Itsekin kuljetusalalla työskelleenä ja kuorma-autoja ajaneena hyväksyn täysin sen, että raskas kalusto ajaa 80 km/h niin halutessaan, tosin pidän kuitenkin tappia vasten ajavista enemmän. Sitä en kuitenkaan sulata, että ajetaan alinopeutta.
Aamulla noin puoli seitsemän aikoihin ajelin 55:sta Porvoosta Hankoa kohti Nesteen täysperäyhdistelmän perässä. Keli oli raskaalle kalustolle hyvä, räntää satoi sen verran että tihkulla pärjäsi ja loskaa oli tiellä pari-kolme senttiä suolauksesta johtuen. Itse tien pinta oli täysin sula. Silti tuo Nesteen tankkeri päästeli edessäni 70 km/h. Miksi ihmeessä?
Jos kuskilla oli paskat housuissa jo tuolla ilmalla, niin mitenkähän mahtaa käydä sitten kun tulee vaikea keli? Äkillisen pakastumisen aiheuttama nopea tienpinnan jäätyminen suolauksesta huolimatta tai alijäähtyneestä vedestä johtuen? Tai vaikkapa kunnon lumimyrsky 20-30 sentin tuulen tasaamalla lumikerroksella tien pinnassa samalla, kun pyry rajoittaa näkyvyyden muutamaan metriin ja tuulilasi vetää puoliksi jäähän ja huuruun vaikka kuskin kainalot hikoavat lämppärin puhkuessa täysillä?
Soittavat varmaan pomolle ja ilmoittavat itsensä saikulle. Mielestäni henkilöautoissa on jo ihan tarpeeksi noita alinopeutta ajavia nysväreitä, ei niiden tarvitsisi kyllä raskaan kaluston ohjaksiin siirtyä. Olisi noille kai traktorikuskin paikkojakin auki?
Aamulla noin puoli seitsemän aikoihin ajelin 55:sta Porvoosta Hankoa kohti Nesteen täysperäyhdistelmän perässä. Keli oli raskaalle kalustolle hyvä, räntää satoi sen verran että tihkulla pärjäsi ja loskaa oli tiellä pari-kolme senttiä suolauksesta johtuen. Itse tien pinta oli täysin sula. Silti tuo Nesteen tankkeri päästeli edessäni 70 km/h. Miksi ihmeessä?
Jos kuskilla oli paskat housuissa jo tuolla ilmalla, niin mitenkähän mahtaa käydä sitten kun tulee vaikea keli? Äkillisen pakastumisen aiheuttama nopea tienpinnan jäätyminen suolauksesta huolimatta tai alijäähtyneestä vedestä johtuen? Tai vaikkapa kunnon lumimyrsky 20-30 sentin tuulen tasaamalla lumikerroksella tien pinnassa samalla, kun pyry rajoittaa näkyvyyden muutamaan metriin ja tuulilasi vetää puoliksi jäähän ja huuruun vaikka kuskin kainalot hikoavat lämppärin puhkuessa täysillä?
Soittavat varmaan pomolle ja ilmoittavat itsensä saikulle. Mielestäni henkilöautoissa on jo ihan tarpeeksi noita alinopeutta ajavia nysväreitä, ei niiden tarvitsisi kyllä raskaan kaluston ohjaksiin siirtyä. Olisi noille kai traktorikuskin paikkojakin auki?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tästä onkin hyvä kehitellä asiaa edelleen. Eikös raskaalle liikenteelle joku kaikkitietävä ehdotellut 70 km nopeusrajoitusta, oikein että rajoittimetkin laiteltaisi tähän nopeuteen. Kuinkahan paljon kirjoituksia sen jälkeen tänne tulisi. Oli hieno asia kun kirjoitit tästä aiheesta. Toivottavasti tulee kannanottoja puolesta ja vastaan. En kommentoi tätä alinopeustapausta kun ei tiedä syytä miksi kaveri ajoi tuota nopeutta. Mutta olen sitä mieltä itse, että kyllä näillä keleillä voi aivan hyvin ajella sallittua nopeutta. Jos on joku erityinen syy niin antaisi takanatuleville mahdollisuuden ohittamiseen. Se on sitä kaivattua kohteliaisuutta ja muiden kanssakulkijoiden huomioonottamista
Sitä ajaa jokainen sillä nopeudella kuin tuntee ajoneuvonsa hallitsevan...
