kerrottavaksi.
Olen aina pitänyt itseäni heterona.
Vuosia sitten tapahtui näin.
Kaverini on kymmenen vuotta vanhempi.
Olimme olleet harrastustemme parissa, ja sovittiin , että jään hänelle saunomaan.
Hän kertoi vaimonsa ja tyttärensä olevan matkoilla joten saunailta oli hyvä pitää.
Tosin olin sopinut meneväni kotiin.
Koska aikaa oli ja huomenna jatkuivat harrastuksemme niin oli luonnollista, että jään myös yöksi.
Ennen saunaa hän kysyi katotaanko pornoo vai harrastukseemme liittyvää( urheilu, mutta en paljasta lajia). No pornoo tietenkin oli vastaukseni.Kaverini kävi vaihtamassa aamutakin päälleen ja minä olin muutoin vaatteet päällä odottaen saunaan pääsyä.
Hyvää pornoa oli ja kaluni alkoi kasvaa ja tuntui , että kohta pitää mennä runkkaamaan.Sauna oli kohta puolin kylvettävässä kunnossa ja sitten kylpyyn.
Saunan jälkeen vähän olutta ja iltapalaa.
No pornon katselu jatkui.
Olin vain pyyhe lanteillani ja kaluni kasvoi ja koveni.Kaverini oli aukaissut kylpytakkinsa ja runkkaili kaluaa, mikä oli minusta yllätys.En ollut koskaan ollut moisessa tilanteessa.
Olin niin kiihottonut , että kävin vessassa ja runkkasin lastin pois.Tulin takasin ja istahdin taas katsomaan.Kaverini runkkaaa edelleen kuin minua ei olisikaan ja sa noin etkö sinä tee ja olin aivan hämilläni tilanteesta ja aloin arasti sitten itsekkin runkkaamaan.
En ollut uskoa tätä kaikkea , mutta totta se oli ja siinä me runkkasimme yhdessä.
Aikamme katseltua oli sitten jo pakko molempien heittää mällit käteen.
Olimme molemmat tunteneet jo vuosia , mutta hänen suhtautuminen pornoon oli todella yllätys.
Ainahan me naisista keskustelimme ja kuinka kiva olisi ketäkin naida.
Kaveri on todella kova pornon kuluttaja niin filmien kuin lehtienkin suhteen.
Uusimme saunailtamme useinkin ja ihan kivaa runkata porukalla.Aina kun mahdollista niin pidimme saunaillan.Mullakin on vuosien saatossa ollut naissuhteita samoin tällä kaverilla ja suurin syy yleensä ettei kotona saa , sama syy meillä molemmilla.
Reissuihimme mitä teimme yhdesä liittyi aina nainen.
Syyt olivat ihan kevollisia joten sen suhteen voimme liikkua ympäri suomea.
Tapahtumille tulee jatkoa halusitte tai ette,,,,
Olen aina pitänyt itseäni heterona.
Vuosia sitten tapahtui näin.
Kaverini on kymmenen vuotta vanhempi.
Olimme olleet harrastustemme parissa, ja sovittiin , että jään hänelle saunomaan.
Hän kertoi vaimonsa ja tyttärensä olevan matkoilla joten saunailta oli hyvä pitää.
Tosin olin sopinut meneväni kotiin.
Koska aikaa oli ja huomenna jatkuivat harrastuksemme niin oli luonnollista, että jään myös yöksi.
Ennen saunaa hän kysyi katotaanko pornoo vai harrastukseemme liittyvää( urheilu, mutta en paljasta lajia). No pornoo tietenkin oli vastaukseni.Kaverini kävi vaihtamassa aamutakin päälleen ja minä olin muutoin vaatteet päällä odottaen saunaan pääsyä.
Hyvää pornoa oli ja kaluni alkoi kasvaa ja tuntui , että kohta pitää mennä runkkaamaan.Sauna oli kohta puolin kylvettävässä kunnossa ja sitten kylpyyn.
Saunan jälkeen vähän olutta ja iltapalaa.
No pornon katselu jatkui.
Olin vain pyyhe lanteillani ja kaluni kasvoi ja koveni.Kaverini oli aukaissut kylpytakkinsa ja runkkaili kaluaa, mikä oli minusta yllätys.En ollut koskaan ollut moisessa tilanteessa.
