Lopettakaa se turhanpäiväinen ruikutus ja valitus! Miten ihmeessä tuntuu että tänä päivänä näitä sekopää - äitejä löytyy enempi kuin varmasti ikipäivänä. Masennutaan joka välissä, jos ei jo raskauden aikana, niin sitten synnytyksen jälkeen, tai viimeistään kun vauva on pieni... Tehkää nyt hyvät naiset ja äidit itsekin jotain näiden asioiden eteen älkääkä aina ruikuttako että "voi voi kun sitä pystyiskin mutta kun on niin väsynyt ja masentunut olo ja on niin vaikeaa ja mies ei ymmärrä ja vatsa roikkuu ja imetys on hankalaa ja on sitä ja tätä..." Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja uskokaa enempi itseenne. Miettikää miten tuhoatte ja vaikutatte omalla negatiivisella asenteellanne oman perheenne ja lapsenne kasvuun ja kehitykseen. Ei kait tämä elämä kellään mitään ruusuilla tanssimista olekaan, eikä elämä helppoa pidä ollakaan. Eikö ne vastoinkäymiset ole tehty voitettaviksi ja "selätettäviksi" ja elämä on yhtä kasuva ja kehitystä syntymästä hautaan. Vastoinkäymisten paras selättäjä olet sinä itse, eikä kukaan muu, ei pidä odottaa että sitä apua tuolta jostain ulkopuolelta tulee. Siis sitä voi tulla sieltäkin, mutta tärkein on se "oma itse", pitää vain osata löytää ne omat vahvuutensa ja nostaa se pää ja selkä pystyyn vaikka väkisin! Kun ensimmäinenkin oire tai mielikuva tulee itselle että olenkohan nyt vähän masentunut, niin ei kuin vähän lisävitamiinia syömään terveellisen ruokavalion lisäksi ja paljon ulkoilua! Siitä se lähtee ettei edes anna itsensä masentua ja vajota mihinkään suohon! Eiköhän meillä elämä täällä suomessa ole aika paljon helpompaa kuin jossain kehitysmaassa tai jossain sota-alueella, tms. Ehkä se onkin niin, kun meillä on muut asiat oikeasti niin hyvin, niin sitten on joka toisella jonkinlainen psyykkinen ongelma tai sairaus.
lopettakaa ruikutus
34
3031
Vastaukset
- se menee
Vastuunsiirtäminen on niin helppoa, näille "raukoille". Tuntemani pariskunta, joilla 3 kehitysvammaista lasta, yksi niistä melko paha, eivät ole sanallakaan maininneet väsymyksestä taikka luovuttamisesta. Eikä sitä apua liiemmin ole.
Mitä enemmän valittaa, sitä enempii mättääkin. Ruikutus ja itku ei pidemmän päälle auta.
Ryhdistäytykää ja muistakaa, että jälkikasvunne seuraavat tätä teidän valitusta. - ....????
Olisi kannattanut miettiä ennenkuin jätti ehkäisyn pois että jaksaako...ihan siis järjellä miettiä, riisua pois ne vaaleanpunaiset lasit, tehdä laskelmia jne.
- noin olen
itsekin ulkopuolisena ja äitinä ajatellut monet kerrat...Lähipiirissä muutama äiti, jotka ovat väliin niin "puhki" ja kuitenkin lapsia on pitänyt puskea maailmaan. Sattumoisin tiedän yksityiskohtia sen verran, että ei ole edes katsottu tai haluttu nähdä tulevaisuuteen...ei. lapsi pitää saada muusta viis ja kohta toinen jne...sitten ollaan niin väsyneitä että...
Sitä saa mitä tilaa, on tullut vääjäämättä mieleen.
- neuvoska
Hirveesti hyövää tollainen moittiminen. En sano etteikö mitään perää ole siinä että elämänasennetta voi itsekin ohjailla. Mutta jos nyt ihailette vanhanajan raskaan elämän eläneitä sinnikkoäitejä, niin hankkikaapa nykypolvelle myös vanhanajan yhteisö ympärille, vanhanajan kasvatus lapsuuteen (äiti jatkuvasti lähettyvillä) ja vanhanajan elintasoihanne (vähän tilaa ja tavaraa TAI kotiapulainen). Pitäkää suunne kiinni jos ette koskaan ole vienyt rotinoita (eli leipomuksia) vastasynnyttäneelle, jos ette ole ottaneet naapurinlapsia peräänkatsottaviksi tai jos teillä on enemmän kuin kaksi huonetta, auto, televisio ja varaa ulkomaanmatkoihin. Näytätte niillä huonoa esimerkkiä lapsiperheille, joiden olisi luovuttava jostakin jaksaakseen ja ehtiäkseen hoitaa kotinsa ja lapsensa kuvalehtien ja television tarjoaman mallin mukaisesti.
Nykyaika on oikeasti kovaa. Vaatimukset ovat aivan mielettömät. Ja vähäisin asia ei ole se, että monet äidit ovat varsin harjaantumattomia lapsenhoitajia. Kun ei lähipiirissä pääse hoitamaan pikkulapsia, ei ole ennakkoon oikein käsitystä, miten sitovaa se on. Lisäksi lapsenhoidollekin on niin suuret vaatimukset (alkaen kotona tehdystä luomuruuasta aina lapsentahtisen madonnaäitiyden haavekuvaan asti), että niiden täyttäminen kun itse on epävarma ja jopa epäonnistuva, koettelee voimia.
Ettekö ole lukeneet mistään että viimeninen mitä masentuneelle kannattaa sanoa, on "piristy!" Siitä ei ole kuin haittaa. Kannattaa ennemmin kuunnella tarkkaan ja ennen kaikkea olla vieressä. Siinä voitte parhaiten osoittaa omaa erinomaisuuttanne. Uskomattomia tyyppejä!
Miettikääpä nyt hetki, minne tulette päätänne aukomaan..
Jos palsta on tarkoitettu masennuksesta kärsiville vanhemmille, niin mitä hittoa te tulette tänne heitä polkemaan!
Aukomaan päätänne ihmisislle joita ette edes tunne! kertomaan heille ettei heillä voi olla mitään syytä valittaa!
Mistä TE sen tiedätte, onko heillä varaa valittaa?! Mistä sinä sen niin hyvin tiedät?!
Tämä palsta on sitä varten että tänne saa purkaa huoliaan ja pahaa oloansa ja teidänlaisenne arvostelijat pitäisi suoraan heittää pellolle!
Joillekin tämä palsta voi olla suurikin apu, taikka ehkä ainoa tapa purkaa sydäntään ja omaa huonoa oloaan. Ettei sitä sitten tarvitsisi purkaa kotona niihin lapsiin taikka muihin perheenjäseniin.
Sinä et ole mikään sanomaan mikä on iso ongelma kenellekin, sillä sinä elät VAIN omaa elämääsi. Ja tuijotat myös näköjään vain omaa napaasi, joviaalia sinusta ei kun saa hyvällä tahdollakaan!
Ja tällä palstalla on myös niitä jotka saattavat kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta (joka muuten on hormonaalista eikä siis hallittavissa päättämällä että "minä olen iloinen nyt, minä en masennu"), joilla ehkä oikeasti on paljon ongelmia ja paha olla eikä ketään kenen puoleen kääntyä!
Ihmiset ovat hoitamattoman masennuksen vuoksi ja jäädessään vaille tukea (Jota tämä palsta voi joillekin tarjota) pahoinpidelleet lapsiaan, joskus tappaneetkin ja monesti jopa ajautuvat itsemurhaan, elleivät saa apua!
Joku voi saada täältä kannustusta, tukea ja vaikkapa kipinän hakeutua ihan ammattilaisen luo, kun omat voimat eivät enää riitä.Moni masentuneista ja väsyneistä nimittäin (osittain ehkä juuri kaltaistesi ihmisten takia) vähättelee ongelmiaan ja kuvittelee että on altava superäiti/isä ja jaksettava kunnes kaikki kaatuu niskaan, eikä sen vuoksi ajoissa hae apua..
Joillekin tämä palsta voi olla pelastus.. ja joillekin auttaa vain tieto siitä, ettei ole yksin ja ainoa..
Oletkos koskaan kuullut sanontaa "puhuminen auttaa?" Mutta kuka haluaa täällä huoliaan purkaa, jos tuolla lailla kimppuun hyökätään?
Tuo on yksi parhaita keinoja saada ongelmiensa kanssa painiskeleva, masentunut äiti/isä, vieläkin surullisemmaksi, toivottavasti olet itsestäsi nyt ylpeä!
