalaripukuisen pikkupojan katselevan pensasaidan raosta heidän muuttokuormaansa. Pari päivää he olivat vakoilleet toisiaan, kunnes molemmat olivat tupsahtaneet naamat vastatusten samaan aikaan pensasaidan aukkoon. Jotenkin kai siitä oli sitten ruvettu leikkimään yhdessä. Leevi oli ravannut päivästä toiseen Miksun luokse ja Miksu Leevin. Lopulta Miksun ja Leevin isät olivat yhteistuumin sahanneet pensasaitaan aukon porttia varten, jotta pojat pääsisivät toistensa luo kätevämmin.
Leevistä ja Mikaelista oli tullut parhaat ystävät. He menivät yhdessä samalle luokalle, sitten samalle yläasteelle, samalle rippileirille ja tietysti samaan lukioonkin. Erottamattomat, sitä he tosiaan olivat. Leevi tunsi Miksun paremmin kuin kukaan toinen maailmassa ja samoin Miksu Leevin.
Nyt he olivat 18-vuotiaita, ylioppilaita ja talvella menossa armeijaan. Samaan varuskuntaan totta kai. Leeviä jännitti inttiinmeno, mutta kun Miksu olisi mukana, niin kaikki sujuisi leikiten. Ja senkään jälkeen ei tarvitsisi olla erossa toisesta, sillä molemmat olivat laittaneet paperit samaan ammattikorkeaan ja päässeet sisään. Leevin äiti oli vain pudistellut päätään, kun poika oli sanonut opiskelupaikkaa hakiessaan tärkeimmäksi kriteeriksi sen, että pääsisi samaan paikkaan kuin Miksu. Leevi unelmoi jo muutosta isoon kaupunkiin samaan opiskelijakämppään Miksun kanssa. Siitä tulisi aivan tajuttoman hauskaa. Nimittäin hauskaa he kaksi todella osasivat pitää. Leevi muisteli kaiholla niitä kaikkia yhdessä rikottuja ikkunoita, kaahailua mopoilla, ensimmäisiä kännejä ja leppoisia juttuhetkiä.
………
Leevi huikkasi vanhemmille hei ja juoksi naapuriin. Mikaelin äiti avasi oven ja toivotti pojan tervetulleeksi. ”Sulle pitäisi varmaan hommata oma avain, kun ramppaat täällä alvariinsa”, Miksun äiti naureskeli. Leevi tosiaan vietti Mikaelin luona sen verran paljon aikaa, että joku ulkopuolinen voisi kuvitella heidän olevan veljeksiä.
Leevi ennätettyä sisälle, hän näki miten Miksu asteli portaita alas. Tahtomattaankin Leevi hymyili ystävänsä nähdessään. Mikael tosin sai kenet vain hymyilemään. Poika näytti aivan uskomattoman hyvältä eikä tuntunut edes itse tajuavan sitä. Kenelläkään muulla ei ollut tuollaista paksua ja pörröistä hiuspehkoa. Se ei ollut haalean oljen värinen, kuten useimmilla muilla vaaleilla pojilla, vaan sellainen lämpimän keltainen, kuin voikukka. Muutenkin Miksu oli ulkoisesti lähestulkoon täydellinen. Pojan vartalo oli hoikka. Kasvot olivat kauniit, melkeinpä liian kauniit pojalle. Muutama nätti pisama nenänpäässä, suurissa sinisissä silmissä oli sellainen herttainen ihmettelevä katse ja pojan huulet menivät kivasti mutruun aina kun hän mietti jotain.
Leevi pudisteli kaverinsa ulkonäköä koskevat ajatukset mielestään, vaikka oli jo vuosia sitten myöntänyt olevansa hieman kateellinen toisen hyvännäköisyydestä. Olihan Leevi itsekin ihan komea poika, mutta Miksulle hän ei ikinä voisi vetää vertoja. Ei vaikka Miksu ei juuri tuntunut kiinnittävän ulkonäköönsä huomiota. Leevi tiesi, ettei Miksu tuntenut esimerkiksi sellaisia hänen omasta kaapistaan löytyviä käsitteitä, kuten kampa tai hiusgeeli. Eikä Mikael ikinä edes miettinyt mitä laittaisi päälle ulos mennessään. Monet kerrat Leevi oli joutunut valitsemaan hänen kaapista sopivat biletysvaatteet, kun Miksulla ei näyttänyt olevan tajua pukeutumisesta. Ja silti, kaikkein kaameimmissa rytkyissäänkin Mikael oli aina näyttänyt paremmalta kuin yksikään toinen koulun pojista tai melkeinpä koko kaupungin pojista.