Olin niin kiihottonut , että kävin vessassa ja runkkasin lastin pois.Tulin takasin ja istahdin taas katsomaan.Kaverini runkkaaa edelleen kuin minua ei olisikaan ja sa noin etkö sinä tee ja olin aivan hämilläni tilanteesta ja aloin arasti sitten itsekkin runkkaamaan.
En ollut uskoa tätä kaikkea , mutta totta se oli ja siinä me runkkasimme yhdessä.
Aikamme katseltua oli sitten jo pakko molempien heittää mällit käteen.
Olimme molemmat tunteneet jo vuosia , mutta hänen suhtautuminen pornoon oli todella yllätys.
Ainahan me naisista keskustelimme ja kuinka kiva olisi ketäkin naida.
Kaveri on todella kova pornon kuluttaja niin filmien kuin lehtienkin suhteen.
Uusimme saunailtamme useinkin ja ihan kivaa runkata porukalla.Aina kun mahdollista niin pidimme saunaillan.Mullakin on vuosien saatossa ollut naissuhteita samoin tällä kaverilla ja suurin syy yleensä ettei kotona saa , sama syy meillä molemmilla.
Reissuihimme mitä teimme yhdesä liittyi aina nainen.
Syyt olivat ihan kevollisia joten sen suhteen voimme liikkua ympäri suomea.
Tapahtumille tulee jatkoa halusitte tai ette,,,,
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä häpeä
homoja!
lisää tulee ja muistakaa edelleen pehmoa
älkää välittäkö kirjoitusvirheistä
Monet reissut olimme tehneet ja keskustelimme naisistamme ja muistelleet kuinka ihanaa on kun joku ymmärtäväinen nainen osaa antaa ja ottaa.
Molemmat olemme sitä mieltä että naisen täytyy saada nauttia rakastellessa.
Kerran kaverini halusi että otan kuvia.
Toki halusin ottaa.
Saunailta järjestyi ja saunoimme jotta olimme taas puhtoisia poikia.
Molemmat alasti siinä pyörimme ja saimme hyvän asennon kaverille ja kuvakulmalle
Pornoa pyörimään ja hän aloitti runkkauksen .Hieromasauva oli myös käytössä joten rasvaa sauvan päähän ja varteen.
Samalla kun runkkasi työnsi sauvaa anukseen ja tuntui menevän yllättävän hyvin , olettaen että sauva oli kunnon kokoa.Telkkari pauhasi edelleen ja minä kuvasin kalu kovana lähinnä siitä syystä mitä kuului telkusta, en siitä että kaverini runkkasi ja nautti sauva pepussa.
Tiedän nyt jälkeenpäin toki arvasin silloinkin , että hän oli harrastanut sauvaa peppuun ennenkin.
Niin kätevästi se kävi.
Kuvat sain otettua ja kaveri sai pitkän runkkauksen ja sauvanainnin jälkeen hyvän syöksyn kämmenelleen.Kuvasin myös spermat kädellä, se kuulema kiihotti hänen naisystäväänsä, kun katselee kuvia meidän touhuistamme.
Tietenkin runkkasin itsekkin ja ei kauaa kestänyt kun spermat lensi.
Meni jonkun aikaa , sain digikameran ja taasen kaverini halusi kuvia.Samaa kaavaa noudattaen saunaa ja pornon katselua.
Nyt oli hyvä hyvä kun sain ottaa huoletta kuvia ei tarvinnut pelätä filmin tuhlausta.
Sain hyviä kuvia sekä oikean pätkän videoa kun hän runkkasi ja saimme myös videoon juuri kun syöksy tuli joten se otos osui nappiin.
Kerran taas saunoimme ja huomasin hänen vaimonsa pikkarit pesuhuoneen narulla.
Kaverin mentyä ulos vilvoittelemaan jäin vielä pesuhuoneeseenja otin pikkarit narulta,
ne olivat käytetyt haistelin niitä ja kalu ponnahti heti pystyyn, menin suihkun alle ja runkkasin nopeesti spermat , tuntui tosi ihanalta tehdä koska ei voinut tietää koska kaverini tulisi takasin.