Mene itseesi (ja ne kaverisi kanssa jotka tätä samaa jauhavat) ja pysy poissa!- huomannut että van
vanhempien sukupolvien naiset ovat kärkkäimmin kritisoimassa nykyäitejä
soimaakohan jossain sisimmässä omatunto kun niin moni nykyäiti on tosi yksin lastensa kanssa.
ensinnäkin meistä TUHANNET ovat yksinhuoltajia (joka ei vielä 70 luvulla ollut yleistä.
toiseksi yhteiskunta on niin monella tapaa muuttunut:
-pätkätöitä vain naisille, koulutus ei takaa mitään
-ei ole suvun tätejä ja äitejä enää ympärillä opettamassa äitiyden perimätietoa (imetysotteita, nukuttamista, juttelemista vaikka kahvikupin äärellä mitä tahansa.
-isät ovat keskimääräisesti vastuuttomampia kuin koskaan.
-ei saa tosiaan sitä lasten hoitoapua miltään sukulaisilta ikinä.
perhe on hajonnut monessa mielessä, se lienee avainkysymys, ei ole äiti ollut ikinä ihmiskunnan historiassa näin yksin kuin nyky-SUomessa.
suuret sukupolvet ovat ehtineet tuhota perheen ohessa myös suomen talouden, ei ole enää omaa taloutta, ulkomaalaisessa omistuksessa kaikki. ei enää välitetä perinteistä, juuriista ja siitä mitä jälkipolville jätetään perinnöksi.
aina kuulee oman äitini ikäisiltä tai vanhemmilta iihmisiltä: ei ollut meillä kertakäyttävaippoja ja pesukoneita ja tekee mieli vastata että olihan mommot ja vaarit!
elämä on ollut naisilla aina kovaa eri tavoin, mutta eipä kai sitä kannata iihanteeksi ja tavoitteeksi asettaa. ei se marttyrius auta ketään kaikkein vähiten äitejä.
kyllä ihmisellä on oikeus ilmaista masennuksensa ja väsymyksensä jos se jätetään YKSIN. sen verran epäinhimillistä tää meno on nykyään.
tässä vaan yksinhuoltajaäiti, joka ei tälle palsatalle ole ennen kirjoittanut ja joka sattuu pärjäämään vaihtelevalla menestyksellä
vaikka on jätetty yksin vastasyntyneen kanssa, ja jota ei kukaan sukulainen ole ikinä autaanut. olen päättänyt pärjätä, mutta EI SE JUMALAUTA HELPPOO OLE! - satunnainen
huomannut että van kirjoitti:
vanhempien sukupolvien naiset ovat kärkkäimmin kritisoimassa nykyäitejä
soimaakohan jossain sisimmässä omatunto kun niin moni nykyäiti on tosi yksin lastensa kanssa.
ensinnäkin meistä TUHANNET ovat yksinhuoltajia (joka ei vielä 70 luvulla ollut yleistä.
toiseksi yhteiskunta on niin monella tapaa muuttunut:
-pätkätöitä vain naisille, koulutus ei takaa mitään
-ei ole suvun tätejä ja äitejä enää ympärillä opettamassa äitiyden perimätietoa (imetysotteita, nukuttamista, juttelemista vaikka kahvikupin äärellä mitä tahansa.
-isät ovat keskimääräisesti vastuuttomampia kuin koskaan.
-ei saa tosiaan sitä lasten hoitoapua miltään sukulaisilta ikinä.
perhe on hajonnut monessa mielessä, se lienee avainkysymys, ei ole äiti ollut ikinä ihmiskunnan historiassa näin yksin kuin nyky-SUomessa.
suuret sukupolvet ovat ehtineet tuhota perheen ohessa myös suomen talouden, ei ole enää omaa taloutta, ulkomaalaisessa omistuksessa kaikki. ei enää välitetä perinteistä, juuriista ja siitä mitä jälkipolville jätetään perinnöksi.
aina kuulee oman äitini ikäisiltä tai vanhemmilta iihmisiltä: ei ollut meillä kertakäyttävaippoja ja pesukoneita ja tekee mieli vastata että olihan mommot ja vaarit!
elämä on ollut naisilla aina kovaa eri tavoin, mutta eipä kai sitä kannata iihanteeksi ja tavoitteeksi asettaa. ei se marttyrius auta ketään kaikkein vähiten äitejä.
kyllä ihmisellä on oikeus ilmaista masennuksensa ja väsymyksensä jos se jätetään YKSIN. sen verran epäinhimillistä tää meno on nykyään.
tässä vaan yksinhuoltajaäiti, joka ei tälle palsatalle ole ennen kirjoittanut ja joka sattuu pärjäämään vaihtelevalla menestyksellä
vaikka on jätetty yksin vastasyntyneen kanssa, ja jota ei kukaan sukulainen ole ikinä autaanut. olen päättänyt pärjätä, mutta EI SE JUMALAUTA HELPPOO OLE!kävijä täällä yh olen ja en aivan nuori enää. Kun vanhemmat lapseni olivat pieniä, niin ei ollut sukua kuin muitakaan "tukihenkilöitä" lähimaillakaan. Enkä tahdo ymmärtää kaikkia nykyajan valituksia, mutta suotta perustelen miksi en tahdo. Voisiko kiteyttää nykyäitien ongelmat uusavuttomuuden "piikkiin". Olosuhteet ovat sentään toista luokkaa kuin ennen ja se on harhaluulo, että suku oli turvana. Päinvastoin. Nuoret perheet olivat tavallista kauempana, kun muutimmme kaupunkiin, kauaksi maalta.
Yksinhuoltajajuus oli tosin harvinaista,sillä silloin sitouduttiin perheeseen ja parisuhteeseen toisin ja tunnettiin/kannettiin vastuu. - kirjoitin sua edllisen
satunnainen kirjoitti:
kävijä täällä yh olen ja en aivan nuori enää. Kun vanhemmat lapseni olivat pieniä, niin ei ollut sukua kuin muitakaan "tukihenkilöitä" lähimaillakaan. Enkä tahdo ymmärtää kaikkia nykyajan valituksia, mutta suotta perustelen miksi en tahdo. Voisiko kiteyttää nykyäitien ongelmat uusavuttomuuden "piikkiin". Olosuhteet ovat sentään toista luokkaa kuin ennen ja se on harhaluulo, että suku oli turvana. Päinvastoin. Nuoret perheet olivat tavallista kauempana, kun muutimmme kaupunkiin, kauaksi maalta.
Yksinhuoltajajuus oli tosin harvinaista,sillä silloin sitouduttiin perheeseen ja parisuhteeseen toisin ja tunnettiin/kannettiin vastuu.voin kertoa että oma äitini ja isäni olivat kaupunkiin muuttajia, äitini ei kovin kaukaa.
vähän väliä oli joku mummo meillä käymässä ja siivoomassa ja tuomassa ruokatuliaisia tai me lapset mummoloissa hoidossa viikonloput ja melkein kaikki lomat.
en edes tullut ajatelleeksi etten saa samaa apua kuin omat vanhempani 70 ja 80 luvuilla vanhemmiltaan, ja olin shokissa vanhempieni röyhkeydestä ja nyt olen siihen tottunut , tämä on hyvin yleistäni ikäisilläni äideillä.
kyllä se perhe hajos edellisen sukupolven aikana, munkin isällä uusioperheet ja äidillä menee kans lujaa. ei siinä meitä 70 luvun lapsia ja meidän lapsia muisteta!
tiedän että aina reagoi joku joka ei mahdu normiin, mutta se ei olekaan tämä asia jota yritän osoittaa, vaan yhteiskunnan yleisemmät suuntaukset. joten mua ei nyt kiinnosta poikkeustapaukset argumentissani. oman huomioni pohjautuen totean, että äidit eivät ikinä ole ollet näin yksin.
isätkin ottaa ja häipyy, koska ne on nyt tajunneet että niinhäm voi tehdä!
eri juttu on sitten että kannattaako antaa periksi elämän realiteettien edessä vai taistella vaikka henkensä edestä. jos on voimia. - lukija...
Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa... :-)
- ootkos lukenut
lukija... kirjoitti:
Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa... :-)
mikä tämän palstan nimi on? einstein!
lukija... kirjoitti:
Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa... :-)
Olen kyllä masennuksesta kärsinyt aiemmin ja täällä palstalla silloin tällöin vierailen, lukemassa muiden tarinaa ja ehkä voin neuvonkin heittää johokin väliin ja olla avuksi.. Mitä sitten?
En koskaan kehtaisi tulla haukkumaan ihmisiä masennus-palstalle pahan olonsa vuoksi! Se on kuin menisi uskovien palstale mollaamaan Jeesusta, tai maahanmuuttjapalstalle huutamaan rasistisia vitsejä!
Asioista saa ja pitää olla välillä eri mieltä, mutta joskus on hyvä myös omata sen verran käytöstapoja ja kunniotusta kanssaihmisiä kohtaa että osaa pitää leipäläpensä ummessa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa!
- yhtään ketään
väsynyttä tai masentunutta äitiä tässä maailmassa.