Nyt Miksu sanoi iloisen tervehdyksen kaverilleen ja käski tätä jättämään kengät jalkoihin, sillä nyt lähdettäisiin ulos. ”Mennään ajelemaan”, Miksu sanoi ja Leevi oli hetkessä mukana. Ajelu nimittäin tarkoitti autoilua ja autoilu taas tarkoitti heidän yhteistä autoaan, kastanjanruskeata Ford Sierraa vuosimallia –85. ”Me tosiaan ollaan kuin veljeksiä, ruinata nyt molempien vanhemmilta yhteinen auto kaverin kanssa 18-vuotispäiviksi….”; Leevi mietti itsekseen.
Leevi antoi Mikaelin istuutua kuljettajan paikalle ja istui itse viereiselle penkille. Joskus tuli pientä kiistaa siitä, kumpi saisi ajaa, mutta nyt kaikki meni yhteisymmärryksessä. Tottuneesti Mikael nosti jalan kytkimeltä ja kaasutti niin että Sierran vanha moottori ulvahti ja ajoi pois heidän kotikadultaan.
Pojat juttelivat niitä näitä työpäivästä ja naureskelivat toistensa omituisille työkavereille. Päätettiin myös, että kerättäisiin sunnuntaina iso jengi kokoon ja mentäisiin kannustamaan kaupungin futisjoukkue voittoon. Leevi ehdotti myös, että josko lähdettäisiin lauantaina baariin, mutta Miksu ei suuremmin innostunut. Kumpikaan ei ollut mitenkään hirvittävän kova ottamaan viinaa, Leevi jo senkin takia, ettei kotona otettu tippaakaan.
Miksu kaarsi isolle tielle poispäin kaupungista ja väänsi suuremman vaihteen silmään. Leevi nautti vauhdista. Tuntui hyvältä istua Miksun kyydissä ja antaa kesäillan lämpimän ilman suhista raollaan olevasta ikkunasta. ”Tää on tosiaan elämää”, Leevi lausahti. Miksu nyökkäsi, virnisti iloisesti ja painoi kaasun pohjaan. Auto kiisi tyhjää tietä pitkin ja rahisevassa autoradiossa soi Eppu Normaali, molempien poikien ehdoton suosikkibändi. Leevi väänsi ääntä kovemmalle ja hoilasi Martti Syrjän mukana: ”luuletko, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa. En tiedä onko näin…”
Leevi laulu keskeytyi salamana. Miksu ulvahti ja painoi jarrua kuin viimeistä päivää. Leevillä meni sekunti käsittää miksi. Hirvi! Eläin oli syöksynyt tielle kappaleen matkaa heidän edessään. Sierra heittelehti tiellä ja Mikael jarrutti. Kaikki oli ohi hetkessä. Hirvi tajusi auton viime tingassa ja loikkasi juuri puskurin edestä tien toiselle puolelle.
Palanut kumi haisi jarrutuksen jälkeen. Mikael antoi auton rullata seuraavalle bussipysäkille. Molemmat pojat tärisivät ja katsoivat toisiaan. ”Helvetti”, Leevi sai tokaistua. ”Jep”, Miksu puhisi. Pojat istuivat hetken paikoillaan pulssiaan tasaten. Leevi nousi autosta ja käveli polvet yhä tutisten muutaman askeleen ja istuutui konepellille. Lämpimästä ilmasta huolimatta häntä palelsi pelkässä t-paidassaan. Miksu istahti kohta hänen vierelleen, hyvin lähelle. Yhtäkkiä Leevi tunsi kuinka Miksun käsivarsi kiertyi hänen selkänsä ympärilleen. Leevi ihmetteli hieman asiaa, mutta toisen käsi ei tuntunut pahalta. He istuivat hiljaa. Miksun käsivarsi tuntui lämpimältä ja heidän kylkensä koskettivat toisiaan. Leevistä tuntui hyvin erikoiselle, ihan kuin se johtui jostakin muustakin tässä hetkessä kuin siitä perhanan hirvestä.