Sain syöksyn ja vein pikkarit takasin ja pelin kaluni. Menin sitten itsekin ulos terassille vilvoittelemaan.
Myöhemmin sitten otin salaa ne samat pikkarit ja pistin laukkuuni ja vein kotiini ja pidin niitä jalassani kun olin yksin kotona.
Aikani niitä pidettyä ja runkkailtuani poltin ne jotta ei jäänyt mitään jälkiä tekosistani.
Tykkään muutoinkin jos vaan käymme kylässä ja siellä vessassa niin etsin pikkareita ja nuuhkin ja runkkaan.
Jälleen kerran saunaillassa ja olimme vilvoittelemassa terassilla ja kerroin hänelle taas eräästä naisseikkailusta ja samalla kaluni alkoi kovenemaan ja jatkaissani juttua tunsin kuinka kaverini otti kalustani kiinni ja puristeli sitä, olin todella hämilläni , mutta en tuntunut kuitenkaan pahalta kun hän kokeili , toisaalta aika jännältä. Ajattelin , että se oli vaan sellainen sponttaani kokeilu ja se jäikin siltä osin siihen. Saunoimme ja runkkasimme kuten meillä oli tapana ja ennen lähtöä kahvit päälle. Myöhemmin ajattelin asiaa kun hän kokeili kaluani , että olisko hän halunnut tehdä jotain muutakin esin runkata minua ja se jäi vähän ”kutkuttamaan” minua. Toisaalta tuntui minusta että olisin jopa halunnutkin sitä (siis outo piirre minussa että mies koskee minuun ja varsinkin kaluuni).
Koska olimme olleet kavereita ja olleet yhdessä kuten huom normaalit kaverit, niin ei tullut aikaisemmin mieleenkään moinen asia.
Todella ajatukset monesti kääntyi ,että voisimme runkata toisiamme.
Sitten kerran sain meilin jossa kaveri kertoi minulle , että hän haluasi runkata ja ottaa suihin minulta.Arvatkaa vaan kun sain luettua kuinka kaluni nousi seisomaan ja pakko huokaista , että mitä. Samalta istumalta vastasin että kyllä se käy.
Tällä kertaa kun olin sauna vieraana oli myös hänen vaimo kotona , joten käytös oli hyvää.
Siis erilaista kuin olisimme olleet kahden.
Noniin sitten pojat saunaan , menin ensin pesulle ja pesin kaluni puhtaaksi koska arvelin mitä tuleman piti.
Istuimme lauteille ja juteltiin asiasta , että halusin hänen ottaa suihin ja sanoin totta kai pitää kaikkea kivaa kokeilla. Aluksi kaluni jäykistyi mutta saunan kuumuus teki oloni veltoksi ja samoin tieto , että #rouva# oli kotona ettemme voineet olla vapaasti.
Kävimme jäähyllä ja hän runkkasi minua samalla silmäillen ettei kukaan näe meitä.Tuntui tosi kiihottavalta, mutta emme saaneet sillä kertaa muutakuin että sai pitää ja imeä kaluani suussaan.
Sillä kertaa päätimme että seuraavan kerran kun taas ”rouva” on poissa niin otamme uusiksi ja niin me teimme mutta siitä sitten seuraavassa osoissa.
Kaveri lähestyi viestillä ja kysyi voisimmeko kokeilla kalua peppuun ja vastasin, että kyllä se käy kokeilla sekin. Tosin sanoin että oma peppuni on niin ahdas että en nyt uskalla kokeilla kaluasi omaani, mutta kaluasi voin runkata ja imeä. Saimme järjestettyä taas syyn saunailtaan
Ensin pieni hikilenkki jotta sauna ja olut maistuisi. Nämä tehtyämme siirryimme itse asiaan.
Hänen naisystävänsä oli halunnut ja pyytänyt että voisimme(ko) harrastaa miesten kesken juttuja. Pornoa pyörimän ja kamera valmiiksi. Kaverini otti kullini ja alkoi runkkaamaan ja maisteli kulliani. Samaan aikaan otin kuvia. Tuntui tosi kiihottavalta. Samalla näin kuin kaverin kalu kasvoi täyteen mittaan ja pakko kokeilla. Laitoin kameran sivuun ja aloin runkkaamaan pitkää paksua kalua. Tuntui aivan erilaiselta tehdä kaverille kuin oman kalun runkkaaminen .Runkkasin ja näin kuinka kaveri nautti , kullin päähän oli tullut nestettä .Kaverini kysyi haluanko maistaa häntä , mutta en ollut vielä valmis siihen .Runkkasimme ja sain hyviä kuvia kokoelmaamme.