Kuka tahansa meistä ihmisistä voi sairastua mieleltään ihan missä elämänvaiheessa tahansa. - masi
Onko kellään käyny mieles et masennuksen yhtenä syynä on myös fyysiset syyt?!?Mulla psykiatri ainakin sano etten saa syyllistää itteeni synnytyksen jälkeisen masiksen takia,siihen kun kuuluu hormonaalinen-juttu mikaan pääasiassa.Siihen lisättynä väsymys ja ulkopuolelta tulevat paineet,ni avot,soppa on valmis!!Voimia ja siunausta kaikille masentuneille ja ymmärtäville!!
- -Itsekin äiti
Siis MITÄ?? Nyt hieman ihmetyttää sun outo asenne.Meitä ihmisiä eli lapsia, aikuisia on niin monenlaisia.. Ihmeellinen asenne sinulla kyllä. Eihän kukaan voi omaa sietokykyään tietää etukäteen enneku siin perheessä on. Jokainen lapsi erilainen ja verottaa voimavaroja elilailla. Isälläkin HUOM!! tottakait oma vastuu perheen ja lasten hyvinvoinnista. Ihme, että äidit palaa loppuun ku tommoset dorkat syssää kaiken vastuun äideille. Rajansa kaikella, myös äitien jaksamisella! Jos isät, mummit jne auttais edes joskus äitejä niin jaksaminen voisi olla ihan eri luokkaa eikä vaan koko ajan syyllistää heitä. Tuleehan sinkku ihmisillä burn out töissä niin miksi ei äiti voi mennä voimattomaksi jos lapsissa kii 7h/vrk jne?? Pikemminki ihmin jos ei palaa loppuun. Sanoit et menkää töihin jne..noh..työnantajat ei välttämättä palkkaa pienten lasten äitejä koska mitä tod niin äiti joutuu jäämään kipeen lapsen kaa välil kotia ja siitä seuraa työnantajalle kuluja..siin sulle ajattelemista!! Äidit kunniaa -itsekin äiti =)
- mustaa ja valkoista
Haloo hei ja herää näkemään aikuisen ihmisen maailma.
Jokaisella on omat ilonsa, surunsa, ja sairautensa ja tasainen elämänsä. Syyllistäminen ei oikeasti sairaita henkilöitä auta, eikä myöskään se, että heidän elämänsä ns."tunnetaan" niin hyvin,että tiedetään mikä loppupeleissä kaiken aiheuttaa.
Sotaa on ja nälänhätää, jokainen voi niiden eteen tehdä voitavansa tai sitten ei, mutta liitettynä suomessa elettävään elämään ja arkipäivään spekuloinnilla ei ole mitään sanottavaa hyötyä.
Jokainen on lapseton tai lapsensa maailmaan sattanut omasta toiveestaan tai halustaan, ehkä myös vahibgosssa, mutta vastuunsa kantaen..., joskus on rankkaa, joskus ei, vaikkei niitä lapsia olisi yhtään...kukaan ei varmasti sairauksia halua ehdoin tahdoin, mutta niitä vain tulee.
Elämä on monisystä, vaihtelevaa ja vaikka joskus maailmalle tekee mieli "ruikuttaa" se ei tarkoita, että aina olisi niin, joskus vain on hyvä purkaa asiat puhumalla tai huutamalla,eikä tappamalla puolituttua tai perhettä kun oikein potuttaa.
Elämä on...elä siis ruikuttaen tai ilman...opi sietämään ihmisiä,... erilaisiakin...ota myös vastuu elämästäsi ja anna muiden elää tavallaan...auta tarvittaessa, vaikka vain kuuntelemaalla sitä ruikutusta,se voi olla suuri apu, sitä tarvitsevalle.
Hyvää Uútta vuotta- mieltä
Aloittajan kanssa. Kyllä valitettavaa riittää maailman tappiin asti mutta kuka valitusta jaksaa kaiken aikaa kuunnella?
Miettikääpä itse ihan rauhassa itseänne, kuulostaako tutulta;
Oi kun on tuota pahoinvointia raskauden aikana ja painokin vain nousee, vessassa rampattava, unta ei saa kävellessäkin näytän ihan pingviiniltä.
Oi kun oli rankka synnytys, kesti 6 tuntia ja oli niin vaikeaa. Ikinä en halua samaa kokea uudestaan.---->kotia tullessa pitää maata 2 kuukautta kun on niin kipeät paikat. Vauvaahan siis ei jaksa hoitaa kun on NIIN kipee.
Tästä kun selviän niin sitten on ne kastajaiset ne valvottaa öisinkin kun nimi on vielä päättämättä ja tarjoilu hakusessa ja lastahan siis et jaksa hoitaa kun on NIIN paljon hommia.
1- vee synttärit. NIIN paljon on hommaa ettei ehdi lasta hoitaa kun tarjoilut pitää järjestää ja koti siivota kutsut tehdä ja alkaa leipomaan ainaki 2 vkoa ennen h-hetkeä
Sitten se lapsi on kipeä ettei yöllä saa nukuttua ja se nousee ylöskin ainaki 2 tunnin välein. Äitiä se NIIN väsyttää että lähtee vkon lomalle etelään että sais levätä. Lastahan ei ehdi hoitamaan kun 2 vkoa ennen matkaa on pakattava ja hoidettava asiat.
Oi kun oli NIIN rankkaa tuo lomalla olo että äiti tuli reissussa NIIN kipeäksi ettei voi hoitaa lasta jota ei ole edes vkoon nähnyt.
On tuo mieskin NIIN huono kun käy töissä aamuseitsämästä neljään asti, ei edes siivoa koskaan eikä hoida lasta jotta ÄITI saisi levätä.
Sitten se tulee se oksennustauti koko porukalle, ja äidin hermot menee KUN JOPA ISI röyhkeää sairastua samaan aikaan kun äiti on NIIN kipeä ja väsynyt. Lapsesta puhumattakaan joten taas muksu hoitoon.
Naapurin vaimolle syntyi kulta toinen lapsi.ja se on NIIN ihana et tehdään mekin toinen lapsi. EI SILLÄ ETTEN JAKSANU EKAAKAAN HOITAA MUTTA NE ON NIIN SÖPÖJÄ.
On se NIIN rankka tuo raskausaika, sokerit sekaisin verenpaine vaivaa NIIN paha olo ja NIIN väsyttää......
Synnäriltä kotiin ja lapset saa taas mummit hoivattavakseen. Kun oli NIIN rankkaa.
Nyt sitten oon NIIN masentunu. On tuo synnytys masennus tullu. koko ajan nukun kun NIIN väsyttää. Lapsia en jaksa hoitaa ja mieskään ei TAASKAAN OO apuna.....Päivät menee itkiessä ja lapsia ei jaksa hoitaa.
Kuka oli tositarinan tähti?
No ei ainakaan ne lapset
Tuttuako?
Miettikääpä sitä lasten tekoa oman jaksamisen mukaan. Jos oli NIIN rankkaa ekan jäljeen NIIN älkää tehkö sitä toista siksi kun se on NIIN söpö.
T:ÄITI - noin
mieltä kirjoitti:
Aloittajan kanssa. Kyllä valitettavaa riittää maailman tappiin asti mutta kuka valitusta jaksaa kaiken aikaa kuunnella?
Miettikääpä itse ihan rauhassa itseänne, kuulostaako tutulta;
Oi kun on tuota pahoinvointia raskauden aikana ja painokin vain nousee, vessassa rampattava, unta ei saa kävellessäkin näytän ihan pingviiniltä.
Oi kun oli rankka synnytys, kesti 6 tuntia ja oli niin vaikeaa. Ikinä en halua samaa kokea uudestaan.---->kotia tullessa pitää maata 2 kuukautta kun on niin kipeät paikat. Vauvaahan siis ei jaksa hoitaa kun on NIIN kipee.
Tästä kun selviän niin sitten on ne kastajaiset ne valvottaa öisinkin kun nimi on vielä päättämättä ja tarjoilu hakusessa ja lastahan siis et jaksa hoitaa kun on NIIN paljon hommia.
1- vee synttärit. NIIN paljon on hommaa ettei ehdi lasta hoitaa kun tarjoilut pitää järjestää ja koti siivota kutsut tehdä ja alkaa leipomaan ainaki 2 vkoa ennen h-hetkeä
Sitten se lapsi on kipeä ettei yöllä saa nukuttua ja se nousee ylöskin ainaki 2 tunnin välein. Äitiä se NIIN väsyttää että lähtee vkon lomalle etelään että sais levätä. Lastahan ei ehdi hoitamaan kun 2 vkoa ennen matkaa on pakattava ja hoidettava asiat.
Oi kun oli NIIN rankkaa tuo lomalla olo että äiti tuli reissussa NIIN kipeäksi ettei voi hoitaa lasta jota ei ole edes vkoon nähnyt.