Viimein Leevi heistä yleensäkin puheliaampana rikkoi hiljaisuuden. ”Miksu, me oltais voitu kuolla”, hän sanoi katse mustassa asvaltissa. Mikael oli hetken hiljaa ja heitti sitten, ”oltaisiin ainakin päästy julkkiksiksi, mieti nyt…ehkä Iltiksen lööppiin”. Leevi nauroi ystävänsä heittämälle kevennykselle ja sanoi, ”Voi vittu, menetettiin sekin tilaisuus tulla kuuluisiksi”.
Taas istuttiin hiljaa, yhä kylki kyljessä. Tilanne samaan aikaan kiusasi Leeviä ja kuitenkin tuntui niin hyvältä olla siinä aivan vierekkäin. Hänelle tuli tarve kehua Miksua hieman äskeisestä hätäjarrutuksesta. ”Mut, hyvin sä hoidit homman etkä vetänyt mitään paniikkeja”. Hän käänsi katsettaan niin, että näki ystävänsä silmät, jotka olivat aivan yhtä kauniin viattomat kuten aina. ”Kiitti Leevi”, Miksu vastasi ja hymyili.
Leeviä alkoi pikku hiljaa häiritä Mikaelin lämpöinen käsivarsi ja koko tilanne. Mitä jos joku tuttu ajaisi ohi! Niinpä hän virkkoi, ”eiköhän lähdetä kotiin päin. Haluutko että mä ajan?”. Leevin noustessa Miksun käsi luisui pois. ”Joo, aja”, tämä vastasi jotenkin vaisulla äänellä. ”Olisiko Miksu vielä halunnut istua siinä”, Leevi ajatteli samalla kun istahti ratin taakse.
Paluumatka oli hiljainen. Leevi ajoi tarkoituksella hiljaa, enää ei tehnyt mieli kaahata. Hän mietti koko ajan sitä hirveä ja myös ystävänsä käsivartta. Ei heillä yleensä ollut tapana kosketella toisiaan. Mitä nyt joskus veljellisesti taputeltiin olalle. Mitäköhän Miksu mahtoi ajatella nyt? Kun auto kaarsi tutulle tielle, Leevi kysyi, että lähtisikö Mikael huomenna uimaan, jos pyydettäisiin muitakin kavereita. Mikael hymyili ja sanoi, että voisihan sitä lähteä.
Leevi tapasi vanhempansa katsomasta uutisia. Hirvestä hän ei maininnut mitään, se oli sovittu Miksun kanssa. Hän meni aikaisin nukkumaan, mutta kesti pitkään ennen kuin uni tuli silmään. Hirvi siihen vain oli syynä, Leevi vakuutti itselleen ja nukahti.
......
Mitä piditte? Tämä oli enemmän sellainen esittelyosa vasta. Tarinan juoni käynnistyy toden teolla vasta seuraavassa osassa. Tarinan pituudesta on vielä vaikea sanoa mitään, mutta veikkaisin, että tämä on lyhyempi kuin edellinen tarinani.
Hyvää joulunalusaikaa kaikille!
........
Leevi talsi iloisella mielellä kotiin päin. Oli sentään perjantai ja taas yksi tylsä työpäivä isän firmassa oli takana, pelkkiä joutavia paperi-, siivous- ja järjestelyhommia, mutta eipä kesätyöläinen niin ihmeitä voinut vaatia. Pääasia, että tuli rahaa. Hän vihelteli itsekseen ja hymyili ohittaessaan keltaisen omakotitalon. Keltaisessa talossa asui Mikael, Leevin paras kaveri. Viereinen punainen puutalo taas oli Leevin perheen koti. Jokohan Miksu oli päässyt kotiin isänsä kaupasta? ”Ei totisesti ollut herkkua silläkään tunkea tavaraa hyllyyn jossain K-kaupassa”, Leevi mietti.