Ja tietääkseni laissa ei ole olemassa mitään minimi nopeutta.
Haluatko meidän arvioivan mitkä saattoivat olla "alinopeuden" syyt?
- pikkujoulun jälkeisen työpäivän krapulaan liittyvät pelkotilat
- puhelu, syöminen ja kartanluku yhtäaikaa voi tehdä isommalle vaihtamisen vaikeaksi
- oliko se neste joka vaati kuljetuksiaan hoitavien autojen rajoittimet säädettäväksi 80km/h? ehkä ne on nyt säädetty 70 km/h
- kuljettaja halusi ärsyttää sinua
- kuljettajan mielestä 70 km/h on paras vauhti
- sen edessä joku ajoi 70 km/h
Mutta sitten. Reittipalvelun mukaan reitillä Porvoo-Hanko ajetaan tietä 55 vain 500 metriä jonka jälkeen alkaa moottoritie. Oliko nyt todellakin ongelmallista ajaa kokonainen puoli kilometriä "alinopeutta"
urpo
Miten olisit hyödyntänyt nuo sekunnit tai peräti jopa minuutin,pari minkä menetit aikaa tuon ei tappia vastaan ajavan kaverin takana?Jos yhtään osaat laskea niin voit huviksesi laskeskella miten vähän menettää aikaa jos ajaakin 70km/h 90km/h:n sijaan.
Nesteen väreissä ajaville kuskeille ilmeisesti maksetaan kunnollista Tess:in mukaista palkkaa,niin niillä ei silloin ilmeisesti ole ihan pakonomaista tarvetta ajaa kokoaikaa ylinopeutta.Sulla varmaan kilometriliksa joka on poljettu jo alle minkään ihmisarvon!?
hontelo kaupparatsu, sille kaikki on mahdollista.aivoton
on uusi alalla, olitko itse ensimmäisellä reissullasi maailman paras rekkakuski ? koita vitun pälli muistaa että itekki olet joskus opetellu.
Hieno homma kun Konginkankaan reipas rekkamieskin olisi älynnyt ajaa "alinopeutta".
Paljon olisi surua säästynyt lähiomaislta!
1) Tutustu Konginkankaan onettomuuteen ja olosuhteisiin äläkä jauha paskaa
2) Maailma ja ihmishenkiä pelastuu, kun rekkakaravaanit ajavat meikäläisiä kaksikaistaisia talviteitä 10...20km/h muuta liikennettä hiljemmin
3 Miksi parhaat kulejettajat eivät ole koskaan kolariautoissa, vaan näillä keskustelusivuilla
kenties ajanut säiliöautoa?? Joskus kun on sopivasti vajaita säiliöitä niin kuivalla asfaltillakin tuntuu et lähtee vehkeet omille seuduille. Vetkuttaa välillä niin perkl.. Kyllä mieki olen joutunut junnaamaan tuolla kantateillä tai sitäkin pienemmillä teillä perässä alinopeutta kun siellä on nää moottoritie imukuppikilpi spedet opettelee ajamaan muullakin materiaalilla kuin sillä ainaisella asfaltilla.... ps. hyvät joulut sullekki
Ammattimies osaa säätää nopeuden tilanteen vaatimaksi, oli rajoitus mikä hyvänsä. Rajoitinta vasten ajamiseen taas ei vaadita kuin kaasupolkimen päälle nostettu tiiliskivi...
Mahdollisia syitä tuohon on vaikka kuinka. Itsekin varmasti aiheutin ihmetystä kun ajelin ykköstiellä kuivalla kelillä viittäkymppiä tyhjällä autolla. Arvelin että kun kerran jousipakan päästä oli jo tippunut pari kiloa rautaa tielle, kannattaisi matka pajalle ottaa suht rauhallisesti. Pahoittelen kovasti jos joku myöhästyi palaverista, vaikka koitinkin päästää jonottajia ohi milloin pystyin.
