Laki, joka tulee vähitellen toimiessaan helpottamaan poliisin työtä ja järjestyksenpitoa yhteiskunnassa v. 2007. Kuin myös muuttamaan KAIKKEA elämää yhteiskunnassa, rakkaassa Suomen maassamme ... inhimillisemmäksi.
OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA LAKI
Lukekaa kaikki vastasairastuneet, sairauspäivärahalla olevat, kuntoutustuella olevat ym. asiasta kiinnostuneet tästä laista, vaikka googlesta hakien.
Tämä laki tulee ensi vuoden 2007 alusta voimaan ja tulee varmasti helpottamaan sairastuneen ihmisen selviytymistä työelämässä ja esim. perhe-elämän ja työn yhteensovittamista sairastumistapauksissa. Itse "ajoin" tuota "lakia" läpi omassa vuosien "käden väännössäni" sairaustapauksessani vakuutusyhtiöiden kanssa jo vuodesta 2001. Sehän on ollut voimassa Ruotsissa ja Tanskassa (muistaakseni) jo useita vuosia. Nyt se siis viimein saadaan voimaan myös tänne Suomeen.
Toivon, että lautakunnat ja järjestöt ovat nyt osanneet ajaa sen lain oikein hyvin soviteltuna ja valmisteltuna läpi eli mahdollisimman TOIMIVAKSI nimenomaan Suomen yhteiskuntaan. Onhan heillä ollut siihen nyt vuosi ylimääräistä aikaa.
100 % sairas ja työkyvytön pitää saada olla RAUHASSA ja hoitaa itseään työelämän ulkopuolella - eikä siitä saa ihmistä leimata miksikään "laiskuriksi/hulluksi". Näinhän se tuppaa olemaan vähän tänäkin päivänä. Sairas ON siis SAATAVA OLLA. Silloin on mahdollisuus myös parantua kokonaan/osittain sairaudestaan. Kaikki sairaudet eivät parane koskaan.
Toivotaan, uskotaan (ja rukoillaan), että laki on toimiva. Kyllä se voi vielä muokkautua, kun sitä toteutetaan käytännön elämässä. Väliinputoajiakin siitä, että laki ei kaikkien kohdalla toimi siis voi tulla - ja tuleekin - tässä siirtymävaiheessa. Sille ei koskaan voi mitään, että näin käy. Minäkin olin sairastuttuani pitkäaikaissairauksiin usein vuosien varrella väliinputoaja eli ilman yhteiskunnan turvaa eli perustoimeentuloa. Onneksi minulla oli mieheni ja perheeni, joka minua rakastaa eikä hylkää, vaikka sairastuin vakavasti ja olin aivan hirviö. Joillekin tämä laki tulee siis liian myöhään työelämän kannalta katsottuna ja näin ollen on joutunut tekemään muita ratkaisuja elämässään.
Tämä on nyt minun "eläkeajan"vapaaehtoistyötäni:
1. Ajaa erilaisin keinoin, että mielenterveyskuntoutujilla ja -potilailla olisi oikeus ihmisarvoiseen elämään ja jotta STIGMAT poistuisivat normaalien ihmisen sairauksien eli mielenterveysongelmien/-sairauksien osalta.
2. Kannustaa sairaita ihmisiä: kipusairaus/mielenterveys-/muu sairaus jatkamaan osittain "sairauden sanelemien sääntöjen mukaan" työelämässä. Näin inhimillinen kärsimys vähenee ja eläkekulut pienenevät.
3. Mahdollinen vertaistukitoiminta yhdistyksissä myöhemmin elämässä.
Tähän kaikkeen olen pyrkinyt jo pari vuotta sitten antamalla tiedottaja/kirjailija Leena Vähäkylälle tarinani (yhdeltä näkökulmalta katsottuna) hänen kirjaansa "Hoidossa vai heitteillä". Meillä on samat tavoitteet hänen kanssaan eli ajaa sairastuneen ihmisen etua yhteiskunnassa. Myös se on tavoitteena, että ihmiset ymmärtäisivät, että KAIKKI sairaudet ovat ihmisen NORMAALEJA sairauksia, eivätkä näin saa estää esim. juuri tuota osittaista työntekoa (tai kokoaikaista). Nyt siis lakipuolikin tukee tätä tavoitetta vuoden 2007 alusta - YES!
KAIKKIA IHMISIÄ TARVITAAN TÄSSÄ YHTEISESSÄ YHTEISKUNNASSAMME - varsinkin, kun nyt suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja lapsemme eivät ehkä jaksa tätä taakkaa hartioillaan kantaa - he tarvitsevat meitä keski-ikäisiä sairaitakin avukseen siihen työhön. KETÄÄN EI SAA SYRJÄYTTÄÄ yhteiskunnan ulkopuolelle - varsinkaan pitkäaikaissairaita ja mielenterveyskuntoutujia.
"Yhdessä olemme vahvempia"
Sasa

Vastaukset 1
Vanhimmat
... lisää keskustelua aiheesta ja laista: TUKIASEMA.NET ketjussa OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA laki 2007.
t. Sasa