On tuo mieskin NIIN huono kun käy töissä aamuseitsämästä neljään asti, ei edes siivoa koskaan eikä hoida lasta jotta ÄITI saisi levätä.
Sitten se tulee se oksennustauti koko porukalle, ja äidin hermot menee KUN JOPA ISI röyhkeää sairastua samaan aikaan kun äiti on NIIN kipeä ja väsynyt. Lapsesta puhumattakaan joten taas muksu hoitoon.
Naapurin vaimolle syntyi kulta toinen lapsi.ja se on NIIN ihana et tehdään mekin toinen lapsi. EI SILLÄ ETTEN JAKSANU EKAAKAAN HOITAA MUTTA NE ON NIIN SÖPÖJÄ.
On se NIIN rankka tuo raskausaika, sokerit sekaisin verenpaine vaivaa NIIN paha olo ja NIIN väsyttää......
Synnäriltä kotiin ja lapset saa taas mummit hoivattavakseen. Kun oli NIIN rankkaa.
Nyt sitten oon NIIN masentunu. On tuo synnytys masennus tullu. koko ajan nukun kun NIIN väsyttää. Lapsia en jaksa hoitaa ja mieskään ei TAASKAAN OO apuna.....Päivät menee itkiessä ja lapsia ei jaksa hoitaa.
Kuka oli tositarinan tähti?
No ei ainakaan ne lapset
Tuttuako?
Miettikääpä sitä lasten tekoa oman jaksamisen mukaan. Jos oli NIIN rankkaa ekan jäljeen NIIN älkää tehkö sitä toista siksi kun se on NIIN söpö.
T:ÄITIMutta tietenkin on ihmisiä kenelle mikään ei ole hyvä, saattaa kokea asiat aina vaikeamman kautta tai vain olla tapana kertoa asioista negatiivisesti.
Mutta jos ruikutus kerta ottaa aivoon, ei kannata keskustella kekenkään kanssa, ei jakaa asioita eikä edes kuunnella, ja parempi pitää ne omatkin hyvät ja huonot asiatkin sisällään,ettei itse vain kuulu koskaan tuohon ruikuttajien kastiin...Mutta alkuperäisten kaltaisillahan kaikki on niiiiin hyvin aina, hehän tuntuvat löytävän vain toisista ne ruikuttajat, heidän elämänsä on ruusujen polku, ilman piikkejä...Hyvä, että elämänne on täydellistä ja sääli,että olette joutuneet toisten kanssaihmisten mielipiteitä joutuneet kuulemaan.
Silti suosittelisin suvaitevaisuutta muuta maailmaa kohtaan.Toisesta korvasta sisään toisesta ulos, ei kaikkien ruikutuksia tarvitse kantaa... - ihmettä sä sitten
mieltä kirjoitti:
Aloittajan kanssa. Kyllä valitettavaa riittää maailman tappiin asti mutta kuka valitusta jaksaa kaiken aikaa kuunnella?
Miettikääpä itse ihan rauhassa itseänne, kuulostaako tutulta;
Oi kun on tuota pahoinvointia raskauden aikana ja painokin vain nousee, vessassa rampattava, unta ei saa kävellessäkin näytän ihan pingviiniltä.
Oi kun oli rankka synnytys, kesti 6 tuntia ja oli niin vaikeaa. Ikinä en halua samaa kokea uudestaan.---->kotia tullessa pitää maata 2 kuukautta kun on niin kipeät paikat. Vauvaahan siis ei jaksa hoitaa kun on NIIN kipee.
Tästä kun selviän niin sitten on ne kastajaiset ne valvottaa öisinkin kun nimi on vielä päättämättä ja tarjoilu hakusessa ja lastahan siis et jaksa hoitaa kun on NIIN paljon hommia.
1- vee synttärit. NIIN paljon on hommaa ettei ehdi lasta hoitaa kun tarjoilut pitää järjestää ja koti siivota kutsut tehdä ja alkaa leipomaan ainaki 2 vkoa ennen h-hetkeä
Sitten se lapsi on kipeä ettei yöllä saa nukuttua ja se nousee ylöskin ainaki 2 tunnin välein. Äitiä se NIIN väsyttää että lähtee vkon lomalle etelään että sais levätä. Lastahan ei ehdi hoitamaan kun 2 vkoa ennen matkaa on pakattava ja hoidettava asiat.
Oi kun oli NIIN rankkaa tuo lomalla olo että äiti tuli reissussa NIIN kipeäksi ettei voi hoitaa lasta jota ei ole edes vkoon nähnyt.
On tuo mieskin NIIN huono kun käy töissä aamuseitsämästä neljään asti, ei edes siivoa koskaan eikä hoida lasta jotta ÄITI saisi levätä.
Sitten se tulee se oksennustauti koko porukalle, ja äidin hermot menee KUN JOPA ISI röyhkeää sairastua samaan aikaan kun äiti on NIIN kipeä ja väsynyt. Lapsesta puhumattakaan joten taas muksu hoitoon.
Naapurin vaimolle syntyi kulta toinen lapsi.ja se on NIIN ihana et tehdään mekin toinen lapsi. EI SILLÄ ETTEN JAKSANU EKAAKAAN HOITAA MUTTA NE ON NIIN SÖPÖJÄ.
On se NIIN rankka tuo raskausaika, sokerit sekaisin verenpaine vaivaa NIIN paha olo ja NIIN väsyttää......
Synnäriltä kotiin ja lapset saa taas mummit hoivattavakseen. Kun oli NIIN rankkaa.
Nyt sitten oon NIIN masentunu. On tuo synnytys masennus tullu. koko ajan nukun kun NIIN väsyttää. Lapsia en jaksa hoitaa ja mieskään ei TAASKAAN OO apuna.....Päivät menee itkiessä ja lapsia ei jaksa hoitaa.
Kuka oli tositarinan tähti?
No ei ainakaan ne lapset
Tuttuako?
Miettikääpä sitä lasten tekoa oman jaksamisen mukaan. Jos oli NIIN rankkaa ekan jäljeen NIIN älkää tehkö sitä toista siksi kun se on NIIN söpö.
T:ÄITIteet tällä palstalla?
- lukija...
Täyttä totta kyllä on monien kohdalla! Ja vertailun vuoksi minä lisäisin kommentin siitä, että miksi myös yhä useampi mies (poika) kokee niin vaikeana ja ahdistavana armeijan ja lopettaa kesken kun "on niiin vaikeaa"? Perkl..n pullamössösukupolvi ei kestä mitään kun on kaikki tehty valmiiksi eteen ja paapottu ja kuorittu potutkin vielä 16 vuotiaille ja kieltäähän ei saa eikä kuria pitää... ja hups kauhiaa, mennäänkin armeijaan ja sielläpä voikin monelle tulla ensimmäistä kertaa vähän kuria ja komentoa - eihän sitä kestetä kun on niin kova paikka. Eli luonteen "heikkoutta" kuten äideillä kun joutuukin yht´äkkiä asioiden eteen jotka joutuu itse hoitamaan ja näistä ei voikaan luistaa kuten monista muista asioista ehkä siihen asti on voinut vain luistella huomaamatta sivuun.
- Tristar
"näistä ei voikaan luistaa kuten monista muista asioista ehkä siihen asti on voinut vain luistella huomaamatta sivuun."
Onhan se ymmärrettävästi hiukan raskasta kun elämästään ei saa päättää enää itse lainkaan vaan on tanssittava joka minuutti (satoi tai paistoi, nukutti tai ei, huvitti tai ei, ilman vaihtoehtoja) jonkun sellaisen pillin mukaan jonka ääni raastaa hermoja sielua myöten ja jonka käskyt tulevat sellaisella kielellä jota et ymmärrä. Orjapiiskuri jonka tahtoa saat arvailla ja jota sinun Kuuluisi rakastaa yli kaiken. WTF? *virne* kyllä minua ainakin alkoi ahdistaa. Varsinkin sitten kun niitä oli jo useampi.
Armeijastakin vikiviki pääsee välillä pois. Kun synnytät, sinulta viedään ihmisoikeudet loppuelämäksi, oletetaan että sinun ei tarvitse enää syödä tai nukkua tai ylipäänsä tahtoa yhtään mitään.
Sori. Oli hiukan rankka päivä tänään. Ja senkus paranee iltaa kohden. Tahtooko joku vaihtaa osia? Kenelläkään sellainen fiilis että nyt voisi uhrata oman elämänsä jollekin toiselle ja olla valittamatta ja tuoksua pullalle? Mulle tekisi terää päästä vähän ulos :D
*** - yx mammuli
Tristar kirjoitti:
"näistä ei voikaan luistaa kuten monista muista asioista ehkä siihen asti on voinut vain luistella huomaamatta sivuun."