Matti Meikäläinen olet..Sitten varmaan tiedät turvallisesta ajamisesta,raskaalla kalustolla ei vedetä koko ajan tapissa.Ja varsinkin jos siellä ollut säiliö-auto niin en ihmettele yhtään jos ajanut tuolla kelillä 10km/h vähemmän kuin mitä sallitaan,tiesitkös sinä että jarrutusmatka puolittuu kun vauhti puotoaa vaiks juuri tuon 10km/h..Ja raskaankaluston kuljettajathan ovat näitä ammattilaiskuskeja joten en nyt ekana lähtisi arvostelemaan heitä nopeudesta,koska jos hän olisi vetänyt rajotinta vasten koko ajan ja jotain olisi sattunut niin taas olisi ollut kuski lehtien sivuilla,täällä olisi taas juttua riittänyt siitä sekopää kuskista joka ajoi aivan liian lujaa..Joten jokainen ammattikuski tehkööt omat päätöksensä vauhdista,ja me vain joudumme tyytymään siihen..
Mä veikkaan, että tämä kuski pitää ton nopeuden kelin mukaan nää on ensimmäisiä liukkaita taas pitkään aikaan ja menee vähän kun taas tottuu tähän. Mieluummin ajan itekkin hiljaa ja vältän yllätyksiä niin pysyy rattaat tiellä ja pomo tyytyväisenä. Huomaa kyllä että oot ajanu jotain pikku kevyt kuormuria joskus kun ajatusmaailma on tota luokkaa. Mä en einakaan sen takia riskeeraa muita tienkäyttäjiä ja omaa henkeäni sekä reilun puolentoistasadantuhannen yhdistelmää sen takia että joku mun takana on vähän kiireinen ja onhan se näköjään sen verran liukasta ollu että säkään et oo ohi uskaltautunut. Täällä valitetaan aina siitä kun ajetaan yhdistelmällä liian lujaa niin nyt voitte pitää suunne kiinni. Kyllä on toi säiliökuski toiminu ihan oikein en usko että monikaan jäi ilman öljyjä tuonapäivänä enkä usko että muulloinkaan koska jos tajuat laskea vauhtia kun on (mahdollisesti) liukasta niin on mielestäni paaaaaaaljon suurempi mahdollisuus pysyä tiellä ja välttää äkisti tulevat "tilanteet".
T: Täysperämies joka ajaa omien kykyjen ja kelin mukaan!!!!!
"Mutta sitten. Reittipalvelun mukaan reitillä Porvoo-Hanko ajetaan tietä 55 vain 500 metriä jonka jälkeen alkaa moottoritie. Oliko nyt todellakin ongelmallista ajaa kokonainen puoli kilometriä alinopeutta"
Ihan vain tiedoksi, ettei kannata näihin reittipalveluihin sokeasti luottaa kuten joku ikmeisesti vielä vähäisellä reittituntemuksella oleva kaveri tuossa jossain ylempänä oli tehnyt.
Kantatie 55 on huomattavasti pidempi, en muista tarkkaan, mutta veikkaisin olevan noin 40 kilometriä, Porvoosta Mäntsälään asti, jonka jälkeen tie jatkuu valtatie 25:na Lohjan kautta Hankoon. Tämä tien numeron vaihtuminen on tehty siksi, että osuus Mäntsälästä Hankoon on haluttu nostaa ylempään tienhoitoluokkaan suurempien liikenne määrien johdosta. Moottoritietä ei ole osuudella pätkääkään, ainoat kaksikaistaiset osuusdet ovat Monninkylän jälkeen Hänninmäen ohituskaista ja Karjaalla kohta, jossa Länsiväylältä alkava kantatie 51 yhtyy samaan tiehen.
No, kyllä nämä teiden numerot, pääväylät ja reitit oppii vuosien varrella tuntemaan koko Suomessa, jopa niinkin hyvin, että tuntee joka huoltoasemankin kyseisillä väleillä. Vuosia kun kertyy niin kartat voi heittää juitsarin paperisilppuriin, jos ei sitten kuulu näihin GPS:ään sokeasti luottaviin.
Tilannenopeudesta? Nopeusrajoitus on max nopeus,ei sitä ole pakko ajaa jos on huono keli,ja esim.vajaat pytyt.Safety first.