Koskeeko avioliitolain muutokset kaikkia avioliittoja? Eli, jos avioliitto on solmittu "vanhan lain" aikaan niin sovelletaanko silti uutta lakia? Itse ajattelin, että kaikkiin sovelletaan samaa, mutta eräs tuttuni väitti muuta. Miten on?
Riippuuko koska
avioliitto on solmittu?
2839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten sellaista lakia voisi soveltaa, joka ei enää ole voimassa?
Kun nykyinen avioliittolaki astui voimaan 1.1.1930, säädettiin samalla, että sellaisten puolisoiden oikeussuhteisiin, jotka olivat solmineet avioliiton aikaisemman lain aikana sovelletaan, laissa säädetyin poikkeuksin, aikaisemmin voimassa ollutta lakia. Ns. "vanhan avioliiton" purkauduttua omaisuuden jaossa tuli sovellettavaksi vuodelta 1889 oleva aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista annettu laki. Se tulee tänä päivänäkin sovellettavaksi, jos avioliitto on solmittu ennen 1.1.1930.
"Laki avioliittolain voimaanpanosta 13.6.1929/235
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:
1 §
Avioliittolaki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1930. Sillä kumotaan 1734 vuoden lain naimiskaari, mikäli se vielä on voimassa, perintökaaren 8 luvun 1–6 §, huhtikuun 15 päivänä 1889 aviopuolisojen omaisuus- ja velkasuhteista annettu laki sekä asetus avioliiton solmimisesta siviiliviranomaisen edessä marraskuun 2 päivältä 1917, niin myös muut määräykset, jotka ovat ristiriidassa avioliittolain säännösten kanssa. Kuitenkaan ei tapahdu muutosta siinä, mitä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:ssä ja [17 luvun 7 §:ssä] säädetään tuomarin ja [todistajain] esteellisyydestä naimiskaaren 2 luvussa mainitun sukulaisuuden tai lankouden vuoksi.
2 momentti on kumottu L:lla 23.9.2005/779, joka tulee voimaan 1.10.2006. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Vangin oikeudesta mennä avioliittoon on voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty.
2 §
Sellaisten puolisoiden oikeussuhteisiin, jotka ovat menneet avioliittoon ennen avioliittolain voimaantuloa, on aikaisempaa lakia edelleen sovellettava, mikäli ei jäljempänä 3 ja 4 §:ssä toisin sanota.
---
---"