Onhan se ymmärrettävästi hiukan raskasta kun elämästään ei saa päättää enää itse lainkaan vaan on tanssittava joka minuutti (satoi tai paistoi, nukutti tai ei, huvitti tai ei, ilman vaihtoehtoja) jonkun sellaisen pillin mukaan jonka ääni raastaa hermoja sielua myöten ja jonka käskyt tulevat sellaisella kielellä jota et ymmärrä. Orjapiiskuri jonka tahtoa saat arvailla ja jota sinun Kuuluisi rakastaa yli kaiken. WTF? *virne* kyllä minua ainakin alkoi ahdistaa. Varsinkin sitten kun niitä oli jo useampi.
Armeijastakin vikiviki pääsee välillä pois. Kun synnytät, sinulta viedään ihmisoikeudet loppuelämäksi, oletetaan että sinun ei tarvitse enää syödä tai nukkua tai ylipäänsä tahtoa yhtään mitään.
Sori. Oli hiukan rankka päivä tänään. Ja senkus paranee iltaa kohden. Tahtooko joku vaihtaa osia? Kenelläkään sellainen fiilis että nyt voisi uhrata oman elämänsä jollekin toiselle ja olla valittamatta ja tuoksua pullalle? Mulle tekisi terää päästä vähän ulos :D
***En ole aijemmin lukenu tätä palstaa, mielenkiinnosta ajattelin kurkata ja voin vain kuvitella mitä tästä saan vastaukseksi...Ensinäkin masennus on sairaus."Valitus ja ruikutus-tauti" on ihan eri asia kuin masennus.Olen itse kokenut keskivaikean masennuksen josta parantuminen vei vuosia.Eipä tullu ensimmäisenä mielee lähtä esim. sukulaisille voivottamaan että ai ai ai voi voi voi ku olen masentunu...ei syöpäpotilaskaan mene kadulle huutelee et on syöpä...masennukseen liittyy usein häpeä omasta riittämättömyydestä ja siitä ettei yksinkertaisesti jaksa/pysty tekee peruasioita.eli sen takia massennus on vaikia havaita kun potilas/sairastunut haluaa kätkeä sen, koska häpeää sitä.Kuten aijemmin täällä mainittiin usein masentuneet äidit/isät yrittävät olla "super äitejä ja -isiä, koska kaikki odottavat heiltä sitä.ja kun joku sanoo negatiivista tai muuta mitä täällä on mainittu masentuu vaan entisestään koska edes se vähä mihin on resusseja riitä.Älkää välittäkö tollaisten puheista, jotka eivät mistään mitään tiedä ja voimia ja älkää pelätkö puhua ongelmistanne.
- ainoa on
yx mammuli kirjoitti:
En ole aijemmin lukenu tätä palstaa, mielenkiinnosta ajattelin kurkata ja voin vain kuvitella mitä tästä saan vastaukseksi...Ensinäkin masennus on sairaus."Valitus ja ruikutus-tauti" on ihan eri asia kuin masennus.Olen itse kokenut keskivaikean masennuksen josta parantuminen vei vuosia.Eipä tullu ensimmäisenä mielee lähtä esim. sukulaisille voivottamaan että ai ai ai voi voi voi ku olen masentunu...ei syöpäpotilaskaan mene kadulle huutelee et on syöpä...masennukseen liittyy usein häpeä omasta riittämättömyydestä ja siitä ettei yksinkertaisesti jaksa/pysty tekee peruasioita.eli sen takia massennus on vaikia havaita kun potilas/sairastunut haluaa kätkeä sen, koska häpeää sitä.Kuten aijemmin täällä mainittiin usein masentuneet äidit/isät yrittävät olla "super äitejä ja -isiä, koska kaikki odottavat heiltä sitä.ja kun joku sanoo negatiivista tai muuta mitä täällä on mainittu masentuu vaan entisestään koska edes se vähä mihin on resusseja riitä.Älkää välittäkö tollaisten puheista, jotka eivät mistään mitään tiedä ja voimia ja älkää pelätkö puhua ongelmistanne.
saanut VALITA synnyttääkö lapsensa vai ei. Sillon valinnanvapauden aikana on aivan turha syyttää lapsia joka jumalan esteestä mikä eteen tulee.
Ok, ottaa joskus päähän itku tirahtaa väsymyksestä, ei se ole masennusta. Se on väsymystä. Nykyään väsynyt on muka automaattisesti masentunut. Ja ei muutakun nappia naamaan. - huhhoh
ainoa on kirjoitti:
saanut VALITA synnyttääkö lapsensa vai ei. Sillon valinnanvapauden aikana on aivan turha syyttää lapsia joka jumalan esteestä mikä eteen tulee.
Ok, ottaa joskus päähän itku tirahtaa väsymyksestä, ei se ole masennusta. Se on väsymystä. Nykyään väsynyt on muka automaattisesti masentunut. Ja ei muutakun nappia naamaan.toivottavasti omasta laspestasi tulee, ei ainoastaan täydellinen , vaan vielä tismalleen sellainen kun olet mielessäsi suunnitellut! ja vielä ajatustenlukija! ettei vaan kävisi niin että hän olisi heikko ja sinun olisi langetettava tuomiosi äidin ominaisuudessa!
- Tristar
ainoa on kirjoitti:
saanut VALITA synnyttääkö lapsensa vai ei. Sillon valinnanvapauden aikana on aivan turha syyttää lapsia joka jumalan esteestä mikä eteen tulee.
Ok, ottaa joskus päähän itku tirahtaa väsymyksestä, ei se ole masennusta. Se on väsymystä. Nykyään väsynyt on muka automaattisesti masentunut. Ja ei muutakun nappia naamaan.Mitä tarkoitat sillä että jokainen saa VALITA synnyttääkö lapsensa vai ei? Sitäe ttä kun ne on kerran tehty, ei valittaa saa? Että pitää jättää synnyttämättä jos pelkää sairastuvansa masennukseen? Hmmh... jos sitä luulee kestävänsä yövalvomiset, jatkuvan huudon ja imettämisen ja myöhemmin uhmaiät sun muut jokapäiväiset raivostuttavuudet, sillä niitähän riittää, mutta yllätys yllätys, joku kaunis päivä ei jaksakaan enää? Anteekis nyt mutta minullakaan ei kristallipallo toimi niin hyvin että osaisin varmuudella sanoa kuka jaksaa ja kuka ei ja kenen lapsesta tulee vaikea ja kenen helppo.
Yhä vielä, sivusta on hellpo puhua. Jos et itse ole koskaan ollut niin väsynyt valvomisesta kahden sairaan lapsen kanssa että nukahdat keittiön lattialle ruokaa laittaessa, jos sinusta ei ole ksokaan tuntunut siltä (kun et viikkoon ole nähnyt muita aikuisia kuin miehesi ja hänetkin vain vilahdukselta töihin lähdössä) ettei ketään hetkauta se eläkö vai kuoletko, että ainut mistä olemassaolosi huomaa on se että lapset pitävät yhä meteliä joten joku on ne ruokkinut? Ei ole sitten ikinä turhauttanut kun et tiedä miksi lapsi nitisee ja natisee, hutaa ja raivoaa eikä sinulla ole aavistustakaan mikä on vikana?
Jos et tiedä väsymyksestä mitään, jso et tiedä masennuskesta mitään, miksi ihmeessä kitiset? Jos sinulla menee hyvin, hieno homma. Jollain tosiella ei mene yhtä hyvin (minullakin menee suurimman osan aiakaa erittäin hienosti, silloin kun ei mene, ouran tuntojani vaikkapa täällä :D et sinä niitä hyviä asioita silloin kuule, vain sen valituksen.
"Ok, ottaa joskus päähän itku tirahtaa väsymyksestä, ei se ole masennusta. Se on väsymystä"
Taas lähtee vuoden "ihanko totta" -palkintoa jakoon... väsymyksellekin pitää jotain tehdä, yliväsymys on ihan kohtuullisen varma masennuksen lauakisija jos sitä ei helpoteta. Tähän yleensä kuulee "apua saa jos vaan pyytää", sanon sille joka tätä jankkaa: paskan marjat. Ei saa. Saa jos elät toimeentulon rajamailla yksinhuoltajana, sitten saa. Jos perhe tulee hyvin toimeen mutta äiti on uupunut, ainut apu on maksettu apu ja jos siihen ei ole varaa... (20e/h, mitäs sanot? Vieläkö on varaa?) noh, kestettävä vain on. Väsymys ie automaattisesti ole amsennusta mutta harmittavan usein on, ja vielä useammin yksi laukaisee toisen.