Leevi päätti lähteä heti ruuan jälkeen tapaamaan Miksua, kuten joka päivä. Siinä se loppuilta yleensä menikin kahdestaan tai sitten välillä joukkoon liittyi muutakin porukkaa. Miksun kanssa silti oli kaikkein hauskinta. He olivat olleet ystäviä siitä saakka, kun Leevin perhe muutti punaiseen taloon, kun Leevi oli ollut kuusivuotias. Leevi muisti vieläkin miten oli nähnyt haalaripukuisen pikkupojan katselevan pensasaidan raosta heidän muuttokuormaansa. Pari päivää he olivat vakoilleet toisiaan, kunnes molemmat olivat tupsahtaneet naamat vastatusten samaan aikaan pensasaidan aukkoon. Jotenkin kai siitä oli sitten ruvettu leikkimään yhdessä. Leevi oli ravannut päivästä toiseen Miksun luokse ja Miksu Leevin. Lopulta Miksun ja Leevin isät olivat yhteistuumin sahanneet pensasaitaan aukon porttia varten, jotta pojat pääsisivät toistensa luo kätevämmin.
Leevistä ja Mikaelista oli tullut parhaat ystävät. He menivät yhdessä samalle luokalle, sitten samalle yläasteelle, samalle rippileirille ja tietysti samaan lukioonkin. Erottamattomat, sitä he tosiaan olivat. Leevi tunsi Miksun paremmin kuin kukaan toinen maailmassa ja samoin Miksu Leevin.
Nyt he olivat 18-vuotiaita, ylioppilaita ja talvella menossa armeijaan. Samaan varuskuntaan totta kai. Leeviä jännitti inttiinmeno, mutta kun Miksu olisi mukana, niin kaikki sujuisi leikiten. Ja senkään jälkeen ei tarvitsisi olla erossa toisesta, sillä molemmat olivat laittaneet paperit samaan ammattikorkeaan ja päässeet sisään. Leevin äiti oli vain pudistellut päätään, kun poika oli sanonut opiskelupaikkaa hakiessaan tärkeimmäksi kriteeriksi sen, että pääsisi samaan paikkaan kuin Miksu. Leevi unelmoi jo muutosta isoon kaupunkiin samaan opiskelijakämppään Miksun kanssa. Siitä tulisi aivan tajuttoman hauskaa. Nimittäin hauskaa he kaksi todella osasivat pitää. Leevi muisteli kaiholla niitä kaikkia yhdessä rikottuja ikkunoita, kaahailua mopoilla, ensimmäisiä kännejä ja leppoisia juttuhetkiä.
………
Leevi huikkasi vanhemmille hei ja juoksi naapuriin. Mikaelin äiti avasi oven ja toivotti pojan tervetulleeksi. ”Sulle pitäisi varmaan hommata oma avain, kun ramppaat täällä alvariinsa”, Miksun äiti naureskeli. Leevi tosiaan vietti Mikaelin luona sen verran paljon aikaa, että joku ulkopuolinen voisi kuvitella heidän olevan veljeksiä.
Leevi ennätettyä sisälle, hän näki miten Miksu asteli portaita alas. Tahtomattaankin Leevi hymyili ystävänsä nähdessään. Mikael tosin sai kenet vain hymyilemään. Poika näytti aivan uskomattoman hyvältä eikä tuntunut edes itse tajuavan sitä. Kenelläkään muulla ei ollut tuollaista paksua ja pörröistä hiuspehkoa. Se ei ollut haalean oljen värinen, kuten useimmilla muilla vaaleilla pojilla, vaan sellainen lämpimän keltainen, kuin voikukka. Muutenkin Miksu oli ulkoisesti lähestulkoon täydellinen. Pojan vartalo oli hoikka. Kasvot olivat kauniit, melkeinpä liian kauniit pojalle. Muutama nätti pisama nenänpäässä, suurissa sinisissä silmissä oli sellainen herttainen ihmettelevä katse ja pojan huulet menivät kivasti mutruun aina kun hän mietti jotain.
Leevi pudisteli kaverinsa ulkonäköä koskevat ajatukset mielestään, vaikka oli jo vuosia sitten myöntänyt olevansa hieman kateellinen toisen hyvännäköisyydestä. Olihan Leevi itsekin ihan komea poika, mutta Miksulle hän ei ikinä voisi vetää vertoja. Ei vaikka Miksu ei juuri tuntunut kiinnittävän ulkonäköönsä huomiota. Leevi tiesi, ettei Miksu tuntenut esimerkiksi sellaisia hänen omasta kaapistaan löytyviä käsitteitä, kuten kampa tai hiusgeeli. Eikä Mikael ikinä edes miettinyt mitä laittaisi päälle ulos mennessään. Monet kerrat Leevi oli joutunut valitsemaan hänen kaapista sopivat biletysvaatteet, kun Miksulla ei näyttänyt olevan tajua pukeutumisesta. Ja silti, kaikkein kaameimmissa rytkyissäänkin Mikael oli aina näyttänyt paremmalta kuin yksikään toinen koulun pojista tai melkeinpä koko kaupungin pojista.