Aikamme siinä nautittua uskaltauduin maistamaan kaverin kalua, otin kalun varoen suuhuni ja maistoin sen makua .Tuntui kuin olisi ollut jokin muu lihamöntti, mutta rohkeasti suuhuni ja tunsin kullinnesteen maun jota oli runkatessa tullut .Imin muutamia kertoja ja runkkasin samalla , tosin en osannut tehdä niin kuin hän.
Jonkin aikaa tein ja lopetin kalun imemisen ja yhden asian kokeena. Jatkoimme kuvien ottoa ja sain hyviä video leikkeitä.
Kaveri jatkoi runkkaamistaan ja otin siitä kuvasarjan jossa lopussa hän sain siemenet kädelleen. Lopuksi hän runkkasi minutkin kuiviin , mutta ei vieläkään rohjennut ottaa lastiani suuhun asti.
Samoin tämä meidän peppupano kokeilu jäin vieläkin tekemättä, mutta lupasimme jotta se kokeiltaisiin vielä joskus.
Siitä sitten kun se on tapahtunut.
..Olisi mahtavaa saada käsiin ja katseltavaksi ;) Todella kiihottavaa.
mulla ei oo niitä kuvia, ettei meillä joutunut vääriin käsiin, mutta jos saan ne kaverilta lainaan voin laittaa niitä sinulle.
Tuntuu tosi ihanalta , et joku on kiinnostunut meidän salaisesta harrastuksesta.
Meillä on suunnitteilla saunailta, mutta milloin sitä ei tiedä.
Tänään sain viestin kaveriltani jossa ehdottaa huomisillalle ensin sauvalenkkiä, saunaa ja pornon katselua sekä hän haluaa ottaa suihin.
Kaluni on kovana nytkin kun ajattelen tilannetta.
Toivottavasti aika menisi hitaasti jotta, voisi nauttia ajan kanssa touhuistamme.
Otan kameran mukaan jotta saamme taasen hyviä kuvia...
olisko savonneito halukas joskus mukaamme:)
…..kaverini tuli hakemaan minut kotoa sovittuun aikaan. Menomatkalla juteltiin ihan kaikkea muuta kuin illan ohjelmasta. Saavuimme perille ja kamat autosta sisään. Purin kassini jossa oli häneltä lainatut pornodvt. Hänellä oli jo läppäri valmiina pöydällä ja ihanaa pornoa .Olimme kahden vaiheilla lähteäkö lenkille vai jäädä suoraan kotiin ja nauttimaan. Sauna kuitenkin perisuomalaiseen tapaan lämpenemään. Mulla oli kamera mukana ja valmiina kuvauksiin. Olin jo itse varautunut lenkkiin ja varustus sen mukainen. Kaveri riisui vaatteensa vaihtaakseen lenkkitamineisiin ja sieltä paljastui mahtava kalu esiin ja sanoin ottavani kuvia kun se oli selvästi nousemassa juhlakuntoon muuta runkkausliike ja kalu seisoi mahtavasti .Kuvasin monet otot.
Sain kuvat otettua ja kamera pois. Otin hänen kalunsa käteeni ja tunsin paksun ja suonikkaan kalun kädellä. Olin aikaisemminkin sitä pitänyt , mutta nyt se tuntui vielä erilaiselta , koska kiihkomme iltaa varten oli valmiina. Runkkasin muutaman kerran ja polvistun ottamaan sen syvälle suuhuni.