Ja anteeksi nyt taas mutta masentunut näkee tilansa lapsenkin kannalta hetkellisesti ja ahdistuu siitä yhä enemmän. Siinä on sinulle klassinen "olisiko lapsen parempi ilman minua..." -mietinnön kierre. Ja siitä vähän lisää syyllisyyttä. Ja kenellekään et uskalla kertoa koska pelkäät että lapsi otetaan sinulta pois tai sinua pidetään huonona äitinä kun edes ajattelet moista. Että sinut tuomitaan ajatuksistasi. olet sitten niiden ajatusten kanssa yksin ja yrität kestää. Kuinka kauan? Ja kun viimein uskaltaudut hakemaan apua koska ymmärrät että tilanne ei voi jatkua, ainut apu joka on saatavilla on masennuslääkkeet ja kuinka ollakaan, usealle ne tuovat avun. Joillekin eivät tuo.
"ei edes yritetä koota voimiaan..." ai siunatkoon. Sivustapuhujan marina... *rolls eyes*
*** - 2:n lapsen yrittäjä-äiti
Tristar kirjoitti:
Mitä tarkoitat sillä että jokainen saa VALITA synnyttääkö lapsensa vai ei? Sitäe ttä kun ne on kerran tehty, ei valittaa saa? Että pitää jättää synnyttämättä jos pelkää sairastuvansa masennukseen? Hmmh... jos sitä luulee kestävänsä yövalvomiset, jatkuvan huudon ja imettämisen ja myöhemmin uhmaiät sun muut jokapäiväiset raivostuttavuudet, sillä niitähän riittää, mutta yllätys yllätys, joku kaunis päivä ei jaksakaan enää? Anteekis nyt mutta minullakaan ei kristallipallo toimi niin hyvin että osaisin varmuudella sanoa kuka jaksaa ja kuka ei ja kenen lapsesta tulee vaikea ja kenen helppo.
Yhä vielä, sivusta on hellpo puhua. Jos et itse ole koskaan ollut niin väsynyt valvomisesta kahden sairaan lapsen kanssa että nukahdat keittiön lattialle ruokaa laittaessa, jos sinusta ei ole ksokaan tuntunut siltä (kun et viikkoon ole nähnyt muita aikuisia kuin miehesi ja hänetkin vain vilahdukselta töihin lähdössä) ettei ketään hetkauta se eläkö vai kuoletko, että ainut mistä olemassaolosi huomaa on se että lapset pitävät yhä meteliä joten joku on ne ruokkinut? Ei ole sitten ikinä turhauttanut kun et tiedä miksi lapsi nitisee ja natisee, hutaa ja raivoaa eikä sinulla ole aavistustakaan mikä on vikana?
Jos et tiedä väsymyksestä mitään, jso et tiedä masennuskesta mitään, miksi ihmeessä kitiset? Jos sinulla menee hyvin, hieno homma. Jollain tosiella ei mene yhtä hyvin (minullakin menee suurimman osan aiakaa erittäin hienosti, silloin kun ei mene, ouran tuntojani vaikkapa täällä :D et sinä niitä hyviä asioita silloin kuule, vain sen valituksen.
"Ok, ottaa joskus päähän itku tirahtaa väsymyksestä, ei se ole masennusta. Se on väsymystä"
Taas lähtee vuoden "ihanko totta" -palkintoa jakoon... väsymyksellekin pitää jotain tehdä, yliväsymys on ihan kohtuullisen varma masennuksen lauakisija jos sitä ei helpoteta. Tähän yleensä kuulee "apua saa jos vaan pyytää", sanon sille joka tätä jankkaa: paskan marjat. Ei saa. Saa jos elät toimeentulon rajamailla yksinhuoltajana, sitten saa. Jos perhe tulee hyvin toimeen mutta äiti on uupunut, ainut apu on maksettu apu ja jos siihen ei ole varaa... (20e/h, mitäs sanot? Vieläkö on varaa?) noh, kestettävä vain on. Väsymys ie automaattisesti ole amsennusta mutta harmittavan usein on, ja vielä useammin yksi laukaisee toisen.
Ja anteeksi nyt taas mutta masentunut näkee tilansa lapsenkin kannalta hetkellisesti ja ahdistuu siitä yhä enemmän. Siinä on sinulle klassinen "olisiko lapsen parempi ilman minua..." -mietinnön kierre. Ja siitä vähän lisää syyllisyyttä. Ja kenellekään et uskalla kertoa koska pelkäät että lapsi otetaan sinulta pois tai sinua pidetään huonona äitinä kun edes ajattelet moista. Että sinut tuomitaan ajatuksistasi. olet sitten niiden ajatusten kanssa yksin ja yrität kestää. Kuinka kauan? Ja kun viimein uskaltaudut hakemaan apua koska ymmärrät että tilanne ei voi jatkua, ainut apu joka on saatavilla on masennuslääkkeet ja kuinka ollakaan, usealle ne tuovat avun. Joillekin eivät tuo.
"ei edes yritetä koota voimiaan..." ai siunatkoon. Sivustapuhujan marina... *rolls eyes*
***Juuri niin. Kaikkea muuta tuputetaan kuin lepomahdollisuutta tarvitsevalle, kultaisia neuvoja, ns. vertaistukea, ja jos ei riitä niin nappia huuleen. Kuin keskitysleirin asukkaalle tarjottaisiin keskusteluapua ja neuvoja ahdistavaan oloon ja sanottaisiin että koitappas asennoitua!
Se yksi piiikku juttu mikä ihan tosi puuttuu monelta on se apu edes hetkeksi edes joskus. Itse en ole (Luojan kiitos!!!) vaipunut masennukseen vaikka vuodet ennen lasten päivähoitoa kävivät todella voimille. Ja lapsemme, kiitos Yläkerran, ovat olleet hyvin terveitä alusta asti, näin ei välttämättä kaikilla ole. Silti todella voin ymmärtää että se pienikin apu joskus voi olla ihan kullan arvoista jaksamisen kannalta. Ja sillä, väitän vakavasti, tehtäisiin oikeasti säästöjä kun autettaisiin ennalta perheitä. Niin oli 70- ja 80-luvulla kotiapua saatavilla, enää ei. Sen sijaan "apuna". on huostaanotto.
Fiksusti hoidettu hei!!!
En tiedä, jotenkin tähän kansaan ja yleiseen mielipiteeseen on päässyt pesiintymään sellainen luulo joka muuten on täys harhaluulo ja historiattomuuden osoitus, että on normaalia ja luonnollinen tilanne että ydinperheet ja varsinkin äidit hoitavat lapsensa 100% yksin. Sikäli kuin näin valitettavasti on, on se täysin poikkeus ihmiskunnan olemassaolon mittakaavassa.
Vieläpä vaalitaan myyttiä että entisajan naiset raatoivat yksin 10-päisen katraansa kanssa alkeellisissa oloissa. Osin totta mutta oleellisilta osin niin täysin väärin tulkittu. Ennen naisilla oli kyläyhteisön ja suvun tuki, isoäideilläkin oli tehtävänsä hoitaa jälkikasvua. Sen jopa 80-vuotias evakko-anoppini ymmärtää että kovaa on nykyajan naisilla kun ovat niin yksinäisiä, hänen äidillään ( joka oli syntynyt 1800-luvulla) oli sentään apua kyläyhteisössä. Itse harmittelee aidosti kun ei ole kyennyt ikänsä takia apua antamaan. Toki on poikkeuksia mutta - sori vaan! - ne todella on poikkeuksia siitä mihin ihmislaji on tarkoitettu. Sitäpaitsi kasvatusnormit ja laatuvaatimukset lasten kasvatustulosten suhteen ovat rutkasti toiset kuin ennen.
Minä tiedän oikein hyvin nahoissani omakohtaisesti kokeneena kun ei koskaan, ei siis ikinä, ole mitään tarkoitusta varten mitään apua mistään. Verkostoja ei ole koska olimme vieraalla paikkakunnalla muualta tulleita. MLL:n palvelut ovat taloustilanteessamme olleet liian kalliita. Vasta nyt, vuoden päivät päivähoito on antanut minulle ja miehelleni hieman hetkisen hengittää. Mutta kaukana siitä ollaan että koskaan tai ikinä voitaisiin miehen kanssa mennä vaikka iltarientoon tai ns. hoitaa parisuhdetta - no way! Yhdessä taisimme käväistä terassilla viime vuosituhannen puolella.
Köyhä lyö köyhää. Dog eat dog. Se on tämän palstan monen "viisaan" henki. Näin pysyy onnellisuusmuurit pystyssä ja yhteiskunnassa kaikki hyvin. - Jihuuu
2:n lapsen yrittäjä-äiti kirjoitti:
Juuri niin. Kaikkea muuta tuputetaan kuin lepomahdollisuutta tarvitsevalle, kultaisia neuvoja, ns. vertaistukea, ja jos ei riitä niin nappia huuleen. Kuin keskitysleirin asukkaalle tarjottaisiin keskusteluapua ja neuvoja ahdistavaan oloon ja sanottaisiin että koitappas asennoitua!