Nyt Miksu sanoi iloisen tervehdyksen kaverilleen ja käski tätä jättämään kengät jalkoihin, sillä nyt lähdettäisiin ulos. ”Mennään ajelemaan”, Miksu sanoi ja Leevi oli hetkessä mukana. Ajelu nimittäin tarkoitti autoilua ja autoilu taas tarkoitti heidän yhteistä autoaan, kastanjanruskeata Ford Sierraa vuosimallia –85. ”Me tosiaan ollaan kuin veljeksiä, ruinata nyt molempien vanhemmilta yhteinen auto kaverin kanssa 18-vuotispäiviksi….”; Leevi mietti itsekseen.
Leevi antoi Mikaelin istuutua kuljettajan paikalle ja istui itse viereiselle penkille. Joskus tuli pientä kiistaa siitä, kumpi saisi ajaa, mutta nyt kaikki meni yhteisymmärryksessä. Tottuneesti Mikael nosti jalan kytkimeltä ja kaasutti niin että Sierran vanha moottori ulvahti ja ajoi pois heidän kotikadultaan.
Pojat juttelivat niitä näitä työpäivästä ja naureskelivat toistensa omituisille työkavereille. Päätettiin myös, että kerättäisiin sunnuntaina iso jengi kokoon ja mentäisiin kannustamaan kaupungin futisjoukkue voittoon. Leevi ehdotti myös, että josko lähdettäisiin lauantaina baariin, mutta Miksu ei suuremmin innostunut. Kumpikaan ei ollut mitenkään hirvittävän kova ottamaan viinaa, Leevi jo senkin takia, ettei kotona otettu tippaakaan.
Miksu kaarsi isolle tielle poispäin kaupungista ja väänsi suuremman vaihteen silmään. Leevi nautti vauhdista. Tuntui hyvältä istua Miksun kyydissä ja antaa kesäillan lämpimän ilman suhista raollaan olevasta ikkunasta. ”Tää on tosiaan elämää”, Leevi lausahti. Miksu nyökkäsi, virnisti iloisesti ja painoi kaasun pohjaan. Auto kiisi tyhjää tietä pitkin ja rahisevassa autoradiossa soi Eppu Normaali, molempien poikien ehdoton suosikkibändi. Leevi väänsi ääntä kovemmalle ja hoilasi Martti Syrjän mukana: ”luuletko, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa. En tiedä onko näin…”
Leevi laulu keskeytyi salamana. Miksu ulvahti ja painoi jarrua kuin viimeistä päivää. Leevillä meni sekunti käsittää miksi. Hirvi! Eläin oli syöksynyt tielle kappaleen matkaa heidän edessään. Sierra heittelehti tiellä ja Mikael jarrutti. Kaikki oli ohi hetkessä. Hirvi tajusi auton viime tingassa ja loikkasi juuri puskurin edestä tien toiselle puolelle.
Palanut kumi haisi jarrutuksen jälkeen. Mikael antoi auton rullata seuraavalle bussipysäkille. Molemmat pojat tärisivät ja katsoivat toisiaan. ”Helvetti”, Leevi sai tokaistua. ”Jep”, Miksu puhisi. Pojat istuivat hetken paikoillaan pulssiaan tasaten. Leevi nousi autosta ja käveli polvet yhä tutisten muutaman askeleen ja istuutui konepellille. Lämpimästä ilmasta huolimatta häntä palelsi pelkässä t-paidassaan. Miksu istahti kohta hänen vierelleen, hyvin lähelle. Yhtäkkiä Leevi tunsi kuinka Miksun käsivarsi kiertyi hänen selkänsä ympärilleen. Leevi ihmetteli hieman asiaa, mutta toisen käsi ei tuntunut pahalta. He istuivat hiljaa. Miksun käsivarsi tuntui lämpimältä ja heidän kylkensä koskettivat toisiaan. Leevistä tuntui hyvin erikoiselle, ihan kuin se johtui jostakin muustakin tässä hetkessä kuin siitä perhanan hirvestä.