Maistelin terskaa ja tunne oli mahtava, tunsin kaverin nauttivan tilanteesta. Ahnaammin syvemmälle ja suuni teki runkkausliikettä kalulla. Kalu maistui hyvälle. Suuni oli täynnä mahtavaa kullia. Annoin kalun mennä niin syvälle että tunsin sen kitalaessani .Aikani suulla tehden kaveri otti päästäni kiinni ja liikkutti päätäni ja halusi määrätä tahdin , ai että teki hyvää .Kaveri alkoi olla valmiina laukeamaan ja sanoi että kohta tulee nyökkäsin merkiksi että anna tulla vaan. En ollut koskaan ennen antanut tulla suun asti , mutta nyt olin päättänyt että kokeilen sitä. Pääni tahti kiihtyi ja kalu vatkasi villisti suussani odotin , milloin spermat lentäisi kitalakeeni. Kuulin kaveri äänestä kuinka kiihko kasvoi ja oli tuloillaan hänen äänensä oli huumaavaa kuultavaa. Muutama nopea liike ja kaveri laski spermat syvälle suuhuni , hänen laukeaminen oli niin mahtavaa että olisi luullut että päätä katkaistaan sellainen ääntely oli.Olin saanut eka kerran mällit suuhuni. Ei yhtään pahanmakuinen kuten ensin arvelin. Oma sperma ”haisee” erilaiselle joten luulin olevan sen pahempaakin. Hieman suolainen maku. Sain lastin nieltyä ja kaverini tuntui olevan aivan kuin olisi ollut ensimmäinen kerta suuhun purkautuneena., tosi olihan se niin, miehen suuhun. Kaverini sanoi , että nyt sitten hänen vuoro tehdä samoin. Riisuunnuin ja piipahdin pesulla ja olin valmis hänen käsittelyyn. Kuivailin itseäni kalu pystyssä ja menin kaverin luo. Muutama runkkausliike ja upotti kaluni suuhunsa. Tuntui aivan ihanalta tuntea kalu hänen suussa. Hän runkkasi kalua ja imi terskaa
olin koko päivän ajatellut asiaa joten olin niin kiimoissani että en kauan kestänyt sain mahtavan syöksyn ja orkun .Tunne oli mahtava ja en voinut muuta kuin huutaa onnesta. Viimeisetkin tipat kaveri imi terskan päästä suuhunsa. Puuskutin onnesta ja nautinnosta .Hieman levähdettyä oli aika mennä ulkoilemaan ja sitten kuumaan saunaan.
Lenkin jälkeen suihkuun ja saunaan . Istuin lauteilla valmiina odotellen kaveria ja olutta.
Molemmat tulivat ja kaluni teki elonmerkkejä joten kaverini otti sen suuhunsa ja nautimme kumpikin tilanteesta. Saunoimme ja kävimme välillä vilvoittelemassa terassilla.
Läppäri ja telkku pauhasi pornoa joten lisää kiihoketta oli .
Olimme valmiit seuraavaan koetukseen. Kaverini halusi että nussi häntä perseeseen ja sanoin mielelläni sen tekevän .Kondomit esiin ja rullaamaan kullin päälle.
Kaverini voiteli peppunsa ja kaluni luikuvoiteella ja ei muuta kuin takaapäin kalu peppuu.
Sinne se ihanasti luiskahti koska kaverini käyttää anustappia niin sinne oli helppo löytää .
Sain kaluni liikkumaan ihanasti pepussa ja mielihyvä kasvoi ja kaverini nautti tilanteesta.
Vaikka jokunen aika sitten olimme roiskineet spermat toistemme suuhun tuntui nyt , että en kestä kauaa ja sanoinkin kaverille että en kestä pitkään .
Hän antoi luvat ottaa milloin minulta tulee. Muutamia työntöjä tehden olimme kumpikin laukeamispisteessä. Tunsin kuinka syöksy lähti tulemaan ja kiihdytin vauhtia ja tungin niin syvään kuin mahdollista sain valtavan syöksyn .Huutoni varmaan kuului naapuriin mutta ei se meitä haitannut. Kaveri valahti mahalleen ja ulisi nautinnosta.
Olimme saanut osan haluistamme toteutettua.
Peseydyimme ja kävimme vielä saunassa .
Siitä ilta jatkuin aivan normaalisti. Söimme iltapalaa ja kahvittelimme.
Loppuilta meni sitten vain pornoa katsellen, juoni oli pysynyt kaiken aikaa samana vaikka emme koko aikaa. Ilta päättyi kun vaimoni saapui hakemaan miestään pois saunaillasta.
Toivottavasti saamme joskus jatkaa….