Se yksi piiikku juttu mikä ihan tosi puuttuu monelta on se apu edes hetkeksi edes joskus. Itse en ole (Luojan kiitos!!!) vaipunut masennukseen vaikka vuodet ennen lasten päivähoitoa kävivät todella voimille. Ja lapsemme, kiitos Yläkerran, ovat olleet hyvin terveitä alusta asti, näin ei välttämättä kaikilla ole. Silti todella voin ymmärtää että se pienikin apu joskus voi olla ihan kullan arvoista jaksamisen kannalta. Ja sillä, väitän vakavasti, tehtäisiin oikeasti säästöjä kun autettaisiin ennalta perheitä. Niin oli 70- ja 80-luvulla kotiapua saatavilla, enää ei. Sen sijaan "apuna". on huostaanotto.
Fiksusti hoidettu hei!!!
En tiedä, jotenkin tähän kansaan ja yleiseen mielipiteeseen on päässyt pesiintymään sellainen luulo joka muuten on täys harhaluulo ja historiattomuuden osoitus, että on normaalia ja luonnollinen tilanne että ydinperheet ja varsinkin äidit hoitavat lapsensa 100% yksin. Sikäli kuin näin valitettavasti on, on se täysin poikkeus ihmiskunnan olemassaolon mittakaavassa.
Vieläpä vaalitaan myyttiä että entisajan naiset raatoivat yksin 10-päisen katraansa kanssa alkeellisissa oloissa. Osin totta mutta oleellisilta osin niin täysin väärin tulkittu. Ennen naisilla oli kyläyhteisön ja suvun tuki, isoäideilläkin oli tehtävänsä hoitaa jälkikasvua. Sen jopa 80-vuotias evakko-anoppini ymmärtää että kovaa on nykyajan naisilla kun ovat niin yksinäisiä, hänen äidillään ( joka oli syntynyt 1800-luvulla) oli sentään apua kyläyhteisössä. Itse harmittelee aidosti kun ei ole kyennyt ikänsä takia apua antamaan. Toki on poikkeuksia mutta - sori vaan! - ne todella on poikkeuksia siitä mihin ihmislaji on tarkoitettu. Sitäpaitsi kasvatusnormit ja laatuvaatimukset lasten kasvatustulosten suhteen ovat rutkasti toiset kuin ennen.
Minä tiedän oikein hyvin nahoissani omakohtaisesti kokeneena kun ei koskaan, ei siis ikinä, ole mitään tarkoitusta varten mitään apua mistään. Verkostoja ei ole koska olimme vieraalla paikkakunnalla muualta tulleita. MLL:n palvelut ovat taloustilanteessamme olleet liian kalliita. Vasta nyt, vuoden päivät päivähoito on antanut minulle ja miehelleni hieman hetkisen hengittää. Mutta kaukana siitä ollaan että koskaan tai ikinä voitaisiin miehen kanssa mennä vaikka iltarientoon tai ns. hoitaa parisuhdetta - no way! Yhdessä taisimme käväistä terassilla viime vuosituhannen puolella.
Köyhä lyö köyhää. Dog eat dog. Se on tämän palstan monen "viisaan" henki. Näin pysyy onnellisuusmuurit pystyssä ja yhteiskunnassa kaikki hyvin.Apn tekstiin voi vain todeta, että kirjoittajalla ei tasan ole kokemusta jatkuvasta univelasta ja sen tuomasta väsymyksestä. Ehkä joskus väsymyksen ja masennuksen raja voi olla häilyvä tai molemmat edesauttaa toistensa olemassa oloa.
Eikä äidin tartte edes sitä lasta yksin hoitaa, vaan riittää jatkuvat huonot yöunet siihen väsymykseen. Mutta apn kaltainen superihminen ei varmaan minkäänlaisilla valvomisilla tulisi väsymysrajojansa vastaan. Hienoa että tällaisiakin yksilöitä on joukossa. Veikkaanpa kuitenkin, että jos hän joutuisi tovinkin valvomaan sillä tavalla kuten jotkut äidit ja törmäisi väsymysrajoihinsa, ei hän olisi tuota tekstiä kirjoittanut.
Itselläni on juuri tällä hetkellä ne väsymyksen rajat tulleet vastaan ja yritän tankata unta, jotta jaksaisin paremmin nousta aamuisin ylös ja saisin jotain aikaiseksikin päivän aikana. Kun tyttö oli pieni ja huusi enemmän ja myöhään, oli siltä osin helpompaa, että hän sentään nukkui runsaasti. Nyt hän on tällä hetkellä erittäin hyväntuulinen ja iloinen, innostunut liikkumisesta, mutta kas, kun äippä ei ole saanut oikein nukuttua eikä tyttökään ole hirveästi välittänyt päikkäreistä.
En ole tällä hetkellä nukkumassa, koska tähän aikaan aamusta se uni tuntuu pikemminkin vetävän vain löysemmäksi oloa.
Illalla kiepsahdan heti tytön viereen unille, nukahtipa hän sitten vaikka jo iltakuudelta torkuille, ehkä hämääntyisi ja nukkuisi siitä eteenpäin jo yöunet kun äitikin tuhisee vieressä ;) - Nakki
Jihuuu kirjoitti:
Apn tekstiin voi vain todeta, että kirjoittajalla ei tasan ole kokemusta jatkuvasta univelasta ja sen tuomasta väsymyksestä. Ehkä joskus väsymyksen ja masennuksen raja voi olla häilyvä tai molemmat edesauttaa toistensa olemassa oloa.
Eikä äidin tartte edes sitä lasta yksin hoitaa, vaan riittää jatkuvat huonot yöunet siihen väsymykseen. Mutta apn kaltainen superihminen ei varmaan minkäänlaisilla valvomisilla tulisi väsymysrajojansa vastaan. Hienoa että tällaisiakin yksilöitä on joukossa. Veikkaanpa kuitenkin, että jos hän joutuisi tovinkin valvomaan sillä tavalla kuten jotkut äidit ja törmäisi väsymysrajoihinsa, ei hän olisi tuota tekstiä kirjoittanut.
Itselläni on juuri tällä hetkellä ne väsymyksen rajat tulleet vastaan ja yritän tankata unta, jotta jaksaisin paremmin nousta aamuisin ylös ja saisin jotain aikaiseksikin päivän aikana. Kun tyttö oli pieni ja huusi enemmän ja myöhään, oli siltä osin helpompaa, että hän sentään nukkui runsaasti. Nyt hän on tällä hetkellä erittäin hyväntuulinen ja iloinen, innostunut liikkumisesta, mutta kas, kun äippä ei ole saanut oikein nukuttua eikä tyttökään ole hirveästi välittänyt päikkäreistä.
En ole tällä hetkellä nukkumassa, koska tähän aikaan aamusta se uni tuntuu pikemminkin vetävän vain löysemmäksi oloa.
Illalla kiepsahdan heti tytön viereen unille, nukahtipa hän sitten vaikka jo iltakuudelta torkuille, ehkä hämääntyisi ja nukkuisi siitä eteenpäin jo yöunet kun äitikin tuhisee vieressä ;)Kannattaisi viestin aloittajan ekku lukea vähä tietoa mikä masennus on.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
- kommentti
Nakki kirjoitti:
Kannattaisi viestin aloittajan ekku lukea vähä tietoa mikä masennus on.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
Kaikki väsyneet ja "masentuneet" äidit eivät ole oikeasti masentuneita, vaan tekevät itsestään sellaisia.
- aloittaja
Jihuuu kirjoitti:
Apn tekstiin voi vain todeta, että kirjoittajalla ei tasan ole kokemusta jatkuvasta univelasta ja sen tuomasta väsymyksestä. Ehkä joskus väsymyksen ja masennuksen raja voi olla häilyvä tai molemmat edesauttaa toistensa olemassa oloa.
Eikä äidin tartte edes sitä lasta yksin hoitaa, vaan riittää jatkuvat huonot yöunet siihen väsymykseen. Mutta apn kaltainen superihminen ei varmaan minkäänlaisilla valvomisilla tulisi väsymysrajojansa vastaan. Hienoa että tällaisiakin yksilöitä on joukossa. Veikkaanpa kuitenkin, että jos hän joutuisi tovinkin valvomaan sillä tavalla kuten jotkut äidit ja törmäisi väsymysrajoihinsa, ei hän olisi tuota tekstiä kirjoittanut.
Itselläni on juuri tällä hetkellä ne väsymyksen rajat tulleet vastaan ja yritän tankata unta, jotta jaksaisin paremmin nousta aamuisin ylös ja saisin jotain aikaiseksikin päivän aikana. Kun tyttö oli pieni ja huusi enemmän ja myöhään, oli siltä osin helpompaa, että hän sentään nukkui runsaasti. Nyt hän on tällä hetkellä erittäin hyväntuulinen ja iloinen, innostunut liikkumisesta, mutta kas, kun äippä ei ole saanut oikein nukuttua eikä tyttökään ole hirveästi välittänyt päikkäreistä.