Viimein Leevi heistä yleensäkin puheliaampana rikkoi hiljaisuuden. ”Miksu, me oltais voitu kuolla”, hän sanoi katse mustassa asvaltissa. Mikael oli hetken hiljaa ja heitti sitten, ”oltaisiin ainakin päästy julkkiksiksi, mieti nyt…ehkä Iltiksen lööppiin”. Leevi nauroi ystävänsä heittämälle kevennykselle ja sanoi, ”Voi vittu, menetettiin sekin tilaisuus tulla kuuluisiksi”.
Taas istuttiin hiljaa, yhä kylki kyljessä. Tilanne samaan aikaan kiusasi Leeviä ja kuitenkin tuntui niin hyvältä olla siinä aivan vierekkäin. Hänelle tuli tarve kehua Miksua hieman äskeisestä hätäjarrutuksesta. ”Mut, hyvin sä hoidit homman etkä vetänyt mitään paniikkeja”. Hän käänsi katsettaan niin, että näki ystävänsä silmät, jotka olivat aivan yhtä kauniin viattomat kuten aina. ”Kiitti Leevi”, Miksu vastasi ja hymyili.
Leeviä alkoi pikku hiljaa häiritä Mikaelin lämpöinen käsivarsi ja koko tilanne. Mitä jos joku tuttu ajaisi ohi! Niinpä hän virkkoi, ”eiköhän lähdetä kotiin päin. Haluutko että mä ajan?”. Leevin noustessa Miksun käsi luisui pois. ”Joo, aja”, tämä vastasi jotenkin vaisulla äänellä. ”Olisiko Miksu vielä halunnut istua siinä”, Leevi ajatteli samalla kun istahti ratin taakse.
Paluumatka oli hiljainen. Leevi ajoi tarkoituksella hiljaa, enää ei tehnyt mieli kaahata. Hän mietti koko ajan sitä hirveä ja myös ystävänsä käsivartta. Ei heillä yleensä ollut tapana kosketella toisiaan. Mitä nyt joskus veljellisesti taputeltiin olalle. Mitäköhän Miksu mahtoi ajatella nyt? Kun auto kaarsi tutulle tielle, Leevi kysyi, että lähtisikö Mikael huomenna uimaan, jos pyydettäisiin muitakin kavereita. Mikael hymyili ja sanoi, että voisihan sitä lähteä.
Leevi tapasi vanhempansa katsomasta uutisia. Hirvestä hän ei maininnut mitään, se oli sovittu Miksun kanssa. Hän meni aikaisin nukkumaan, mutta kesti pitkään ennen kuin uni tuli silmään. Hirvi siihen vain oli syynä, Leevi vakuutti itselleen ja nukahti.
......
Mitä piditte? Tämä oli enemmän sellainen esittelyosa vasta. Tarinan juoni käynnistyy toden teolla vasta seuraavassa osassa. Tarinan pituudesta on vielä vaikea sanoa mitään, mutta veikkaisin, että tämä on lyhyempi kuin edellinen tarinani.
Hyvää joulunalusaikaa kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki aiemmin kirjoittamasi tarinat ovat olleet loistavia, eikä tämäkään ole poikkeus. Mielenkiintoinen alku, saisikohan joululahjaksi vähän jatkoa?!;)
Tuntuu, et pitäis olla hurjan kiitollinen kaikille teille, jotka jaksatte piristää meidän muiden päivää erinomaisilla tarinoilla. Melkeinpä hävettää, ettei ite saa mitään vastaavaa aikaiseksi :)
En koskaan ennen oo tykänny lukee ees kirjoja, mut nää slashit ja muut on jotain ihan omaa luokkaansa. Suurkiitokset hyvistä novelleista ja hyvät joulut :D
Olinpa iloinen huomatessani, että oot jäälleen aloittanutuutta tarinaa. Alku vaikuttaa todella lupaavalta, kiitos tästä ja mukavaahan se tietenkin olisi saada jatkoa ennen joulua. Tosin ymmärtäähän sen, että tämä on monelle kiireistä aikaa.
Hyvää joulua!
Kiitos mahtavasta tarinasta, itseasiassa tällä palstalla ei tuu luettua kuin sun tarinat osaat nimittäin kirjoittaa pirun hyvin. :) Niin ja sit lukemaan kakkososaa..........