En ole tällä hetkellä nukkumassa, koska tähän aikaan aamusta se uni tuntuu pikemminkin vetävän vain löysemmäksi oloa.
Illalla kiepsahdan heti tytön viereen unille, nukahtipa hän sitten vaikka jo iltakuudelta torkuille, ehkä hämääntyisi ja nukkuisi siitä eteenpäin jo yöunet kun äitikin tuhisee vieressä ;)Haluaisin ihan kysäistä, että missähän lauseessa olen sanonut etten ole koskaan kokenut väsymystä ja univelkaa? :-) (Huvittaa aina ihmisten lokerointi että tämä "aloittaja on semmoinen ja semmoinen" vain muutaman lauseen ja lyhyen kirjoituksen perusteella, jossa kevyesti raapaistaan pintaa ja tuodaan heinäsuovasta pieni neula esille.)
Satun olemaan kolmen lapsen äiti ja valvonut ja ollut univelkainenkin monesti. Sanoisin että luojalle kiitos kaikki lapset on olleet perusterveitä, ihan normaaleja nuhakuumeita ja korvatulehduksia on jouduttu lääkitsemään, mutta muuten ei ole ollut koskaan kyse mistään sen pahemmasta. On varmaan ollut tilanteita joissa olisi ollut vain niin helppo jäädä sinne "sängyn pohjalle" ruikuttamaan väsymystään ja masennustaan, mutta aina siinä vaiheessa olen ajatellut, että kuinka rankkaa on esim. vammaisen tai muuten vakavasti sairaan lapsen vanhemmilla, entä jos eläisimme jossain sota-alueella, kärsisimme nälänhädästä... kyllä sitä kummasti piristyy ja ajatukset siirtyy siihen, miten hienosti ja hyvin täällä oikeasti asiat on! Ja moni nykypäivän äiti tuntuu unohtavan sen, että väsymys ja uupumus kuuluu ihan normaaliin perheenäidin elämään! (Ja silloin kun on kyseessä ydinperhe, voi se isä joskus katsoa lasten perään jos on niin väsynyt että kaipaa ylimääräistä unta vaikka kesken päivän valvotun viikon jälkeen...) Ja kiitos nimityksestä superihmiseksi, sellaista arvonimeä en ole vielä aiemmin saanutkaan. :-) - Tristar
aloittaja kirjoitti:
Haluaisin ihan kysäistä, että missähän lauseessa olen sanonut etten ole koskaan kokenut väsymystä ja univelkaa? :-) (Huvittaa aina ihmisten lokerointi että tämä "aloittaja on semmoinen ja semmoinen" vain muutaman lauseen ja lyhyen kirjoituksen perusteella, jossa kevyesti raapaistaan pintaa ja tuodaan heinäsuovasta pieni neula esille.)
Satun olemaan kolmen lapsen äiti ja valvonut ja ollut univelkainenkin monesti. Sanoisin että luojalle kiitos kaikki lapset on olleet perusterveitä, ihan normaaleja nuhakuumeita ja korvatulehduksia on jouduttu lääkitsemään, mutta muuten ei ole ollut koskaan kyse mistään sen pahemmasta. On varmaan ollut tilanteita joissa olisi ollut vain niin helppo jäädä sinne "sängyn pohjalle" ruikuttamaan väsymystään ja masennustaan, mutta aina siinä vaiheessa olen ajatellut, että kuinka rankkaa on esim. vammaisen tai muuten vakavasti sairaan lapsen vanhemmilla, entä jos eläisimme jossain sota-alueella, kärsisimme nälänhädästä... kyllä sitä kummasti piristyy ja ajatukset siirtyy siihen, miten hienosti ja hyvin täällä oikeasti asiat on! Ja moni nykypäivän äiti tuntuu unohtavan sen, että väsymys ja uupumus kuuluu ihan normaaliin perheenäidin elämään! (Ja silloin kun on kyseessä ydinperhe, voi se isä joskus katsoa lasten perään jos on niin väsynyt että kaipaa ylimääräistä unta vaikka kesken päivän valvotun viikon jälkeen...) Ja kiitos nimityksestä superihmiseksi, sellaista arvonimeä en ole vielä aiemmin saanutkaan. :-)paljon on niitä jotka eivät masennu, onneksesi kuulut heihin! Tällä palstalla sen sijaan on pyrkimys (oletettavasti...) tukea niitä jotka masentuvat. "en minäkään ole masentunut, siis masennusta ei ole!" on melko ontuva pätkä.
Sinä siis piristyt ajattelemalla mtien huonosti muilal asit on :D ihan cool sekin. Kukin tavallaan. Masentunut sen sijaan ei näe omaa tilaansa ja elämäänsä tarpeeksi realistisesti tehdäkseen moista vertailua.
Väsymys ei ole masennusta. Masennus ei ole väsymystä. Nuo liittyvät yhteen ja yksi useimmiten johtaa toiseen mutta ei aina, ei läheskään aina. Sama asia ne eivät missään mittakaavassa ole. Masennusta ei hoideta nukkumalla, eikä ulkoilemalla, vaikka riittävä uni, hyvä ravinto ja liikunta auttavat toipumista ja ehkäisevät masennustilan syntyä ja etenemistä.
Ihan todella, jos ei tiedä mistä puhuu, ei edes teoreettisesti, ja aihe on monelle näinkin henkilökohtainen, on ehkä viisaampaa vaieta kuin aiheuttaa enää enempää pahaa mieltä.
***
- shaniatania
Tunnistin itseni hyvin tuosta "ruikuttajakuvasta." Mutta täytyy sanoa että puhut pelkkää asiaa. Vaikka kuinka välillä väsyttäisi niin kyllä sitä eteenpäin täytyy jaksaa. Elämä menee kyllä täysin hukkaan jos vaan valittaa. Ja yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja siirtyä positiivisempaan elämänvaiheeseen. Onhan poikani vielä nuori ja myöhemmin varmasti kaduttaisi jos vain muistaisi oman huonon olon tältä ajalta. Ja kaikille vinkiksi että ulkoilma tekee hyvää, vaikka onkin tällanen talvi kun on... Ja jos masentaa/väsyttää tai muuten vaan vituttaa niin kannattaa miettiä vaikka kuluneen päivän hyviä hetkiä oman lapsen kanssa ja hänen hymyä ja antaa hetki itselle ja vaan olla ja rentoutua! Jaksamisia kaikille ja toivotaan hyviä pulkkailu kelejä! :)
- neljän pienen äiti
Niin, että missäs välissä lähden lenkille tai jonnekkin? Mies on aamu kahdeksasta viiteen töissä ja käy syömässä, kunnes lähtee kouluun vartin yli viiteen ja tulee siinä yhdeksän aikaan kotiin.
Lapset ovat kaikki pieniä, vanhin on nyt ekalla ja nuorin ei vielä edes kävele, elikkä on ihan vauva.
Jokaisella on tuo sietokyvyn määrä ihan henkilökohtainen ja on pirun hyvä, että uskaltaa valittaa. Niitä asioiden sisällään pitäjiä on ihan tarpeeksi. Eikä siitä ainakaan hyvä seuraa.- shaniatania
Saat valittaa ihan rauhassa. Mä huomasin että mun kohdalla se ei ainakaan auttanut mihinkään. Etkö voisi pyytää avuksi jotain tuttavaa, että itse pääsisit jossain käymään? Tai jollei tuttavat pääse niin esimerkiksi mannerheimin lastensuojeluliitolla on hoitajia jotka eivät pyydä paljon tunnista... Kyllä niitä keinoja on.. Kannattaa ainakin silloin tällöin antaa hetki itselle, että jaksaa taas. Ja tiedän kyllä että tuo sietokyvyn määrä on kaikilla erilainen ja itsellä hyvinkin alhainen, sen takia on välillä tuntunut rankalta jo yhden lapsen kanssa.
Mutta itsehän me valintamme teemme.
- yksi väsynyt
Kyllä oli todella upea ja hieno kirjoitus tuosta valittamisesta.Itsekin haluaisin ajatella positiivisesti vaikka syöpähoidot ilmeisesti ovat johtaneet krooniseen väsymykseen,Minkä neuvon antaisit minullE.Nytkin kun kirjoitan tätä niin tuntuu olo aivan mahdottoman väsyneeltä.Kiitos jos vastaisit minulle taidat olla itse äärimmäisen energinen tehopakkaus,jospa tehokkuus tarttuisi minuunkin .yst,terv Marja-leena Raatikainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi1233094Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen342463Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap302425Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631112119- 1141690
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1711388Aatteleppa ite!
Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.2891222Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi2731183Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .211130- 621077